Moskeija, pysäköintijihad… – What the Waqf?!

Shariavapaa vyöhykeYksi shari’aan liittyvä olennainen käsite, joka on jäänyt suh­teel­li­sen vä­hälle huo­miol­le is­la­mi­saa­tio­ta käsittelevissä analyyseissa, on ”waqf”. Sil­lä viitataan jo­hon­kin, minkä muslimit ovat ”py­hit­tä­neet” islamille ”tuo­mio­päi­vään” asti. Tämän ar­tik­kelin alussa kerrataan waqfin perusidea, jota on aiemmin käsitelty artikkelissa Is­rae­lin–Palestiinan konflikti, ja sen jälkeen tarkastellaan, kuinka mus­li­mit py­hit­tä­vät islamille yhä uusia aluei­ta julkisesta tilasta Dar al-harbissa.

”Muslimisukupolville tuomiopäivään asti pyhitetty”

Tietyssä yhteydessä termillä ”waqf” viita­taan islamilaiseen sää­tiöön, tar­kemmin sanot­tuna hyvän­tekeväi­syys­lah­joi­­tukseen, kuten raha­summaan, kiinteistöön tai maa-alu­ee­seen, jonka tuotot, tulot ja käyt­töoi­keus on säätiön kaltaisella jär­­jes­te­lyl­lä ikuisiksi ajoiksi py­hi­tetty ja rajattu yksinomaan jo­honkin ”oikea­mieliseen”, musli­mien ja islamin etua hyö­­dyttä­vään tarkoituk­seen ja jota on hallinnoi­tava shari’an tarkoin mää­räämällä ta­val­la. Waqfin perusidea on, että se on jotain, mikä on pyhitet­ty yksinomaan islamille ja mus­limeille aina aikojen loppuun asti.

Waqfeja eivät kui­tenkaan ole ainoastaan hyvän­teke­väisyyteen annetut lahjoi­tukset vaan ylipäätään kaikki sel­lai­set tilat, alu­eet ja rakennukset, jotka musli­mit ovat joskus sota- ja ryöstöret­kiensä aikana onnistuneet val­loittamaan tai saa­maan muulla ta­voin haltuunsa. Shari’a edel­lyttää, että tällaista vallattua ti­laa ei saa enää koskaan luo­vut­taa kafireiden eli ”uskottomien” hal­tuun. Jos se kuiten­kin menetetään, musli­mien velvolli­suutena on val­loit­taa se takaisin, tarvittaessa väki­valloin, ja pakottaa hallittavaksi jälleen shari’an mää­räysten mu­kai­sesti. Kuten sun­nimuslimien vaikutusvaltaisim­piin us­konoppineisiin kuu­luva sheikki Yusuf al-Qaradawi on to­dennut: ”Tuu­maakaan isla­min maasta ei saa jäädä uskottomien ja val­loitta­jien haltuun” (Al-Aqsa Voi­ce, 12.10.2010). Jihadin muotoa, joka tähtää waqfin puolustamiseen kafireita vastaan tai waqfin ta­kai­sin­val­tauk­seen ka­fi­reilta, kutsu­taan ”ribatiksi”. ”Waqf-alue” eli yksinomaan muslimeille ikuisiksi ajoiksi pyhitetty alue ja ”ribat-alue” (Ard al-Ribat) eli islamin alue, jonka puolesta muslimit ovat vel­vollisia taistele­maan kafireita vastaan, ovat näin ollen termejä, jotka viittaavat käy­tän­nössä yhteen ja samaan asiaan. Mainittakoon, että siinä missä jihadistista yleisellä ta­sol­la käytetään arabiankielistä termiä ”mujahid” (tai mon. mujahidin, joka on suomessa va­kiintunut yksikkömuodoksi), ribatia käyvästä jihadistista voidaan käyttää termiä ”mu­ra­bit” (mon. murabitun).

Israelin–Palestiinan konflikti. Klikkaa ja lue uusi artikkeli!Esimerkkejä muslimien menettämistä ja nyt kafireiden hallitsemista waqf-alueista ovat Tšetšenia, Ibe­rian niemimaa, Intian niemimaa ja Israel. Israelin valtio perustettiin vuonna 1948 alueelle, joka oli toimi­nut vuosituhansien ajan juutalaisten kotimaana jo siinä vaiheessa, kun muslimi­joukkiot ensi kerran val­loittivat sen kalifi Uma­rin johdolla 630-luvun jälki­puolis­kolla. Heti perustamispäivästään 14.5.1948 läh­tien Israel on ollut muslimien toistuvien sotatoimien ja tuhoa­misyritysten kohteena. Muslimit eivät tunnusta Israelin valtion olemassaoloa vaan kutsuvat sitä ”sionistiseksi läsnäoloksi” tai ”miehitykseksi” Palestii­nassa, vaikka alueella ei koskaan ole ollut mi­tään ”Palestii­naa”, puhumatta­kaan ”palestiinalaisista” (lue: Israelin–Palestiinan konflikti).

Joka tapauksessa Hamasin peruskir­jan artik­lassa 11 selite­tään: ”Pales­tiina on islamilai­nen waqf-maa, joka on pyhitetty muslimisu­kupolville tuomio­päi­vään asti. (…) Tämä on Pa­lestiinan maan asema is­la­milaisen sha­ri’a-lain mukaan, ja sama pätee kaik­kiin mui­hin­­kin muslimien voi­makeinoin val­loittamiin mai­hin, koska (isla­milaisten) val­loitusten ai­kana muslimit pyhitti­vät nämä maat mus­li­mi­su­ku­­pol­­vil­le tuomiopäi­vään asti.” Waqfin ja ribatin merkitystä pa­les­tii­na­lais­ten ja israelilaisten välisessä konfliktis­sa käsitellään tar­kemmin ar­tik­ke­lis­sa Is­rae­lin–Palestiinan konflikti.

Yusuf Abu Snina, Palestiinalaishallinnon hengenmies, tähdentää, että ”mus­li­mi-Pa­les­tiina” (ts. koko Is­rae­lin valtio) on islamilainen maa ja se, jo­ka luo­puu siitä, pää­tyy helvettiin (PATV, 8.9.2000). Ei siis ihme, että Is­rae­lin val­tion tun­nus­ta­mista edel­lyt­­­tä­vä kah­den val­tion mal­li ei ole mus­li­mien mie­leen.

”Maa kuulu niille, jotka asettivat sinne Allahin lain”

Itse asiassa muslimit katsovat, että koko Maa alun alkaenkin kuu­luu yksin­omaan vain heille ja että Allahin heille määräämänä velvollisuute­na on tais­tel­la kaik­kia muita ih­mi­siä vastaan, kunnes nämä alistuvat muslimien yli­val­lan alle ja tottelevat shari’an mää­räyk­­siä (RoT o9.0-9.3). (Tämä ei kui­ten­kaan tarkoita, että kaikkien olisi käännyttävä is­la­miin, sillä toimiakseen islamin yhteisö tarvitsee myös työtä tekeviä orjia ja dhimmejä eli kris­­tit­ty­jä ja juu­ta­laisia toisen luokan kansalaisia, joilla on lähes olemattomat kan­sa­lais­oikeu­det ja jotka joutuvat maksamaan nöyryyttävää jizya-suojelurahaa välttyäkseen tu­le­masta tapetuiksi tai orjuutetuiksi.) Hadithin mu­kaan (Sahih Buk­hari 5:53:392) ”…maa kuu­luu Allahille ja hä­nen lähettiläälleen…” ja Koraanin jae 7:128 ju­lis­taa: ”… maa kuu­luu Alla­hille, ja Hän an­taa sen perinnöksi, kenelle palvelijois­taan tahtoo. Lopulta hurskaat me­nestyvät.” Sheikki Mu­hammed Salih Al-Munajjid selittää (Islam QA:7726): ”Maa ei kuulu ihmi­sille, jotka asui­vat siellä ensin, vaan niille, jotka asettivat sinne Allahin lain. Allah loi Maan ja Hän loi ihmiset palvomaan Alla­hia Maassa ja perusta­maan sinne Alla­hin uskonnon, lain ja määräykset.”

The World is not only for Muslims

”Maailma ei kuulu ainoastaan muslimeille”, protestoivat bur­ma­lais­mun­kit. Mus­li­mien Allahin nimissä toimeenpanemat brutaalit mur­hat, jouk­ko­sur­mat, tuhopoltot ja joukko­raiskaukset Thaimaassa, Myan­marissa, Sri Lankassa, Intiassa ja Bang­la­de­shis­sa ovat saaneet muiden uskontokuntien edus­ta­jat nou­semaan ajoit­tain jämäk­­kään vastarintaan puolus­taak­seen nai­siaan ja lap­siaan, ihmis­oikeuksiaan ja va­pauk­­siaan, mistä syystä län­si­­mai­­nen va­sem­misto­media on lei­mannut hei­dät mus­li­me­­ja sor­ta­vik­si eks­tre­­mis­teik­si ja rasis­teiksi.

Edellä mainittu käsitys ilmenee myös siinä, kuinka islam jakaa Maan kah­teen vaikutuspiiriin: islamin alueeseen (Dar al-islam) ja sodan alueeseen (Dar al-harb). Dar al-islam tarkoittaa muslimien kontrolloimaa aluetta, jossa noudatetaan shari’aa, Dar al-harb puolestaan aluetta, jota hallitaan ihmisten laatimien lakien mukaisesti ja jonka siten katsotaan olevan sota­tilassa Al­lahin tahtoa vastaan. Dar al-islamin velvollisuutena on käydä sotaa Dar al-harbia vastaan, kunnes kaikki kansakunnat ovat alistuneet shari’an määräyksiin.

Profeetta sanoi: “Minut on mää­rätty taistele­maan ihmi­siä vastaan, kunnes he todis­tavat, että ei ole muuta juma­laa kuin Al­lah ja että Mu­ham­mad on Hä­nen palvelijansa ja Hänen lähetti­läänsä, suuntaa­vat kasvonsa qiblaamme (ru­koussuun­taamme) kohti, syö­vät mitä teu­ras­tamme ja ru­koilevat taval­lamme.” (Sunan Abu-Dawud, Ki­tab Al-Jihad, 14: 2635)

Hän (Allah) on lä­hettänyt lä­hetti­läänsä (Muham­madin) tuomaan johda­tuk­sen ja to­tuuden us­kon­non (islamin) saattaakseen sen voittamaan kaikki muut us­konnot, vaikka se on vastoin vää­rä­uskoisten (moni­juma­laisten, pa­kanoi­den, epä­ju­ma­lan­palvojien ja ateistien) tah­toa. (Koraani 9:33)

Taistelkaa heitä vastaan, kun­nes epäjumalia ei enää pal­vota, vaan yksin Al­la­hia (koko maail­massa), mutta jos he herkeävät (palvomasta muita Allahin li­säksi), tietää Al­lah, mitä he teke­vät. (Koraani 8:39)

Muham­madin kuolemaa (v. 632) seu­rannei­den vuosikym­menten aik­ana islam levittäytyi nopeasti Bysan­tin, Per­sian ja Länsi-Euroopan alueille. Ara­­bi­mus­li­miar­meijat hyök­kä­si­vät Lähi-idän maihin, valloittivat nykyisen Irakin ja Iranin alueet, viilettivät sitten Poh­jois-Afrikan yli Es­panjaan ja Rans­kaan asti. Mus­limien hyökkäys saa­tiin lopulta py­säy­tet­tyä Poitiers’n/Toursin taistelussa lähellä Pa­riisia vuonna 732. Idässä jihad levisi sy­välle Kes­ki-Aasiaan.

Jihadin ensimmäinen suuri aalto: arabit, v. 622–750Jihadin ensimmäinen suuri aalto: arabit, v. 622–750

Jihadin toinen suuri aalto (1071–1683), josta vastasivat ottomaanit, ete­ni Eu­roo­passa pi­sim­mil­lään Wienin epä­­on­nis­tu­­nei­siin val­­tausyrityksiin vuosina 1529 ja 1683. Idässä mus­limit tunkeutuivat Intian niemimaan läpi Kaak­kois-Aa­siaan.

Jihadin toinen suuri aalto: turkkilaiset, v. 1071–1683Jihadin toinen suuri aalto: turkkilaiset, v. 1071–1683

Muhammadin aloittama jihad Allahin asian puolesta eli koko ihmiskunnan alistamiseksi shari’an määräyksiin on nyt jatkunut jo lähes 1 400 vuotta, eivätkä musli­mit ole koskaan tulleet ajatelleeksi, että heidän tulisi val­loi­tus­his­to­rian­sa joh­dosta tuntea pienintäkään syyllisyyttä tai olla vel­vollisia jotenkin hy­vit­tä­mään tekemänsä vää­ryydet, kan­san­mur­hat, ryöstöt, raiskaukset, orjuutukset, puhumattakaan siitä, että he tuntisivat syyllisyyttä Af­ri­kas­sa yhä har­joit­ta­mas­taan orjakaupasta, (ks. myös aihetta käsittelevä saksalainen do­ku­ment­tifilmi) vaan päinvas­toin he ovat yl­peitä historias­taan ja haluavat mah­dol­li­sim­­­man pian vallata menettä­mänsä waqf-alu­eet takaisin, mistä osoituksena ovat rajat, joi­ta uudelle kali­faatille on ensi vai­heessa eri suun­nitel­missa hah­­moteltu (Mail Online, 1.7.2014):

Kalifaatti-suunnitelma

Kalifaatiksi julistautuneen Islamilaisen valtion (IS, ent. ISIS) kun­nian­hi­moi­nen suun­ni­tel­ma kalifaatin laajenemisesta vuoteen 2020 mennessä. Sen jälkeen ka­li­faa­tin on määrä jatkaa laajenemistaan.

Jihadia voidaan käydä monin eri menetelmin, kuten verbaalisesti, taloudellisesti, median välityksellä ja aseel­li­sesti. Sitä voidaan käy­dä niin avoi­mesti kuin kät­ke­tystikin – käyt­tämäl­lä ove­luutta, har­hau­tusta ja valeh­telua, hyöd­yntä­mällä kafi­rei­den hy­vä­us­koi­­suut­ta, vapauksia ja yhteis­kunnal­lisia insti­tuu­­tiota hei­dän puo­lus­tuk­sen­sa heikentä­miseksi ja shari’an levit­tä­miseksi. Joka tapauksessa lähes poik­keuksetta alueilla, joissa muslimit ko­ke­vat ole­vansa tar­­peek­si vahvoilla suh­tees­sa kafirei­hin, kuten esimerkiksi Malissa, Ni­ge­rias­­sa, Kamerunissa, Kes­ki-Af­ri­kan tasavallassa, Sudanissa, Keniassa, Keski-Aasian mais­sa, Kiinassa, Af­ga­nis­ta­nis­sa, Pa­kis­ta­nis­sa, Kash­mi­ris­sa, Sri Lankassa, Bang­la­deshis­sa, Myan­marissa, Thai­maas­sa, Ma­le­sias­sa, Filip­piineillä, Indo­nesias­sa ja tie­ten­kin Lähi-idän mais­sa, käynnissä on aseel­linen jihad (qitaal) kafi­­reita – mukaan luet­­tuna kafireiksi ju­­lis­tet­tuja muita mus­limeja – vastaan. Ks. Bill Warnerin Youtube-esi­telmä is­la­min val­­­loitus­­histo­ri­asta, jon­­ka uhreina on tähän mennessä kuol­lut yhteensä noin 270 miljoonaa ihmistä: 60 miljoo­naa kristit­­tyä, 80 miljoo­naa hindua, 10 miljoo­naa buddha­laista ja 120 mil­joo­naa afrikka­laista kristittyä tai animistia. Mie­len­kiin­toi­nen yksi­tyis­koh­ta on, että vuo­desta 2005 läh­tien jiha­distit ovat tap­­paneet selvästi enem­­män ”us­kon­hylkääjiksi” (mur­tadd), ”teesken­telijöiksi” (munafiq) tai ”poik­kea­viksi” syytettyjä muslimeja kuin ei-muslimeja (ks. kohdasta 37:20 eteenpäin). Ks. iranilaisen PressTV:n sivulla oleva brutaali video, jossa ISIL-ryhmän uskonsoturit teloittavat ”poikkeavia” eli shiiamuslimiteinejä.

”Ensimmäinen vaihe on pysäköintijihad”

Pysäköintijihad

Muslimien jihad uusien alueiden valtaamiseksi ja pyhittämiseksi islamille on jatkuvaa toimintaa, joka ei ilmene ainoastaan globaalilla vaan myös paikallisella tasolla ja hyvin arkisessa kanssakäymi­sessä muslimien kanssa. Yleensä ka­fi­rei­den asuinalueille muut­ta­vat muslimit ovat aluksi varsin maltillisia ja pi­dät­ty­väi­siä teeskennellen ystävällisyyttä ka­fireiden pettä­miseksi ja islamin asian edistä­miseksi (3:28, 16:106, Islam QA:59879). Tässä vaiheessa mus­li­mi­mies­ten on lu­val­lis­ta ja jopa pakollista pukeutua kafireiden ta­pa­na, jos se palvelee islamiin kut­su­mis­ta tai kafireiden salaisuuksien selville saamista:

Mitä tulee siihen vaa­ti­muk­seen siitä, että mus­li­mien on käy­tet­tävä vaat­teita, jotka eroa­vat kuffa­rien (us­kotto­mien) vaat­teista, niin op­pi­neet ovat sal­li­neet poik­keuk­sen, kun musli­mit elävät dar al-har­bissa (”so­dan alu­eella”, ts. ei-mus­limi­maissa) tai kun tarkoi­tuk­sena on hyö­dyttää musli­meja. Sheikki al-Islam Ibn Taymiyah on sano­nut: “Kun mus­limi elää ei-musli­mi­maassa (olipa maa isla­mille viha­mieli­nen tai ei), hänen ei odo­teta eroa­van heistä (kuffa­reista) ul­koi­selta ole­muk­sel­taan, koska siitä voi koi­tua hait­taa. On suosi­telta­vaa ja jopa pakol­lista, että mies näyt­tää toi­si­naan heiltä, jos se palve­lee jo­tain us­kon­nol­lista tar­koi­tusta, kuten isla­miin kut­su­mista tai hei­dän salai­suuk­siensa sel­ville saa­mista, jotta niis­tä voi ker­toa musli­meille, hei­dän mus­li­meille ai­he­utta­mansa va­hin­gon tor­ju­mista, ja muita hyö­dylli­siä tarkoi­tuksia. Mutta musli­mi­maissa, joissa Allah on ai­heut­tanut Hä­nen us­kon­tonsa olla val­lassa ja joissa kuffa­rit ovat alem­piar­voi­sessa ase­massa ja mak­savat jizyaa (ei-mus­li­mien mak­sa­maa suojelurahaa, ”veroa”), mus­li­mien on pa­kol­lista näyt­tää erilai­silta kuin kuffa­rit.” (Iqti­daa’ al-Si­raat al-Musta­qeem, 1/418) (Islam Q&A:2322)

Tyypillisesti muslimimaa­hanmuut­ta­jat ja ‑kään­nyn­näi­set pyhittävät islamille ensin omat kotinsa ja moskeijansa. Vähitellen kuitenkin he ja heitä seuraavat sukupolvet alkavat suuntautua yhä enemmän ulospäin ja vaatia itselleen yhä laajempaa osuutta julkisesta tilasta. Pitäen itseään muita ylempiarvoisempina ihmisinä, joille Allah on antanut etuoikeutetun aseman palkkioksi alistumisesta hänen määräyksiinsä ja jihadista hänen asiansa puolesta (al-jihad fi sabil Al­lah), muslimit edellyttävät myös muiden, alem­pi­ar­vois­ten ihmisten alistumista sha­ri’an määräyksiin ja vaativat uskon­non­va­pau­teen vedo­ten itselleen erivapauksia ja etuoikeu­tettua kohtelua, olipa kyse sit­ten shari’an ja jihadin kritisoin­nin kiel­tämisestä, rukoilemisesta työaikana, nais­ten pu­keutumisesta ja työ­asuista, naisten ja opas­koi­rien kuljettamisesta takseissa, vaimo­jen luku­määrästä ja pak­ko­avioliitoista, uimahal­li­vuoroista, pank­kilainois­ta, halal-ruoasta, tyttöjen kou­lu­lii­kun­nasta, lasten su­kuelinten silpomisesta ja niin edelleen (lue: Mitä islam todella on?). Eri­tyi­­sen selvästi tämä ilmenee alueilla, joihin on syystä tai toisesta kerääntynyt paljon mus­­­limiasukkaita. Yhtenä yllykkeenä muslimien kes­kit­ty­mi­sel­le tietylle alueelle on sinne pe­­rustettu moskeija.

Sam Solomon, ex-muslimi ja tunnettu shari’a-lain asiantuntija, ker­too mos­keijan mer­kityksestä isla­missa (Ot­tawa, 7.6.2010). Lue myös hänen kirjansta The Mosque Exposed.

On huomattava, että toisin kuin kirkot ja synagogat moskeijat eivät ole pelkkiä kokoontumispaikkoja hartauden harjoittami­sta varten vaan ennen kaikkea mus­li­­mien ylivaltaa symboli­soivia voitonmerk­kejä, sotilas­po­liit­tisia ko­men­to­kes­kuk­sia (Solomon & Alamaqdisi 2006) ja usein myös ase- ja ammusvarastoja (IDF Blog, 1.8.2014). Kuten Tur­kin pääministeri Erdogan vuonna 1998 totesi: ”Mos­kei­jat ovat parakkejamme, kupolit ky­pä­­riämme, minareetit pistimiämme ja uskovat so­ti­lai­tam­me.” Moskeijan merkitys is­la­min ylivallan symbolina ilmenee muun muassa arabiöljyrahoitteisten mega­mos­kei­joiden ra­kennus­buumissa ympäri Eu­roop­­paa ja siinä, kuinka mus­li­­meil­la on ta­pa­na pys­tyttää moskeijoita ja is­la­mi­lai­sia kes­­kuk­sia suoraan toisten uskontojen pyhien paikkojen päälle. Tun­nettuja esimerkkejä tästä ovat Hagia Sophia ‑moskeija Istanbulissa, al-Aqsa- ja Kal­lio­mos­keija Je­­ru­sa­le­min Temp­pelivuorella ja Córdoban moskeija­komp­leksi. (Sharia the Threat to America, s. 91–93.)

Vuonna 2011 jul­kaistun tutki­muksen mukaan 100 sa­tunnai­sesti vali­tusta yh­dysvalta­laismos­keijasta 51 %:ssa oli tar­jolla ”an­karasti väkival­taa liet­sovia” teks­te­jä, 30 %:ssa oli tar­­jolla ”maltilli­sesti vä­kivaltaa lietsovia” tekstejä ja 19 %:ssa ei ollut lain­kaan tar­jolla vä­ki­­valtaisia tekstejä. Ensiksi maini­tuista moskei­joista 98 %:ssa oli tarjolla terroris­min ra­hoittami­seen yl­lyttävvää materi­aalia, toiseksi maini­tuista moskei­joista 97 %:ssa oli tarjolla tällaista materi­aalia, kun taas vii­meksi maini­tuista moskei­joista vain 5 %:ssa oli tällaista materi­aalia. Moskei­joissa, joissa imaa­mien ja uskon­harjoitta­jien käy­tös ja ul­koi­nen olemus ilmensi shari’an tiukkaa noudat­tamista, oli muita todennä­köisem­min esillä vä­kivalta­myöntei­siä teks­tejä. 85 %:ssa näistä moskei­joista imaami suositteli sellaisten tekstien opiske­lua, ja sitä to­dennä­köisem­pää tämä oli, mitä sel­­vem­min mos­kei­ja il­men­si shari’an tiukkaa noudat­tamista. Väkival­taisten tekstien opiskelua suo­si­tel­­tiin 93 % niistä moskei­joista, joiden imaa­milla oli perintei­nen täys­parta, ja 96 %:ssa niistä moskei­joista, joissa ru­kousrivit olivat suorassa. 51 % moskei­joista kutsui vieraile­via imaa­meja, joi­den tie­dettiin julistavan väkival­taista ji­hadia, ja todennä­köisintä tämä oli niissä moskei­joissa, joissa oli tarjolla väkivalta­myön­teistä materi­aalia. Li­säksi nii­den mos­keijoiden kä­vi­jä­keskiarvot, joissa oli ”anka­rasti väki­valtaan lietso­vaa” ma­teriaalia, olivat sel­västi kor­keim­mat (kävi­jäkes­kiarvo 118). Toiseksi suosi­tuimpia olivat ”maltilli­sesti vä­kival­taista” ma­teri­aalia tar­jonnet moskei­jat (kävi­jäkes­kiarvo 60), ja vähiten kävijöitä oli mos­kei­joissa, joissa ei ollut lainkaan tar­jolla väki­valtaan yllyttävää materi­aalia (kä­vijäkes­kiarvo 15). (Kedar & Jerus­halmi 2011.) Kuuntele myös so­ma­lialais­syn­tyi­sen Mona Walterin huoles­tuttavia koke­muksia Ruot­­sin mos­kei­joista ja imaa­meista, jotka saarnaavat vihaa ruot­­sa­lais­ta yhteis­kun­taa koh­taan ja yllyttävät musli­meja ji­hadiin ka­fireita vas­taan (Dis­patch Int 29.6.2014). Jat­kuvien tap­pouh­kausten koh­teeksi joutu­nut ja henkilöl­lisyyttään vaihta­maan joutunut Walter us­koo, että Ruot­silla voi olla edes­sään sisäl­lis­sota. Miksi ti­lan­ne olisi toisenlainen Suomen mos­kei­jois­sa?

Dispatches: Undercover Mosque on do­kumentti­elokuva, joka paljastaa ji­ha­dis­tien kak­­si­naa­mai­­suu­den: se, mitä mus­li­­mi­saar­naa­jat puhuvat moskei­jois­sa, on jotain aivan muu­ta kuin se, mitä he puhu­vat jul­ki­­ses­ti län­­si­mai­ses­sa me­dias­sa. ­Ks. myös Dispatches: Undercover Mosque – The Return.

Mitä sitten tapahtuu, kun moskeija perustetaan uudelle alueelle? Län­si-Eu­roo­pan ja Poh­jois­­maiden kokemusten perusteella moskeija toimii sil­lan­pää­ase­ma­na, josta käsin is­la­min vaikutuspiiri laajenee ympäristöön siten, että muslimit ottavat vähitellen haltuunsa mos­keijan lähitienoot katu kadulta, asun­to asun­nol­ta, kerrostalo ke­rros­ta­lol­ta, kortteli kort­telilta. Tällaisilla laajenevilla mus­li­mi­alueil­la on taipumus rappeutua ghetoiksi, jois­sa sosiaaliset ongelmat ja rikokset lisään­tyvät, kiinteistöjen arvo romahtaa, ei-mus­li­mi­lap­sia ja myös opettajia kiu­sa­taan, ha­ka­taan ja ryös­te­tään kou­luissa ja kaduilla, kaupat jou­tuvat lo­pet­ta­maan toimintansa ja joista kantaväestö lopulta pakenee (nk. white flight). Isän­tä­yhteis­­kun­­taan so­peutu­masta kieltäy­tyvät, län­si­mai­sia arvoja ja koulutusta hal­vek­sivat mus­li­mit pyhittävät ne islamin alueiksi, joissa noudatetaan maan lain­sää­dännön kans­sa risti­riidas­sa ole­vaa ja sen syrjäyttävää shari’a-lakia. Silloin kun pahaa aavis­ta­mat­­tomat ei-mus­li­mit ek­syvät tällaiselle alueelle, muslimit osoittavat omaa yli­val­taansa vaa­­ti­malla heitä käyttäytymään siellä shari’a-lain mukaisesti. Niinpä alkoholia alueella naut­tivat tai koiria ulkoiluttavat henkilöt, puhumat­takaan sek­su­aa­li­vä­hem­mis­tö­jen edustajista, voivat tulla piestyiksi ja hun­nut­tau­tu­mat­tomat, normaaliin ke­sä­vaa­te­tuk­seen pukeutuneet naiset voivat odottaa joutuvansa jatkuvan seksuaalisen häirinnän kohteiksi. Ku­ten Köö­pen­­ha­mi­nan muf­ti Sha­hid Mehdi ko­rosti vuonna 2004, naiset, jotka kiel­täy­tyvät käyttämästä hun­tua, ”ker­jäävät raiskausta”. Aus­t­ra­lian joh­ta­va mus­­li­mi­­op­­pi­nut sheik­ki Taj el-Din al-Hi­lali puo­les­taan to­­tesi vuon­na 2006, että nai­set, jotka eivät käytä hijabia, ovat kuin sek­suaa­lista hyök­­käys­tä ker­­­­jää­vää ”peit­tä­­mä­tön­tä li­­haa”. (Lue: Huntu vai huora?)

Mikä pahinta, yhä useammissa tapauksissa muslimeja pelkäävät poliisi- ja muut vi­ran­omai­set ovat Länsi-Euroopassa yksinkertaisesti lakanneet ylläpitämästä yleistä jär­jes­tys­tä ja turvallisuutta tällaisilla alueilla ja siten käytännössä luo­vut­ta­neet niiden hallinnan mus­limijengeille ja shari’a-lain mukaisia fatwoja ja tuomioita jakaville imaameille: tur­val­lisuus- ja pelas­tusviran­omai­set välttelevät viimeiseen asti menemästä näihin enk­laa­vei­hin, joissa heitä usein odottaa kivisade, eivätkä poliisiviran­omai­set tutki niissä ta­pah­tuvia ei-muslimeihin kohdistuvia rikoksia peläten rasistiksi leimautumista ja potkuja. Pi­sim­mälle tämä kehitys, jossa valtiovalta on luopunut omas­ta su­ve­reni­tee­tistaan shari’a-kontrolloiduilla muslimialueilla, on eden­nyt Rans­kassa, mutta ainakin Iso-Bri­tan­nia, Sak­sa, Ruot­si ja Belgia seu­raa­vat ko­vaa vauh­tia perässä.

Dokumentti Ranskan no go -alueista, joiden ongelmilta is­la­mo­fii­li­nen vasem­mis­to­eliit­ti, -media ja mus­­li­me­ja pelkäävät viranomaiset um­mis­ta­vat tietoisesti sil­män­sä, ja rans­ka­lais­­nuor­ten shari’aa va­stus­ta­vasta Géné­ra­tion Iden­titaire -liikkeestä (CBN News, 11.4.2014).

Law and Freedom ‑säätiötä edustava Gavin Boby on kertonut mus­li­mi­aluei­den muo­dos­tu­mis­proses­sista Isossa-Britanniassa ja siitä, kuinka valtava tragedia mos­keijan il­mes­ty­mi­nen on erityisesti työväenluokan asuinalueelle, jossa ih­mi­set ovat syntyneet, kas­va­neet ja raataneet koko elämänsä pitäen sitä omana kotiseutunaan. Sitten yhtäkkiä he huo­maavatkin sen muuttuneen joksikin aivan muuksi. Moskeijan perustamisen jälkeen lähiseudun kiinteistöjen arvo tippuu yhdessä yössä 10 %:ia ja sen jälkeen vuosittain aina 10 %:ia, kunnes muu­ta­man vuo­den ku­lut­tua niiden arvo on laskenut puoleen. Omaisuus, jonka pienituloiset ihmiset ovat vaivalla elä­mänsä aikana hank­kineet ja sijoit­taneet asun­toonsa, häviää kuin tuhka tuuleen. Lukuisten kertomusten pohjalta Boby toteaa, että moskeijaa ympäröivän alueen muuntuminen shari’a-kontrolloiduksi mus­li­mi­alueeksi tapahtuu yleen­sä nel­jässä vaiheessa. Seuraava kuvaus mukailee pää­koh­dil­taan hä­nen havaintojaan (keskeiset lähteet: alla mai­ni­tut Bobyn esitelmät ja En­za Fer­reri 29.4.2013, David Solway 9.2.2014):

  • Ensimmäinen vaihe on pysäköintijihad. Erityisesti perjantai-iltapäivisin ja muslimien juhla­pyhien aikana mus­limit eivät ainoastaan valtaa moskeijan lähistöllä olevia laillisia pysäköintipaikkoja vaan pysäköivät autonsa myös ajoteille, yksityisille parkkipaikoille ja pihoille es­täen alueen asukkaita pysäköimästä omia autojaan ja liikkumasta omilla autoillaan. Uhrin rooliin heittäytyvät muslimit valittavat, että pysäköintivirhemaksut ovat ”ra­sis­ti­sia” ja ”syr­ji­viä”, koska ne es­tä­vät heitä har­joit­ta­mas­ta hei­dän us­kon­toaan, eivätkä viranomaiset ja py­sä­köin­nin­val­vojat uskalla puuttua vir­he­py­sä­köin­tiin mos­kei­jan ympäristössä. Kaikkien mui­den kuin mus­li­mien on jär­ke­vää muut­taa alueelta pois jo heti tässä vai­hees­sa.
  • Toinen vaihe on dominointivaihe eli ”Haista vittu, ämmä, tämä on mei­dän alue!”-vai­he, jossa moskeijassa käy­vät ja alueelle muuttaneet mus­limit ju­lis­ta­vat entistä uh­makkaammin, että alue on nyt heidän alueensa, jolla he tekevät mitä lystäävät eivätkä muut voi heitä pysäyttää. Koirien ul­koi­lut­ta­mi­nen, hameen käyt­tä­mi­nen tai alkoholin naut­timinen alueella muodostuu turvallisuusris­kiksi, ja erityisesti alueel­la asuvat ja yksin liikkuvat ei-mus­li­mi­nai­set tuntevat olon­sa turvattomiksi ja ah­dis­tu­vat kohtaamastaan sek­su­aa­li­ses­ta häi­rin­näs­tä.
  • Kolmas vaihe on muovikassivaihe eli ”Painu helvettiin täältä!”-vaihe. Sen aikana erityisesti alueen se­nio­ri­väes­töä painostetaan hellittämättä myy­mään kiinteistönsä. Etuovelle ilmaantuu kaksi muslimimiestä, joilla on muo­vi­kassi täynnä seteleitä, joi­ta he tarjoavat maksuksi kiinteistöstä, ja myös tuntemattomat, pelottavan oloiset hen­kilöt, joilla ei todellisuu­dessa ole aikomus­takaan ostaa kiinteistöä, alkavat eh­do­tella sen myy­mis­tä. Tar­jot­tu summa on mark­­kina-arvoa selvästi alhaisempi, yleensä nel­jäs­osa–puolet markkina-arvosta, ja miesten viesti on, että ”kukaan valkoinen hen­kilö” ei ainakaan osta sitä, joten on vain paljon parempi myydä se heille. (He ovat oikeassa siinä, että kukaan muu kuin muslimi ei sitä ainakaan osta, sillä kiin­teis­tön arvo tulee vain laskemaan ja se olisi huono sijoitus.) Painostus ja pelottelu saavat suuren osan ihmisistä myy­mään kiinteistönsä tässä vaiheessa ja muut­ta­maan pois alueelta, ja se onkin käy­tän­nössä ainoa jär­ke­vä ratkaisu, sillä asiat eivät voi mennä kuin huonom­paan suuntaan.
  • Ne, jotka eivät lähde, joutuvat kohtaamaan neljännen vaiheen, jo­ka on ahdis­telu­vaihe. Heidän ikkunoitaan rikotaan, tv-kaape­leitaan katko­taan, autojaan van­dali­soi­daan, postiluuk­kuihin tungetaan roskia, ja kun ahdis­telun koh­teeksi jou­tu­nut hen­kilö kääntyy hädissään poliisin puoleen, hänelle vas­tataan: ”Anteeksi vain, rou­va, mutta mielestämme tähän ri­kok­seen ei liity mi­tään rasistista.” Yleensä tässä vai­hees­sa näiden se­nio­ri­asuk­kai­den omat lapset pa­kot­tavat heidät muuttamaan pois alueelta, koska siellä on yksin­­kertaisesti mah­dotonta enää asua. (Ks. eräs esimerkki täl­laisesta häirinnästä.)

Gavin Boby kertoo, kuinka muslimit valtaavat mos­keijoita ympäröi­vät alueet ja kuinka moskeijoiden perustamista on mahdollista torjua (Q Society of Australia, Mel­bourne, 12.9.2012). Ks. myös Bobyn esitelmä vuodelta 2014 (Q Society of Aus­tra­lia, Melbourne, 9.3.2014) sekä Bobyn esitelmä Mont­rea­lissa 5.2.2013 (osa 1, osa 2).

Law and Free­dom ‑säätiö on onnistu­nut me­nestyk­sek­käästi torju­maan moskei­joita hyö­dyn­tä­­mällä ole­massa ole­vaa lainsää­dän­töä, in­for­moimalla asuk­kaita suunnit­teilla ole­vista moskeijoista ja niiden vaikutuk­sista alueen lii­kentee­seen ja ym­pä­ris­töön, avus­tamalla heitä kaa­voitus­asi­oissa, kaavoi­tus­pää­töksiin vai­kut­ta­mi­­ses­sa, kaa­­vo­jen nou­dat­ta­mi­sen val­von­nassa ja ve­too­mus­kirjei­den laatimi­sessa po­lii­tikoille. Polii­tik­koja muistu­te­taan, että kansalaiset tie­tä­vät hy­vin, mitä he ovat päät­tämässä, ja että he kan­tavat vas­tuun omista päätöksis­tään. Ne tullaan muis­tamaan tule­vissa vaa­leissa, ja kun poliitti­sen korrek­tiu­den huuma on men­nyt ohi, he voivat joutua edesvastuu­seen pää­töksistään, sillä on ilmeistä, että islamin ideologian julkinen levittäminen on rikos­lain vas­­tais­ta niin Isos­sa-Bri­tan­niassa kuin Suomessakin (lue myös juutalaisvihan levit­tä­mi­sestä: Is­rae­lin–Pa­les­tiinan konflikti).

Moskeijat toi­mi­vat isla­misaa­tion väli­neinä, is­lamin läs­nä­olon il­mentä­jinä, mus­limien voi­ton­merk­­kei­nä ja islamin ylival­lan symbo­leina, pro­pagoi­vat pe­rustus­lain ja ih­misoi­keuk­sien vastaista shari’a-la­kia, vah­­vis­ta­vat ei-musli­mien alis­tamiseen ja de­­mo­kratian syr­jäyttä­miseen täh­täävää po­­liit­­tista is­la­mia, es­tävät maa­han­muut­ta­ja­­­taus­­tais­­ten mus­li­mien in­teg­roitu­­mista yh­teis­kun­taan, edis­tävät mus­li­­mi­en­klaa­­vien syn­tyä, ki­ris­tä­vät mus­limien ja ei-musli­mien vä­lejä, liet­sovat ris­tiriitoja toisi­aan vää­rä­­us­­koi­­si­­na pitä­vien eri muslimi­ryhmit­ty­mien vä­lille ja tuovat nii­den vuo­si­­­sa­to­ja jat­ku­neet konflik­tit länteen ja toimi­vat väy­länä ul­ko­mailta kä­sin joh­de­­tun ”ra­­di­kaa­lin” is­­la­min le­­viä­mi­selle län­teen.

Menestyk­­selli­sen mos­kei­jan­tor­jun­nan A ja O on kui­ten­kin tie­dus­telu: tällä het­kellä mos­keijoiden lupa­ha­ke­muksissa Isossa-Bri­tanni­assa ei käy­tän­­nössä kos­kaan ole mainit­tuna sanaa ”mos­keija”, ja niistä on tarkoin häi­vytetty kai­ken­laiset viit­tauk­set is­la­miin. Sen si­jaan lupa­hakemuksista löytyy moskeijoille sellaisia nimityksiä, ku­ten ”yh­dyskun­takes­kus” (Com­munity Centre), ”us­konto­jen vä­li­nen keskus” (In­ter­faith Centre), ”moni­kult­tuu­ri­­nen yhteisökes­kus” (Multicul­tural Com­munity centre), ”moniuskontoi­nen tila” (Multi-Faith Facility), ”mo­ni­us­kon­toi­­nen ru­kous­­huo­ne” (Multi-Faith Prayer Room) tai vaik­kapa ”uskonto­jen vä­li­nen yh­teisötila kaik­kien uskontojen ja kansallisuuk­sien hyväksi” (Inter­faith Community Fa­cility for the Be­nefit of All Reli­gions and Ethni­cities). Tämä hei­jas­taa sitä, että isla­milla ja muslimeilla on tosi­asi­assa var­sin huono maine kan­ta­vä­estön kes­kuu­­­dessa, ja siksi niin muslimit kuin hei­dän asiamiehi­nään toimi­vat poliiti­kotkin pyr­ki­vät hoita­maan mos­keijoi­den pe­rus­ta­mi­­sen mieluiten niin vaivih­kaa kuin mahdollista. Tu­­levai­suu­dessa sama il­miö tullaan epäile­mättä ha­vaitse­­maan myös Suo­messa, kun yhä useammat kan­tasuo­ma­laiset saavat oma­koh­taista koke­musta omien asuinaluei­densa is­la­­misoi­tumi­sesta. Nyt Suomessa vallitsee vielä monikulturistinen kiima, ja islamofiiliset va­­­sem­mis­to­po­lii­ti­kot, median edustajat ja jopa luterilaisen kirkon edustajat hi­moit­se­vat ulkoisesti nä­yt­täv­iä mos­keijoita ka­tu­ku­vaa värit­tä­mään – pääs­täk­seen sit­ten ak­tiivi­ses­ti su­vait­se­maan niitä. On myös varsin irvokasta ja suorastaan per­vers­­siä, että Euroo­pan rasismin ja suvaitsemat­­tomuu­den vas­tainen komis­sio ECRI ”ke­hottaa Suo­mea toi­miin, jot­ta Hel­sin­gin seu­­dul­le saa­tai­siin maa­han­­muuttaja­taus­taisille mus­­­li­­­­meil­­le… mos­keija”, jos­­­ta sitten pro­pa­­­goi­tai­siin nai­sia, mui­ta uskonto­kuntia ja us­kon­­nottomia alis­tavaa, juu­­ta­­laisten kansan­murhaan kiihot­tavaa, ho­mo­sek­suaalien tap­pamiseen yllyttävää, ter­ro­ris­­min rahoit­ta­miseen kan­nus­ta­vaa, so­dan­käyn­tiin kafireita vastaan vel­voit­ta­vaa maa­il­man ”rasis­tisinta” ja su­vait­se­mat­­to­­min­ta uskon­toa! (HS 10.7.2013.)

Tilojen, alu­eiden ja rakennusten pyhittäminen islamille ei tieten­kään nou­da­ta yhtä ai­noaa kaavaa, vaan se ta­pah­tuu kun­kin maan paikallisten olojen mu­kai­ses­ti. Esimerkiksi Yh­dys­valloissa merkittävä rooli on mus­li­mi­­kiin­­teis­tö­vä­lit­täj­il­lä, jot­ka varmistavat, että mus­li­mikodeiksi pyhi­tettyjä asun­toja asuttavat aina mus­li­mi­perheet (Sha­ria the Threat to America, s. 91–93).

Vaikuttava näkemys ja dokumentti islamisaation etenemisestä nel­jäs­sä vaiheessa, joi­ta tä­män näke­myk­sen mu­kaan ovat: so­­lut­­tau­­tu­­mi­­nen, val­lan lujittaminen, avoin so­dankäynti ja globaali is­la­mi­lai­nen kalifaatti.

Lähteitä ja kirjallisuutta

Mainokset