RSS

Moskeija, pysäköintijihad… – What the Waqf?!

10 Elo

Shariavapaa vyöhyke

Yksi shari’aan liittyvä olennainen käsite, joka on jäänyt suhteellisen vähälle huomiolle is­la­mi­saa­tio­ta käsittelevissä analyyseissa, on ”waqf”. Sillä viitataan johonkin, minkä muslimit ovat ”py­hit­tä­neet” islamille ”tuomiopäivään” asti. Tämän artikkelin alussa kerrataan waqfin perusidea, jota on aiemmin käsitelty artikkelissa Israelin–Palestiinan konflikti, ja sen jälkeen tarkastellaan, kuinka mus­li­mit pyhittävät islamille yhä uusia alueita julkisesta tilasta Dar al-harbissa.

”Muslimisukupolville tuomiopäivään asti pyhitetty”

Tietyssä yhteydessä termillä ”waqf” viita­taan islamilaiseen säätiöön, tarkemmin sanot­tuna hyvän­tekeväi­syys­lah­joi­­tukseen, kuten raha­summaan, kiinteistöön tai maa-alueeseen, jonka tuotot, tulot ja käyt­töoi­keus on säätiön kaltaisella jär­jestelyllä ikuisiksi ajoiksi pyhi­tetty ja rajattu yksinomaan jo­honkin ”oikea­mieliseen”, musli­mien ja islamin etua hyö­dyttä­vään tarkoituk­seen ja jota on hallinnoi­tava shari’an tarkoin mää­räämällä tavalla. Waqfin perusidea on, että se on jotain, mikä on pyhitet­ty yksinomaan islamille ja muslimeille aina aikojen loppuun asti.

Waqfeja eivät kui­tenkaan ole ainoastaan hyvän­teke­väisyyteen annetut lahjoi­tukset vaan ylipäätään kaikki sel­lai­set tilat, alu­eet ja rakennukset, jotka musli­mit ovat joskus sota- ja ryöstöret­kiensä aikana onnistuneet val­loittamaan tai saamaan muulla ta­voin haltuunsa. Shari’a edel­lyttää, että tällaista vallattua ti­laa ei saa enää koskaan luo­vut­taa kafireiden eli ”uskottomien” hal­tuun. Jos se kuiten­kin menetetään, musli­mien velvolli­suutena on valloit­taa se takaisin, tarvittaessa väki­valloin, ja pakottaa hallittavaksi jälleen shari’an määräysten mu­kai­sesti. Kuten sun­nimuslimien vaikutusvaltaisim­piin us­konoppineisiin kuu­luva sheikki Yusuf al-Qaradawi on to­dennut: ”Tuu­maakaan isla­min maasta ei saa jäädä uskottomien ja val­loitta­jien haltuun” (Al-Aqsa Voi­ce, 12.10.2010). Jihadin muotoa, joka tähtää waqfin puolustamiseen kafireita vastaan tai waqfin takaisinvaltaukseen kafireilta, kutsu­taan ”ribatiksi”. ”Waqf-alue” eli yksinomaan muslimeille ikuisiksi ajoiksi pyhitetty alue ja ”ribat-alue” (Ard al-Ribat) eli islamin alue, jonka puolesta muslimit ovat velvollisia taistele­maan kafireita vastaan, ovat näin ollen termejä, jotka viittaavat käytännössä yhteen ja samaan asiaan. Mainittakoon, että siinä missä jihadistista yleisellä tasolla käytetään arabiankielistä termiä ”mujahid” (tai mon. mujahidin, joka on suomessa vakiintunut yksikkömuodoksi), ribatia käyvästä jihadistista voidaan käyttää termiä ”murabit” (mon. murabitun).

Israelin–Palestiinan konflikti. Klikkaa ja lue uusi artikkeli!Esimerkkejä muslimien menettämistä ja nyt kafireiden hallitsemista waqf-alueista ovat Tšetšenia, Ibe­rian niemimaa, Intian niemimaa ja Israel. Israelin valtio perustettiin vuonna 1948 alueelle, joka oli toimi­nut vuosituhansien ajan juutalaisten kotimaana jo siinä vaiheessa, kun muslimi­joukkiot ensi kerran val­loittivat sen kalifi Uma­rin johdolla 630-luvun jälki­puolis­kolla. Heti perustamispäivästään 14.5.1948 läh­tien Israel on ollut muslimien toistuvien sotatoimien ja tuhoa­misyritysten kohteena. Muslimit eivät tunnusta Israelin valtion olemassaoloa vaan kutsuvat sitä ”sionistiseksi läsnäoloksi” tai ”miehitykseksi” Palestii­nassa, vaikka alueella ei koskaan ole ollut mi­tään ”Palestii­naa”, puhumatta­kaan ”palestiinalaisista” (lue: Israelin–Palestiinan konflikti).

Joka tapauksessa Hamasin peruskir­jan artik­lassa 11 selite­tään: ”Pales­tiina on islamilai­nen waqf-maa, joka on pyhitetty muslimisu­kupolville tuomio­päi­vään asti. (…) Tämä on Palestiinan maan asema is­la­milaisen sha­ri’a-lain mukaan, ja sama pätee kaik­kiin muihin­kin muslimien voi­makeinoin val­loittamiin mai­hin, koska (isla­milaisten) val­loitusten ai­kana muslimit pyhitti­vät nämä maat muslimisuku­pol­ville tuomiopäi­vään asti.” Waqfin ja ribatin merkitystä palestiinalaisten ja israelilaisten välisessä konfliktis­sa käsitellään tarkemmin artikkelissa Israelin–Palestiinan konflikti.

Yusuf Abu Snina, Palestiinalaishallinnon hengenmies, tähdentää, että ”muslimi-Palestiina” (ts. koko Is­rae­lin valtio) on islamilainen maa ja se, joka luopuu siitä, päätyy helvettiin (PATV, 8.9.2000). Ei siis ihme, että Is­rae­lin val­tion tun­nus­ta­mista edel­lyt­tä­vä kah­den val­tion mal­li ei ole mus­li­mien mie­leen.

”Maa kuulu niille, jotka asettivat sinne Allahin lain”

Itse asiassa muslimit katsovat, että koko Maa alun alkaenkin kuuluu yksinomaan vain heille ja että Allahin heille määräämänä velvollisuute­na on taistella kaikkia muita ihmisiä vastaan, kunnes nämä alistuvat muslimien ylivallan alle ja tottelevat shari’an määräyk­siä (RoT o9.0-9.3). (Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikkien olisi käännyttävä islamiin, sillä toimiakseen islamin yhteisö tarvitsee myös työtä tekeviä orjia ja dhimmejä eli kris­tit­ty­jä ja juu­ta­laisia toisen luokan kansalaisia, joilla on lähes olemattomat kansalaisoikeudet ja jotka joutuvat maksamaan nöyryyttävää jizya-suojelurahaa välttyäkseen tulemasta tapetuiksi tai orjuutetuiksi.) Hadithin mu­kaan (Sahih Buk­hari 5:53:392) ”…maa kuuluu Allahille ja hä­nen lähettiläälleen…” ja Koraanin jae 7:128 ju­lis­taa: ”… maa kuu­luu Alla­hille, ja Hän an­taa sen perinnöksi, kenelle palvelijois­taan tahtoo. Lopulta hurskaat me­nestyvät.” Sheikki Mu­hammed Salih Al-Munajjid selittää (Islam QA:7726): ”Maa ei kuulu ihmi­sille, jotka asui­vat siellä ensin, vaan niille, jotka asettivat sinne Allahin lain. Allah loi Maan ja Hän loi ihmiset palvomaan Alla­hia Maassa ja perusta­maan sinne Allahin uskonnon, lain ja määräykset.”

The World is not only for Muslims

”Maailma ei kuulu ainoastaan muslimeille”, protestoivat burmalaismunkit. Muslimien Allahin nimissä toimeenpanemat brutaalit murhat, joukkosurmat, tuhopoltot ja joukko­raiskaukset Thaimaassa, Myan­marissa, Sri Lankassa, Intiassa ja Bangladeshissa ovat saaneet muiden uskontokuntien edus­ta­jat nou­semaan ajoit­tain jämäk­­kään vastarintaan puolus­taak­seen nai­siaan ja lap­siaan, ihmis­oikeuksiaan ja vapauk­siaan, mistä syystä länsi­mai­nen va­sem­misto­media on lei­mannut hei­dät mus­li­me­ja sor­ta­vik­si ekstre­misteiksi ja rasis­teiksi.

Edellä mainittu käsitys ilmenee myös siinä, kuinka islam jakaa Maan kah­teen vaikutuspiiriin: islamin alueeseen (Dar al-islam) ja sodan alueeseen (Dar al-harb). Dar al-islam tarkoittaa muslimien kontrolloimaa aluetta, jossa noudatetaan shari’aa, Dar al-harb puolestaan aluetta, jota hallitaan ihmisten laatimien lakien mukaisesti ja jonka siten katsotaan olevan sota­tilassa Al­lahin tahtoa vastaan. Dar al-islamin velvollisuutena on käydä sotaa Dar al-harbia vastaan, kunnes kaikki kansakunnat ovat alistuneet shari’an määräyksiin.

Profeetta sanoi: “Minut on mää­rätty taistele­maan ihmi­siä vastaan, kunnes he todis­tavat, että ei ole muuta juma­laa kuin Al­lah ja että Mu­ham­mad on Hä­nen palvelijansa ja Hänen lähetti­läänsä, suuntaa­vat kasvonsa qiblaamme (ru­koussuun­taamme) kohti, syö­vät mitä teu­ras­tamme ja ru­koilevat taval­lamme.” (Sunan Abu-Dawud, Ki­tab Al-Jihad, 14: 2635)

Hän (Allah) on lä­hettänyt lä­hetti­läänsä (Muham­madin) tuomaan johda­tuk­sen ja to­tuuden us­kon­non (islamin) saattaakseen sen voittamaan kaikki muut us­konnot, vaikka se on vastoin vää­rä­uskoisten (moni­juma­laisten, pa­kanoi­den, epä­ju­ma­lan­palvojien ja ateistien) tah­toa. (Koraani 9:33)

Taistelkaa heitä vastaan, kun­nes epäjumalia ei enää pal­vota, vaan yksin Al­la­hia (koko maail­massa), mutta jos he herkeävät (palvomasta muita Allahin li­säksi), tietää Al­lah, mitä he teke­vät. (Koraani 8:39)

Muham­madin kuolemaa (v. 632) seu­rannei­den vuosikym­menten aikana islam levittäytyi nopeasti Bysan­tin, Per­sian ja Länsi-Euroopan alueille. Ara­bimusli­miar­meijat hyökkäsivät Lähi-idän maihin, valloittivat nykyisen Irakin ja Iranin alueet, viilettivät sitten Pohjois-Afrikan yli Es­panjaan ja Rans­kaan asti. Mus­limien hyökkäys saa­tiin lopulta pysäytettyä Poitiers’n/Toursin taistelussa lähellä Pa­riisia vuonna 732. Idässä jihad levisi sy­välle Keski-Aasiaan.

Jihadin ensimmäinen suuri aalto: arabit, v. 622–750Jihadin ensimmäinen suuri aalto: arabit, v. 622–750

Jihadin toinen suuri aalto (1071–1683), josta vastasivat ottomaanit, eteni Euroopassa pisimmillään Wienin epä­­on­nis­tu­­nei­siin val­­tausyrityksiin vuosina 1529 ja 1683. Idässä muslimit tunkeutuivat Intian niemimaan läpi Kaak­kois-Aa­siaan.

Jihadin toinen suuri aalto: turkkilaiset, v. 1071–1683Jihadin toinen suuri aalto: turkkilaiset, v. 1071–1683

Muhammadin aloittama jihad Allahin asian puolesta eli koko ihmiskunnan alistamiseksi shari’an määräyksiin on nyt jatkunut jo lähes 1 400 vuotta, eivätkä musli­mit ole koskaan tulleet ajatelleeksi, että heidän tulisi val­loi­tus­his­to­rian­sa joh­dosta tuntea pienintäkään syyllisyyttä tai olla vel­vollisia jotenkin hyvittämään tekemänsä vää­ryydet, kansanmurhat, ryöstöt, raiskaukset, orjuutukset, puhumattakaan siitä, että he tuntisivat syyllisyyttä Afrikassa yhä harjoittamastaan orjakaupasta, (ks. myös aihetta käsittelevä saksalainen dokumenttifilmi) vaan päinvas­toin he ovat yl­peitä historias­taan ja haluavat mah­dol­li­sim­man pian vallata menettä­mänsä waqf-alu­eet takaisin, mistä osoituksena ovat rajat, joita uudelle kali­faatille on ensi vai­heessa eri suun­nitel­missa hah­­moteltu (Mail Online, 1.7.2014):

Kalifaatti-suunnitelma

Kalifaatiksi julistautuneen Islamilaisen valtion (IS, ent. ISIS) kunnianhimoinen suunnitelma kalifaatin laajenemisesta vuoteen 2020 mennessä. Sen jälkeen kalifaatin on määrä jatkaa laajenemistaan.

Jihadia voidaan käydä monin eri menetelmin, kuten verbaalisesti, taloudellisesti, median välityksellä ja aseel­li­sesti. Sitä voidaan käy­dä niin avoi­mesti kuin kät­ke­tystikin – käyt­tämäl­lä ove­luutta, har­hau­tusta ja valeh­telua, hyöd­yntä­mällä kafi­rei­den hy­vä­us­koi­­suut­ta, vapauksia ja yhteis­kunnal­lisia insti­tuu­­tiota hei­dän puolustuksensa heikentä­miseksi ja shari’an levit­tä­miseksi. Joka tapauksessa lähes poik­keuksetta alueilla, joissa muslimit ko­ke­vat ole­vansa tar­­peek­si vahvoilla suh­tees­sa kafirei­hin, kuten esimerkiksi Malissa, Nigerias­sa, Kamerunissa, Keski-Afrikan tasavallassa, Sudanissa, Keniassa, Keski-Aasian mais­sa, Kiinassa, Afganistanissa, Pa­kis­ta­nis­sa, Kash­mi­ris­sa, Sri Lankassa, Bang­la­deshissa, Myanmarissa, Thai­maas­sa, Ma­le­sias­sa, Filip­piineillä, Indo­nesias­sa ja tie­ten­kin Lähi-idän mais­sa, käynnissä on aseel­linen jihad (qitaal) kafi­­reita – mukaan luet­­tuna kafireiksi ju­lis­tet­tuja muita mus­limeja – vastaan. Ks. Bill Warnerin Youtube-esi­telmä is­la­min val­­­loitus­­histo­ri­asta, jon­­ka uhreina on tähän mennessä kuol­lut yhteensä noin 270 miljoonaa ihmistä: 60 miljoo­naa kristit­­tyä, 80 miljoo­naa hindua, 10 miljoo­naa buddha­laista ja 120 mil­joo­naa afrikka­laista kristittyä tai animistia. Mie­len­kiin­toi­nen yksi­tyis­koh­ta on, että vuodesta 2005 läh­tien jiha­distit ovat tap­­paneet selvästi enem­­män ”us­kon­hylkääjiksi” (murtad), ”teesken­telijöiksi” (munafiq) tai ”poik­kea­viksi” syytettyjä muslimeja kuin ei-muslimeja (ks. kohdasta 37:20 eteenpäin). Ks. iranilaisen PressTV:n sivulla oleva brutaali video, jossa ISIL-ryhmän uskonsoturit teloittavat ”poikkeavia” eli shiiamuslimiteinejä.

”Ensimmäinen vaihe on pysäköintijihad”

Pysäköintijihad

Muslimien jihad uusien alueiden valtaamiseksi ja pyhittämiseksi islamille on jatkuvaa toimintaa, joka ei ilmene ainoastaan globaalilla vaan myös paikallisella tasolla ja hyvin arkisessa kanssakäymi­sessä muslimien kanssa. Yleensä kafireiden asuinalueille muuttavat muslimit ovat aluksi varsin maltillisia ja pidättyväisiä teeskennellen ystävällisyyttä kafireiden pettä­miseksi ja islamin asian edistä­miseksi (3:28, 16:106, Islam QA:59879). Tässä vaiheessa muslimimiesten on luvallista ja jopa pakollista pukeutua kafireiden tapana, jos se palvelee islamiin kutsumista tai kafireiden salaisuuksien selville saamista:

Mitä tulee siihen vaa­ti­muk­seen siitä, että mus­li­mien on käy­tet­tävä vaat­teita, jotka eroa­vat kuffa­rien (us­kotto­mien) vaat­teista, niin op­pi­neet ovat sal­li­neet poik­keuk­sen, kun musli­mit elävät dar al-har­bissa (”so­dan alu­eella”, ts. ei-mus­limi­maissa) tai kun tarkoi­tuk­sena on hyö­dyttää musli­meja. Sheikki al-Islam Ibn Taymiyah on sano­nut: “Kun mus­limi elää ei-musli­mi­maassa (olipa maa isla­mille viha­mieli­nen tai ei), hänen ei odo­teta eroa­van heistä (kuffa­reista) ul­koi­selta ole­muk­sel­taan, koska siitä voi koi­tua hait­taa. On suosi­telta­vaa ja jopa pakol­lista, että mies näyt­tää toi­si­naan heiltä, jos se palve­lee jo­tain us­kon­nol­lista tar­koi­tusta, kuten isla­miin kut­su­mista tai hei­dän salai­suuk­siensa sel­ville saa­mista, jotta niis­tä voi ker­toa musli­meille, hei­dän mus­li­meille ai­he­utta­mansa va­hin­gon tor­ju­mista, ja muita hyö­dylli­siä tarkoi­tuksia. Mutta musli­mi­maissa, joissa Allah on ai­heut­tanut Hä­nen us­kon­tonsa olla val­lassa ja joissa kuffa­rit ovat alem­piar­voi­sessa ase­massa ja mak­savat jizyaa (ei-mus­li­mien mak­sa­maa suojelurahaa, ”veroa”), mus­li­mien on pa­kol­lista näyt­tää erilai­silta kuin kuffa­rit.” (Iqti­daa’ al-Si­raat al-Musta­qeem, 1/418) (Islam Q&A:2322)

Tyypillisesti muslimimaa­hanmuut­ta­jat ja ‑kään­nyn­näi­set pyhittävät islamille ensin omat kotinsa ja moskeijansa. Vähitellen kuitenkin he ja heitä seuraavat sukupolvet alkavat suuntautua yhä enemmän ulospäin ja vaatia itselleen yhä laajempaa osuutta julkisesta tilasta. Pitäen itseään muita ylempiarvoisempina ihmisinä, joille Allah on antanut etuoikeutetun aseman palkkioksi alistumisesta hänen määräyksiinsä ja jihadista hänen asiansa puolesta (al-jihad fi sabil Al­lah), muslimit edellyttävät myös muiden, alempiarvoisten ihmisten alistumista shari’an määräyksiin ja vaativat uskon­non­vapauteen vedo­ten itselleen erivapauksia ja etuoikeu­tettua kohtelua, olipa kyse sit­ten shari’an ja jihadin kritisoin­nin kiel­tämisestä, rukoilemisesta työaikana, naisten pu­keutumisesta ja työasuista, naisten ja opaskoirien kuljettamisesta takseissa, vaimo­jen luku­määrästä ja pakkoavioliitoista, uimahal­li­vuoroista, pank­kilainois­ta, halal-ruoasta, tyttöjen koululiikunnasta, lasten su­kuelinten silpomisesta ja niin edelleen (lue: Mitä islam todella on?). Erityisen selvästi tämä ilmenee alueilla, joihin on syystä tai toisesta kerääntynyt paljon muslimiasukkaita. Yhtenä yllykkeenä muslimien keskittymiselle tietylle alueelle on sinne perustettu moskeija.

Sam Solomon, ex-muslimi ja tunnettu shari’a-lain asiantuntija, kertoo moskeijan merkityksestä isla­missa (Ot­tawa, 7.6.2010).

On huomattava, että toisin kuin kirkot ja synagogat moskeijat eivät ole pelkkiä kokoontumispaikkoja hartauden harjoittami­sta varten vaan ennen kaikkea musli­mien ylivaltaa symboli­soivia voitonmerk­kejä, sotilas­po­liit­tisia komentokeskuksia (Solomon & Alamaqdisi 2006) ja usein myös ase- ja ammusvarastoja (IDF Blog, 1.8.2014). Kuten Turkin pääministeri Erdogan vuonna 1998 totesi: ”Mos­kei­jat ovat parakkejamme, kupolit kypä­riämme, minareetit pistimiämme ja uskovat so­ti­lai­tam­me.” Moskeijan merkitys islamin ylivallan symbolina ilmenee muun muassa arabiöljyrahoitteisten mega­mos­kei­joiden rakennus­buumissa ympäri Euroop­paa ja siinä, kuinka mus­li­­meil­la on ta­pa­na pys­tyttää moskeijoita ja islamilaisia kes­kuksia suoraan toisten uskontojen pyhien paikkojen päälle. Tunnettuja esimerkkejä tästä ovat Hagia Sophia ‑moskeija Istanbulissa, al-Aqsa- ja Kalliomoskeija Je­­ru­sa­le­min Temp­pelivuorella ja Córdoban moskeija­komp­leksi. (Sharia the Threat to America, s. 91–93.)

Vuonna 2011 jul­kaistun tutki­muksen mukaan 100 sa­tunnai­sesti vali­tusta yh­dysvalta­laismos­keijasta 51 %:ssa oli tar­jolla ”an­karasti väkival­taa liet­sovia” tekstejä, 30 %:ssa oli tar­jolla ”maltilli­sesti vä­kivaltaa lietsovia” tekstejä ja 19 %:ssa ei ollut lain­kaan tar­jolla väki­valtaisia tekstejä. Ensiksi maini­tuista moskei­joista 98 %:ssa oli tarjolla terroris­min ra­hoittami­seen yl­lyttävvää materi­aalia, toiseksi maini­tuista moskei­joista 97 %:ssa oli tarjolla tällaista materi­aalia, kun taas vii­meksi maini­tuista moskei­joista vain 5 %:ssa oli tällaista materi­aalia. Moskei­joissa, joissa imaa­mien ja uskon­harjoitta­jien käy­tös ja ul­koinen olemus ilmensi shari’an tiukkaa noudat­tamista, oli muita todennä­köisem­min esillä väkivalta­myöntei­siä teks­tejä. 85 %:ssa näistä moskei­joista imaami suositteli sellaisten tekstien opiske­lua, ja sitä to­dennä­köisem­pää tämä oli, mitä sel­­vem­min mos­kei­ja il­men­si shari’an tiukkaa noudat­tamista. Väkival­taisten tekstien opiskelua suositel­tiin 93 % niistä moskei­joista, joiden imaa­milla oli perintei­nen täys­parta, ja 96 %:ssa niistä moskei­joista, joissa ru­kousrivit olivat suorassa. 51 % moskei­joista kutsui vieraile­via imaa­meja, joi­den tie­dettiin julistavan väkival­taista ji­hadia, ja todennä­köisintä tämä oli niissä moskei­joissa, joissa oli tarjolla väkivalta­myön­teistä materi­aalia. Li­säksi nii­den mos­keijoiden kävijäkeskiarvot, joissa oli ”anka­rasti väki­valtaan lietso­vaa” ma­teriaalia, olivat sel­västi kor­keimmat (kävi­jäkes­kiarvo 118). Toiseksi suosi­tuimpia olivat ”maltilli­sesti vä­kival­taista” materi­aalia tar­jonnet moskei­jat (kävi­jäkes­kiarvo 60), ja vähiten kävijöitä oli mos­keijoissa, joissa ei ollut lainkaan tar­jolla väki­valtaan yllyttävää materi­aalia (kä­vijäkes­kiarvo 15). (Kedar & Jerus­halmi 2011.) Kuuntele myös so­ma­lialais­syn­tyi­sen Mona Walterin huoles­tuttavia koke­muksia Ruot­­sin mos­kei­joista ja imaa­meista, jotka saarnaavat vihaa ruot­sa­lais­ta yhteis­kun­taa koh­taan ja yllyttävät musli­meja ji­hadiin ka­fireita vas­taan (Dispatch Int 29.6.2014). Jat­kuvien tap­pouh­kausten koh­teeksi joutu­nut ja henkilöl­lisyyttään vaihta­maan joutunut Walter us­koo, että Ruot­silla voi olla edes­sään sisäl­lis­sota. Miksi tilanne olisi toisenlainen Suomen mos­kei­jois­sa?

Dispatches: Undercover Mosque on do­kumentti­elokuva, joka paljastaa musli­mien kak­si­naa­mai­­suu­den: se, mitä musli­mit puhuvat moskei­jois­sa, on jotain aivan muu­ta kuin se, mitä he puhu­vat jul­ki­­ses­ti län­­si­mai­ses­sa me­dias­sa. ­Ks. myös Dispatches: Undercover Mosque – The Return.

Mitä sitten tapahtuu, kun moskeija perustetaan uudelle alueelle? Länsi-Euroopan ja Pohjois­maiden kokemusten perusteella moskeija toimii sillanpääasemana, josta käsin islamin vaikutuspiiri laajenee ympäristöön siten, että muslimit ottavat vähitellen haltuunsa moskeijan lähitienoot katu kadulta, asunto asunnolta, kerrostalo ke­rros­ta­lol­ta, kortteli korttelilta. Tällaisilla laajenevilla muslimialueilla on taipumus rappeutua ghetoiksi, joissa sosiaaliset ongelmat ja rikokset lisään­tyvät, kiinteistöjen arvo romahtaa, ei-muslimilapsia ja myös opettajia kiu­sa­taan, ha­ka­taan ja ryös­te­tään kou­luissa ja kaduilla, kaupat joutuvat lopettamaan toimintansa ja joista kantaväestö lopulta pakenee (nk. white flight). Isäntä­yhteis­­kun­­taan so­peutu­masta kieltäy­tyvät, län­si­mai­sia arvoja ja koulutusta halveksivat mus­li­mit pyhittävät ne islamin alueiksi, joissa noudatetaan maan lain­sää­dännön kanssa risti­riidas­sa ole­vaa ja sen syrjäyttävää shari’a-lakia. Silloin kun pahaa aavis­tamat­tomat ei-mus­li­mit ek­syvät tällaiselle alueelle, muslimit osoittavat omaa yli­val­taansa vaa­ti­malla heitä käyttäytymään siellä shari’a-lain mukaisesti. Niinpä alkoholia alueella nauttivat tai koiria ulkoiluttavat henkilöt, puhumat­takaan sek­su­aa­li­vä­hem­mis­tö­jen edustajista, voivat tulla piestyiksi ja hun­nut­tau­tu­mat­tomat, normaaliin ke­sä­vaa­te­tuk­seen pukeutuneet naiset voivat odottaa joutuvansa jatkuvan seksuaalisen häirinnän kohteiksi. Kuten Köö­pen­­ha­mi­nan muf­ti Sha­hid Mehdi ko­rosti vuonna 2004, naiset, jotka kieltäytyvät käyttämästä hun­tua, ”ker­jäävät raiskausta”. Aus­t­ra­lian joh­ta­va mus­­li­mi­­op­­pi­nut sheik­ki Taj el-Din al-Hi­lali puo­les­taan to­­tesi vuon­na 2006, että nai­set, jotka eivät käytä hijabia, ovat kuin sek­suaa­lista hyök­­käys­tä ker­­­­jää­vää ”peit­tä­­mä­tön­tä li­­haa”. (Lue: Huntu vai huora?)

Mikä pahinta, yhä useammissa tapauksissa muslimeja pelkäävät poliisi- ja muut viranomaiset ovat Länsi-Euroopassa yksinkertaisesti lakanneet ylläpitämästä yleistä järjestystä ja turvallisuutta tällaisilla alueilla ja siten käytännössä luovuttaneet niiden hallinnan muslimijengeille ja shari’a-lain mukaisia fatwoja ja tuomioita jakaville imaameille: turvallisuus- ja pelas­tusviran­omai­set välttelevät viimeiseen asti menemästä näihin enklaaveihin, joissa heitä usein odottaa kivisade, eivätkä poliisiviran­omai­set tutki niissä tapahtuvia ei-muslimeihin kohdistuvia rikoksia peläten rasistiksi leimautumista ja potkuja. Pisimmälle tämä kehitys, jossa valtiovalta on luopunut omas­ta su­ve­reni­tee­tistaan shari’a-kontrolloiduilla muslimialueilla, on eden­nyt Rans­kassa, mutta ainakin Iso-Bri­tan­nia, Sak­sa, Ruot­si ja Belgia seu­raa­vat ko­vaa vauh­tia perässä.

Dokumentti Ranskan no go -alueista, joiden ongelmilta islamofiilinen vasem­mistoeliitti, -media ja mus­­li­me­ja pelkäävät viranomaiset ummistavat tietoisesti silmänsä, ja rans­ka­lais­­nuor­ten shari’aa vastustavasta Géné­ra­tion Iden­titaire -liikkeestä (CBN News, 11.4.2014).

Law and Freedom ‑säätiötä edustava Gavin Boby on kertonut muslimialueiden muodostumisproses­sista Isossa-Britanniassa ja siitä, kuinka valtava tragedia moskeijan ilmestyminen on erityisesti työväenluokan asuinalueelle, jossa ihmiset ovat syntyneet, kasvaneet ja raataneet koko elämänsä pitäen sitä omana kotiseutunaan. Sitten yhtäkkiä he huomaavatkin sen muuttuneen joksikin aivan muuksi. Moskeijan perustamisen jälkeen lähiseudun kiinteistöjen arvo tippuu yhdessä yössä 10 %:ia ja sen jälkeen vuosittain aina 10 %:ia, kunnes muu­ta­man vuo­den ku­lut­tua niiden arvo on laskenut puoleen. Omaisuus, jonka pienituloiset ihmiset ovat vaivalla elä­mänsä aikana hank­kineet ja sijoit­taneet asun­toonsa, häviää kuin tuhka tuuleen. Lukuisten kertomusten pohjalta Boby toteaa, että moskeijaa ympäröivän alueen muuntuminen shari’a-kontrolloiduksi muslimialueeksi tapahtuu yleen­sä nel­jässä vaiheessa. Seuraava kuvaus mukailee pääkohdiltaan hänen havaintojaan (keskeiset lähteet: alla mai­ni­tut Bobyn esitelmät ja En­za Fer­reri 29.4.2013, David Solway 9.2.2014):

  • Ensimmäinen vaihe on pysäköintijihad. Erityisesti perjantai-iltapäivisin ja muslimien juhla­pyhien aikana mus­limit eivät ainoastaan valtaa moskeijan lähistöllä olevia laillisia pysäköintipaikkoja vaan pysäköivät autonsa myös ajoteille, yksityisille parkkipaikoille ja pihoille es­täen alueen asukkaita pysäköimästä omia autojaan ja liikkumasta omilla autoillaan. Uhrin rooliin heittäytyvät muslimit valittavat, että pysäköintivirhemaksut ovat ”rasistisia” ja ”syrjiviä”, koska ne estävät heitä har­joit­ta­mas­ta hei­dän us­kon­toaan, eivätkä viranomaiset ja pysäköinninvalvojat uskalla puuttua virhepysäköintiin mos­kei­jan ympäristössä. Kaikkien mui­den kuin mus­li­mien on järkevää muut­taa alueelta pois jo heti tässä vai­hees­sa.
  • Toinen vaihe on dominointivaihe eli ”Haista vittu, ämmä, tämä on meidän alue!”-vaihe, jossa moskeijassa käy­vät ja alueelle muuttaneet muslimit julistavat entistä uhmakkaammin, että alue on nyt heidän alueensa, jolla he tekevät mitä lystäävät eivätkä muut voi heitä pysäyttää. Koirien ulkoiluttaminen, hameen käyt­tä­mi­nen tai alkoholin naut­timinen alueella muodostuu turvallisuusris­kiksi, ja erityisesti alueella asuvat ja yksin liikkuvat ei-musliminaiset tuntevat olon­sa turvattomiksi ja ahdistuvat kohtaamastaan seksuaalisesta häi­rin­näs­tä.
  • Kolmas vaihe on muovikassivaihe eli ”Painu helvettiin täältä!”-vaihe. Sen aikana erityisesti alueen se­nio­ri­väes­töä painostetaan hellittämättä myymään kiinteistönsä. Etuovelle ilmaantuu kaksi muslimimiestä, joilla on muovikassi täynnä seteleitä, joita he tarjoavat maksuksi kiinteistöstä, ja myös tuntemattomat, pelottavan oloiset henkilöt, joilla ei todellisuu­dessa ole aikomus­takaan ostaa kiinteistöä, alkavat ehdotella sen myy­mis­tä. Tarjottu summa on mark­­kina-arvoa selvästi alhaisempi, yleensä neljäs­osa–puolet markkina-arvosta, ja miesten viesti on, että ”kukaan valkoinen henkilö” ei ainakaan osta sitä, joten on vain paljon parempi myydä se heille. (He ovat oikeassa siinä, että kukaan muu kuin muslimi ei sitä ainakaan osta, sillä kiinteistön arvo tulee vain laskemaan ja se olisi huono sijoitus.) Painostus ja pelottelu saavat suuren osan ihmisistä myy­mään kiinteistönsä tässä vaiheessa ja muut­ta­maan pois alueelta, ja se onkin käy­tän­nössä ainoa jär­ke­vä ratkaisu, sillä asiat eivät voi mennä kuin huonom­paan suuntaan.
  • Ne, jotka eivät lähde, joutuvat kohtaamaan neljännen vaiheen, joka on ahdisteluvaihe. Heidän ikkunoitaan rikotaan, tv-kaape­leitaan katko­taan, autojaan vandalisoidaan, postiluuk­kuihin tungetaan roskia, ja kun ahdis­telun koh­teeksi jou­tu­nut henkilö kääntyy hädissään poliisin puoleen, hänelle vas­tataan: ”Anteeksi vain, rou­va, mutta mielestämme tähän rikokseen ei liity mi­tään rasistista.” Yleensä tässä vaiheessa näiden se­nio­ri­asuk­kai­den omat lapset pa­kot­tavat heidät muuttamaan pois alueelta, koska siellä on yksin­­kertaisesti mah­dotonta enää asua. (Ks. eräs esimerkki tällaisesta häirinnästä.)

Gavin Boby kertoo, kuinka muslimit valtaavat mos­keijoita ympäröi­vät alueet ja kuinka moskeijoiden perustamista on mahdollista torjua (Q Society of Australia, Melbourne, 12.9.2012). Ks. myös Bobyn esitelmä vuodelta 2014 (Q Society of Australia, Melbourne, 9.3.2014) sekä Bobyn esitelmä Mont­rea­lissa 5.2.2013 (osa 1, osa 2).

Law and Free­dom ‑säätiö on onnistu­nut me­nestyk­sek­käästi torju­maan moskei­joita hyö­dyn­tä­­mällä ole­massa ole­vaa lainsää­dän­töä, in­for­moimalla asuk­kaita suunnit­teilla olevista moskeijoista ja niiden vaikutuk­sista alueen lii­kentee­seen ja ym­pä­ris­töön, avustamalla heitä kaa­voitus­asi­oissa, kaavoi­tus­pää­töksiin vaikuttami­sessa, kaa­­vo­jen nou­dat­ta­mi­sen val­von­nassa ja ve­too­mus­kirjei­den laatimi­sessa po­lii­tikoille. Polii­tik­koja muistu­te­taan, että kansalaiset tie­tä­vät hy­vin, mitä he ovat päät­tämässä, ja että he kan­tavat vas­tuun omista päätöksis­tään. Ne tullaan muis­tamaan tule­vissa vaa­leissa, ja kun poliitti­sen korrek­tiu­den huuma on mennyt ohi, he voivat joutua edesvastuu­seen pää­töksistään, sillä on ilmeistä, että islamin ideologian julkinen levittäminen on rikos­lain vas­tais­ta niin Isossa-Britanniassa kuin Suomessakin (lue myös juutalaisvihan levittämisestä: Israelin–Palestiinan konflikti).

Moskeijat toi­mi­vat isla­misaa­tion väli­neinä, is­lamin läs­nä­olon il­mentä­jinä, mus­limien voi­ton­merk­­kei­nä ja islamin ylival­lan symbo­leina, pro­pagoi­vat pe­rustus­lain ja ih­misoi­keuk­sien vastaista shari’a-la­kia, vah­vistavat ei-musli­mien alis­tamiseen ja de­mo­kratian syr­jäyttä­miseen tähtäävää po­­liit­­tista is­la­mia, es­tävät maa­han­muuttaja­taus­tais­ten musli­mien in­tegroitu­mista yh­teis­kun­taan, edis­tävät mus­li­­mi­en­klaa­­vien syn­tyä, ki­ris­tä­vät mus­limien ja ei-musli­mien vä­lejä, liet­sovat ris­tiriitoja toisi­aan vää­rä­­us­­koi­­si­­na pitä­vien eri muslimi­ryhmit­ty­mien vä­lille ja tuovat nii­den vuo­si­­sa­to­ja jat­ku­neet konflik­tit länteen ja toimi­vat väy­länä ul­ko­mailta kä­sin johde­tun ”radi­kaa­lin” is­­la­min le­­viä­mi­selle län­teen.

Menestyk­­selli­sen mos­kei­jan­tor­jun­nan A ja O on kui­ten­kin tie­dus­telu: tällä het­kellä mos­keijoiden lupa­ha­ke­muksissa Isossa-Bri­tanni­assa ei käy­tän­­nössä koskaan ole mainit­tuna sanaa ”mos­keija”, ja niistä on tarkoin häi­vytetty kai­ken­laiset viit­tauk­set is­la­miin. Sen si­jaan lupa­hakemuksista löytyy moskeijoille sellaisia nimityksiä, ku­ten ”yh­dyskun­takes­kus” (Com­munity Centre), ”us­konto­jenvälinen keskus” (In­ter­faith Centre), ”monikulttuuri­nen yhteisökes­kus” (Multicul­tural Com­munity centre), ”moniuskontoi­nen tila” (Multi-Faith Facility), ”mo­ni­us­kon­toi­­nen ru­kous­­huo­ne” (Multi-Faith Prayer Room) tai vaik­kapa ”uskonto­jen välinen yh­teisötila kaik­kien uskontojen ja kansallisuuk­sien hyväksi” (Interfaith Community Fa­cility for the Be­nefit of All Reli­gions and Ethni­cities). Tämä hei­jas­taa sitä, että isla­milla ja muslimeilla on tosi­asi­assa var­sin huono maine kan­ta­vä­estön keskuu­dessa, ja siksi niin muslimit kuin hei­dän asiamiehi­nään toimi­vat poliiti­kotkin pyr­kivät hoita­maan mos­keijoi­den pe­rus­ta­mi­­sen mieluiten niin vaivih­kaa kuin mahdollista. Tulevai­suu­dessa sama il­miö tullaan epäile­mättä ha­vaitse­­maan myös Suo­messa, kun yhä useammat kan­tasuo­ma­laiset saavat oma­koh­taista koke­musta omien asuinaluei­densa isla­misoi­tumi­sesta. Nyt Suomessa vallitsee vielä monikulturistinen kiima, ja islamofiiliset va­­sem­mis­to­po­lii­ti­kot, median edustajat ja jopa luterilaisen kirkon edustajat hi­moit­se­vat ulkoisesti nä­yt­täv­iä mos­keijoita ka­tu­ku­vaa värit­tä­mään – päästäkseen sit­ten ak­tiivi­ses­ti suvaitsemaan niitä. On myös varsin irvokasta ja suorastaan per­vers­siä, että Euroo­pan rasismin ja suvaitsemat­­tomuu­den vas­tainen komis­sio ECRI ”kehottaa Suo­mea toi­miin, jotta Hel­sin­gin seu­­dul­le saa­tai­siin maa­han­­muuttaja­taus­taisille musli­­meille… mos­keija”, josta sitten pro­pa­­­goi­tai­siin nai­sia, mui­ta uskonto­kuntia ja uskon­­nottomia alis­tavaa, juu­­ta­laisten kansan­murhaan kiihot­tavaa, ho­mo­sek­suaalien tap­pamiseen yllyttävää, ter­rorimin rahoit­ta­miseen kan­nus­ta­vaa, so­dan­käyn­tiin kafireita vastaan vel­voit­ta­vaa maai­lman ”rasis­tisinta” ja suvaitsemat­to­minta uskon­toa! (HS 10.7.2013.)

Sheikki Abu Bilal Ismail rukoilee muslimien perjantairukouksessa Al-Nur-moskeijassa Berliinissä: ”Oi, Allah, tuhoa kaikki sionistijuutalaiset… Laske heidät ja tapa heidät viimeiseen asti! Älä säästä heistä yhtään! Järisytä maata heidän jalkojensa alla! Pistä heidät kärsimään hirvittävästi! …” (Inte­rnet, 18.7.2014). Ks. myös sheikki Abd Al-Barr Al-Raw­dhin saman­sävyi­nen perjantaisaarna (Al-Rah­ma-mos­keija, San Donà di Piave, Italia, 29.7.2014). Nämä ja eräiden muiden muslimisaarnaajien puheet ovat herättäneet kohua, eivät poik­keuksellisen sisältönsä johdosta, vaan siksi, että MEMRI on kääntänyt nämä Internetissä julkaistut saarnat englanniksi niin, että län­si­maa­lai­set voi­vat ym­mär­tää ne. Ei ihme, että juuri perjantai on kaikkialla islamilai­sessa maail­­mas­sa vii­kon levot­­tomin päi­vä.

Tilojen, alu­eiden ja rakennusten pyhittäminen islamille ei tieten­kään noudata yhtä ainoaa kaavaa, vaan se ta­pah­tuu kun­kin maan paikallisten olojen mukaisesti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa merkittävä rooli on mus­li­mi­kiin­teis­tö­vä­lit­täj­il­lä, jot­ka varmistavat, että muslimikodeiksi pyhi­tettyjä asun­toja asuttavat aina mus­li­mi­perheet (Sha­ria the Threat to America, s. 91–93).

Vaikuttava näkemys ja dokumentti islamisaation etenemisestä neljässä vaiheessa, joi­ta tä­män näke­myk­sen mu­kaan ovat: so­lut­tau­tu­mi­nen, vallan lujittaminen, avoin sodankäynti ja globaali is­la­mi­lai­nen kalifaatti.

Lähteitä ja kirjallisuutta

Advertisements
 

Avainsanat: , , , , , , , ,

Kommentointi on suljettu.

 
%d bloggers like this: