RSS

Israelin–Palestiinan konflikti

Palestiinan–Israelin konfliktiPalestiinalaisten ja israelilaisten välinen kon­flikti voi vaikuttaa mutkikkaalta vyyhdeltä, mutta itse asiassa ky­symys on hyvin yksin­kertaisesta asiasta, jos asiaa tarkastellaan is­lamin nä­kökulmasta. Kun tämä poliitti­sesti korrektin valtamedian tie­toisesti ignoroima, muslimien oma näkö­kulma otetaan huomi­oon, on selvää, miksi kon­fliktia ei ole saatu eikä saada ratkais­tuksi.

Aluksi on jälleen kerran syytä muistuttaa, että muslimi-sanaa käyte­tään islamin yhtei­sössä diskri­minoivana terminä, jolla koroste­taan erot­tau­tumista hal­veksi­tuis­ta kafireista (halv., arab. káfir, mon. kuffár) eli ”us­kot­to­mista”, joiden joukkoon ku­kaan ei halua tulla luetuksi alistetuksi, orjuutetuksi tai ta­petuksi tulemisen pe­losta, joten pelkästään musli­miksi julistau­tuminen ei vielä merkitse, että henkilö harjoittaisi islamia muu­ta kuin ni­meksi. Tässä artikkelis­sa ”muslimeilla” viita­taan kui­tenkin ennen kaikkea hartaisiin, isla­mia harjoit­ta­viin mus­li­mei­­hin – niihin, jot­ka pitä­vät Koraa­nia Allahin puheena, jonka mää­räyksiä tulee noudattaa, ja Mu­ham­ma­dia Allahin lähetti­läänä, jon­ka sunna eli elä­mäntapa toi­mii esikuvana kaikille musli­meille kaikkina ai­koina. (Sitä vastoin musli­mit, jotka eivät harjoita islamia eivätkä siten ole kiin­nos­tu­nei­ta pro­feet­ta Mu­ham­ma­din, is­la­min uskon ja uskon­to­kun­nan ”kun­nian puo­lus­ta­mi­ses­ta”, olipa heidän prosenttiosuutensa mikä hy­vänsä mus­limi­väestön koko­naismäärästä, eivät ole kiinnos­tavia tässä yhteydessä, eikä tässä artikkelissa puhuta heistä.) Vaikka kaikki pales­tiina­laiset eivät siis harjoita islamia ja on myös suuressa ahdingossa eläviä kristit­tyjä pales­tiinalaisia, valta­osa palestiinalaisista on har­taita musli­meja. Vuonna 2010 järjestetyssä kyselyssä pe­räti 98  % palestiinalai­sista vas­tasi, että is­lamilla on tärkeä rooli heidän elämässään (PMW: Kill Jews for Allah). Musli­mien näkö­kulmasta palestiinalaisten ja israelilaisten vä­linen konflikti on ennen kaikkea musli­mien ja Allahin vihaamien juutalaisten kafireiden välinen uskonnol­linen konflikti, jonka juuret ovat Ko­raanin, hadithien ja Mu­ham­madin elämäkerran kuvaamissa, noin 1 400 vuotta sitten tapah­tuneissa tapahtu­missa.

Juutalaisvihan lähteillä

Siinä missä muslimit ovat Alla­hin mukaan ”paras kan­sa­kunta, joka ihmis­ten pa­rista on nous­sut” (3:110), juu­talaisia Allah vi­haa (1:1), eikä vähiten siksi, että Koraanissa ole­van tarinan mu­kaan joukko juutalaisia oli rik­ko­nut sapattia ja sekös sai Allahin raivostu­maan: ”Muuttukaa hal­veksituiksi apinoiksi! (2:65) … Kerronko minä teille, kuka saa pa­himman palkan Allahin luona? Ne, jotka Al­lah kiroaa ja joihin Hän vihastuu tehden heistä apinoita, sikoja ja epäju­malanpalveli­joita. (5:60) … Muuttukaa alhaisiksi api­noiksi! (7:166).” Muslimit uskovat, että nämä juutalaiset todella muut­tuivat api­noiksi ja sioiksi, ja siksi muslimeilla on nyky­äänkin ta­pana hauk­kua juutalaisia ”api­noi­den ja sikojen jälkeläisiksi”. Mai­nit­takoon, että osa ula­masta eli islaminoppineista väit­tää päinvastoin, että nyky­päivän siat ovat noiden sioiksi muutettujen juu­ta­laisten jäl­ke­läisiä, ja juuri siksi Al­lah on kiel­tänyt mus­limeja syömästä sikaa, koska sian syöminen olisi kuin ”epäpuh­taan henkilön syömistä”. (PMW: Portraying Jews as ”Apes and Pigs”.) Allah soimaa juuta­laisia myös siitä, että he ta­kertuvat pakanoitakin tiukem­min elämään (2:96), kun sen si­jaan heidän pitäisi kunnon mus­limien tavoin toi­voa kuolevansa (62:6). Kuten tunnettua, eräs ji­hadistien usein toistama iskulause, jolla he pyrki­vät pelottele­maan kafireita, kuuluu: ”Me ra­kas­tamme kuolemaa enemmän kuin te elä­mää!” (JihadWatch, 21.5.2014.) Joka tapauk­sessa Allahin ki­roa­mien juuta­laisten osana on päätyä helvettiin, jossa he saavat maistaa ”tulen rangais­tusta” (3:181).

Toki Allah, tai pikemminkin pro­feetta Mu­hammad, jonka ”il­mes­tyk­siin” Koraani pe­rustuu, ei suinkaan vihan­nut ainoas­taan juu­talaisia vaan muun mu­assa myös kristittyjä, moniju­malaisia, kuvanpalvojia, ateis­teja, tees­kentelijöitä (lue esim.: JihadWatch, 18.9.2013) ja en­nen kaikkea uskonhylkääjiä: ”Jos joku vaihtaa islamin us­konsa, tappakaa hänet” (Sahih Buk­hari 9:84:57). Allahin mu­kaan kafirit ”ovat kuin karjaa tai vie­läkin pa­hem­min eksyksissä” (7:179). Koraani ei aino­astaan kiellä muslimeja rakastamasta juuta­laisia ja kris­tittyjä (60:1) ja ottamasta näitä ystäviksi (5:51), ellei ystä­vällisyy­den tees­ken­tely ole välttämätöntä kafireiden pettä­miseksi ja islamin asian edistä­miseksi mus­li­mien ollessa vä­hemmistönä tai pelätessä näitä (3:28, 16:106, Islam QA:59879), vaan Allah yksioikoi­sesti käskee muslimeja tap­pa­maan, vangit­semaan ja or­juuttamaan nämä ”Al­lahin viholliset”, missä he näitä ta­paavat­kin, ellei­vät nämä suos­tu alistu­maan musli­mien yliher­ruu­den alla eläviksi dhim­meiksi ja mak­samaan jizya-suo­jelurahaa itsensä nöy­ryy­tetyiksi tuntien (Islam Q&A:13759):

Me [=Allah] kiel­lämme teidät, ja välillämme on viha ja vihol­li­suus aina siihen asti, kunnes te uskotte yksin Al­lahiin. (60:4)

Uskovaiset, älkää ottako ystä­vik­senne Minun ja itsenne vi­hollisia. Älkää tarjotko heille rakkaut­tanne… Älkää ot­tako heitä ystä­viksenne. (60:1)

Taistelkaa niitä Kirjan ihmisiä (juutalaisia ja kristittyjä) vas­taan, jotka eivät usko Allahiin ja vii­meiseen päi­vään, eivät pidä kiellettynä sitä, mitä Al­lah ja Hä­nen profeet­tansa ovat kieltä­neet, eivätkä ota us­konnokseen totuuden us­kon­toa (ts. islamia). Tais­telkaa heitä vastaan, kunnes he maksavat nöyrinä ve­ronsa. (9:29)

Pakkokääntyminen islamiin, alistuminen suojelurahaan tai kuolema

Kun rauhoitetut kuukaudet ovat kuluneet, tappa­kaa us­kot­tomat missä heitä ta­paat­tekin, van­gitkaa ja saarta­kaa heidät ja väi­jykää heitä kaik­ki­alla, mutta jos he katuvat, pi­tä­vät ru­kouksensa ja antavat al­muja, antakaa heidän mennä rauhassa. Allah on An­teeksi­an­tava. (9:5)

Kun kohtaatte taistelussa us­kottomia, sival­takaa heitä nis­kaan! Kun olette alistaneet hei­dät, sitokaa hei­dät köy­siin va­paut­taaksenne heidät joko suo­sionosoituksena tai lun­naita vas­taan. (47:4)

Niin paljon kuin Allah vihaakin niitä, jotka ei­vät suostu palvomaan yksin häntä ja elä­mään hänen sha­­ri’a-la­kin­sa tiuk­ko­jen mää­räys­ten mu­kai­sesti, ja niin suurta kaunaa kuin Muhammad tunsikin kaikkia niitä kohtaan, jotka eivät suostuneet tunnus­tamaan häntä Allahin profeetaksi, ni­men­omaan juutalaiset näyttä­vät olevan Allahin ja Muham­madin erityisvihan kohteena. Miksi? Oliko tai onko syy juutalai­sissa?

Koraanista, haditheista ja Mu­hammadin elä­mäkerrasta löy­tyy lukuisia kertomuksia, joi­den toistuvana vies­tinä on, että juu­talaiset ovat parantumattomia, petollisia, vehkeile­viä va­lehteli­joita (2:78) ja niskuroivia pro­fee­tankieltäjiä (2:87), jotka kyllä tietävät heille jo aiemmin ilmoi­tetun totuuden mutta tees­ken­televät ole­vansa tietämättä sitä (2:101), kapinoivat profeettoja vas­taan ja hyl­käävät heidän oh­jauksensa (2:55). He tie­tävät, että Koraa­ni on Allahin kirja, jonka Muhammad on tullut to­dis­ta­maan oikeaksi, mutta he kät­kevät ta­hallaan totuuden (6:91) ja johdatta­vat ihmisiä harhaan (3:78), kuuntelevat mie­lellään valheita (5:41) ja vään­te­levät sa­noja pai­koil­taan (5:41), puhu­vat tietoisesti val­heita Allahista (3:75) ja sepitte­levät asioita, jotka he pistävät virheellisesti Allahin nimiin (5:64), kirjoittavat kirjan omin käsin ja sitten vähäistä omaa etua tavoi­tellen sanovat, että se on Allahilta (2:79). Sen lisäksi että juuta­laiset ovat tekopyhiä (2:44), räävittömiä us­kon­pilk­kaajia (4:46), he ovat myös sopi­muk­senrikkojia (5:13), jotka ei­vät koskaan pidä lupauksiaan eivät­kä sa­nojaan (2:100), ja siksi Allah on kironnut heidät ja ko­vettanut hei­dän sydämensä (5:13) niin, että he ovat kiviä­kin kovasydämisempiä (2:74), yli­mielisiä (5:18), tottelematto­mia, syntisiä (2:61), pa­hantah­toisia (2:109), riidan­haluisia (2:247) pelkureita (2:96), jotka har­mistuvat toisten hyvästä ja iloitsevat toisten vahin­gosta (3:120). He ovat ahneita (2:96) saitureita (4:53) ja omanedun­tavoittelijoita, jotka ku­luttavat toisten omai­suutta tur­huuteen (4:161), sytyttävät sotia musli­meja vastaan, kiirehtivät ai­heut­tamaan pahaa (5:64) ei­vätkä lakkaa tekemästä kiellet­tyjä asioita (5:79) ja taistele­masta mus­limeja vastaan en­nen kuin saavat nämä kään­ny­te­tyiksi pois uskostaan (2:217). Kaiken lisäksi näille juuta­laisille pahantekijöille (5:79), jotka mo­niju­malais­ten ohella vihaavat eniten muslimeja (5:82), ei ole mikään ongelma surmata viat­tomia ihmisiä, kuten pro­feet­toja (2:61, 2:87, 3:21), ja yritti­vätpä nämä profee­tantappajat sur­mata myös itsensä Muham­madin, vie­läpä useaan ottee­seen (Islam Q&A: 32762). Tar­kempi selitys yllä maini­tuista juutalaisten ominaisuuksista löy­tyy sheikki ’Atiyyah Saqrin fatwasta. Toki Ko­raa­nissa myönne­tään, että on olemassa myös hy­viä juutalaisia – nimittäin niitä, jotka kääntyvät islamiin ja myön­tävät, että Mu­hammad todellakin on Allahin profeetta (3:113–115).

Robert Spencerin perusteelli­nen analyysi siitä, millaisiksi Koraani kuvaa juutalaiset.

Kuten tulemme myöhemmin toistuvasti huo­maamaan, niin hämmästyttävältä kuin se voi mo­der­nis­ta län­si­maa­lai­ses­ta vaikut­taakin, juuri yllä mainituilla juutalaisten omi­naisuuksilla ja kertomuksilla ta­pahtumista, joiden todenperäi­syyttä on vähin­tään­kin vahvasti syytä epäillä, muslimit itse ensisi­jai­sesti perustelevat juutalaisvi­haansa ja sitä, miksi juu­ta­lais­ten alista­minen, nöyryyttämi­nen, or­juut­taminen, karkottaminen pois omilta asuinalueiltaan, ki­dut­tami­nen, tap­pa­minen ja jouk­ko­sur­maa­mi­­nen Allahin ni­mis­sä aina ”tuomiopäivään asti” on pel­kästään oikeu­tettu vastareaktio kaikelle sille vää­ryy­delle, jota muslimit juutalais­ten ”uhreina” ovat 1 400 vuo­den ajan jou­tuneet kärsi­mään:

Kaikista elävistä huonoimpia ovat Allahin mielestä ne, jotka ovat kiittämättömiä eivätkä us­ko, joi­den kanssa olet teh­nyt liiton mutta jotka rik­kovat liittonsa joka kerran ei­vätkä pel­kää Al­la­hia. Milloin koh­taattekin heitä taistelussa, tee heistä pelot­tava esimerkki niille, jotka tule­vat hei­dän jäl­keensä, jotta he ottaisivat va­roi­tuksen vastaan. (8:55–57)

Me olemme asettaneet hei­dän välilleen vi­han ja inhon aina ylösnousemuk­sen päi­vään asti. Aina kun he sy­tyttä­vät sodan, Allah sammuttaa sen. He kiirehti­vät aiheutta­maan pahaa, mut­ta Allah ei ra­kasta pahanteki­jöitä. (5:64)

Ne, jotka taiste­levat Allahia ja Hänen lähettiläs­tään vastaan ja kiirehtivät teke­mään pa­haa, saavat palk­kansa: heidät surmataan, nau­litaan ristiin tai heidän kätensä ja jalkansa haka­taan poikki ristik­käin tai heidät karkotetaan maasta. Tämä on heidän häpeänsä tässä maail­massa, ja tuon­puo­leisessa heitä odottaa ankara rangaistus. (5:33)

massacre

Hamasin saarnaaja ja kansan­edustaja Yunis Al-Astal ker­too, että Koraani (8:55–57) velvoittaa muslimit järjestämään veri­löylyn juuta­lai­sille ja tekemään näistä siten ”pe­lot­­tavan esimerkin” sekä nöyryyttä­mään juuta­lai­set jizya-suojelurahaa mak­saviksi dhim­­meiksi  (9:29), tosin ”Palestiinan” osalta dhim­­miys on Al-Astalin mukaan pois­sul­jettu vaihto­ehto, mikä tar­koit­taa käy­tän­nössä sitä, että kaik­ki juu­tala­­iset siellä on tapet­tava. (Al-Aqsa TV, 6.3.2014) Ks. video Jihad Watch -sivustossa.

Koraanin juutalaisvihan perim­mäistä syytä lienee kuitenkin parasta etsiä profeetta Mu­ham­madista ja hänen elämästään. Onhan Ko­raani koottu nimen­omaan hänen ”ilmes­tyksis­tään”, joiden sävy ja sisältö hei­jasti­vat pitkälti hänen oman elä­mänsä tapahtumia: usein hän sai kuin taivaan lahjana juuri ti­lan­teeseen sopivan il­mestyk­sen, joka kumosi jonkin aiem­man ilmestyksen tai jolla hän pe­rusteli jotain erikoista päätös­tään tai joka oi­keutti hänet pro­feettana poikkeamaan niistä säännöistä, joita muiden musli­mien tuli nou­dattaa (Spen­cer 2007: 72, 90, 106, 107, 116, 128, 155).

Kun Muhammad perusti yksiju­malaisen (tawhid) uskontonsa Mekassa, hän oli vähä­lukuisine seuraajineen pahasti alakyn­nessä ja ah­taalla. Monijumalai­set quraishilaiset, hänen oma heimonsa, pilkkasivat häntä ja hä­nen uskontoaan ja olivat lo­pen kyllästy­neitä hä­neen, ja tuossa vaiheessa hänen il­mes­tyksensä olivat sävyltään vielä suhteelli­sen su­vait­sevaisia tois­ten us­kontojen edus­tajia koh­taan. Lopulta hän joutui sala­murhan pelossa pakenemaan Me­di­naan vuonna 622 (tähän viittaa termi ”hijra” eli muutto, josta islamin ajanlasku alkaa). Mu­hammad oli sisältänyt us­kon­toonsa paljon ai­neksia juu­talaisuu­desta, ja hän oli jopa määrännyt muslimit rukoile­maan juutalais­ten tavoin Jeru­sale­miin päin. Tultuaan jo ker­ran pahasti nöyryytetyksi Mu­hammad laski paljon sen va­raan, että Medinan juuta­laiset tunnustavat hänet profeetaksi ja kääntyvät isla­miin. Esittihän hän olevansa profeetoista vii­meinen pitkässä profeettojen ketjussa, joi­den ilmestyksistä myös muut yk­sijumalaiset us­konnot, juutalaisuus ja kris­tin­usko, olivat hänen mukaansa saaneet alkunsa, ja hänen uu­sien ilmes­tystensä oli nyt määrä korjata ja syr­jäyttää noiden us­kontojen vääristellyt il­moituk­set. Juu­talaiset pitivät uskonkysymyksissä tie­tä­mätöntä, tökeröä ja suu­ruu­denhul­lua Mu­ham­­ma­dia kui­ten­kin harhaop­pisena, kiusasivat häntä ky­sy­myk­sil­lään eivätkä hänen sinnikkäistä maanittelu­yrityk­sistään huoli­matta suostu­neet tunnustamaan häntä pro­feetaksi ja käänty­mään isla­miin. Muham­ma­dille tämä oli verinen louk­kaus: ”Nyt heille on tullut Allahin luota Kirja todis­tamaan oikeaksi sen, mikä heillä oli jo ai­kai­semmin oli – olivathan he ru­koilleet selkeää ratkaisua uskot­tomia vastaan. Kun siis se, minkä he hyvin tunsivat, saapui, he kieltäy­tyivät uskomasta sii­hen. Allah kirotkoon us­kotto­mat!” (2:89)

Kuten jo aiemmin on todettu, islamin omien lähteiden perus­teella Muhammad oli erit­täin huonosta itsetun­nosta kärsinyt vainoharhai­nen, pitkävi­hainen narsisti, joka ei jättä­nyt kosta­matta kenel­le­kään, joka suvaitsi aset­taa kyseen­alaiseksi hänen profeetallisen eri­tyisasemansa (ks. Profeetan kosto). Niinpä ei ole ihme, että Mu­ham­mad jou­­tui raivon val­taan juutalaisten torjuttua hänet. Hän mää­räsi uudeksi rukoussuunnaksi Me­kan, ja, kun hän taitavien mani­pulointi­kykyjensä ansi­osta oli onnistunut kohoamaan Me­dinassa vahvaksi poliittiseksi ja so­ti­laal­lisek­si johta­jaksi, hänen ilmestyk­sensä ja pu­heensa, jotka aiemmin olivat olleet var­sin suopeita juu­ta­laisia kohtaan, alkoivat muuttua yhä uhkaa­vam­miksi ja sadattele­vammiksi, kun­nes lopulta hän antoi käskyn tappaa kenet tahansa eteen osuvan juutalaismiehen: ”Jos saatte jonkun juutalais­ten miehistä kiinni, surmatkaa hä­net” (Ibn Hisham: 253). (Perusteellinen kuvaus Muhammadin ja juutalaisten suhteiden kehittymisestä löytyy Andrew G. Bostomin artikkelista Antisemitism in the Hadith.)

Abdallah Samak

Egyptiläinen hengenmies Ab­dallah Samak kertoo, että juu­talaiset tunnetaan muun muassa armotto­masta, mur­han­hi­moi­­ses­ta ja verenjanoi­sesta luonnostaan (Al-Rahma TV, Egypti, 7.9.2010). On il­meis­tä, et­tä mus­li­meil­la on ta­pa­na pro­ji­soi­da juu­ta­lais­ten omi­nai­suuk­sik­si kaik­ki ne nega­tiivi­set tun­teet ja asen­teet, joil­la he itse suh­tau­tuvat kafi­rei­hin, ja näin he ovat jat­ku­vas­sa vai­no­har­haisuu­den ti­las­sa. Ks. yllä oleva klippi MEMRI TV:n sivulta.

Juutalaisvihamielisyyden äkilli­nen lisäänty­minen ilmenee sel­keästi siinä, että Mekan vaiheen Koraanista vain 1 % on juutalais­viha­mielistä, kun taas myöhem­mästä, Mekan Ko­raanin suh­teellisen rauhanomaiset jakeet ku­monneesta Medinan Koraa­nista peräti 17 % on juutalaisvi­hamie­listä. Kun tarkaste­luun otetaan Koraanin lisäksi hadit­hit ja Mu­ham­madin elämä­kerta, kaikesta näihin kol­meen sisälty­västä materiaalista juuta­laisvi­ha­mielistä on 9,3  %. Ver­tailun vuoksi mainit­takoon, että suurta suosiota Tur­kissa ja ara­bimaissa, mukaan lukien Isra­elin palestiina­laisalueilla, naut­tivassa Hitlerin Mein Kampfissa täl­laista materi­aalia on 7 %, ku­ten Bill War­ner on laske­nut. (Lue: Bill War­ner: A Picture of Duality.)

Juutalaisviha Mekan Koraanissa ja Medianan Koraanissa

Juutalaisvihasta ja juutalaisten salamurhaa­misesta ja tappami­sesta tuli Muhammadille todel­linen pakko­mielle. Yksi tunnettu esi­merkki, johon muslimit nyky­äänkin usein uh­makkaasti viit­taa­vat, on Muhammadin yllä­tyshyökkäys Khaibarin keitaalle. Muhammad joukkioi­neen ryösti ja tuhosi tämä juu­talais­ten asuinpaikan linnoitus linnoituk­selta. Khaibarin valloitukseen liittyi kuuluisa epi­sodi, jossa Mu­ham­mad antoi käskyn kidut­taa juutalaisten johtohenkilöi­hin kuu­lunutta Ki­nana ibn ar-Rabi’a, jonka ole­tettiin tie­tävän, minne juuta­laiset olivat kätke­neet aarteen­sa:

Allahin lähetti­lään luo tuo­tiin myös Kinana ibn ar-Rabi’, jonka hallussa Nadir-heimon aar­teet oli­vat. Allahin lä­hetti­läs kysyi hä­neltä aar­teista, mutta hän kielsi tietä­vänsä, missä ne olivat. Eräs toi­nen juutalai­nen saa­pui Alla­hin lä­hettilään luo ja sanoi: ”Minä näin Kina­nan kiertele­vän tä­män raunion ympärillä joka aamu.” Allahin lähettiläs kysyi Kina­nalta: ”Mitä arve­let? Jos löy­dämme aarteen sinulta, sur­maanko minä si­nut?” ”Kyllä”, vastasi Kinana. Alla­hin lähettiläs käski kaivaa rau­ni­oita, ja osa aar­teesta löy­tyikin sieltä. Hän kysyi Kinanalta, missä loput oli­vat, mutta Ki­nana kieltäytyi näyttä­mästä niiden paikkaa hänelle. Alla­hin lähet­tiläs käski az-Zu­bair ibn al-Awwa­mia: ”Rankaise häntä, kunnes saat hä­nestä kai­ken irti!” Az-Zubair iski hä­nen rin­nastaan tulta tu­liki­villä, kunnes hän oli kuolla. Lo­pulta Allahin lähettiläs an­toi Ki­nanan Mu­ham­mad ibn Mas­la­malle, joka sur­masi hänet kos­toksi vel­jes­tään Mahmu­dista. (Ibn Hisham: 362)

Kun Kinana ibn ar-Rabi’ oli ta­pettu ja hänen leskeksi jäänyt viehättävä vaimonsa Safiyyaa oli vangittu sek­sior­jaksi, Mu­hammad päätti ottaa tämän vaimokseen, ja tuota pikaa mat­kalla Khaibarista järjestettiin hää­muo­dolli­suudet ja Muham­mad ”pani avioliiton täy­tän­töön” (Sahih Bukhari 5:59:522–524).

Khaibar! Khaibar! -iskulau­seesta on tullut juutalaisten joukkomurhaan kiihottava tais­teluhuuto, jota musli­mit perin­teisesti toista­vat hyö­kätessään tai osoittaessaan mieltään juu­talaisia vastaan. Sen yksi versio kuuluu Khaibar, Khaibar ya Ya­houd, jaish Mu­ham­mad saufa ya’ud, ja tarkoittaa ”Khaibar, Khaibar, oi juutalaiset, Muham­madin ar­meija palaa”. Hizbolla­hin versio puolestaan kuuluu Khaibar, Khaibar ya Sahyoun, Hizbul­lah qadimun eli ”Khaibar, Khaibar, oi sionis­tit, Hizbollah on tulossa”. (Ks. David Woodin muslimeille suunnattu Youtube-esitelmä siitä, mitä nykypäivään asti yltäviä kielteisiä seurauksia Khaibarin valtauksella itse asiassa oli Muhammadille ja koko islamin yhteisölle.)

Muslimit toistavat juutalaisten joukkomur­haan yllyttävää Khaibar! Khaibar! -iskulau­setta Israelin vastai­sessa mielen­osoituk­sessa Malmössä 7.3.2009.

Khaibariakin brutaalimpi esi­merkki Muham­madin juutalais­vihasta on Muhammadin toi­meenpa­nema juuta­laisen Banu Qurai­za ‑heimon joukkomur­ha. Sen yhteydessä Muham­mad mestasi yh­den ainoan päivän ai­ka­na 600–900 vangitsemaansa qurai­zalais­miestä ja otti näiden naiset ja lapset sota­saa­liiksi (lue: Allahin arme­liai­suus ja sen rajat). Mainittakoon, että kuo­linvuoteellaankin vii­meisiä sa­noja lausuessaan Muhammad vielä kerran kirosi juutalaiset ja kris­tityt (Sahih Bukhari 2:23:472). (Lue myös: Darwish: Why Muslims Must Hate Jews.)

Jeesus tulee ja katkoo kaulasi. Oletko valmis?

Jeesus tulee ja katkoo kaulasi! Oletko valmis?

Juutalaisten tappamisella on tärkeä rooli myös Muhammadin kuvaamissa lopun ajan tapahtu­missa. Nimit­täin tuolloin Jeesus, joka islamin mukaan on muslimi ja Allahin orja ja jota todellisuu­dessa ei koskaan ris­tiin­naulittu, laskeutuu maan päälle taistele­maan ihmisiä vastaan islamin asian puolesta, rikkoo ristin, tap­paa siat, lakkauttaa kristin­uskon, poistaa ji­zya-suojelura­han niin että ihmisillä on sen jäl­keen vain mahdolli­suus joko kääntyä muslimiksi tai tulla ta­pe­tuksi, ja pakottaa koko ihmis­kunnan shari’a-lain alai­suuteen. Sivuhuomau­tuksena mainitta­koon, että jot­kut musli­mioppi­neet, kuten sheikki Ahmed Ali Othman, Egyptin islamilaisten py­hien paikkojen dawa-valvoja, katsovat Jee­suksen toimeen­pa­ne­man siko­­jen tappamisen olevan todiste siitä, että ny­ky­päivän siat todel­la­kin polveutu­vat juu­talai­sista (PMW: Kill Jews for Allah). Joka tapauk­sessa olennaista on, että muslimien haikai­lema tuomiopäivä ei Mu­hammadin mukaan tule ennen kuin muslimit taistelevat juu­ta­lai­sia vastaan ja lahtaavat näitä niin, että kivet ja puutkin kutsu­vat muslimeja tappamaan taka­naan piiles­kelevät juu­ta­lai­set, kuten seuraavassa, mus­li­misaarnaajien usein sitee­raa­massa hadithissa to­detaan:

Abu Huraira ker­too Allahin lä­het­tilään sanoneen: ”Tuomio­päivä ei tule, elleivät muslimit tais­tele juutalaisia vas­taan ja tapa heitä, kunnes juutalaiset pii­loutuvat kivien ja puiden taa ja ki­vet ja puut sano­vat: ’Oi muslimi, Oi Allahin palve­lija, takanani pii­leskelee juu­talai­nen, tule tap­pamaan hänet.’ Vain gharkad-puu ei sano niin, koska se on yksi juu­talaisten puista.” (Sahih Mus­lim 41:6985, ks. myös 41:6981, 41:6982, 41:6983, 41:6984; Sahih al-Bukhari 4:56:791, 4:52:177.)

Vuonna 2011 järjestetyssä kyse­lyssä 73 % palestiinalaisista il­moitti uskovansa yllä ole­vaan hadithiin, jonka mukaan musli­mien kohtalona on tappaa juu­talaiset, missä ikinä nämä ovat­kin (PMW: Kill Jews for Allah), ja kyseinen hadith sisältyy kokonaisuudessaan myös Hamasin pe­ruskirjan artiklaan 7, jossa tämä Gazassa toi­miva Muslimiveljes­kun­nan haarajär­jestö sitoutuu pyr­ki­vänsä siihen, että ky­sei­nen Al­lahin lu­paus toteutuu, me­nipä siihen aikaa kuinka kauan hy­vänsä.

treeswilltalk

Egyptiläinen hengenmies Mu­hammad Al-Zoghbi vakuuttaa, että kivet ja puut todel­lakin kir­jai­mel­li­ses­ti pu­hu­vat kutsues­saan tappamaan takanaan pii­leskeleviä juutalai­sia (Amjad TV, Egypti, 3.5.2014). Ks. video Jihad Watch -sivustossa.

Kuten kaikesta yllä kerrotusta käy ilmi, juuta­laisviha on islamin uskon aivan kes­keisiä pe­ruspila­reita, jota il­man profeetta Mu­ham­mad, hänen Koraaniin koo­tut ilmestyksensä ja ylipää­tään islam uskontona kadottaisi­vat täysin uskottavuutensa ja mer­kityksensä. Sa­malla myös isla­min apoka­lypti­selta visiolta pu­toaisi pohja ja muslimien pääsy paratiisiin kariutuisi. Muslimien us­konnollisena velvolli­suu­tena on lopulta suorittaa juuta­lai­sten kan­san­mur­ha (PMW: Kill Jews for Allah). Vasta tämän ja mui­den tarkkaan ku­vattujen, mitä mieli­kuvi­tuksel­lisimpien tapah­tu­mien jälkeen koittaa yhteinen viimeinen tuomio, jota varten kuolleet nou­sevat hau­dois­taan ja jossa muslimit pääsevät para­tiisiin ja kaikki muut joutuvat ikui­seen rangaistukseen hel­ve­tin tu­leen. Siihen asti sielut ovat islamin mukaan  bar­zakhiksi kutsutussa ti­lassa ja nii­hin kytkök­sissä olevat ruumiit hau­dassa, jossa mus­limit – jotka ovat osanneet vastata kahdelle enkelille oikein, että heidän her­ransa on Allah, uskonton­sa islam ja pro­feettansa Muham­mad – pääsevät nautti­maan au­tuaalli­sista, väljistä oloista vii­meistä tuomiota ja para­tiisia odotellen ja kaikki muut puoles­taan joutuvat kärjiste­lemään tuskis­saan puris­tuksissa tietäen pääty­vänsä lopulta helvettiin. (Islam QA:cat:224.) Mu­hamma­din mukaan suoraan para­tiisiin kuo­lemansa jälkeen pää­se­vät vain jihadistit, jotka saavat sur­mansa marttyyreina olles­saan juuri tap­pamassa vääräuskoisia Allahin asian puolesta eli koko ihmiskunnan pakot­tamiseksi shari’an alaisuuteen (Islam QA:8511).

Fathi Yakan, Libanonin islami­laisen toimin­nan rintaman joh­taja, kertoo juutalais­ten tappa­misesta ennen tuomiopäivää (Al-Ma­nar TV, 20.10.2006).

Monet muslimit uskovat, että tuomiopäivän saapumista voi aktiivi­sesti jouduttaa luo­malla apokalyptiset olo­suhteet, soti­malla Is­raelia vastaan ja tappa­malla juutalaisia. Etenkin kaksi­toistashiialaiset, joihin ydin­asetta havittelevat, Israelin tu­hoamisesta uhoavat ja itsetu­hoisesti käyttäytyvät Iranin ko­van linjan johtajat, erityi­sesti ex-presi­dentti Mahmud Ahma­dinejad ja hänen hen­genheimo­laisensa, lukeutuvat, toivovat näin joudut­ta­vansa Mahdin, messiaanisen eska­tologisen hahmon, paluuta (ks. doku­ment­tielokuva Iranium, koh­dasta 41:36). Kaksi­toistashiialai­set pitävät Mahdia 12. imaa­mina, joka vuodesta 874 lähtien johti musli­meja piilosta välittä­jien avustuksella, kunnes kät­keytyi koko­naan vuonna 941 palatakseen vasta lopun ai­koina. Mahdin pa­luun on määrä käynnistää lopun ajan ta­pahtu­mat, ja niin shiiat kuin sunnitkin uskovat, että lopun aikoina hän taistelee Jeesuksen kanssa vää­räuskoi­sia vastaan tappaen ne jotka eivät suostu kääntymään islamiin, kunnes koko ih­mis­kunta alis­tuu shari’an pakkoval­taan.

CBN Newsin dokumentti Iranin hallituksen muutama vuosi sit­ten julkaisemasta vide­osta, jossa lu­pail­laan, että Mahdin paluu on lähellä.

Toisiaan vääräuskoisina pitävien sunnalaisten ja shiialaisten välillä on pieniä painotuseroja siinä, mikä on Mahdin ja Jeesuksen rooli lopun ajan tapahtumisssa, ja sunnalaiset korosta­vat, että hei­dän Mahdinsa ei ole sama kuin shiialaisten myytti­nen 12. imaami, joka sunnalais­ten mielestä on pelkkä mieliku­vitushahmo (Islam QA:84269).

judgement_day

Sunnalaisuutta edustava egyp­tiläinen hen­genmies Mahmud Al-Masri kertoo, että kun Mahdi tulee, lopulta yhtään juutalaista ei jää jäljelle. (Ks. video Memrin sivulla.)

Israelin valtion tuhoami­nen

Paineita juutalaisten tappami­seen ja Israelin valtion tuhoami­seen eivät luo ainoastaan tuo­miopäivän jou­dut­tamiseen liit­tyvät pyrki­mykset vaan myös shari’aan liittyvä käsite ”waqf”, jolla tietyssä yhteydessä viita­taan is­la­mi­lai­seen sää­tiöön, tarkem­min sa­not­tu­na hyvän­tekeväi­syyslahjoi­tukseen, kuten raha­summaan, kiinteistöön tai maa-alueeseen, jonka tuotot, tulot ja käyt­töoi­keus on säätiön kaltaisella jär­jestelyllä ikuisiksi ajoiksi pyhi­tetty ja rajattu yksinomaan jo­honkin ”oi­kea­mieli­seen”, musli­mien ja islamin etua hyö­dyttä­vään tarkoituk­seen ja jota on hallinnoi­tava shari’an mää­rää­mällä tavalla. Waqfin perus­idea on, että se on jo­tain, mi­kä on pyhi­tet­ty yksin­omaan isla­mille ja mus­li­meille aina ai­ko­jen lop­puun asti. Waqfeja eivät kui­tenkaan ole ainoastaan hyvän­teke­väisyyteen annetut lahjoi­tukset vaan myös kaikki ne alu­eet ja rakennukset, jotka musli­mit ovat joskus onnistuneet val­loittamaan tai saamaan muulla ta­voin hal­tuun­sa. Shari’a edel­lyttää, että tällaista vallattua ti­laa ei saa enää koskaan luo­vut­taa kafi­rei­den hal­tuun, juuta­laisista puhumattakaan. Jos se kuitenkin menetetään, musli­mien velvolli­suutena on valloit­taa se takaisin tarvittaessa väki­valloin ja pakottaa hallittavaksi shari’an määräysten mu­kai­sesti (Sharia the Threat to America, s. 91, Aus­tralian Islamist Monitor: Sacred Spaces). Muslimien käyt­tämä termi tällai­sesta jihadista, jossa taistellaan islami­laisen alueen puolesta – joko sen puo­lusta­miseksi tai takaisinvaltaa­miseksi – on ”ribat”, ja täl­lais­ta tais­te­lua käyvä jiha­disti on ”mu­rabit”. Kuten sun­nimuslimien vaikutusvaltaisim­piin us­konoppineisiin kuu­luva sheikki Yusuf al-Qaradawi to­tesi 12.10.2010 Al-Aqsa Voi­ce ‑radion haastattelussa: ”Tuu­maakaan isla­min maasta ei saa jäädä uskottomien ja val­loitta­jien haltuun.” Yksi tällaisista waqfeista on muslimien ”Pales­tiinaksi” kut­suma alue, jonka muslimi­joukkiot ensi kerran val­loit­tivat kalifi Uma­rin johdolla 630-luvun jälki­puolis­kolla ja jonka sisälle myös Israelin ny­kyinen valtio jää (IDN 1.4.2014). Hamasin pe­ruskir­jan artik­lassa 11 selite­tään:

Islamilainen vas­tarintaliike us­koo, että Pales­tiinan maa on is­lamilainen waqf, joka on pyhitet­ty tuleville muslimi­sukupolville tuo­miopäivään asti. Sitä, eikä mitään sen osaa, ei tulisi huka­ta; siitä, eikä mistään sen osasta, ei pi­täisi luopua. Millään yksittäi­sellä ara­bimaalla eikä kai­kil­la arabimailla yhdessä, millään kuninkailla tai presidenteillä, millään yksittäi­sellä järjestöllä eikä myöskään kaikilla järjes­töillä yhdessä, olivatpa ne pa­lestiinalaisia tai arabijärjes­töjä, ei ole oi­keutta teh­dä sitä. Pales­tiina on islamilai­nen waqf-maa, joka on pyhitetty muslimisuku­pol­ville tuomio­päi­vään asti. Näin ollen, kuka olisi niin röyhkeä, että väit­täisi omaavansa oi­keuden edustaa muslimisukupol­via tuomiopäi­vään asti? Tämä on Palestiinan maan asema is­la­milaisen sha­ri’a-lain mukaan, ja sama pätee kaik­kiin muihin­kin muslimien voi­makeinoin val­loittamiin mai­hin, koska (isla­milaisten) valloi­tusten ai­kana muslimit pyhitti­vät nämä maat muslimisuku­pol­ville tuomiopäi­vään asti. (Hamasin perus­kirja, 11. ar­tikla)

”Meidän on myönnettävä ja ju­listettava koko maailmalle, että se mitä todella halu­amme on niin kutsutun ’Israelin val­tion’ ole­massaolon poistami­nen,” julistetaan tässä Gazassa 1.2.2013 pidetyssä perjantai­saar­nassa (Hamasin Al-Aqsa TV, 1.3.2013).

Mainittakoon, että muslimien aikojen saa­tossa valloittamat ja omaan käyttöönsä py­hittä­mät waqf-alueet kat­ta­vat valtavan vyö­­hykkeen Iberian niemimaasta (Al-Andalus), jonka takai­sinvaltaami­sesta muslimisaar­naajat eivät myös­kään väsy puhu­maan, ja Wienin por­teilta Keski-Aasian ja Intian niemimaan kautta aina Indonesi­aan asti. (Ks. Bill Warnerin erinomainen esi­telmä islamin valloitushistori­asta, jonka uhreina on kuol­lut yhteensä noin 270 miljoonaa ihmistä: 60 miljoonaa kristit­tyä, 80 miljoonaa hindua, 10 miljoonaa buddhalaista ja 120 mil­joonaa afrikkalaista.) Muslimit eivät siis ainoastaan halua palaut­taa haltuunsa jos­kus menettämiään waqf-alu­eita, vaan itse asias­sa he halua­vat levit­täytyä hallitsemaan koko maailmaa shari’a-lain mu­kaisesti. Hadithin mukaan (Sahih Buk­hari 5:53:392) ”…maa kuuluu Allahille ja hä­nen lähettiläälleen…” ja Koraanin jae 7:128 julistaa: ”… maa kuu­luu Alla­hille, ja Hän an­taa sen perinnöksi, kenelle palvelijois­taan tahtoo. Lopulta hurskaat me­nestyvät.” Ku­ten sheikki Mu­hammed Salih Al-Munajjid fat­wassaan selittää (Islam QA:7726): ”Maa ei kuulu ihmi­sille, jotka asui­vat siellä ensin, vaan niille, jotka asettivat sinne Allahin lain. Allah loi Maan ja Hän loi ihmiset palvomaan Alla­hia Maassa ja perusta­maan sinne Allahin uskonnon, lain ja määräykset.” Koska musli­mien mielestä koko Maa siis alun al­kaenkin kuuluu oikeastaan heille, he katsovat, että heidän kohtalonaan ja velvollisuute­naan on hallita sitä ja taistella kaikkia muita ihmisiä vastaan, kunnes nämä alistuvat heidän val­taansa ja shari’an määräyk­siin:

Profeetta sanoi: “Minut on mää­rätty taistele­maan ihmi­siä vastaan, kunnes he todis­tavat, että ei ole muuta juma­laa kuin Al­lah ja että Mu­ham­mad on Hä­nen palvelijansa ja Hänen lähetti­läänsä, suuntaa­vat kasvonsa qiblaamme (ru­koussuun­taamme) kohti, syö­vät mitä teu­ras­tamme ja ru­koilevat taval­lamme.” (Sunan Abu-Dawud, Ki­tab Al-Jihad, 14: 2635)

Hän (Allah) on lä­hettänyt lä­hetti­läänsä (Muham­madin) tuomaan johda­tuk­sen ja to­tuuden us­kon­non (islamin) saattaakseen sen voittamaan kaikki muut us­konnot, vaikka se on vastoin vää­rä­uskoisten (moni­juma­laisten, pa­kanoi­den, epä­ju­ma­lan­palvojien ja ateistien) tah­toa. (Koraani 9:33)

Taistelkaa heitä vastaan, kun­nes epäjumalia ei enää pal­vota, vaan yksin Al­la­hia (koko maail­massa), mutta jos he herkeävät (palvomasta muita Allahin li­säksi), tietää Al­lah, mitä he teke­vät. (Koraani 8:39)

Joka tapauksessa globaalilla ta­solla musli­mien ensisijaisena pakkomielteenä on hei­dän sota- ja ryöstöretkil­lään valtaa­miensa ja sittemmin menettä­miensä waqf-alueiden ta­kaisin­valtaus ja ”vapauttaminen”, ja näistä tär­keim­pä­nä koh­teena on heidän ”Palestii­naksi” kutsu­mansa alue. Todennäköisesti suurin osan lännen val­tamediaa pinnallisesti seuraavista ih­misistä otaksuu musli­mien viit­taavan ”Palestiinalla” Israelin palestiinalaisaluei­siin eli Gazaan ja Länsirantaan. Todellisuudessa kui­tenkin Pa­lestiinan vapautusjärjestö (PLO) on peruskirjansa artik­lassa 2 mää­ritellyt ”Pales­tiinan” alu­eeksi, jonka rajat ovat samat kuin brittiläisen mandaatin ai­kana ja joka kattaa siten Gazan ja Länsirannan lisäksi koko Isra­elin valtion alueen. Kun PLO vuonna 1964 perustettiin, Gaza ja Länsiranta olivat ara­bien hal­lussa eikä PLO:lla siten ollut min­käänlaista kiinnostusta ”va­pauttaa” niitä. Päin­vas­toin vuo­den 1964 peruskirjansa artik­lassa 24 PLO erityi­sesti korosti, että se ei ”harjoita mitään alu­eellista itsemääräämis­oikeutta” Gazan kais­taleella ja Länsiran­nalla. Tämä kohta kuitenkin poistettiin perus­kirjan uudiste­tusta, vuoden 1968 versiosta, kun Is­rael oli ottanut kyseiset alueet haltuunsa vuonna 1967 nk. kuuden päivän sodassa.

Näin ollen se alue, jota PLO pe­rustettiin alun perin ”vapautta­maan” oli pelkästään Israelin valtio, ja, kuten on ilmeistä, tä­män ”va­pautettavan” alueen rajat joustavat ja mu­kautuvat aina Israelin kulloin­kin hallus­saan pi­tämän alueen mu­kai­sesti. PLO:n peruskir­jan artik­lassa 15 kerrotaan, mitä täs­mäl­leen ottaen tällä ”vapautta­mi­sella” tarkoite­taan: ”Palestiinan vapauttaminen… tähtää sionis­ti­sen läsnä­olon tuhoamiseen Palestiinas­ta.” ”Sio­nis­ti­nen läs­­näolo” on muslimien Isra­elista yleisesti käyt­tämä kiertoil­maus, jolla annetaan ymmärtää, että mitään Israelin val­tiota, jonka olemassaolon voisi tun­nus­taa, ei ole edes olemassa. Koska ny­kyisen Israelin val­tion alue on aikoinaan ollut muslimi­val­loit­tajien hallus­sa ja kuu­luu siten shari’an mukaan waqf-alueena mus­limeille aina ”tuo­miopäi­vään asti”, muslimit eivät voi ikinä hy­väksyä juu­ta­laisvaltion perustamista sinne ei­vätkä si­ten tun­nus­taa Israelin valtion ole­massaoloa, vaan he pyrkivät tun­non­tarkasti noudattamaan Koraa­nin käskyä (2:191): ”Sur­matkaa hei­dät, missä heitä koh­taatte­kin, ja ajakaa heidät pois sieltä, mistä he ajoi­vat teidät pois.” ”Palestiina” on muslimien mie­lestä siis täysin vapau­tettu vasta sitten, kun koko alue Jordanjoelta Välimereen on ”va­pau­tet­tu” – eli kun koko Isra­elin valtio on tuhottu.

Esimerkki toistuvista mielenosoituksista, joissa musli­mit ja vasemmisto­fasistit yhdessä vaativat Isra­elin valtion täy­dellistä tuhoa­mista ”From the river to the sea, Palestine will be free” ‑huudoillaan (Lontoo, 10.1.2009).

Vielä suoremmin tavoite Isra­elin valtion tu­hoamisesta on il­maistu Hamasin peruskirjas­sa, jossa ko­ros­tetaan, että jihad on mene­telmä ”Palestiinan” val­taamiseksi juutalai­silta ja Isra­elin valtion tu­hoamiseksi ja tämä jihad on jokaisen musli­min henkilökohtainen velvolli­suus: ”Israel on olemassa ja jat­kaa olemistaan, kun­nes islam tuhoaa sen, aivan kuten se on tu­honnut muutkin ennen sitä” (IDN 1.4.2014). PLO:n ja Ha­ma­sin tavoite tuhota Israelin valtio vastaa hyvin myös rivipalestii­nalaisten tuntoja. Palestiinalais­alueilla vuonna 2014 järjes­tetyn kyselyn mukaan 55 % Länsiran­nan asukkaista ja 68 % Gazan asukkaista hylkää täy­sin Israelin olemassa­olon tunnustamisen ja vaatii johtajiaan pitä­mään huolta siitä, että viidessä vuo­dessa ”koko histori­allinen, joelta mereen yltävä Pa­lestiina saadaan takai­sin” (Breit­bart.com, 26.6.2014). 27.8.2014 julkaistun mielipidekyselyn mukaan peräti 88,9 % Gazan palestiinalaisista hyväksyy ohjusten ampumisen Gazasta Israeliin – sil­mit­tö­män tulittamisen, jolla varta vasten tähdätään juutalais­sivii­lien ter­rori­soin­tiin ja massiiviseen, summittaiseen tap­pamiseen.

Entä mikä rooli sitten on Länsi­rannalla? Jos mediaa ja vasem­mistopoliitikkoja on usko­minen, vähintäänkin kaikki Lähi-idän ongel­mat ratkeaisivat ja alu­eelle saataisiin pysyvä rauha, jos vain Israel hyväksyisi ”vuo­den 1967 rajat”, vetäytyisi ”miehittämältään” Länsiran­nalta, hävittäisi siellä olevat ”laitto­mat” juutalaissiirto­kun­nat ja alueelle pe­rus­tettaisiin it­senäinen Palestiinan valtio nk. kahden valtion mallin mukai­sesti. Väittipä Yh­dysvaltain ex-presidentti Bill Clinton vuonna 2010, että jopa puolet – ei aino­as­taan Lähi-idän – vaan perä­ti koko maailman terrorismista menettäisi yllykkeensä, jos vain Israel luovuttaisi Länsirannan Palestiinalais­hal­linnolle (Arutz Sheva 6.10.2010). Tämä täysin irratio­naalinen näkemys mukai­lee juu­talaisvihamielistä narra­tiivia, jonka mu­kaan syyllisiä kaikkiin Lähi-idän on­gelmiin ovat it­sekkäät, pahantahtoiset juuta­laiset, jotka ah­neut­taan ovat laittomasti ja brutaalisti val­loittaneet Länsirannan pales­tiinalaisilta suu­tuttaen siten ym­mär­rettävästi maail­man kaikki muslimit, ja niinpä Israel saa syyttää vain itseään palestii­nalaisten kostois­kuista ja me kaikki saamme kiittää jääräpäi­siä, nisku­roivia israelilaisia vi­haisten muslimien ter­rori-is­kuista ympäri maa­ilman, WTC-iskuista ja lento­kenttien han­ka­lista ja aikaa vievistä turvatar­kastuksista.

Tuo narratiivi, jossa Israel on demonisoitu ara­beja syrjiväksi, etnisiä puhdistuksia suo­ritta­vaksi, lapsia tap­pa­vaksi, kolo­nialistiseksi apartheid-natsival­tioksi ja palestiinalaiset ja kaikki muut muslimit puolestaan ku­va­taan viattomiksi urheiksi, jotka syystäkin ovat vi­haisia, edustaa kulttuurimar­xismista alkunsa saanutta va­semmis­to­laista metanarratiivia. Siinä yksi ih­misryhmä (esim. valkoihoiset, länsimaalaiset, kristityt, hetero­seksuaa­li­set, miehet) on en­nalta määritelty pahaksi, ah­neeksi vallanpitä­jäksi ja syyl­liseksi johonkin ”epä­oi­keu­den­­mu­­kai­suu­teen” ja toinen ih­mis­ryhmä (esim. tummaihoiset, af­rikkalai­set, muslimit, homosek­suaalit, naiset) tä­män vallanpi­täjän sorta­maksi uhriryh­mäksi, joka ensiksi mainitun sorto­toi­mien johdosta ei pääse nautti­maan jostain, mistä sen kuuluisi saada nauttia tai päästä osal­liseksi, ja siksi utopistisen pää­määrän saavuttamiseksi sor­toa ylläpitä­vät valtarakenteet on tuhotta­va ja ”oikeu­denmukai­suus” on tarvittaessa to­teutet­tava pakko­lunastuksen kaltai­silla toi­menpiteillä, kuten kiinti­öillä ja positiivisella syrjinnällä. Lisäksi tässä metanarratii­vissa syylli­nen osa­puoli asen­teineen ja käyt­täy­ty­misi­neen on yksin vas­tuussa sekä itse pe­rus­ongel­masta että kai­kista siihen kyt­köksissä olevista lisä­ongel­mista, kuten uhrin reakti­oista, suuttu­muksesta, riehumises­ta ja rikol­lisesta käyt­­täy­­ty­mi­ses­tä, joista tämä itse puolestaan ei ole mil­lään tavalla vastuussa. Tällä tavoin syy-seuraussuhteet kään­ne­tään pää­lael­leen ja hyvä esi­te­tään pa­ha­na (rikollisena) ja pa­ha (rikollinen) hyvä­nä.

Esimerkiksi, jos palestiinalaiset tekevät terrori-iskun Israeliin, syyllisinä iskuun ei pidetä iskun tekijöitä, uhreiksi ennalta määriteltyjä pa­les­tii­na­lai­sia, vaan heitä ”sortavia” israelilaisia, ja media ei ole lainkaan kiinnostunut iskun todellisista israelilaisuhreista vaan niistä ”palestiinalaisuhreista”, jotka ovat vaarassa joutua Israelin vastatoimien sivullisiksi uhreiksi ja joita ihmis­kilpiä käyt­tävä ja omien siviiliurhi­ensa lukumää­rän maksi­moin­tiin täh­tää­vä pales­­tiina­­lais­­ten jul­ma uhri­­teol­lisuus tarkoi­tuk­­­sel­­lisesti tuot­­­taa piilottamalla jihadisteja, raketteja ja kranaatinheittimiä siviili­asun­toihin, lasten­tar­hoi­hin, kou­luihin, sairaa­loihin ja moskeijoihin, siirtelemällä tais­telu­alueella jihadisteja ambu­lans­sei­ssa yhdessä lasten kanssa ja estämällä sivii­lejä lähtemästä ra­ken­nuksista, jotka Israel on etu­käteen tekstiviestein, puhelinsoitoin tai lentolehtisin ilmoit­ta­nut tuhoa­vansa (lue esim.: The Blaze 10.7.2014).

Hamas käyttää siviilejä ihmiskilpinä

Palestiinalaisterroristit eivät tähtää siviiliuhrien lukumäärän maksi­moin­tiin ainoas­taan israe­lilais­ten vaan myös oman siviili­väes­tönsä osalta lu­vaten vii­meksi maini­tuille suo­raa pääsyä para­tiisiin, jos nämä kuole­vat ”marttyyreina” (ks. Al-Aqsa TV, 20.7.2014). Osavastuussa tilanteesta ovat kui­ten­kin myös ter­roris­teja avus­ta­vat ja Ha­masia ja Fata­hia vaa­leissa äänes­tävät palestii­na­lais­siviilit. Ks. otteita Ham­asil­ta kaa­pa­tusta tais­te­lu­käsi­kir­jasta, jos­sa selite­tään ihmis­kilpien käy­tön hyö­tyjä.

Tär­keimpiä toi­mi­joita edellä mainitussa me­tanar­ratii­vissa ovat kuitenkin erilaisten epä­oi­keudenmukaisuuk­sien ”tiedos­tajat”, joille tämän me­tanarra­tii­vin ylläpi­tämi­nen on keino, jolla he ilmaisevat kuuluvansa uhrin puolella olevien ”hyvien” eliitti-ih­misten joukkoon ei­vätkä missään nimessä syyllistä osapuolta puolustele­vien tai uhrin toimia kri­ti­soivien ”pa­ho­jen” ihmisten jouk­koon. Niinpä ”tiedos­tajalle” tärkeää ei ole to­tuus, rationaalinen ajatte­lu ja argumen­taatio, rea­liteet­tien hyväksyminen ja uhrin todel­li­nen, myötätuntoinen aut­tami­nen vaan ideo­logian mu­kai­sen me­tanarratii­vin yl­läpi­tämi­nen ja tar­vit­ta­essa sen kyseenalais­ta­vien ihmis­ten vaimentami­nen, haukkumi­nen, lokaaminen ja tuhoa­minen, historian uu­del­leen­kirjoitta­minen, toisinajat­te­lijoiden uudelleenkoulu­tus ja tarvittaessa totalitaristi­sen va­semmis­tofasis­tisen pakko­jär­jes­telmän luomi­nen niin, että maa­ilma saadaan muutettua ideo­lo­giaa vastaavaksi. (Lue: Utopia ja sen to­teuttajat ja Poliittisen korrektiuden synty.)

Yllä mainitulla metanarratiivilla on selviä yh­tä­läi­syyksiä pro­feetta Mu­hammadin ja yli­pää­tään muslimien ta­paan hahmot­taa maa­ilmaa. Keskei­nen ero on kuitenkin siinä, että Muham­mad an­toi ymmärtää olevansa itse saman­aikai­sesti sekä uhri että poikkeukselli­nen, epä­oikeuden­mukaisuudet tiedostava eliitti-ihminen, ja niinpä hän tässä jäl­kimmäi­sessä roolissaan mur­hautti kylmäverisesti kaikki, jotka uskaltautui­vat kyseen­alais­ta­maan hänen profeetalli­sen asemansa, kuten juutalais­runoilija Ka’b ibn al-Ash­rafin, jonka luottamuksen voitta­miseksi Muhammad an­toi mus­limisalamurhaajille luvan tees­ken­nellä ystäväl­lisyyttä ja valeh­della ole­vansa it­se­kin tyytymät­tömiä Muhammadiin:

Jabir bin ‘Abdul­lah on kerto­nut: Profeetta sa­noi: ”Kuka on valmis tappamaan Ka’b bin al-Ash­rafin, joka on to­della lou­kannut Al­la­hia ja Hänen lä­het­tilästään?” Muhammad bin Masla­ma sa­noi: ”Oi, Allahin lä­hettiläs! Ha­lu­atko minun tap­pavan hänet?” Hän vas­tasi myöntävästi. Niinpä Mu­ham­mad bin Mas­lama lähti tap­pa­maan häntä (Ka’bia) ja sanoi: ”Tämä henkilö (ts. profeetta) ra­sittaa meitä ja pyytää meiltä al­muveroa.” Ka’b vastasi: ”Al­lahin kautta, saatte sii­tä mie­hestä vielä tar­peeksenne.” Muhammad [bin Maslama] sa­noi hä­nelle: ”Olemme seu­ran­neet häntä, jo­ten meidän ei tee mieli lähteä hänen luo­taan, ennen kuin nä­emme, kuinka hä­nen käy.” Mu­ham­mad bin Mas­lama jut­teli hä­nen kanssaan tällä tavoin, kun­nes sai ti­laisuu­den tappaa hä­net. (Sahih Buk­hari 4:52:270)

Tarkastelkaamme Länsirannan asemaa his­torian valossa. En­simmäisen maailmansodan jäl­keen vuonna 1917 Britannia tunnusti Bal­fourin julistuksessa juutalaisten historiallisen oikeu­den oman kansallis­valtion pe­rusta­mi­seen alueelle, joka kat­taa nykyisen Israelin valtion, Gazan, Länsirannan ja myös Jor­danian. Vuon­na 1922 Palestii­nasta tehtiin Kansainliiton pää­töksellä Britannian man­daat­ti­alue, josta Jordanjoen itäranta kuiten­kin pian erotettiin Tran­sjordaniaksi. Eri vai­heiden jäl­keen YK:n yleiskokous suositteli marraskuussa 1947 alueen jaka­mista kah­teen, jotakuinkin sa­mankokoiseen osaan: arabi- ja juutalaisvaltioon. Juutalaiset hyväk­syivät tar­jouksen ja perus­tivat Israelin val­tion 14.5.1948, mutta arabeille kompromis­si­tarjous ei kelvannut, ja heti 15.5.1948 Egypti, Syyria, Jorda­nia, Liba­non ja Irak hyök­käsivät Israeliin tarkoituksenaan tuhota juuri perus­tettu juutalaisvaltio. Arabiliigan pääsihteeri Abdul Rahman Azzam Pasha oli jo edellisenä vuonna uhan­nut: ”Tästä so­dasta on tuleva tu­hoamissota ja merkittävä jouk­koteurastus, josta puhutaan kuin mon­golien ja ristiretkeläis­ten verilöylyistä” (Middle East Quarterly, Fall 2011, s 85–88).

So­dan seurauk­sena Egypti mie­hitti Gazan ja Jordania Juudeana ja Samariana tunnetun Jordan­joen länsi­puo­lisen alueen, jonka se ni­mesi Länsi­rannaksi. Näin muodostu­neet ase­leporajat ei­vät olleet kansainväli­sesti tun­nustettuja rajoja, eikä edes yksi­kään arabi­maa tunnustanut Jor­danian laittomasti mie­hit­tä­mää Län­siran­taa. Vuonna 1967 Egypti ja Syyria aloittivat jälleen sodan Israelin valtion tuhoa­miseksi, ja kun Jordania liittyi so­taan, Israel oli itsepuolustuk­sel­lisista syistä pako­tettu otta­maan Jordanian miehittämä Länsi­ranta haltuunsa. Ku­ten Danny Ay­alon, israeli­lainen dip­lomaatti ja Isra­elin ex-varaulko­mi­nisteri, tote­aa alla ole­vassa esitykses­sään, kansain­vä­li­sen oikeuden mukaan Länsiranta ei suinkaan ole ”miehitetty alue”, koska alu­eella ei ole aiemmin ollut lail­lista hallitsi­jaa, vaan korkeintaan ”kiis­tanalainen alue” (jos sellainen­kaan), ja siksi is­ra­elilais­siirtokuntien ra­kenta­mi­nen Länsi­rannalle ei ole lai­tonta.

Länsiranta ei ole ”miehitetty” alue, joten israelilaissiirtokuntien rakentaminen sinne ei ole laitonta kansainvälisen oikeuden mukaan.

Kuten yllä todettiin, juutalaisvi­hamielisen, vasemmistolaisen narratiivin mukaan israeli­laisten ja palestiina­laisten välinen kon­flikti ja palestiinalaisten viha­mielisyys Israelia koh­taan on ennen kaikkea seu­rausta siitä, että Israel ”miehit­tää laitto­masti” Länsiran­taa, jonka se otti haltuunsa kuuden päivän so­dassa vuonna 1967. Danny Ay­alon muistut­taa alla olevassa esityksessään, että Israelin läs­näolo Länsi­rannalla ei suinkaan ole syynä palestiina­laisten viha­mieli­syydelle Israelia kohtaan ja sille, ettei alueella ole rauhaa. Oli­han Israel heti perustamis­päivästään lähtien ollut arabien jatkuvien hyökkäysten ja tu­hoamisyritys­ten kohteena. Näin oli myös vuosina 1948–1967, jolloin Länsiranta oli arabien hallussa ja sitä käytettiin laukai­sualustana Israeliin ammu­tuille raketeille. Is­raelin lukuisista, usein jopa varsin sinisilmäi­sistä myönnytyksis­tä ja neuvottelu­tar­jouk­sista huo­limatta palestii­nalaiset ovat syste­maattisesti sanoneet ”ei” neuvotteluille Is­ra­elin kanssa, ”ei” rau­halle Isra­elin kanssa ja ”ei” Israelin val­tion tunnustamiselle. Silloin­kin kun palestiinalaiset ovat ilmais­seet val­miuttaan myönnytyksiin ja liennytykseen, heidän te­konsa ovat puhuneet muuta: Is­ra­elin tuhoamista vaa­tiva kan­sankiihotus on vain yltynyt ja ra­ketti- ja terrori-iskuja Isra­elia vastaan on vain kiihdytetty.

Heti perustamis­päivästään 14.5.1948 lähtien Israel on ollut arabien jatkuvien hyökkäysten ja tu­­hoa­mis­yri­tys­­ten kohteena. Näin oli myös vuosina 1948–1967, jolloin Egypti miehitti laittomasti Gazaa ja Jordania Länsirantaa eivätkä nk. ”pales­tii­na­lai­set” osoit­ta­neet mitään kiin­nos­tusta näi­den alueiden ”va­paut­ta­mi­seksi”.

Sota on petosta

Kun profeetta oli lähdössä sotaretkelle, hän aina teeskenteli menevänsä jonnekin muualle, ja hänellä oli tapana sanoa: ”Sota on petosta.” (Sunan Abu-Dawud 008:2631, pdf)

Se, että muslimit eivät etenkään länsimedi­assa ole ensimmäis­ten joukossa kieltämässä sitä, että Israelin läs­näolo Länsiran­nalla olisi vihollisuuksien perus­syy ja Länsirannan luo­vuttami­nen palestiinalaisten haltuun olisi avain pysyvään rauhaan, johtuu yksinkertai­sesti siitä, että tuo hyödyllisten idioottien us­koma valheelli­nen narra­tiivi edesauttaa omalta osaltaan muslimien päämääränä ole­vaa Israelin valtion tuhoamista. Sha­ri’an ta­qiyya-doktriinin mu­kaan muslimit ovat vel­vollisia kätkemään todelliset aikeensa ja va­lehtelemaan uskotto­mille, mikäli päämäärä on muslimeille pakollinen (RoT: r8.2), mikä pä­tee ribat-taisteluun islamilais­ten waqf-aluei­den ta­kai­sin­val­­taa­mi­sek­si ja ”va­paut­ta­misek­si” ja yleen­säkin jihadiin Allahin asian puo­lesta (al-ji­had fi sabil Allah), koko ihmis­kunnan alista­miseksi shari’an määräyksiin (RoT: o9.0–o9.1). (Lue: Sota on pe­tosta, Tees­ken­tely kasvojen suojelemiseksi ja to­dellisten ai­keiden kätkemisek­si, Al-Ta­qiyya, Taqiyya about Ta­qiyya, Un­derstanding Ta­qiyya ja Taw­riya).

Muslimien yhteisölli­nen jihad-velvol­lisuus merkitsee sitä, että mus­limien ei ylipäätään ole shari’an mukaan luvallista sol­mia mitään pysyvää rau­hanso­pi­musta ka­fireiden kanssa vaan aino­as­taan enin­tään kymme­nen vuo­den mittainen aselepo, hudna, jonka he voi­vat rik­koa milloin tahansa heti, kun he ovat sen turvin onnis­tuneet ke­räämään voimia uutta hyök­käystä varten. Tämä toiminta­malli on pe­räisin suo­raan pro­feetta Mu­hamma­dilta, joka solmi niin kutsu­tun Hudai­biyya-rau­hansopimuksen arabia­lai­sen Quraish-hei­mon kanssa mutta jonka hän rik­koi kahden vuoden kulut­tua onnis­tuttuaan vaivih­kaa sen tur­vin vahvis­tamaan joukkojaan uuteen hyökkäyk­seen.

hamas-body-armor

”Tahdiya” tarkoittaa vihollisuuksien väliaikaista rauhoittamista taktisista syistä. Tahdiyan aikana val­mis­tau­dutaan uuteen hyökkäykseen kafireita vastaan, ja se voidaan hudnan tavoin keskeyttää milloin hyvänsä. Tahdiya mielle­tään hudnaa lyhytaikaisemmaksi vihollisuuksien rauhoittamiseksi ja tu­li­tauon ju­lis­tuk­seksi ilman, että siihen liittyy edes implisiittisesti ajatusta kahden osapuolen välisestä so­pi­muk­sesta, ja siksi Hamas käyt­tää mieluum­min tätä käsitettä. (Mayadeen TV, Libanon, 16.7.2014.) Lue lisää: Wikipedia, JCPA 19.6.2008.

Kaksinaamainen valehtelu, yli­mitoitettujen myönnytysten vaatiminen Israelilta, vitkas­telu ja perääntyminen neuvotte­luista ovat palestiinalaishallin­non käyttämiä neuvotte­lutaktii­koita ajan voittamiseksi strate­gisista syistä, Israelin liittolais­suhteiden heikentä­miseksi ja Is­raelin vähittäiseksi luhista­miseksi. Kuten edellä jo to­det­tiin, kun pales­tiinalaiset puhu­vat neuvotteluissa tai medi­assa ”Pales­tiinan valtiosta”, he viit­taavat sillä omassa mie­les­sään aina britti­läisen mandaa­tin ai­kai­seen alueeseen, josta ”sio­nis­tinen läsnäolo” eli Israelin valtio on pyyhitty pois, korjaamatta sitä kuulijoissa mah­dollisesti syntyvää harha­käsitystä, että hei­dän ”Palestii­nan valtionsa” viit­tai­si pelkäs­tään Länsirantaan tai Länsiran­taan ja Ga­zaan. Samoin kun pa­lestii­nalaiset puhuvat ”miehi­tyksestä” tai ”miehitetyistä alu­eista”, he eivät suinkaan tar­koita sillä vain Gazaa ja Länsi­rantaa, kuten asiaan perehty­mättömät länsimaalaiset saat­taisivat ajatella, vaan yli­päätään – ja ennen kaikkea – vuonna 1948 pe­rustettua Israelin valtiota. ”Miehitys” on myös muslimien käyttämä kiertoilmaus, jolla viita­taan Israe­lin val­tioon ja isrea­lilai­siin.

”Kaikki pyhät paikkamme ovat vielä miehi­tyksen alla… Koko Palestiinan maa on mie­hitetty, Gaza on mie­hitetty, Länsiranta on miehitetty, vuoden 1948 maat (ts. Israel) on miehitetty ja Jerusalem on miehitetty”, sa­noo Palestiinalaishallinnon johtaja Mah­mud Abbas hänen puolestaan luetussa pu­heessa. (Official PA TV Live, 9.10.2013)

Tämänkaltai­nen ta­hallinen har­hauttaminen, jota islamin taw­riya-dokt­riinin mukaan ei pi­detä va­lehtelemi­sena edes musli­mien keski­näisessä kanssakäy­misessä, auttaa ylläpi­tä­mään parempaa imagoa kan­sainväli­sen yh­teisön sil­missä sa­malla kun se antaa pa­lestii­nalaisjoh­dolle mah­dol­lisuuden säilyttää kas­vonsa omiensa pa­rissa. On huomat­tava, että islamin yhtei­sön sosiaalinen dynamiikka noudattaa hyvin pitkälti ara­bia­lai­sen hei­mo­kulttuu­rin kunnia- ja häpeä­käsityksiä, joiden mu­kaan myönny­tysten teke­minen ja kaiken­lai­nen anteek­si­pyy­tävä, sovit­tele­va ja komp­ro­mis­siha­kuinen käyt­täytymi­nen on osoi­tusta tappiosta, heik­kou­desta, pe­losta ja kuu­lumisesta alis­tetussa ase­massa ole­vien alempiar­vois­ten, häpeällisten ihmis­ten jouk­koon. Kunnialli­sena sen sijaan pide­tään käyt­täy­ty­mistä, joka ilmentää vah­vuutta, yli­valta-asemaa, kyky­ä alistaa alempiarvoiset ja puo­lustaa omaa ja yh­tei­sön kun­niaa, ja niinpä kasvo­jen säilyttä­miseksi muslimiyh­teisössä ol­laan valmiita tur­vautumaan su­meile­matta va­lehte­luun ja uh­kaile­vaan, hyök­käävään käyt­täytymi­seen ja hä­päistyn kunni­an palauttamisen kos­tamalla. (Lue: Mitä islam todella on.) Joka tapauk­sessa se, että pales­tiina­laishallinto suos­tuisi kah­den valti­on ratkaisuun ja tun­nustaisi siten Isra­elin valtion, ei olisi pelkäs­tään häpe­ällistä, vaan se nähtäisiin musli­miyhtei­sön silmissä suoranaisena us­konnolli­sena petoksena Alla­hia ja pro­feetta Mu­hamma­dia koh­taan ja sii­hen syyllistyneet hen­kilöt perheineen teloi­tettai­siin heti, kun heidät saa­daan kiinni (lue: Hirsi-Ali, 28.6.2012).

Kaksinaamaisuuden perikuva oli Fata­hin/PLO:n ja Palestiina­laishallinon edesmen­nyt johtaja ja modernin ter­rorismin isä Jas­ser Arafat. Kuten tunnettua, vuonna 1993 Arafat solmi Isra­elin pääministerin Jitzhak Ra­bi­nin kanssa kuuluisan Oslon rau­hanso­pimuksen, joka loi perus­tan palestiina­laisten itsehallin­nolle ja jonka oli määrä lopettaa pa­lestiina­laisten vihollisuudet ja terrori-iskut. Tunnus­tukseksi rauhansopimuksesta Arafat sai No­belin rau­hanpalkinnon vuonna 1994. Kuiten­kin pian Oslon sopimuksen solmimisen jäl­keen hän piti 10.5.1994 Jo­han­nesburgissa moskeijassa pu­heen, jossa hän – tietämättä, että tilaisuus kuvataan – lupasi:

Jihad tulee jatku­maan, ja Je­rusa­lem ei ole [aino­astaan] palestii­nalaisia varten vaan kaikkia muslimikansa­kuntia varten… Tämä [Oslon] so­pi­mus – en pidä sitä sen kum­mempana kuin so­pimusta, jonka profeetta Mu­hammad solmi quraishilaisten kanssa, ja muis­tatte, että kalifi Umar hylkäsi tä­män sopimuksen ja piti sitä halpa­maisena asele­pona… Tarvit­semme teitä mus­limeja, jihad-taistelijoita [mu­jahidineja] (Ha’­aretz, 23.5.1994)

Jihad todellakin jatkui, ja pales­tiinalaiset vain kiihdyt­tivät ra­ketti- ja terrori-iskuja Israelia vas­taan seuraa­van viiden vuo­den aikana tap­paen satoja isra­elilaisia siviilejä. Vuonna 1996 Arafat piti arabiylei­sölle Tuk­hol­massa puheen, joka hyvinkin vetää vertoja Hitlerin puheille:

Suunnittelemme elimi­noivamme Israelin valtion ja pe­rustavamme puh­taasti pa­les­tiinalaisen val­tion… Teemme juutalaisten elä­mästä sietämä­töntä psykolo­gi­sella sodankäyn­nillä ja väes­törä­jähdyksellä. Me palestii­nalaiset valtaamme kai­ken, mukaan lu­kien koko Jerusa­le­min.

Dokumenttiklippi, joka paljas­taa Jasser Ara­fatin kaksinaa­maisuuden ja Palestiinalais­hal­linnon osal­li­suu­­den terrori-is­kuihin

Samana vuonna pian Wye Ri­ver ‑rauhansopimuksen jälkeen Arafat sanoi Ramallahissa Pales­tii­nan virallisen television 15.11. lähettämässä puheessa: “Valitsimme urheiden sopimuk­sen uskostamme profeet­taan, Hu­dai­biyya-so­­pi­muk­seen.” Kun egypti­läisen Orbit TV:n haastat­telussa 18.4.1998 Arafatilta ky­syttiin “Kuinka se­li­tät­te sen, että toisinaan pyydätte palestii­nalaiskatuja ole­maan räjähtä­mättä?”, Arafat vastasi:

Kun profeetta Muhammad teki Hudaibiyya-sopi­muksen, hän suostui poista­maan titte­lin ”Al­la­hin lähettiläs” sopi­muksesta. Sitten Umar bin Khatib ja muut viittasivat tä­hän sopimukseen ”alem­pa­na rau­hansopimukse­na”… Sopi­mus, jonka allekirjoi­timme, on ”alem­pi sopi­mus”.

Hieman myöhemmin 10.5.1998 palestiina­laishallinon Al-Quds-sanomalehti kysyi Ara­fatilta, ko­kiko hän kos­kaan teh­neensä vir­heen suostuessaan Oslon sopi­mukseen. Ara­fat vastasi: ”Ei, ei. Allahin lähettiläs Mu­ham­mad hyväksyi al-Hudaibiyya rauhan­sopimuk­sen ja Salah ad-Din [eli Saladin] suostui rau­hansopi­muk­seen [jonka Saladin pian sen jäl­keen rikkoi] Rikhard Lei­jonamielen kanssa.” Puhues­saan 15.5.2002 palestii­nalaisten lain­säädäntöelimelle Ramalla­hissa Arafat pai­notti, että rauha oli palestiinalaishallinnolle pel­käs­tään strategi­nen siirto, ja jat­koi: “Kan­sallinen taistelumme tulee jatkumaan kai­kissa muo­doissa [lue: terrori-iskuilla]… Muis­takaamme Hudaibiyya-so­pimus pitäen mie­lessämme ih­mistemme ja kansamme kansal­liset ja panara­bialaiset intres­sit.” (Andrew C. McCarthy, 12.11.2004; Smooth Stone, 21.12.2006; Yasser Arafat through the Years.)

Muhammad Al-Daya, Jasser Arafatin enti­nen henkivartija, kertoo, kuinka Arafatilla oli ta­pana valehdella palestiinalais­ten teke­mistä pommi-iskuista (BBC Arabic TV, 3.4.2014).

Arafatin seuraaja Mahmud Ab­bas on jatka­nut edeltäjänsä lin­jalla. Hamasin hallituksen ex-tiedottaja Ihab Al-Ghussein pal­jasti 8.6.2014 Facebook-sivul­laan, että suljetuissa kokouk­sissa Hamasin kanssa Abbas on tois­tu­vasti korostanut valehte­levansa julkisissa lausunnois­saan huijatakseen amerikkalai­sia ja israelilaisia (PMW Bulle­tins, 8.6.2014.):

Tiedättekö, mitä Mahmud Ab­bas sanoi suljettujen ovien ta­kana?? Hän sanoi: ”Ka­verit, anta­kaa minun [jatkaa] sen sanomista, mitä sanon me­di­alle. Nuo sanat on tarkoitettu amerikka­laisille ja miehityk­selle (ts. Israelille), ei teille [Hama­sille]”.

“Kun minä [Ab­bas] sanon [jul­ki­suudessa], että palestiina­laishal­linon hallitus on minun [Abba­sin] hallitukseni ja se tunnustaa ’Isra­elin’ ja niin pois­päin, niin ok – nämä sanat on tarkoitettu hui­jaamaan amerik­kalaisia.”

Valheista suurimpiin kuuluvat itse ”palestii­nalaiset” ja ”Pales­tiina”. Historia ei tunne mi­tään sellaista kuin ”Palestiina”. Mus­limien taannoin keksimän sepi­telmän mukaan he ovat alueella ennen juutalaisia asuneiden kaananilaisten jälkeläisiä. Kaa­nanilaiset kui­tenkin hävisivät lo­pullisesti jo lähes 3 000 vuotta sitten sulautuen alueelle muut­tanei­siin juutalaisiin. Toisen se­pitelmän mukaan palestiinalai­set oli­sivat muinaisten filis­tealais­ten jälkeläisiä. (Ks. myös: PMW: Rewriting History.) Alun perin roo­ma­lais­ten käyt­töön ot­ta­mal­la sanal­la ”Pa­les­tii­na” vii­tat­tiin Välimeren rannikko­kaistalee­seen nykyisen Ga­zan tienoilla ja siellä muinoin asuneisiin ja kauan sitten hävin­neisiin filis­tealai­siin, mutta nämä olivat aigeialaisia, ei­vät ara­beja. Juu­talaisten kapi­nointia tukah­dut­tamaan pyrkineet roomalaiset ottivat 100-lu­vul­la käyt­töön vääristele­vän nimi­tyk­sen ”Syy­ria-Palestiina” Jerusalemia ym­päröi­västä alueesta tarkoituk­senaan margi­nali­soida juu­ta­lai­sia ja vä­hentää näiden kiinty­mystä kyseiseen alueeseen, joka siihen asti tunnettiin Juu­dana ja Juudeana eli juu­ta­lais­ten kotimaana. Vuonna 1920 britit elvyttivät vuosisa­tojen saatossa vähitel­len unoh­tu­neen ja mer­ki­tyk­senä menettäneen nimityk­sen ”Pales­tiina” perus­taessaan ”Pa­les­tiinan brittiläi­sen man­daa­tin”. Keitä sit­ten ovat ”palestiinalaiset”? Zahir Muhsein, PLO:n so­tilasope­raa­ti­oiden johta­ja se­litti hollan­tilai­selle Trow-sa­no­maleh­delle 31.7.1977 anta­massaan haas­tat­telussa:

Palestiinan kan­saa ei ole ole­massa. Palestii­nan valtion luo­minen on vain keino jatkaa tais­te­lu­amme Isra­elin valtiota vas­taan ja arabiyh­tenäisyy­den puolesta. Todel­lisuudessa ei ole eroa jor­dania­laisten, palestii­nalaisten, syyria­laisten ja libano­nilaisten välillä. Vain poliittisista ja takti­sista syistä puhumme nykyään Palestii­nan kansan ole­massaolosta, koska arabien kansal­liset in­tressit vaativat, että esi­tämme erillisen Palestii­nan kansan ole­van olemassa vas­tus­taak­semme sionis­mia. Tak­tisista syistä Jordania, joka on suve­reeni valtio mää­riteltyine rajoi­neen, ei voi esit­tää vaati­muksia Haifan ja Jaffan suh­teen, kun taas palestiina­lai­sena voin eit­tämättä vaatia it­selleni Haifaa, Jaffaa, Beershe­baa ja Jerusale­mia. Kuitenkin heti kun saamme hal­tuumme koko Palestiinan, emme odota hetkeäkään yh­distääksemme Palestiinan ja Jor­dani­an.

(Lue myös The True Identity of the So-called Palestinians.)

Kuten historioitsija Francisco Gil-White alla olevassa doku­menttifilmissä toteaa, kun ara­bimuslimien toistu­vat avoimet sotatoi­met eivät olleet johta­neet toivottuun tulokseen, Isra­elin valtion tuhoamiseen, tarvit­tiin uusi po­liittinen so­dankäyn­tistrategia, jossa yhdis­tyivät ter­rorismi ja diplomatia ja jolla voi­tiin saa­vuttaa se, mihin avoi­mella sodankäyn­nillä ei pys­tytty. Itse asiassa samana päivänä, jolloin Arafat allekirjoitti Oslon sopimuksen, Jordanian TV lähetti nauhoitetun haastattelun, jossa hän sanoi: ”Koska emme voi voittaa Israelia sodassa, teem­me sen vaiheittain. Otamme jokaisen alueen, jonka saamme Palestiinasta, ja perustamme sinne it­se­hal­lin­non ja käytämme sitä astinlautana ottaaksemme lisää. Kun aika koittaa, voimme saada ara­bi­kan­sa­kun­nat yhtymään viimeiseen iskuumme Israelia vastaan” (FrontPage Magazine 12.12.2011).

Myös väite siitä, että Pa­les­tiinan brittiläiseen mandaat­tiin muuttaneet sionistit olisivat pak­ko­hää­tä­neet arabit, on pe­rä­tön. Peel-komissiolle vuonna 1937 an­ta­massaan lausun­nossa Hajj Amin al-Hus­sei­ni, Je­ru­sa­le­min suurmufti, myönsi, että arabi­maanomistajat myi­vät maansa vapaa­eh­toi­­ses­ti juu­ta­­lai­sille. Usein tämä tapahtui vie­läpä selvään ylihintaan.

”Palestiinan valtio” ja ”Palestii­nan kansa” ovat siis keinotekoi­sia luomuksia, jotka poh­jimmil­taan palvelevat vain yhtä pää­määrää: Israelin valtion tuhoa­mista. Sama pätee niin kutsut­tujen ”palestiina­laispakolais­ten” on­gelmaan, joka syntyi Egyptin, Syyrian, Jor­danian, Li­banon ja Irakin hyökättyä vuonna 1948 Israeliin tarkoituk­senaan tuhota Isra­elin valtio ja hävittää juutalaiset. Arabival­tiot ja palestiinalaishallinto ovat kieltäytyneet in­teg­roimasta näitä arabivelji­ään ja -sisariaan yhteiskuntaansa ja antamasta näille kansa­laisoikeuksia, ja on­gelmaa suosiol­li­sesti yllä­pitää ja avokätisesti rahoittaa YK, jonka UN­WRA-järjestö soveltaa pales­tiinalaispako­lai­siin aivan eri kri­tee­reitä kuin UNCHR maa­il­man kaikkiin mui­hin pakolaisiin. Miksi arabit sitten ovat tahal­laan pitkittäneet pa­ko­laison­gel­maa nyt jo lähes 70 vuotta? Alla olevassa esityk­sessään Danny Ayalon vastaa tähän ky­symyk­seen Sir Alexander Gallo­wayta si­teera­ten: ”Ara­bikansakunnat eivät halua ratkaista arabipako­laisten ongel­maa. He ha­lua­vat säi­lyttää sen avoime­na haa­va­na… aseena Isra­elia vastaan.” Kuten Egyptin entinen presi­dentti (1956–1970) Gamal Ab­del Nasser to­tesi aikoinaan: ”Jos pakolaiset palaavat Isra­eliin, Is­rael lakkaa ole­mas­ta.” Suku­polvi su­kupol­ven jälkeen Isra­elia vihaamaan kas­va­tetut pa­lestiinalaispakolaiset muodos­tavat tietoisesti luodun de­mo­grafinen aseen Isra­elin valtion painostamiseksi ja tuhoa­miseksi. Samalla kuitenkin ter­roristijär­jestöjen, kuten al-Qaidan, Hizbollahin ja Hamasin, kontrol­loimat pako­laisleirit luo­vat paineita myös pa­­les­tii­na­lais­­joh­ta­­jil­le: kahden valtion rat­kaisu voisi avata pakolais­vyöryn, jonka mukana tu­levat, san­kareina pidetyt jihadistit lynkkaisi­vat Israelin tunnusta­misen hyväksyneet pa­lestiina­laisjohtajat alta aikayksi­kön (ks: Caro­lyn Glickin esitelmät 19.5.2014 kohdasta 22:05 eteenpäin ja 25.3.2014).

Vuonna 1948 arabit hyökkäsivät Israeliin tuhotakseen juuri perustetun Israelin valtion ja tappaakseen juutalaiset. Sodan seurauksena noin 850 000 juutalaista joutui pakenemaan juutalaisvainoja Lä­hi-idän maista. Ks. palkittu dokumentti The Forgotten Refugees, joka va­lottaa tätä mittakaavoitaan pa­les­tii­na­lais­pakolaisten ongelmaa suurempaa humanitaarista tragediaa.

Muslimien liittolaiset juutalaisten joukkotu­honnassaislamin-juutalaisviha-koraanissa-645Jerusalemin suurmuftilla Hajj Amin al-Hus­seini (1895–1974) oli merkittävä rooli nat­sien toi­meenpane­massa juutalaisten jouk­kotuhossa

Jerusalemin suurmuftilla Hajj Amin al-Hus­seini (1895–1974) oli merkittävä rooli nat­sien toi­meenpane­massa juutalaisten jouk­kotuhossa, ja niin Jasser Arafat kuin Mah­mud Abbaskin ovat saaneet al-Hus­seinin or­ga­nisoiman sissisotakoulutuksen entisiltä natsiupseereilta.

Israelin valtion tuhoaminen ja juutalaisten tappaminen on niin tärkeässä asemassa isla­missa, että sitä to­teut­taakseen musli­mit ovat hakeneet liittolaisia joskus jopa hieman yllät­täviltä tahoilta. Niinpä vaikka toisi­aan väärä­uskoisina pitävien sunni- ja shiiamuslimien 1 400 vuotta sitten alkaneet keskinäiset vi­hollisuudet eivät ole osoitta­neet laantumi­sen merkkejä, shiialainen Iran, jonka tukema terroristijärjestö Hizbollah eli ”Allahin puo­lue” pyrkii tuhoa­maan Israelin Libanonin suun­nasta käsin, on antanut avokäti­sesti  rahallista ja so­tilaallista tu­kea Gazassa toimi­valle sunna­laiselle Hamas-terroristijärjes­tölle. Vielä mielenkiintoisempi, joskaan ei niin yllättävä, on pa­lestiinalaisarabien ja nat­sien lä­heinen yhteistyö Euroopan juu­talais­väestön joukkotuhon­nassa ja suun­ni­tel­mis­sa toteut­taa vastaavanlainen kansan­murha Lähi-idässä. Kes­keistä roolia tässä yh­teis­työssä näyt­teli edellä puheena ollut Hajj Amin al-Husseini, joka toimi Je­rusalemin suur­muftina Pales­tii­nan brittiläi­sessä man­daatissa.

Vuosien 1936–1939 arabikapi­nan aikana Al-Husseini järjesti terrori-iskujen aallon Pa­lestii­nan brittiläises­sä mandaatissa yhteis­työssä Hassan al-Bannan, Muslimiveljeskun­nan perusta­jan, kanssa. Sen jälkeen hän mat­kusti Iraniin ja sieltä Irakiin, jossa hän nat­simielisen hallituk­sen avustuksella järjesti farhu­din eli Bagdadin juutalaisten joukkosur­man. Tämän jälkeen hän matkusti Roomaan, jossa hän tapasi Mussolinin, ja Berlii­niin, jonne hän saapui loka­kuussa 1941. Al-Hus­seini tapasi Hitlerin, ja he keskustelivat juu­talaisten tuhoamisesta Lähi-idässä. Ta­paami­sen jäl­keen Hit­ler lupasi tuhota juutalais­kom­munistisen imperiumin Euroo­pasta ja van­noi, että myöhem­mässä vai­heessa Saksa ottaa ta­voitteekseen ”juutalaisen ele­men­tin” tuhoamisen Palestii­nan brittiläisestä mandaa­tista. Tuossa vaiheessa suurmufti tunnustettaisiin arabimaailman arvovaltai­sim­maksi edus­ta­jak­si ja juutalais­ten tuhoa­minen suo­ritettaisiin al-Hussei­nin johdolla tämän salassa valmistele­mien ope­raa­ti­oi­den mukaisesti. (Lue: Muistio tapaamisesta.) Wan­seessa jär­jestettiin 20.1.1942 kon­fe­renssi, jossa natsijohtajat tekivät sitten pää­töksen ”lopullisesta ratkaisusta”, Euroopan koko juuta­lais­väestön tu­hoami­sesta. Adolf Eich­mannin, kansan­mur­han pää­organisaattorin, oi­keana kätenä toiminut Dieter Wisli­ceny on todennut:

Mielestäni suur­muftilla, joka oli Berliinissä, oli rooli Saksan hal­lituksen päätök­sessä hävit­tää Euroopan juuta­lai­set – rooli, jonka merkitystä ei voi vähätellä. Hän oli toistu­vasti ehdottanut Euroopan juu­ta­laisten tuhoa­mista eri viran­omaisille, joiden kanssa hän oli ol­lut yhteydessä, ennen kaikkea Hitlerille, Rib­bentro­pille ja Himmlerille. Hän piti tätä muka­vana ratkaisuna Pa­lestiinan on­gel­maan. Hän oli yksi Eichmannin parhaista ys­tä­vistä, ja hän jat­kuvasti yllytti tätä kiihdyttä­mään hävittä­mistoimenpi­teitä. Kuulin sa­nottavan, että hän vieraili Eich­mannin kanssa incognito Au­schwitzin kaasu­kammi­ossa. (St. Joseph, 13.11.1947)

Mufti on yksi saksalaisten toi­meenpaneman Euroopan juu­ta­laisväes­tön sys­temaattisen tu­hoa­misen alulle­panijoista (Dalin 2005).

Al-Husseinin natsiyhteyksistä kertova lyhyt dokumenttifilmi. Ks. myös The Turban and Swastika ja Nazi Collo­borators – The Grand Mufti, jonka ilmeisenä, po­liit­ti­ses­ti kor­rek­tina piilo­viestinä on, että al-Husseini oli vähi­tellen yhä radikaalimmiksi muuttunut poikkeus­yksilö, jonka puheilla ja teoilla ei ol­lut mi­tään tekemistä islamin eli ”rauhan ja suvaitsevaisuuden uskon­non” kanssa. Tosi­asias­­sa kui­ten­kin al-Hus­seini perus­teli juuta­lais­ten jouk­ko­sur­­maa­­mis­ta vedoten nimenomaan Ko­raa­nin säkeisiin ja haditheihin, mis­tä esimerk­kinä toimii hänen vuonna 1943 kirjoittamansa pamf­letti ”Islam ja juutalaiset”. Sii­nä hän kir­joit­ti myös: ”Ystä­vyy­destä saksa­laisten ja mus­li­mien välillä on tullut paljon vah­vempi, koska kansal­lissosia­lismi on mo­nessa suh­teessa yhden­mukainen isla­milaisen filoso­fian kans­sa.” Yhden­mukai­suudeksi hän mainit­see muun muassa suhtau­tu­mi­sen juuta­lai­siin.

Al-Husseini pysytteli koko lop­pusodan ajan natsi-Saksan val­loittamilla alueilla huippu­natsiupseerin asemas­sa, ja vuonna 1943 hän valvoi Bosni­assa muslimien värväystä Him­le­rin SS-joukkojen uuteen yksik­köön: 13. Waf­fen-SS-vuoristodi­visioonaan, Handschariin. Siitä tuli yksi SS-joukkojen pelätyim­piä ja fa­naattisimpia yksi­köistä, joka oli vastuussa juutalaisten, romanien ja serbien brutaa­leista joukkomurhista ja muista sotarikok­sista. 1.3.1944 lähete­tyssä radiopuheessa al-Husseini sanoi Koraania (9:5) mukaillen: ”Tappakaa juutalaiset, mistä heidät löydätte­kin. Se miellyt­tää Allahia, historiaa ja uskon­toa. Tämä pelastaa kunnianne.” Sodan jäl­keen al-Husseini sai turvapaikan Kairosta, ja vuoden 1948 sodassa al-Husseini johti pales­tiina­laisarabien pyr­kimyk­siä juuta­lais­ten joukkosur­maa­miseksi. Hän julisti fatwas­saan: “Julistan pyhän sodan, muslimi­veljeni! Murhatkaa juutalaiset! Murhatkaa heidät kaikki!” Isra­elin voitettua sodan Reinhard Gehlen salakuljetti vuonna 1952 Egyptiin natsieversti Otto Skorzenyn ja kymmeniä muita entisiä natsiupseereita, joiden tehtä­vänä oli kouluttaa arabeja sissisodankäyntiin juutalaisval­tiota vastaan. Näiden natsikou­lu­tuksen saaneiden nuoru­kais­ten joukossa oli Jasser Arafat, jonka al-Husseini oli ottanut eri­tyissuojatikseen, sekä Mahmud Ab­bas. Ara­fat johti vuonna 1959 perustettua terroris­tijärjestö Fa­tahia, joka yhtyi PLO:hon vuonna 1967, ja vuo­desta 1969 lähtien Arafat toimi PLO:n joh­tajana. Al-Sharq al-Awsat ‑lehdessä 2.8.2002 Ara­fat luonnehti Eu­roopan juu­ta­laisväestön joukko­tuhossa mer­kittävää roolia näytellyt­tä Hajj Amin al-Hussei­nia ”sankarik­semme”, ja tou­kokuussa 2013 Pales­tiinalaishallin­non nykyinen joh­taja Mahmud Abbas ylisti sa­moin avoi­mesti oppi-isäänsä al-Hussei­nia kehottaen kaikki pa­lestiina­laisarabeja pitämään tätä esikuva­naan (Arutz Sheva, 1.6.2013). (Gil-White 2007.)

Al-Husseinin tavoin Jerusale­min nykyinen­kään suurmufti Muhammad Ahmad Hussein ei ole järin suuri juu­talais­ten ys­tävä, kuten käy ilmi hänen 9.12.2012 Palestiinalaishallin­non virallisessa TV:ssä lähete­tystä pu­heestaan, jossa hän muis­tuttaa, että muslimit tulevat vielä tappamaan kaikki juutalai­set.

Hitleriä ja natsi-Saksaa vielä pa­remman ja us­kollisemman liit­tolaisen pyrkimyksilleen Isra­elin valtion tuhoa­miseksi ja juuta­laisten tap­pamiseksi muslimit ovat saaneet vasemmis­tolai­sista, poliittisesti korrekteista tiedo­tusväli­neistä, poliitikoista, puolueista, kansa­laisjärjestöis­tä ja yk­si­tyis­­hen­ki­­löis­tä, jotka omaa, ”hy­vän” eliitti-ihmisen imagoaan mai­nostaakseen ja ”rasistiksi” leimau­tu­mista pe­läten joko täy­sin tietoisesti, korruptoitunei­suuttaan tai oman ideologiansa sumenta­mina tekevät kaik­kensa loa­takseen Israelin ja sen tukijoiden samoin kuin islam­kriitikoiden ja islamin uhrien puolestapuhujien ja auttajien mainetta, demoni­soidak­seen israelilaiset brutaaleiksi lasten­tappajiksi, esit­tääk­seen palestiina­laiset viat­tomina uh­reina ja edistääkseen siten ta­halli­sesti tai tahattomasti musli­mien uskon­nolli­sena tavoit­teena olevaa Isra­elin val­tion tu­hoamista ja juutalaisten kan­san­murhaa. Juutalaisten tappojen ja joukkomurhien mahdollistajina ja edesauttajina joka ainut näistä va­sem­mis­to­lai­sis­ta Israelin vastustajista on tahrannut omat kätensä viattomien juutalaissiviilien vereen. Ravin­nok­seen tä­mä re­aa­li­to­del­lisuu­desta irronnut, is­la­mo­fii­li­nen vasem­misto­eliitti nauttii puolestaan palestiinalaissiviilien verta, jota heidän kanssaan symbioottisessa suhteessa oleva pa­les­tii­na­lais­ten uhri­teol­lisuus heille varta vasten tuot­taa. Ajatus maailman parantami­sesta ver­ta vuodatta­mal­la ja pyr­ki­­mys ro­­­mahdut­taa län­simai­nen kult­­tuuri, yhteis­kunta ja sen ins­tituu­tiot yhdistävät va­sem­­mis­to­­lai­­sia ja mus­li­me­ja, mikä omalta osal­taan on selitykse­nä va­sem­mis­to­n ja islamin epäpyhäl­le al­­lians­sille. Va­­sem­­mis­to­­lai­set haaveilevat näin saavut­­ta­vansa utopistisen yhteis­­kun­nan, josta kukaan ei tiedä, millainen se oi­kein on. Mus­li­mien uto­pia sen sijaan on selvä: shari’a-lailla hal­littava kalifaatti, jossa ei ole sijaa muille elä­män­­­ta­voil­le. (Lue: Utopia ja sen toteutta­jat.)

Bill Whittle kertoo Israelin boikotointia moraalittomasti ajavasta BDS-liikkeestä. Andrew Klavan puo­les­taan muistuttaa esitykses­sään, että BDS-liike edistää omalta osal­taan juu­­ta­­lais­ten kansanmur­haa ja si­ten jatkaa sitä työtä, joka Hitleriltä jäi kes­ken. Ks. myös Prager Universityn tie­to­is­ku BDS-liik­keen seu­rauk­sis­ta.

Samalla ”edistyksellinen” media ”unoh­taa” kertoa, että Israel on Lähi-idän ainoa demo­kratia ja aidosti plura­listinen, avoin si­vis­tysyhteiskunta, jossa kaikilla kansa­laisilla on yhtäläiset kan­salaisoikeudet (paitsi että ara­bit on vapautettu pakol­li­sesta ase­palve­luk­sesta), nai­set ovat täy­sin tasa-arvoisia mies­ten kanssa, seksuaali- ja muiden vä­hem­mis­töjen oi­keudet on tur­vattu ja jossa yleensä­kin yksilön perusva­paudet, kuten ajatuk­sen-, omantunnon-, us­konnon- ja sananva­paus, ovat jopa pa­remmin turvatut kuin EU-maissa. On huomattava, että Israelin arabikansalaiset, jotka muodostavat viidenneksen koko Israelin väestöstä, ovat vapaampia kuin ketkään muut arabit koko arabimaailmassa. Samaa ei voi sa­noa juutalaisten asemasta muslimimaissa eikä EU:ssa, jossa islamin yli­valtaa ajavien musli­mien ja moni­kul­turistien juutalaisvainot ovat viime vuo­sina kiihty­neet jyr­kästi niin, että tu­hannet juu­ta­laiset erityisesti Ranskasta, Belgiasta, Etelä-Ruotsista (ks. esi­merk­ki Mal­mös­tä), Nor­jasta ja Tans­kasta jou­tu­vat vuo­sittain pakene­maan Is­raeliin tai muualle. (Esimerkiksi yksinomaan Ranskasta vai­no­ja pakeni vuoden 2014 kolmen en­sim­mäi­sen kuukauden aikana yli 1 400 juutalaista.)

Oma lukunsa on YK, joka on vuosikymmenten saatossa me­nettänyt arvoval­tansa degeneroituaan rois­toval­tioiden ja islamin ylivaltaa aja­vien mus­limivaltioiden käsikas­saraksi, jonka keskei­senä tehtä­vänä näyttää ole­van Israelin val­ti­on tuomitseminen, islami­lai­­sissa maissa ta­pahtuvien ihmis­oi­keus­­rik­ko­mus­ten ig­no­roi­­mi­­nen ja YK:n ihmisoi­keus­­ju­lis­tuk­­sen korvaa­minen shari’aan pohjautuvalla Kairon ih­mis­­oi­keus­ju­lis­tuk­sel­la.

Danny Ayalo­nin katsaus ”Totuus YK:sta”

Prager Universityn tietoisku ”Onko YK reilu Isrealia kohtaan?”

Ihmisoikeusasiantuntija, professori Anne Bayefsky toteaa: ”Yhdistyneet Kansakunnat on an­ti­se­mi­tis­min johtava globaali tuottaja.” (YK, 8.9.2014)

Onko konflikti ratkaista­vissa?

Prager Universityn tieto­isku tii­vistää vii­teen minuut­tiin sen, mistä Israelin–Pales­tiinan konflik­tissa on kyse: mus­limit halua­vat tuhota Israe­lin val­tion ja joukko­surmata juu­ta­laiset, juuta­laiset puoles­taan halua­vat elää ja pitää kiin­ni oikeu­destaan omaan val­tioon.

Huomionarvoista on, että kun muslimipoliiti­kot, -saarnaajat ja tavalliset rivimuslimit viit­taavat Allahin Ko­raa­­nis­sa kuvaamiin juuta­laisten halveksittaviin omi­naisuuksiin, he pi­tävät niitä juu­talaisten py­syvinä ominaispiir­teinä, jotka ovat säilyneet läpi vuosituhan­sien ja tulevat säily­mään aina ”tuomiopäi­vään asti”. Sa­moin kun he viittaavat Ko­raa­­nis­sa, haditheissa ja Mu­hammadin elämä­kerrassa ku­vattuihin, 1 400 vuotta sit­ten ta­pah­tu­neisiin mus­li­mien ja juu­ta­­laisten väli­siin konflikteihin, juu­talaisten kaikinpuolista ”pa­huutta”, ”ka­valuutta” ja ”ah­neutta” il­mentäviin tapahtu­miin tai vaikkapa musli­mien tuolloin toimeenpanemiin juu­talais­ten karko­tuk­siin, ryöstöi­hin, orjuutuksiin ja jouk­kosur­miin, he puhuvat aivan kuin nämä olisi­vat tapahtuneet juuri äs­ket­täin ja perustele­vat omia toi­min­ta­mal­le­jaan, -stra­te­gioi­taan ja tekojaan vedoten siihen, kuinka profeetta Mu­hammad, heidän ikuinen esikuvansa, toimi noissa tilanteissa ja mitä hän kertoi muslimien ja juuta­laisten vä­lisestä konflik­tista, jonka on määrä päättyä vasta sitten, kun muslimit ovat sur­manneet viimei­senkin juutalai­sen. Hyvänä esimerkkinä tästä on Jasser Arafat ja hänen edellä mainittu viit­tauksensa Muham­madin Hudai­biyya-sopi­muk­seen.

Niin kauan kuin länsimaiset po­liitikot, tutki­jat, sotilaat ja lehti­miehet eivät paneudu is­la­miin ja siihen, kuinka muslimit itse peruste­levat toimiaan, vaan pi­tä­vät kiinni omasta poliittisesti korrektista narratiivistaan, he ei­vät voi ymmärtää, mitä Lähi-idässä todella tapahtuu ja miksi palestii­nalaisten ja israeli­laisten välinen konflikti vain jatkuu jat­kumis­taan. Palestiinalaisten nä­kökulmasta Gaza ja Länsiranta eivät edes ole erityisen kiinnos­ta­via ongelma-alueita, vaan hei­dän omien pu­heidensa perus­teella heidän pääasiallinen kiin­nostuksen koh­teensa on Isra­elin valtio ja sen tuhoaminen. Kaikkein tär­keintä on kui­tenkin tiedostaa, että tämä konflikti ei johdu Gazasta, Länsirannasta eikä edes Israelin val­ti­osta, vaan sen juuret ovat Koraa­nissa, ha­ditheissa, Mu­hamma­din elämä­kerrassa ja näihin poh­jautu­vassa shari’assa eli Allahin laissa. Egypti­läinen hengenmies Mu­hammad Hus­sein Ya’qoub valottaa hyvin konfliktin pe­rus­taa seuraavassa puheessa, jonka hän piti 17.1.2009 Al-Rahma TV:n lähettämässä oh­jelmassa (lähde: Memri TV):

Jos juutalaiset jättäisivät Pa­les­tiinan meille, al­kaisimmeko ra­kastaa heitä? Emme tieten­kään. Emme ikinä rakasta heitä, ehdotto­masti emme. Juutalaiset ovat uskottomia – ei siksi, että minä sanon niin, eikä siksi, että he tap­pavat muslimeja, vaan koska Allah sanoi (9:31): ”Juuta­laiset sa­novat: ’Uzair on Allahin poika’, ja kristityt sanovat: ’Messias on Alla­hin poika’. Näin he puhuvat kuin uskot­to­mat en­nen heitä. Allah kirot­koon heidät, kuinka he valeh­televat!”. Allah on se, joka sa­noo, että he ovat uskottomia.

Juutalaisista tei­dän tulee us­koa ensinnäkin, että he ovat uskotto­mia, ja toiseksi, että he ovat vi­hollisia. He eivät ole vihollisia siksi, että he val­tasi­vat Palestii­nan. He olisivat ol­leet vihollisia, vaikka he eivät olisi valloit­taneet mitään. Al­lah sa­noi (5:82): ”Olet huo­maava, että eniten vi­haavat uskovia juutalai­set ja moniju­ma­lai­set.” Kolman­neksi tei­dän on uskottava, että juuta­lai­set eivät koskaan lopeta taistelemasta meitä vastaan ja tappamasta meitä. He eivät taiste­le maan tai turvallisuu­den tähden, kuten he väittä­vät, vaan uskonnon täh­den (2:217): ”Ei­vät he lakkaa tais­telemasta teitä vastaan en­nen kuin saavat teidät kään­nyte­tyksi pois uskos­tan­ne, jos vain voivat.” Näin se on. Mei­dän on uskottava, että taiste­lumme juu­talaisia vastaan on ikui­nen, eikä se pääty ennen viimeistä taiste­lua, ja tämä on neljäs kohta. Tei­dän on uskot­tava, että taiste­lemme juuta­lai­sia vastaan, ku­kistamme heidät ja tuhoamme heidät täysin niin, ettei Maan päälle jää yhtä ai­nutta juutalaista.

Minä en ole se, joka sanoo näin. Profeetta sanoi: ”Tuo­miopäivä ei tule, ennen kuin tais­telette juuta­laisia vastaan ja tapatte heidät. Juutalaiset pii­loutuvat kivien ja puiden taa, ja ki­vet ja puut kut­suvat: ’Oi mus­limi, Oi Allahin palve­lija, taka­nani piileskelee juu­talainen, tule tappa­maan hä­net.’ Vain ghar­kad-puu ei sano niin, koska se on yksi juu­talaisten puista.” […]

Mitä tulee teihin juutalaisiin, Alla­hin kirous lan­keaa yl­lenne! Al­lahin kirous lan­keaa teidän yl­lenne, joiden esi-isät olivat api­noita ja sikoja! Te juutalaiset olette kylväneet vi­han sydä­miimme ja me olemme jät­täneet sen perin­nöksi lapsil­lemme ja lasten­lapsillemme. Ette tule selviä­mään hengissä niin kauan kuin yksikin meistä on jäljellä. […]

Oi juutalaiset, langetkoon Al­la­hin kirous yl­lenne! Oi juuta­laiset… Oi Allah, langeta vi­hasi, ran­gaistuksesi ja kärsi­myksesi hei­dän ylleen. Allah, rukoilemme, että muunnat heidät jälleen ja saat muslimit iloitsemaan näi­den nähdessä heidät taas api­noina ja si­koina. Te siat Maan pääl­lä! Te siat Maan päällä! Ta­patte muslimeja kylmällä sian ve­rel­länne.

David Horowitz Free­dom Centerin tuottama infor­matiivinen kooste Israelin ja Pa­lestiinan konfliktis­ta, muslimijärjes­töjen Israel-vastaisesta propagandasta Yh­dysvaltain yli­opistokampuksilla ja mus­li­mien pyr­ki­myk­sestä hävit­tää juutalai­set Hitlerin jalanjälkiä seuraten.

On ilmeistä, että Oslon irvok­kaasta sopimuk­sesta alkanut rauhanneuvottelujen tie, jota ei koskaan olisi pitä­nyt aloit­taa terroristien kanssa, on käyty loppuun ja on syytä haudata kaikki kuvitelmat kahden val­tion mal­lista, jota palestii­nalai­set itse eivät halua, koska he ha­luavat tuhota Israelin valtion. Is­raelia on kannustettava pi­tä­mään tiukasti kiinni vuo­den 1922 rajoista (ilman Jordaniaa), jotka edelleen ovat sen lailliset rajat Kan­sain­liiton päätöksen mukaisesti. Sitä paitsi jämäkkää linjaa kunnioitetaan myös ara­bikulttuurissa, ja to­si­asi­assa vain se takaa parhaan tulevai­suuden myös Israelissa asuville arabeille. Pa­lestiinalais­alueilla asuvat muslimit tulee ot­taa an­ka­ran kansainvälisen painostuk­sen, ta­loudellisten sanktioiden ja voi­matoimien kohteiksi, kun­nes he yk­si­se­lit­tei­ses­ti luopu­vat islamin heille määräämästä vel­vollisuu­desta tuhota Israelin valtio ja tappaa kaikki juutalai­set. Tämä rauhantyö on kuiten­kin yk­sinomaan palestiinalais­ten omalla vastuulla; se on jo­tain, mitä heidän tulee tehdä itse oman elämänsä ja hyvin­vointinsa kohenta­miseksi. Jos ollaan realisteja, tällä rin­tamalla on turha odottaa edistymistä lä­hivuosisato­jen aikana niin kauan kuin muslimit jatkavat lastensa in­doktrinoimista isla­miin ja sen juuta­laisvihaan:

Jättiläispehmomehiläinen Nahul opettaa lapsia lyömään juutalaisten naamataulut lyttyyn kuin to­maatin, heittämään juu­talaisia kivillä ja murskaamaan hei­dät. – Tarkoitus on ampua kaikki juu­ta­lai­set, pai­not­taa to­me­ras­ti Tulin-niminen pikkutyttö juontajalle (Al-Aqsa TV, 2.5.2014).

Kun otetaan huomioon, että islamin keskeinen sosiaalinen riitti on ilmaista erilaisten ylival­lan osoitusten avulla kuu­lumista hallitse­vassa, etuoi­keute­tussa ase­massa olevien ylempiarvoisten ihmisen jouk­koon (lue: Mitä islam todella on?), seuraava Bill Warnerin suosittelema lähestymistapa Israelin–Palestiinan konfliktiin vaikuttaa erittäin rationaaliselta:

Kaikkien kafir-kansa­kuntien tulisi yhdistää voi­mansa Hamasia ja kaik­kia muita sellaisia islami­laisia kansa­kuntia vastaan, jotka ovat päättä­neet va­hingoit­taa ka­fir-kan­sakun­taa…

Tarvit­semme sota­doktrii­nin, joka tähtää voittoon… mei­dän on saatava voitto. Voiton avain on: äl­kää neuvo­telko, käyttä­kää massii­vista voimaa ja mak­simiran­gais­tusta ja, kun olette rangaisseet tar­peeksi, lähtekää pois ja sanokaa: ”Jos vahin­goitatte meitä uudel­leen, tu­lemme takaisin ja ran­kaisemme li­sää.”

Tämä voi kuulos­taa jul­malta, mutta se pe­rustuu islamin sota­doktrii­niin. Vain yh­dessä tapauk­sessa islam sallii nähdä kafirit positiivi­sessa valossa: jos kafi­rit ovat ylivoi­maisen voimak­kaita, muslimit kun­ni­oittavat heitä. Heistä ei pidetä mutta ainakin heitä kunnioi­tetaan. Tarvit­semme siis yli­voi­maista voi­maa, ja mei­dän on lisättävä tietoi­suutta siitä, että kyse on jihadista, joka on osa maail­man­laajuista ongel­maa eikä pelkkä Israelin ongelma.

Länsimaissa muslimien harjoit­tamaan juuta­laisvihan lietson­taan tulisi puuttua kovalla kä­dellä, mihin esimer­kiksi Suo­men nykyinen lainsäädäntö riit­täisi pitkälti. Jokainen mus­limi on viiden päivittäisen rukouk­sensa yh­tey­dessä velvollinen tois­ta­maan vähintään 17 kertaa päivässä Koraanin avaussuuran (1:1), jossa hän rukoilee, ettei Allah johdata häntä niiden tielle joiden päälle ”Allahin viha lan­keaa” eikä niiden tielle jotka ”vaeltavat eksyksissä”. Vii­meksi mai­nitut ovat kristittyjä ja en­siksi mainitut juutalaisia. Jokai­nen mus­limi on siis velvolli­nen muistut­tamaan itse­ään vähin­tään 17 kertaa päivässä, että Allahin vihaa lankeaa juuta­laisten päälle, mikä toimii hä­nelle samalla muis­tutuksena siitä, että myös hänen itsensä ja kaikkien muslimien on sydä­messään vaalit­tava vihaa juuta­laisia kohtaan (Islam Q&A:59879). Islamiin pe­rehty­mättö­mät kafirit eivät välttä­mättä oivalla, että kun tämä päivittäinen rukous sijoi­tetaan tosiasi­alliseen, juutalaisviha­mieliseen konteks­tiinsa, sen pi­täisi ainakin julki­sesti lausut­tuna tai muutoin yleisön kes­kuuteen levitettynä olla ”kiihot­tamista” tai peräti ”törkeää kii­hottamista kan­sanryhmää vas­taan” (ks. Ri­koslaki 11 luku 10 § ja 10 a §), mikä ei muutu miksi­kään siitä, että rukous lausu­taan ara­bi­aksi, ja tällaisen toi­minnan edistä­minen ja mahdol­listaminen on avunantoa kysei­seen rikokseen (ks. Ri­koslaki 5 luku 6 §). Sama pä­tee musli­mien mielenosoituksissa huuta­miin Khaibar! Khai­bar! ‑huutoihin, jotka ovat suo­ria yllytyksiä juutalaisten jouk­ko­tuhontaan, sekä Allahu akbar! -huutoihin, joita muslimit huu­ta­vat tap­paes­saan kafi­rei­ta ja kiihot­taes­saan kol­lek­tii­vi­sesti toi­siaan tap­po­kii­maan siir­tä­mäl­lä sa­mal­la vas­tuun ta­pos­ta Al­la­hin ni­miin. Itse asiassa jo muslimien us­kontunnustus (sha­hada) ”Ei ole muuta juma­laa kuin Allah, ja Muham­mad on Hänen lähettiläänsä” on kaik­kine siihen liittyvine implikaati­oineen ja shari’an kontekstiin si­joitettuna ”vihapu­hetta”, jonka lausuja si­toutuu samalla täyttä­mään kaikki shari’an edel­lyt­tä­­mät sor­­to­toi­met kafireita vas­taan ja täyttämään henki­lö­koh­taisen (fard al-ain) tai vähin­täänkin yhtei­­söl­lisen (fard al-kifaya) jihad-velvollisuu­tensa koko ihmiskun­nan alistamiseksi shari’an määräyk­siin (RoT: o9.0–o9.1; ks. myös: Why Aren’t All Muslims Jihadists?). Islam on yksiselitteisesti perustuslain vastainen ideologia, joka täh­tää kai­ken maal­lisen val­lan ja ihmis­ten luomien la­kien syrjäyt­tämiseen shari’a-lailla. Islamin ideologian le­vit­tä­mis­tä läpi sor­mien katsovat lainvalvontaviranomaiset on asetettava syytteeseen ja tuomittava vir­ka­vel­vol­li­suu­den rik­komisesta sakkoihin tai vankeuteen (ks. Rikoslaki 40 luku 9 §).

Hamasin saarnaaja ylistää suurta siunausta, joka juuta­laisten tappamisesta tulee, ja vielä suurempaa siu­nausta, joka sen jälkeen perustetta­vasta kalifaatista tulee. (Al-Aqsa TV, 13.7.2008)

Miksi on tärkeä tukea juutalaisia ja Israelin val­tiota?

Sivistyneiden ja raakalaisten sodassa tue sivistyneitä! Tue Israelia, kukista jihad!

Jopa paatuneimmankin natsin ja umpiva­semmistofasistisen Antifa-anarkistin kannat­taa tu­kea juutalaisia ja sionismia eli juuta­lais­ten oikeutta omaan kansallisvaltioon. Miksi? Vas­taus on: ”Ensin lauantai-ihmi­set, sit­ten sun­nuntai-ihmiset!” Tämä muslimimaail­massa ylei­nen iskulause kaikuu usein mos­keijoissa ja muslimien mie­len­osoituksissa, ja se on kaupun­geissa yleinen graffititeksti. Sen viesti on selvä: ensin teemme selvää juu­ta­lai­sista, sitten kristi­tyistä. (Jerusalem Prayer Team, 17.7.2012.) Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että mui­den uskontojen edus­tajat ja uskonnottomat olisi­vat turvassa, sillä polyteistit, ateistit ja muut ”pakanat” ovat musli­mien ihmisarvoasteikolla vielä suojat­to­mam­massa ase­massa kuin ”Kirjan ihmisiksi” kut­sutut juutalaiset ja kristityt. Koska juuta­laiset ovat muslimien ensisijai­sena pakkomiel­teenä, heidän suojelemisensa suojelee sa­malla koko muuta ihmiskuntaa, olkoonkin että kristityt muodostavat kokonaisuu­dessaan selvästi sorre­tuim­man uskonnollisen ryhmän nykymaailmassa (lue esim.: Ibrahim, 23.6.2014). Niinpä juutalaisten ja sionis­min tu­ke­mi­nen on järke­vää jopa pel­kästään täysin itsek­käistä syistä. Sitä paitsi, jos jokin us­kon­to tai kulttuuri lisää ihmis­ten vapautta ja mahdolli­suutta etsiä onnel­lisuutta omaehtoi­sesti ja toinen uskonto tai kult­tuuri pyrkii tukahdut­tamaan sitä muiltakin omilta kannatta­jiltaan, on luonnollista ja hu­maania tukea ensiksi mai­nittua us­kon­toa tai kulttuuria ja suo­jella sitä tulevia sukupolvia var­ten.

Pat Condell ker­too, miksi hän tukee Israelia.

Lähteitä

  • Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta. Suom. ja esipuhe: Jaakko Hämeen-Anttila; alkusanat: Ahmad Kuftaro. Helsinki: Basam Books.
  • Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A Translation of Ibn Ishaq’s Sirat Rasul Allah. Transla­ted by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955.
  • Islam 2007, DVD = Islam: What the West Needs to Know, 2007. Starring: Robert Spencer, Walid Shoebat, Bat Ye’or, Serge TrifkovicAbdullah Al-Araby. Director: Gregory M. Davis. Quixotic Media, DVD. (Tekstitetty suomeksi.)
  • Koraani [suom. Jaakko Hämeen-Anttila]. 4. p. Helsinki: Basam Books, 2005.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko, 2001: Islam-taskusanakirja. Helsinki: Basam Books.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko, 2004: Islamin käsikirja. Otava.
  • Spencer, Robert, 2007: Totuus Muhammadista, maailman suvaitsemattomimman uskonnon pe­rustajasta. Alkuperäisteos: The Truth About Muhammad (2006). Hyvinkää: Cranite.

Sekalaisia WWW-lähteitä ja -kirjallisuutta (alustava luettelo)

Palaute

Jos huomaat selviä asiavirheitä yllä olevassa artikkelissa, ole hyvä ja kerro niistä palautesivun välityksellä.


Ekstrat

Allah ke­rää juu­talaiset kaikki­alta yhteen paikkaan, Israeliin, jossa hei­dät on helppo tappaa, iloitsee Al Sha­riqa -yliopiston pro­fessori Mustafa Muslim: ”Jos juu­ta­laiset oli­si­vat levit­täyty­neet sinne tänne ym­päri maa­ilmaa, kuinka voisimme löytää hei­dät taistel­laksemme heitä vas­taan?” Muslim korostaa, että juuta­laisten ja mus­limien välinen sota on uskon­nol­linen sota, jonka Allah on mää­rän­nyt jo ennen kuin nämä uskon­ryhmät koh­­ta­sivat toisensa (Al-Majd TV, Saudi-Ara­bia/UAE, 19.6.2005.)

The History of the Middle East Conflict in 11 Minu­tes

Why is there no peace in the Middle East?

 

Kommentointi on suljettu.

 
%d bloggers like this: