”Jäl­jelle jää vain jo­ko islam tai jahi­liyyah­”

Tämä on osa kirjoitelmasarjaa, jossa käsitellään Muslimiveljeskunnan historiaa ja toimintastrate­gioita. Vuonna 1928 Egyptissä perustettu Mus­li­mi­veljeskunta on ny­ky­­päi­vän jihadistijärjestöistä petol­lisin ja vaa­ral­­lisin. Sillä on sa­ma tavoite kuin kai­killa muillakin jihadisti­jär­jestöillä: valtio­vallan anas­ta­­mi­nen, shari’a-lain voi­­maan­­­saat­ta­mi­nen, islami­­laisen val­tion pe­rusta­minen, kali­faa­tin pa­laut­ta­mi­nen en­ti­seen suu­ruu­­teen­sa ja laajen­­taminen lopulta kaik­kial­le maail­­maan. Mutta se eroaa muista ji­ha­dis­ti­jär­jes­töis­tä pit­kä­jän­tei­seltä toimintastrategialtaan ja me­ne­tel­mil­tään. Se kut­­suu Län­nes­sä käyt­­tä­­mään­­sä lä­­hes­­­ty­­mis­­­ta­­­paa ”si­­vi­­li­­saa­tio­ji­ha­dis­ti­sek­si prosessiksi”, mil­lä se tar­koit­taa ”suu­ren mit­ta­luo­kan ji­ha­dia län­si­mai­sen si­vi­li­saa­tion eli­mi­noi­mi­sek­si ja tu­hoa­mi­seksi si­säl­tä kä­sin ja ’sa­bo­toi­mal­la’ sen mi­tä­tön ko­ti­paik­ka hei­dän omien kä­sien­sä ja mus­­li­mien kä­sien kaut­ta niin, et­tä se eli­mi­noit­uu.” Kirjoitelmasarjan yleinen johdanto on luettavissa tästä.

Sayyid Qutb
Sayyid Qutb

Kirjoitelmasarjan edellisessä osassa käsiteltiin Mus­­­­­li­­­­­mi­­­­­vel­jes­­­­kun­­nan syn­tyä ja myö­hem­piä vai­hei­ta Egyp­tis­sä, sen ta­voit­­tei­ta  ja eri­tyi­ses­ti sen kyt­­kök­­siä ja suh­det­ta kan­­­sal­lis­so­­sia­­lis­­miin. Tässä o­sas­sa kä­sitel­lään vel­­jes­­kun­nan pää­ideo­logik­si 1950-luvul­la nous­seen Sayyid Qutbin (1906–1966) teos­ta Ma’alim fi al-Ta­riq (”Virs­­tan­­­pyl­väät”, engl. ”Mile­sto­nes”), j­o­hon hän on kiteyt­tä­nyt nä­ke­myk­­sensä siitä, mikä on is­­la­min uni­­ver­­saa­li sa­­­no­ma ja pää­­­määrä, miksi is­­lam tulisi elä­vöit­tää ja kuin­ka se tulisi to­teuttaa pro­feetta Mu­ham­­ma­din asetta­man mal­lin mukai­sesti. Se on moder­nin poliit­ti­sen isla­min ja ji­hadis­min­ pe­rus­­­teos, joka on toimi­nut lu­kuis­ten isla­mi­lais­ten liik­kei­den, ji­­ha­­disti­jär­jes­­töjen ja ‑yksi­löi­den in­s­piraa­­tion läh­­teenä. Sen kes­­keisiin aja­tuk­siin tu­­tus­­tu­­mi­­nen on vält­tämä­töntä, mi­­käli ha­luaa ym­­mär­­tää nyky­­päi­vän ji­ha­distien­ to­ta­­li­­ta­ris­tis­ta maa­i­l­­­­­man­­ku­vaa, ajat­­­te­lu­­ta­­poja, re­to­riik­kaa ja toi­­­min­­ta­stra­­te­gioi­ta.

Islamin elvyttämisen virstanpylväät

Salafismia kommunistisella retoriikalla höystettynä

Täydelli­senä ihanteena ja esikuvana Ma’alim fi al-Tariq ‑teoksessaan Qutb pitää Mu­ham­ma­din ja hä­nen seu­ralais­tensa sukupol­vea, ja hän kutsuu muslimeja palaamaan samalle puh­taalle, saas­­tu­­mat­to­malle läh­teel­le, jos­ta tä­män is­­la­­min ensim­mäi­sen suku­polven edus­­tajat (arab. al-salaf al-salih, ’hartaat esi-isät’) saivat opas­tuk­sen­sa, ja am­­menta­maan sieltä käsi­tyksensä univer­su­mista, ihmi­sen olemassa­olon luonnosta ja näiden kah­den suh­­­­teesta, sa­moin kuin periaat­teet, jotka sää­­te­levät hallintoa, politiik­kaa, taloutta ja yleen­säkin elä­män kaik­kia puolia. Qutb­ koros­taa, että tä­män pa­luun alkuläh­teille ei tule suinkaan jäädä pelkäs­tään teo­reetti­sen, aka­­tee­misen kes­kus­telun tasolle, vaan noita alku­lähteitä – Ko­raania ja sun­naa – on pidet­tävä velvoittavina toi­minta­ohjeina, joita on to­teltava ja jotka on pan­tava täy­tän­töön. (MS: 29–34.) Qutbin lähtökohta on täten hyvin sala­fis­tinen.

Sa­malla kun Qutb am­mentaa näkemyksensä suoraan Koraanista ja sun­nasta, hän operoi monilla va­sem­­misto­val­lanku­mouk­sellisilla käsit­teillä, ku­ten ”sorto”, ”epä­oikeu­den­­mu­kai­suus”, ”o­r­juus”, ”ty­ran­nia”, ”oikeuden­­mu­kai­suus”, ”va­­paus” ja ”etu­joukko”, joille kai­kil­le hän antaa kui­tenkin omalaatui­sen, is­lami­laisen tulkin­nan. Tämän marxi­­lai­sel­ta kals­kahtavan ter­­mi­no­logian Qutb oli omak­sunut ni­menomaan Maududin­ kirjoituksista (Brackman 2011:8). On ilmeistä, että Qutb, joka itse paheksui ja soimasi kommu­nismia var­sin ko­va­sa­­nai­sesti ja tark­ka­nä­köi­sesti (MS: 23, 27, 60–61, 91), pyrki houkuttelemaan II maail­man­so­dan jäl­­­keen aiem­min fa­sis­mia ihan­noi­nut­ta ja nyt sen sisar­ideo­lo­gias­ta, kom­­mu­­­nis­­mis­ta, kiin­nos­­tu­­­nut­­­ta ara­bi­­nuo­risoa is­la­min pariin an­ta­malla ym­mär­tää, että shari’a-lakia nou­­dat­ta­van islami­lai­sen val­tion perustaminen, jos mi­kä, on val­lan­­ku­mouk­­­sel­lisen etu­­jou­kon joh­ta­­maa va­paus­­­tais­te­lua sor­­ta­jia ja or­juut­ta vastaan. Mau­du­dil­ta Qutb omak­sui myös monia mui­ta aja­tuksia ja käsit­­teitä, joita hän kehit­teli edel­leen ja jois­­ta tun­netuin on ”jahiliyyah” so­vel­let­­tuna ny­ky-yh­teis­kun­nan ti­lantee­seen.

Kaikki nyky-yhteiskunnat, mukaan lukien musli­mi­yhteis­kunnat, ovat ja­­hil­iyya­­hin val­las­sa, koska ne ovat omineet itselleen lain­sää­dän­tä­val­lan, jonka tulisi kuulua yk­sin­omaan Al­la­hille, eivätkä ne siten tunnusta Alla­­hin su­­ve­­re­­ni­­teet­­tia is­la­min us­kon­tun­nus­tuk­sen edel­lyt­tä­mäl­lä ta­val­la.

Yksi keskeinen käsite Qutbin kirjoi­tuksissa on ”jahiliyyah”, jolla Koraa­nissa vii­tataan isla­mia edeltä­nee­seen ”tietämättömyyden” tai ”pakanuuden” aikaan. Qutb­ analysoi eri us­kon­toihin, talousjärjes­tel­miin ja poliittisiin aatesuun­tiin pe­rus­tu­via yhteiskuntia ja pää­tyy näkemykseen, jonka mukaan ”tie­tämättömiin”, jahili-yhteis­­kuntiin lukeutuvat itse asiassa kaik­ki nyky­­maailman yhteis­kunnat, mu­kaan lukien maallis­tu­­neet mus­limi­yh­teis­kun­nat, joissa Alla­­hille kuuluva lain­­sää­­dän­tö­­valta on siir­retty jollekin toi­sel­le auk­tori­teetille, jolle ihmiset sitten alis­tu­vat, tai joissa us­kontoa kunnioi­tetaan vain puheen tasol­la, mutta ei so­si­aalisessa elämässä ja elä­män­tavassa. (MS: 91–95.) Qutb toteaa: ”Myös ny­kyään meitä ym­päröi jahiliyyah, jo­ka on luon­nol­taan saman­­laista kuin isla­­min ensim­mäi­­sen vai­heen aika­na, ken­ties hie­­man syvem­pääkin. Koko ym­pä­ris­tömme, ih­misten usko­muk­set ja ideat, ta­vat ja tai­dot, säännöt ja lait ovat jahiliyyahia – jopa siinä määrin, että asiat, joita pidämme islami­lai­sena kult­­tuu­rina, islami­lai­sina lähteinä, islamilaisena filo­­sofiana ja islami­lai­sena ajat­teluna, ovat kaikki jahi­liyyahin raken­nel­mia.” (MS: 34.) Niin­pä Qutb vaatiikin, että islam on elävöitettävä ja ”muslimiyhteisön on palattava al­ku­peräiseen muo­­toonsa” niin, että islam voi jälleen toimia ”ihmis­kunnan johtajan roo­lissa” (MS: 25).

Qutb selit­tää, kuinka jahi­liyyah, jonka valtaan muslimiyhteiskunnatkin ovat taantuneet, on jyr­kässä risti­riidassa isla­min perus­sanoman ja us­kon­­tun­­nus­tuk­sen (shahada) kanssa, joka on julistus Allahin ykseydestä (tawhid) ja suve­reni­teetista (ha­kimiyyah) Maan pääl­­lä ja ko­ko uni­­ver­su­missa. Kuten tun­net­tua, is­la­min us­kon­­tun­nus­tuk­sen en­sim­mäi­ses­­sä osas­­­­sa sa­notaan La ilaha illa Allah ’Al­lah on ainoa jumala’, toisin sanoen Allah on ai­­noa asia, jota on so­ve­lias­ta tai lu­val­lista palvoa. Siitä, että Allahin tilalle tai rinnalle asetetaan muita palvon­nan kohteita, kuten vaik­ka­pa kiviä, tai­vaan­­kappaleita, pat­saita, esi­­neitä, ih­mi­siä, insti­­tuu­­tioita tai mitä tahansa muita konk­reet­tisia tai abst­rakteja epä­­jumalia tai ido­­leita, käytetään isla­missa nimitys­tä shirk. Sitä pide­­tään anteeksi­anta­mat­to­mana rik­ko­­­­­muk­­sena Alla­hia kohtaan (‘Umdat al-Salik p1.0), ja Ko­raa­ni määrää mus­li­mit yksi­se­lit­tei­sesti tais­te­lemaan sitä har­­joitta­via mushrikeja (mon. mushrikun) – moni­juma­laisia, ku­van­­palvo­jia ja paka­noita – vas­taan, kun­nes koko maail­massa palvotaan yksin Allahia:

Allah ei anna anteeksi sitä, että Hänen rinnalleen asetetaan muita jumalia, mutta kaiken muun Hän antaa anteeksi, kenelle tahtoo. Joka asettaa vertaisia Allahille, on tehnyt hirveän synnin. (Koraani 4:48)

Taistelkaa heitä vastaan, kunnes epäjumalia ei enää palvota, vaan yksin Al­lahia, mut­ta jos he herkeävät, tietää Allah, mitä he tekevät. (Koraani 8:39)

Hän (Allah) on lähettänyt lähettiläänsä (Muhammadin) tuomaan johda­tuk­sen ja to­tuu­den uskonnon saattaakseen sen voittamaan kaikki muut us­konnot, vaik­ka se on vas­toin monijuma­laisten tah­toa. (Koraani 9:33)

Qutb toteaa: ”Ihmisten tulisi tietää, että islam tarkoittaa La ilaha illa Allah ‑us­kon­tun­nus­tuk­sen hy­väksymistä sen syvimmässä merkityksessä, joka on se, että elämän joka osa-alu­een tulisi olla Allahin suve­reni­teetin alla ja niitä, jotka ka­pinoi­vat Alla­hin su­ve­re­ni­teet­­tia vastaan ja anastavat sen itsel­leen, tulisi vas­tus­taa, ja ihmisten tulisi ottaa tämä us­ko­­mus sydämeensä ja mieleensä ja to­teuttaa se elä­män­ta­vas­saan ja käytännön toimis­saan (MS: 48).” Ihmisten tulisi näin ollen lainsää­dännös­sään, us­kon­nol­lisissa palvonta­rii­teis­sään, arvomaailmassaan, mo­raa­li­sis­sa periaatteissaan, käyttäy­tymi­sessään, usko­muk­­­­sis­saan, ideoissaan, elä­män­ta­vas­saan, yh­teis­kun­nal­li­ses­sa jär­jes­­täy­­ty­mi­­ses­­sään ja yli­­­pää­­tään elämän kaikilla osa-alueilla alistua yksinomaan Allahin mää­räys­val­taan ja nou­­­­dat­­taa vain Allahin shari’a­-lakia. Qutb ko­rostaa, ettei ihmisiä tarvitse taivu­tella hy­väk­­sy­mään shari’aa­ ve­toa­mal­la sen ylem­myy­­teen tai kau­neu­teen, vaan ”rak­kau­den ju­ma­lal­lista lakia, shari’aa­, koh­taan tuli­si olla seu­raus­ta puh­­taasta alis­tu­mises­ta Alla­hil­le”. Sha­ri’a­ ei siis ole tarkoi­tettu älyllis­ten tai esteettisten spe­ku­laatioi­den koh­teeksi vaan yksin­­ker­taisesti nou­da­tettavaksi. Qutb­ pai­not­taa: ”Vies­­tin perustana on, että ­shari’a­ tu­lisi hy­väk­­syä ky­seen­­alais­tamat­­ta ja kaikki muut lait tulisi hy­­lätä niiden kai­kissa muodoissa. Tä­mä on islamia. Is­la­mil­la ei ole muuta merkitystä.” (MS: 49.)

Ihmisen on tunnustettava Alla­hin ykseys (ts. se, et­tei ih­mi­nen saa pal­voa mi­tään muu­­ta kuin Alla­hia) ja su­ve­re­ni­teet­ti ja siten alis­tut­tava kyseen­alaista­mat­to­mal­la an­tau­muk­sel­la nou­­­dat­­­tamaan yk­sin­omaan Al­­la­­hin sha­ri’aa. Sen myö­tä hä­nen on hy­lät­tä­vä kaikki ih­mis­ten sää­tä­mät lait sa­moin kuin omat hen­ki­lö­kohtai­set usko­muk­sen­sa, ha­lun­­sa, tai­pu­muk­sensa, intres­sinsä ja elä­män­ta­pan­sa. Vain näin hän voi va­­pau­tua niin ”tois­ten ihmis­ten orjuu­desta” kuin ”ha­lu­jen­kin or­juu­­des­ta” ja siir­tyä si­ten ”sor­ron”, ”ty­ran­nian” ja ”epä­oikeu­den­mu­kai­suu­den” ti­las­ta ”va­pau­den” ja ”oi­­keu­­den­­mu­­kai­suu­­den” ti­laan.

Maududilta omaksumaansa näkemystä mukaillen Qutb maalaa mielenkiintoisen kuvan Alla­hille alis­tumisen univer­saalista luonteesta ja merkitykses­tä: Islamin mukaan Allah on luonut koko uni­versu­min, joka on kuu­­liai­nen ja alis­tu­vainen Alla­hin tah­­dolle, voimal­le ja auk­toriteetille ja jatkaa sen an­siosta olemassa­­oloaan har­mo­ni­sel­la ta­valla (MS: 100). Niinpä Qutb painot­taa: ”On (…) tarpeen, että tämä sama auktori­teetti tunnus­te­taan ih­mis­­elä­män lains­äätäjäksi. Ihmi­sen ei tulisi irtautua tästä auktoriteetista ja kehittää eril­listä järjes­telmää ja eril­listä elämäntapaa.” (MS: 56–57.) Edelleen Qutb kirjoittaa: ”Tä­män kä­sityksen mukaan kuuliai­suus Allahin shari’aa kohtaan seuraa itse asiassa tar­peesta har­­­­moni­soida ihmiselämä ihmi­sessä it­ses­sään ja muussa universumissa toimivan lain kanssa. Tämä tarve edellyttää, että ihmisten sosi­aa­lisia asioita säätelevän lain on ol­ta­va so­pu­­soin­nus­sa uni­ver­sumin yleisen lain kanssa; se vaa­tii, että yh­dessä muun uni­ver­sumin kanssa ihminen alistuu yk­sin­omaan Allahille, eikä kenenkään ih­misen tulisi nous­ta toisten hallitsijaksi (MS: 105).” Qutb siis ko­ros­taa, että shari’a on osa Allahin uni­ver­saa­­­lia lakia, ja sitä tulisi noudattaa saman­laisella tahdot­tomalla ja ky­seen­alais­ta­mat­to­­mal­­la antaumuk­sella, jolla fyy­sinen maailma alis­tuu noudat­ta­maan Allahin luo­­mia luon­non­­la­ke­­ja.

qutb-hands

Ajatus siitä, että ihmisellä itsellään olisi oikeus muodostaa omia uskomuksia, ideoita, arvoja, sää­tää lakeja ja valita oma elämäntapa on jahiliyyahia, kuten Qutb tähdentää, ja ”kapinointia Allahin suve­reniteettia vastaan Maan päällä” (MS: 27, 34, 48). Yksi Qutbin kes­keisistä väitteistä on, että jahiliyyah­ ja siihen olennaisesti liittyvä ”Allahin suve­re­ni­teetin anastaminen ihmisen haltuun” joh­taa väistä­mättä epäoikeudenmukaiseen ti­lan­tee­­seen, jossa yh­destä ihmisestä tulee toisen herra, jon­ka orjuuteen tämä jälkimmäinen jou­tuu alistumaan ja jota tämä joutuu pal­vomaan. Tämän näkemyk­sen mu­kaan esi­mer­kiksi demokratia on ­jahiliyyahia­, koska siinä joukko ihmisiä harjoittaa Allahilta anastet­tua su­ve­reniteettia pakottaes­saan toiset ihmiset alistu­maan säädöksiinsä – keino­te­koi­siin, ihmisen laati­miin lakeihin. ”Maailmassa on vain yksi Allahin puolue; kaikki muut puo­lueet ovat Saa­tanasta ja kapinointia”, painottaa Qutb­ (MS: 130). Jahiliyyahia ja or­juut­ta Qutbin­ mu­kaan on myös se, että ihmi­nen toimii omien henki­lökohtaisten halu­jensa, in­tres­siensä, taipumus­tensa ja tavoit­teidensa poh­jalta, koska tällöin ihmi­nen on omien ”ha­lu­­jensa orja” (MS: 43–44, 67, 70). Qutb toteaa, että tais­te­leminen omia haluja, tai­pu­muk­sia, tavoitteita, henkilökohtaisia etuja ja omaan perhee­seen ja kan­sa­kun­taan liit­ty­viä intressejä vastaan on ”sisäistä suurta taistelua Saatanaa vastaan”, ja se on jotain, mi­kä jokaisen musli­min on täy­tynyt käydä ennen astumista taistelukentälle (MS: 82). Qutb viittaa tässä nk. suuremman jihadin (jihad ak­bar) käsitteeseen.

Islamin tärkein velvollisuus on jihadin avulla syöstä val­las­ta ihmis­joh­toi­nen jahi­liy­yah, anastaa po­liit­ti­nen val­ta, toimeen­pan­­na pa­­kol­la Al­lahin sha­­ri’aan pe­­rus­­tu­­va elä­­män­­­tapa ja va­paut­taa ih­mi­set si­­ten ja­­hi­li-val­­lan­­pitä­­jis­tä, -oi­keus- ja -yh­teis­­kun­­ta­jär­jes­tyk­ses­tä, -kä­sit­teis­tä ja -pe­rin­teis­tä. Vasta tämän jäl­keen ih­­mi­sil­­le koit­taa ”täy­del­linen va­­paus” päät­tää, omaksuako islamin usko vai ei, tosin il­man mah­dol­li­suut­ta pa­la­ta enää sha­ri’aa edel­tä­nee­seen ja­hili-jär­jestel­­mään ja -elä­­män­­ta­paan.

Qutbin mukaan ”vain islam on todellinen sivilisaatio” ja kaikki jahili-yh­teis­kun­nat eri muo­doissaan ovat taan­tu­muk­sel­li­sia tyrannioita, joissa ihmiset joutuvat alistumaan tois­­ten ihmisten tai omien halujensa orjuuteen ja jotka siten estävät ihmisiä saavutta­mas­ta ”to­dellista vapautta”. Tämä to­dellinen, ”täy­del­li­nen va­paus” koittaa vasta sitten, kun ­ja­hi­liyya­hin­ tyrannia on saatu tuhottua täy­sin ja ihmiset ovat vapautuneet ”jahili-yhteis­kun­tien, jahili-käsitteiden, jahili-pe­rin­tei­den ja jahili­-johta­­juuden kynsis­tä”. (MS: 34, 71, 81, 106–107.) Vasta tällöin ihmisillä on hänen mukaansa ”va­paa ym­päristö” valita, mitä us­koa, ja päättää, omaksuako islamin usko vai ei (MS: 65). Qutb kui­tenkin ko­rostaa, että tä­mä vapaus ei suinkaan tarkoi­ta sitä, että ihmiset voisivat tässä tilan­teessa päättää palata ta­kai­sin ”omien halujensa orjiksi” tai ”pysytellä toisten ihmisten or­­juu­dessa” jahili­-jär­jes­tel­­män mukaisesti. Ideana on pikem­minkin se, että islam ei suoranaisesti voi pakottaa ih­mi­siä usko­maan sen käsityk­siä, mutta islami­laisessa valtiossa elävien on joka tapauk­ses­sa alistuttava noudat­tamaan Allahin ­shari’aa­, olipa heil­lä minkälaisia us­ko­muk­sia ta­han­sa. (MS: 70–71.) Kuten tunnettua, isla­miin kään­ty­misen lisäksi sha­ri’a antaa kafireille va­pau­den tulla muslimien tappa­miksi tai orjuut­ta­miksi, ja, mi­käli he kuulu­vat nk. Kirjan kan­soihin eli juu­talaisiin tai kristittyihin, lisävaihtoehtona on maksaa suoje­lu­rahaa (jizya) ja alistua elämään nöy­ryyttävässä dhimmin ase­massa muslimien yli­her­ruu­den alla. Mainit­takoon, että yksi keskeinen menetelmä, jolla islam pyrkii vapauttamaan ih­­mi­set ”halu­jen orjuu­desta”, on nimenomaan kafireiden­ alis­ta­mi­nen ja nöy­­ryyt­tä­­mi­nen niin, että hei­dän ase­mansa näyttää mah­dollisimman halvek­suttavalta ja vasten­mieliseltä ver­­rattuna musli­mien etu­oi­keutet­tuun ja hal­litse­vaan ase­maan yh­teis­kunnassa (lue: Dhimmiys).

”Vapaudella” Qutb tarkoittaa näin ollen tilannetta, jossa mi­kään ei estä ihmis­tä kään­ty­mäs­tä mus­­li­miksi, pal­vomasta yk­sin Al­lahia ja noudattamasta yk­sin­omaan shari’aa elä­män kaikilla osa-alu­eilla. Qutb yl­tyy­kin ylis­tä­mään islamia to­delliseksi ihmiskunnan va­pau­­den julistukseksi: ”Tämä us­konto todella on uni­versaali julis­tus ihmi­sen va­pau­desta tois­ten ihmisten orjuudesta ja hänen omien halu­jensa orjuu­desta, joka myös on ih­mis­orjuuden muoto; se on julis­tus siitä, että suvereni­­teetti kuuluu yksin­omaan Allahille ja että Hän on kaikkien maail­mojen Herra. (…) Tämä julistus tarkoittaa, että Allahilta anas­tettu auk­tori­teetti palau­tetaan Hänelle ja anastajat – ne, jotka säätä­vät lakeja toisille ko­hottaen siten itsensä herran ase­maan ja alistaen toiset orjan asemaan – heite­tään ulos.” (MS: 67.) Qutb jatkaa: ”Islamin tärkein velvollisuus tässä maail­massa on syöstä val­las­ta ihmis­johtoinen jahi­liyyah ja ot­taa johtoasema omiin käsiin ja toteut­taa pa­kolla tiet­ty elämän­tapa, joka on sen pysyvä piirre (MS: 148).”

Qutb korostaa voimakkaasti jihadin merkitystä tuon velvollisuuden täyt­tä­mi­ses­sä eli kai­ken ”sor­ron”, ”epäoikeu­denmukaisuuden”, kaikkien ”saatanallisten voi­mien” ja ”saa­ta­nal­listen elämän­­jär­jestelmien” hävittämisessä ja ihmisten tuo­mi­ses­sa ”islamin oikeuden­mu­­kaisuu­teen”: ”Tämä liike käyttää saar­naamis- ja tai­vuttelu­menetelmiä ideoiden ja us­ko­­mus­ten uudistamiseksi, ja se käyttää fyysistä voimaa ja jihadia­ ideoi­den ja usko­mus­ten uudista­mista estä­vän jahili-järjes­telmän organi­saatioiden ja auktoriteet­tien lak­kaut­ta­miseksi.” (MS: 65, 81.) Qutb huo­maut­taa, että länsi­maissa ”us­konnolla” tarkoi­te­taan pel­käs­tään sydämessä vaalittavaa uskoa, jolla ei ole yh­teyttä käytännön elämään, ja siksi uskonnollisen sodankin ajatellaan olevan sotaa uskon pakotta­miseksi ihmissydä­miin, mutta tämä ei päde isla­miin, ”sillä islam on Al­lahin Kaikkivaltiaan koko ih­miskun­nal­le mää­räämä elämän­tapa, ja se perustuu yksin Al­lahin val­tiuteen eli Allahin ha­ki­miyyahiin (su­vere­niteet­tiin) ja määrää käytännön elämästä sen kai­kkine yksi­tyis­kohti­neen”. Qutb painottaa: ”Jihad isla­missa on yksinkertai­sesti nimitys pyr­ki­myk­sel­le tehdä täs­tä elämän­jär­jestel­­mästä hallit­seva maail­massa.” (MS: 86.) Onkin tärkeä pitää mielessä, että kun mus­­limit puhuvat ”islamista” tai ”us­kon­nos­ta” ja sen perustamisesta, he viit­taa­vat sillä sha­­ri’a­-lakia noudattavaan totalitaariseen yhteis­kuntajärjestel­mään, islamin yh­tei­söön ja elämäntapaan eivätkä niinkään hen­kilökohtaiseen uskoon. ”Islam ei ole pelk­kä ’us­ko’”, pai­not­taa Qutb­ (MS: 70) ja jatkaa: ”… joka pai­kassa, missä on olemassa isla­mi­lai­nen yh­teisö, joka on konkreettinen esimerkki jumalallisesti sää­detystä elä­män­jär­jes­tel­mästä, sillä on Ju­malan antama oikeus astua esiin ja ottaa poliittinen järjes­telmä hal­lin­­taansa niin, että se voi perustaa shari’an­ Maan päälle, kun taas uskon asian se jättää hen­kilö­koh­­taisen omantunnon varaan (MS: 86).”

Jihadin on oltava myös hyök­käävää. Jos joku asettaa esteitä islamin levittämiselle ja shari’an toi­­meen­panemiselle ja pyrkii siten ra­joit­ta­maan ”ih­­mi­­sen va­­paut­­ta”, is­­la­­min vel­vol­­li­­suu­te­na on ”va­pau­den puo­lus­ta­misen” ni­mis­sä tais­tella hän­tä vas­taan ja sur­ma­ta hä­net, mi­käli hän ei ilmoi­ta alistu­van­sa.

Qutb soimaa defaitismista ja tietämättömyydestä niitä muslimiajattelijoita, jotka ”olo­suh­tei­den pai­neen alaisina” ja ”petol­listen orientalistien viek­kaiden hyök­käys­ten lan­nis­ta­mina” ovat vääristäneet islamilaisen jihadin mer­ki­tyk­sen puo­lus­tavaksi sodankäynniksi, ja toteaa, että jos jihadin yhteydessä välttämättä halutaan puhua puo­lus­ta­mi­ses­ta, se tu­lee ym­märtää ”ihmisen puo­lusta­miseksi niitä ele­menttejä vastaan, jotka rajoittavat hä­nen vapauttaan” yllä mainitussa merkityksessä, ja tällaiset ele­mentit voivat ilmetä esi­mer­kiksi uskomuksina, käsi­tyksinä ja poliittisina järjestelminä (MS: 71). Ideana siis on, että muslimeilla on Al­lahin antama oikeus anastaa poliittinen valta haltuunsa ja pa­kot­taa kaikki kansakunnat Maan päällä noudattamaan shari’aa, ja jos joku pyrkii estämään tätä, muslimeilla on velvollisuus ihmiskunnan vapauden puolustamisen nimissä taistella hän­tä vastaan ja tarvittaessa alistaa ja tappaa hänet. Qutb toteaa: ”Minkään poliittisen jär­­jestelmän tai materiaalisen voiman ei tulisi asettaa esteitä islamin saarnaamiselle. Sen tulisi antaa jokaiselle yksilölle vapaus hyväksyä tai hylätä se, ja jos joku haluaa hyväksyä sen, sen ei tulisi estää häntä tai taistella häntä vastaan. Jos joku tekee niin, silloin on islamin velvollisuus taistella häntä vastaan, joko kunnes hänet on tapettu tai kunnes hän il­moittaa alistuvansa (MS: 66).”

Is­la­min yh­tei­sön pe­rus­ta­mi­nen ja­hi­li-yh­teis­kun­taan joh­taa väis­tämät­tä konflik­tiin sha­­ri’aa nou­­dat­ta­van, Al­la­hin uni­versaa­lia her­ruut­ta ju­lis­ta­van is­la­­min yh­tei­sön ja it­sen­sä säi­lyt­tä­mään pyr­ki­vän ja­hi­li-yh­tei­sön vä­lil­­lä, sil­lä nä­mä kak­si jär­jes­tel­mää ei­vät voi pit­kään elää rinnan. Täl­löin is­­la­mil­la ei ole muuta mah­dol­li­suut­ta kuin ”puo­lus­tau­tua hyök­käys­tä vas­taan” ja hä­vit­tää täysin kaikki sel­laiset jahili-järjes­tel­mät, kos­­ka ne ovat ”es­tei­tä uni­ver­saa­lin vapau­den tiellä”.

Qutb painottaa, että islamin saapuminen ja islamilaisen yhteisön perustaminen uuteen yhteiskun­taan johtaa aina väistämättä konfliktiin, koska ympäröivä jahili­-yhteiskunta haluaa luonnollisesti säi­lyttää itsensä. Qutb­ kuvaa islamia ja sen osaksi langetettua kamp­pailua seuraavasti: ”Sen [isla­min] pelkkä olemassa­olo ylei­senä julis­tuksena Allahin universaalista herruu­desta ja julistuksena ihmisen va­paudesta kaik­kien muiden kuin Allahin orjuudesta ja sen järjestäy­tyminen liikkeeksi uu­den johdon alle, joka on eri kuin olemassa oleva jahili­-johto, sekä se, että se luo jumalalliseen auk­toriteettiin ja Yhdelle Ju­ma­lalle alis­tumiseen perustuvan erillisen ja pysyvän yhteiskunnan, on riit­tävä syy ym­pä­röivälle, ih­misauktoriteettiin muodossa tai toisessa perustuvalle ja­hi­li­-yh­teis­kun­nal­le nousta sitä vastaan säi­lyttääkseen itsensä ja tukahduttaakseen islamin. (…) Tämä on luonnollista kamp­pailua kahden jär­jestelmän välillä, jotka eivät voi elää rinnan pitkään. Tämä on tosiasia, jota ei voi kieltää, ja näin ollen isla­milla ei ole muuta mahdollisuutta kuin puolus­tautua hyökkäystä vas­­taan.” (MS: 83.) Näin ollen kaikki yhteiskunnat ja yk­si­löt, jotka eivät halua alistua muslimien yliher­ruuden alle ja nou­­dattaa Allahin sha­ri’aa­, vaan pyrkivät säilyt­tämään oman yhteis­kuntajärjestyk­sensä, kulttuu­rinsa, pe­rin­teen­sä ja elä­­mäntapansa, ovat tä­män näkemyksen mukaan ”hyökkääjiä”, joita vastaan mus­li­mien on puolus­tauduttava ja jotka on alistettava ja tarvittaessa tapettava, sillä, kuten Qutb­ asian ilmaisee: ”Islamin velvollisuus on hävittää täysin kaikki sellaiset järjes­tel­mät, kos­ka ne ovat esteitä universaalin vapau­den tiellä (MS: 85).”

Mus­li­min ainoa kansallisuus on hänen uskonsa, ainoa ko­timaa Dar al-is­lam (sha­ri’a-lakia nou­­dat­­ta­va is­la­min alue), ai­noa hal­lit­sija Al­lah, ai­noa pe­rus­tus­la­ki Ko­raani, ja hänen ai­noita su­ku­­lai­siaan ovat ne, jot­ka ja­ka­vat us­kon Alla­hiin. Muslimi voi olla lo­jaali vain Dar al-is­lamille, jon­ka on le­vitt­äy­dyt­tä­vä kaik­kial­le maail­­maan. Is­lam ei voi sal­lia mi­­­tään se­­koit­­tu­mista ja­hiliyya­hin­ kans­sa eikä suos­tua mihin­kään komp­ro­­mis­­seihin ja­hili-yh­teiskun­nan käy­tän­tö­jen kans­sa. Jäl­­jel­le jää vain joko is­lam tai ja­hi­­liyyah­: is­­lam ei voi suos­­­tua tilan­tee­­seen, joka on puo­liksi is­la­mia ja puo­liksi jahi­liyyahia­.

Qutb korostaa voimakkaasti jihadin universaalia, globaalia luonnetta ja sitä, että mus­li­min ainoa kansallisuus on hänen uskonsa, ainoa kotimaa Dar al-islam (shari’a-lakia nou­dat­tava islamin alue), ainoa hallitsija Allah, ainoa perustusla­ki Koraani, ja hänen ainoita suku­laisiaan ovat ne, jotka jakavat uskon Allahiin (MS: 132–133), ja näin ollen muslimin tulisi eliminoida tästä käsityksestä kaikki vähäi­simmätkin jahiliyyahin elemen­tit, ku­ten shirkin suhteessa kotimaahan, rotuun, kansaan, sukujuuriin tai materiaalisiin intres­sei­hin (MS: 143). Qutb painottaa erityisesti, että islamin sanoma ei rajoitu arabeihin eikä se ole pelkäs­tään ara­bien vapauden julistus, vaan se on suunnattu koko ihmiskunnalle ja sen toi­min­ta­pii­ri­nä on koko Maa: ”Tämä uskonto haluaa tuoda koko maailman takaisin Yllä­­pitä­jälleen ja vapauttaa sen kaik­kien muiden paitsi Allahin orjuudesta (MS: 60).” Monet jihadistit, erityi­sesti al-Qa’idan ideologit, ovat tulkinneet tämän Qutbin nä­ke­myk­sen kan­­nanotoksi sen puo­lesta, että muslimien, erityisesti ara­bien, ei tulisi jihadissaan ra­joittua kansalliseen taiste­luun mus­li­­mi­mai­­den maal­lis­tu­nei­ta val­lan­pi­tä­jiä vas­­taan, vaan jihadia tulisi käydä globaalilla rin­tamal­la – islamin maail­man­laajuisen yhteisön eli um­man puo­­lus­tamiseksi hyökkääjää vastaan, isla­milai­sen valtion pe­rus­ta­­mi­sek­si ja kali­faa­tin palautta­miseksi ja sit­ten lo­pul­ta shari’an­ voimaan­­saat­ta­miseksi kaik­kialla maail­mas­­sa.

Kuten Qutb siis toteaa, muslimin ainoa kotimaa, jota kohtaan hän voi olla lojaali, on Dar al-islam, mus­limien hallitsema ”islamin alue”, jossa noudatetaan shari’aa ja islami­laista elä­­mäntapaa, ja koko muu maailma on Dar al-harbia eli ”sodan aluetta”. Qutb pai­nottaa, että muslimi on valmiina taiste­lemaan Dar al-harbia­ vastaan, vaikka se olisi hänen syn­ty­­­mä­paik­kansa, hänen sukulaistensa asuin­paikka tai hänen omaisuutensa tai muiden ma­te­riaa­listen intres­siensä si­jaintipaikka (MS: 131, 140). Niinpä tästä näkökulmasta kat­sot­tuna ajatus mus­li­mien integ­roitumi­sesta länsi­maisiin yhteiskuntiin on täysin pois­sul­jet­tu vaih­to­eh­to. Qutb­ korostaa: ”Tehtä­vänämme on olla tekemättä komp­romis­seja ja­hi­li-yh­teiskunnan käytäntöjen kanssa, emmekä voi olla lojaaleja sitä kohtaan. Jahili­-omi­nai­­suuksiensa johdosta jahili-yhteiskunta ei ole kompromissien arvoinen. (…) Ta­voit­tee­nam­me on muuttaa perustavassa ristiriidassa islamin kanssa oleva ­jahili­-jär­jestelmä juu­riaan myöten… (…) Ensi as­ke­lee­nam­me on nousta jahili­-yhteiskunnan ja kaikkien sen kä­si­­tysten ja arvojen yläpuolelle. Emme tingi omista arvoistamme ja käsityksis­tämme mis­sään määrin tämän ­jahili­-yh­teis­kun­nan hyväksi. Emme koskaan! (MS: 35)” Hän jat­kaa: ”Islam ei voi sallia mi­­tään se­koit­tumista jahiliyyahin­ kanssa, ei käsityksissään eikä niistä joh­de­tuis­sa elä­män­ta­­vois­saan. Jäl­jelle jää vain jo­ko islam tai jahi­liyyah­: is­lam ei voi suos­­tua tilan­tee­seen, joka on puo­liksi is­la­mia ja puo­liksi jahi­liyyahia­. Tässä suh­teessa is­la­­min nä­kö­kanta on hyvin selkeä. Se sa­noo, että to­tuus on yksi eikä sitä voi jakaa (MS: 146).”

Qutbin näkemys sillanrakennuksesta islamin ja muiden uskontojen ja yh­teis­kun­ta­jär­jes­tel­mien vä­lille on tuttu nykyisestä monikulturismin­ ideologiasta, jo­ka sallii tällaisen sil­lan ylit­tämisen vain yh­teen suuntaan: ”Kuilu islamin ja jah­i­liy­ya­hin välillä on suuri, eikä sen yli pidä rakentaa siltaa niin, että ih­miset kahdella puolella voivat sekoittua kes­ke­nään, vaan ainoastaan siten, että ja­hi­liy­ya­hin ihmi­set voivat tulla yli isla­miin, elivätpä he niin kut­sutussa ’islamilaisessa’ maassa ja pitivätpä he itseään muslimeina tai olivatpa he ’is­la­­­milaisten’ mai­den ulkopuolella…” (MS: 156).

Islam tulee elvyttää asteittain, aivan kuten pro­feet­ta Mu­ham­mad ai­koi­naan pe­rus­ti is­la­min. Ensin tulee muodostaa etujoukko, joka irtautuu ja­hili-yhteiskunnasta ja tu­lee sii­tä riip­pu­mat­to­maksi ja jonka kes­kuk­se­na toi­­mii uu­si johto. Sen jälkeen islamin yh­tei­sön tu­lee vah­vis­tua jo­ka ta­sol­la en­nen ja­hili-yhteiskun­nan avoin­ta haas­­ta­mista.

Kuinka islamin elvyttäminen sitten Qutbin mukaan tulisi toteuttaa käy­tän­nös­sä? Qutb täh­­dentää, että tässäkin asiassa olennaista on seurata profeetta Mu­ham­ma­din esi­merk­kiä. Ensin tulee muo­dos­taa etu­joukko, joka tuntee tämän pitkän matkan varrelle si­joit­tuvat virstanpyl­väät, ja juuri tä­män etujoukon opastukseksi Qutb­ laatikin teoksensa Ma’alim fi al-Tariq (”Virstanpyl­väät”) (MS: 27–28). Pelkkä abstrakti teo­reetti­nen tietämys ei siis riitä, vaan uskon kanssa samanai­kaisesti on perustet­tava siihen poh­jau­tuva yh­tei­sö ja liike (MS: 51). Qutb toteaa: ”On tarpeen, että tämä ryhmä irtautuu jahili-yhteis­kun­nasta siten että, siitä tulee riippumaton ja erillinen aktiivisesta ja järjestäytyneestä jahili-yh­­teis­kun­nasta, joka pyrkii torjumaan islamin. Tämän uuden ryhmän kes­kuksena tulisi olla uusi johto – johto, joka ensin henkilöityi itse profeetassa ja joka hänen jälkeensä siir­tyi niille, jotka pyrki­vät tuomaan ihmi­set takaisin Allahin Kaik­ki­val­tiaan suvereniteetin, Hä­nen auktoriteettinsa ja Hänen la­kiensa pii­riin (MS: 58).” Qutb varoittaa, että heti kun täl­lainen etujoukko on perustettu, on syytä varautua siihen, että jahili­-yhteiskunta päät­tää hyökätä sen kimppuun, joten muslimiyhteisön on syytä ensin vahvistua joka tasolla tar­peeksi ennen jahili­-yhteiskun­nan avointa haastamista (MS: 90).

Qutb korostaa, että matka islamin elvyttämisestä ja islamilaisen yhteisön pe­rus­ta­mi­ses­ta sen maa­ilmanherruu­teen on pitkä (MS: 25–26, 50), ja siinä tulisi edetä asteittaisesti ja vakaasti soveltamal­la samaa menetelmää, jolla profeetta Mu­ham­mad aikoinaan perusti islamin. Qutb­ tii­vistää siihen liit­tyvät keskeiset vaiheet seuraavasti siteeraten imaami ibn Qayyimia­ (1292–1350): ”Ensin musli­meja pidäteltiin taistele­masta, sitten heidän sallittiin tais­tella, sitten heidät määrättiin taistele­maan hyök­kääjiä vastaan ja lopulta heidät mää­rät­tiin tais­telemaan kaikkia monijumalaisia vas­taan.” (MS: 74.) Ibn Qayyim täsmentää: “Täten 13 vuoden ajan lähettiläisyytensä alkamisesta hän [Mu­hammad] kut­sui ih­mi­siä Al­la­­hin luo saarnaamalla, taistelematta ja kantamatta jizyaa [suo­je­lu­ve­roa/‑ra­haa], ja hän­­tä käs­kettiin hillitse­mään itsensä ja harjoittamaan kär­si­väl­li­syyt­tä ja malttia. Sitten hä­net mää­rättiin muut­tamaan, ja myöhemmin annettiin lupa taistella. Sitten hänet käs­kettiin taistelemaan niitä vastaan, jotka taiste­livat häntä vastaan, ja olemaan tais­te­le­mat­ta niitä vastaan, jotka eivät so­tineet häntä vastaan. Myö­hemmin hänet määrättiin tais­te­le­maan polyteistejä vastaan, kun­nes Alla­hin uskonto on täysin val­lassa.” (MS: 63.)

Edellä mainittu ensimmäi­nen vaihe, jolloin muslimeja pidäteltiin väliaikaisesti taiste­le­mas­ta, tunne­taan Mekan vaiheena. Qutb­ painot­taa, että taistelu mus­li­mien ja ”Allahin auk­­to­riteetin anastajien” välillä on ikuista ja jatkuu, ”kunnes uskonto on puhdistettu Alla­­hia Kaikkivaltiasta varten”, ja niinpä ­Mekan­ vai­heen rauhanomaisuus selittyykin puh­taas­ti strategisilla syillä, jotka liit­tyvät mus­li­mi­yh­­tei­­sön pe­rustamiseen (MS: 75). Qutb luettelee useita tällaisia mah­dollisia syitä: Taisteleminen olisi hel­posti voinut sekoittua heimo­sodankäyntiin, jonka pyör­tei­siin islam olisi voinut hävitä. Mekan ­val­mentautumis­- ja va­rus­tau­tu­mis­vai­hees­sa olennais­ta oli vahvistaa uskoa Al­lahin ykseyteen ja ke­hit­tää kär­si­väl­lisyyttä ja hermojen hallintaa. Taistele­minen olisi luonut nega­tiivisen mie­li­ku­van isla­mista, mikä olisi voinut kääntyä muslimeja itseään vastaan. Muslimien ima­gon kan­nalta oli hyödyl­lisempää esiin­tyä sorrettuina mutta sellaisina, jotka eivät myönnä tappiotaan, sillä perin­teisesti se vetoaa arabien kunnian­tuntoon ja he­rättää näiden aut­ta­mis­halun erityisesti, jos sorret­tua kunni­oi­tetaan, kuten Qutb toteaa. Qutb myös pai­not­taa, että muslimien lukumäärä Mekan­ vaiheessa oli hyvin pieni: ”Jos taiste­lu näissä olo­suh­teissa olisi sallittu, tämä ra­jallinen sodankäynti olisi johtanut muslimien täy­delli­seen tu­hoon; vaikka he olisivat tappa­neet suuren lukumää­rän vastustajiaan, hei­dät olisi silti hä­vitet­ty täysin.” (MS: 76–77.)

Kuten tunnettua, salamurhaa pelännyt Muhammad joutui vuonna 622 vä­hä­lu­kui­si­ne seu­­raa­jineen muuttamaan (hijra) Mekasta Medinaan, jossa hänen on­nis­tui manipu­loin­ti­ky­kyjensä ansi­osta ko­hota vahvaksi poliittiseksi ja so­ti­laal­li­sek­si johtajaksi. Huomion­ar­vois­ta on, että juuri hijra, siir­tymi­nen Medinaan ja sotilaspoliit­tisen val­ta­kes­kuk­sen pe­rus­­­taminen sinne, on hetki, josta islamin ajan­lasku alkaa, ja nimenomaan tuossa vai­hees­sa Muham­madin saa­mat ilmes­tykset alkoi­vat muut­­tua yhä sotai­sem­miksi ja hyök­kää­vämmiksi:

Profeetta sanoi: “Minut on mää­rätty taistele­maan ihmi­siä vastaan, kunnes he todis­ta­vat, että ei ole muuta juma­laa kuin Al­lah ja että Mu­ham­mad on Hä­nen palvelijansa ja Hänen lähetti­läänsä, suuntaavat kas­vonsa qib­laam­me­ (ru­kous­suun­­taam­me) koh­ti, syö­­vät mitä teu­­ras­­tam­me ja ru­koilevat taval­lamme.” (Sunan Abu-Dawud 2635)

Taistelkaa heitä vastaan, kunnes epäjumalia ei enää palvota, vaan yksin Allahia (koko maailmassa), mutta jos he herkeävät (palvomasta muita Allahin lisäksi), tietää Allah, mitä he tekevät. (Koraani 8:39)

Hän (Allah) on lä­hettänyt lä­hetti­läänsä (Muham­madin) tuomaan johda­tuk­sen ja to­tuu­den us­kon­non (islamin) saattaakseen sen voittamaan kaikki muut us­konnot, vaik­ka se on vastoin vää­rä­­uskoisten (moni­juma­laisten, pa­kanoi­den, epä­­ju­ma­­lan­­pal­­vojien ja ateistien) tah­toa. (Koraani 9:33)

Kun rauhoitetut kuukaudet ovat kuluneet, tappa­kaa us­kot­tomat missä heitä ta­paat­te­kin, van­gitkaa ja saarta­kaa heidät ja väi­jykää heitä kaik­ki­alla, mutta jos he katuvat, pi­tä­vät ru­kouksensa ja antavat al­muja, an­takaa heidän mennä rauhassa. Allah on An­teeksi­an­tava. (9:5)

Koraanin (2:106, 13:39, 16:101, 17:85–86, 87:6-7) itsensä säätämän ku­moa­mis­pe­ri­aat­teen (naskh) mukaisesti myöhäisemmät, Medi­nan vai­heen sotaisat jakeet (esim. 8:39, 9:5) ku­moa­vat varhaisem­mat, Mekan vai­heen suh­teellisen rauhan­omaiset ja­keet (esim. 2:256). (On huomattava, että Koraa­nia ei ole järjestetty kronolo­gi­sesti, joten Koraanin suurien ai­ka­järjestys on tarkistettava erikseen.) Qutbin oivallus siis oli, että tilanteessa, jossa jahi­liyyahia edustavat voimat ovat vallassa ja muslimit ovat selvästi altavastaa­jan ase­massa, olisi virhe nou­dat­taa Medinan vaiheen lopullisia, sotaisia il­moituksia, sillä tällöin avoin aseel­linen jihad johtaisi mus­­li­mi­­yh­­tei­­sön tu­hoon. Sen sijaan tällaisessa tilan­teessa on stra­­te­gisesti järkevämpää noudattaa Mekan vai­heen mu­kaista va­ro­vaista lä­hes­tymis­­ta­paa, aivan ku­ten pro­feetta Muhammad oli ai­koi­naan me­netel­lyt Alla­hilta saamiensa il­moi­­­tusten pohjalta.

Sayyid Qutbia käsittelevä katkelma elokuvasta ”Jihad: The Men and Ideas behind Al Qaeda” (2007).

”Virstanpylväät” uuden sanaston lähteenä

Ma’alim fi al-Ta­riq tarjosi jihadistien käyttöön uuden sanaston, joka aikoinaan oli mitä il­mei­sim­min tar­koi­tet­tu kommunismista kiinnostuneen arabinuorison hou­­­kut­­­te­­le­­mi­­sek­­si Mus­­­li­mi­­vel­jes­kun­­taan mutta joka sittemmin on osoit­­tau­tu­nut erittäin te­hok­kaak­si pro­pa­gan­da-aseek­si ny­ky-Län­nen kom­mu­nis­mia ihan­noi­vas­sa kult­tuu­ri­mar­xis­ti­ses­sa valta­kult­­tuu­ris­sa. Nimittäin, kun ”so­si­aa­li­sen oikeu­den­mu­kai­suu­den puo­lus­ta­jat” Län­nes­sä kuu­­levat mus­li­mien haluavan va­pau­tua ”sor­ros­ta” ja ”epäoikeudenmukaisuudesta”, jo­hon syyllisiä ovat musli­mi­maiden itse­val­tai­set tyran­nit (taghut), Is­rael, Yhdysvallat ja muut länsimaat, ja saavuttaa ”vapauden” ja luoda ”oi­keu­den­mu­kai­sen” yhteis­kunnan, se vah­vistaa näi­den ”hyvien”, ”tiedostavien” ja ”vastuul­listen” ihmis­ten kult­tuuri­marxis­tisia nar­­ra­tii­ve­ja ja saa heidät fanaattisesti ja mitään kyseenalaistamatta vaatimaan noiden sortajien ku­kis­tamista ja tuhoamista. Koska heidän ideo­­lo­­gian­­sa ei kestä min­­kään­­laista kriit­tistä tar­kas­telua, vaan siihen on vain us­kot­­ta­va so­keas­­ti, he janoavat in­for­maa­tio­ta, joka pön­kit­tää sitä, ja valtamedia vastaa tähän tar­pee­seen suoltamalla heille va­­le­­uu­ti­sia ja sen­su­roi­mal­la to­del­li­set uutiset – kos­­ka se on osoittautunut erittäin tuottoisaksi lii­ke­toi­minnaksi ja koska enemmistö toimittajista on samanlaisia ”maailmanparantajia” kuin he itse. He tor­juvat noi­den sor­to­väit­teiden kriit­­tisen tarkastelun myös sik­si, että he pel­kää­­vät tu­le­van­­sa lei­ma­tuiksi ”rasisteiksi”, ”is­la­­­mo­foo­bi­koiksi” ja ”muu­ka­lais­­kam­­moi­sik­si” ja sul­je­tuik­­si siten hal­­veksittuina ulos omas­ta ”hy­vien ih­mis­ten” ryh­mäs­­tään. Tä­mä pel­ko pe­rus­tuu hei­dän omaan ko­­­ke­muk­­seensa siitä, että heidän ryhmänsä ei hy­väk­sy min­­kään­laista toi­­sin­ajat­te­lua vaan vaa­tii fa­sis­min pe­­­riaat­tei­den mukaisesti yksi­löä uhraaman itsensä kol­­­lek­­tii­­vin hy­väk­si niin, että yhte­näi­­s­enä tuo kol­lek­tii­vi olisi mah­dol­li­simman vah­va voi­ma ”sor­tajien” ja ”sor­­to­ra­ken­tei­den” tu­hoa­mi­sek­si ja uto­pis­ti­sen mo­ni­­kult­tuu­ri­sen, kom­­­mu­nis­ti­­sen yh­teis­­kun­­nan ra­­ken­­­ta­mi­­seksi tuhotun yh­­teis­­­kun­nan rau­nioil­le. Sitä pait­si, kukapa haluaisi julkisesti ilmoittaa vastustavansa ”oi­keu­den­mu­kai­suut­ta” ja ”va­paut­ta”?

Monien kult­tuuri­marxis­tien fa­naat­­tiset nä­ke­myk­set ovat niin sa­man­kal­taisia Qutbin fa­sis­­tis­­ten ajatusten kanssa, että kään­­tyminen is­la­miin on heille luon­nol­linen seuraava as­kel, mutta jotkut va­sem­mis­to­lai­­sis­ta voi­vat tulla toisiin aa­tok­siin, jos he rohke­­ne­vat tut­kia tar­­kem­­min, mitä sellaiset käsitteet, ku­­ten ”epä­­oi­keu­den­mu­kai­suus”, ”oi­keu­den­mu­kai­suus” ja ”vapaus”, to­del­lisuudessa tar­koit­ta­vat is­la­­min yli­val­taa aja­vien tahojen re­to­rii­kassa.

  • Kun Qutbin näkemyksiin viittaavat muslimit puhuvat ”oikeudesta”, se viittaa sha­ri’a-la­kiin. Kun he puhuvat ”oi­keu­­den­mu­kaisuudesta”, se viittaa shari’a-lain ky­seen­alais­­ta­mat­to­maan noudattamiseen.
  • Kun he puhuvat ”epäoikeudenmukaisuudesta”, ”sorrosta” tai ”ty­­ranniasta”, se viit­taa tilanteeseen, jossa sha­ri’a ei toimi ihmiselämän kaikkien osa-aluei­den pe­rus­tana vaan sen sijaan tai sen rinnalla noudatetaan ihmisten säätämiä la­ke­ja tai vaa­li­­­taan muita kuin islamiin perustuvia perinteitä.
  • Kun he puhuvat ”vapaudesta”, se viittaa tilanteeseen, jossa shari’a-laki on saatettu voi­­maan, kaikki jahili-järjestelmät on tuhottu ja ihmisillä on ”va­paus” omaksua is­lam us­kok­seen tai tulla tapetuiksi tai orjiksi tai, jos he ovat krisittyjä, juutalaisia tai za­­rat­hustralaisia, alistua suojelurahaa maksaviksi dhimmeiksi – toisen luokan kan­sa­­lai­sik­si, joil­la on rajalliset kan­sa­lais­oi­keu­det. ”Vapaus” viittaa myös vapauteen ”ha­lujen or­juu­des­ta”, jossa yksilö on luopunut täysin omista hen­ki­lö­kohtai­sista us­ko­­muk­sistaan, ha­luis­taan, tai­pu­muk­sistaan, intres­seisttään ja elä­män­ta­vastaan. Tä­mä näkemys voi olla hyvin­kin lähellä nykypäivän vasem­misto­radi­kaa­lien kä­si­tys­tä va­pau­desta mutta kovin kau­ka­na 60-luvun hippien vapauden käsitteestä.
  • Kun he pu­hu­vat ”vapauden puo­lustamisesta”, se viittaa tilanteseen, jossa kafirit, us­kot­­to­mat, pyr­­ki­vät es­tä­mään shari’a-lain toimeenpanemisen säi­lyt­tääk­seen oman elä­­män­ta­pan­sa ja va­pau­tensa ja jossa muslimit ”uni­­­ver­saa­lin vapauden puo­lus­ta­mi­sen” nimissä tais­­te­­le­vat hei­tä vastaan ja surmavat heidät, mikäli he eivät alistu.
  • Kun he puhuvat ”islamista”, he viit­taavat mus­limi­yhteisöön, joka palvoo yksin Al­la­hia eikä mi­tään muu­ta ja nou­dattaa yk­sin­omaan shari’a-lakia elämän ja yh­teis­kun­nan kai­killa osa-alueil­la, tai he viittaavat sha­ri’a-la­kiin tai siihen perustuvaan is­la­min elämäntapaan (din). Siihen voi sisältyä myös ajatus ”uskosta” kris­tin­us­kon mer­ki­­tyk­sessä, mutta vain toissijaisena element­ti­nä. Ku­ten Qut­bin Ma’alim fi al-Ta­riq ‑teok­ses­ta­kin il­me­nee, olen­nais­ta islamisssa ei ole se, mi­hin ku­kin us­koo sy­dä­mes­sään, vaan alis­tu­mi­nen ”Al­la­­hin orjuu­teen” ja shari’-a-lain nou­dat­ta­mi­nen.

erdoagn

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdo­ğan näyt­tää mo­lem­min käm­me­nin ara­bi­ke­vään myö­tä Mus­li­mi­vel­jes­kun­nan tun­nuk­sek­si muo­dos­tu­nut­ta R4BIA-ele­ttä.

Muslimiveljeskunta viljelee mie­­lel­lään edellä mai­nit­tuja termejä järjestöjensä ja puo­luei­den­sa nimissä. Esi­mer­kik­si Egyp­tissä Mus­li­mi­vel­­jes­­kun­nan puo­lueen ni­mi on ”Va­paus- ja oi­keus­puo­lue” ja Turkissa ”Oi­keus- ja ke­hi­tys­­puo­lue” (AKP), missä ”kehitys” viit­taa sha­ri’an as­teit­tai­seen täy­tän­töön­­­pa­noon vel­jes­kun­­nan pe­ri­aat­tei­den mu­kai­sesti. Lännessä Mus­limiveljeskunta käyt­tää ylipäätään erit­täin paljon tietoisesti termistöä, jonka he tie­tä­vät ka­firei­den ym­mär­tä­vän väärin (esim. ”ter­rorismi”, ”rauha”, ”us­kon­to”, ”ih­­mis­­oi­keu­det”, ”ta­sa-ar­vo”, ”ra­sis­mi”, ”so­­pi­mus”, ”to­tuus”, ”sa­nan­va­paus”, ”ju­ma­lan­pilk­ka”) ja jonka to­­del­­li­sen mer­­­ki­tyk­sen tuntevat vain asiaan vihkiytyneet ja in­dok­tri­noi­dut muslimit. Idea­na on saada kafirit hyväksymään asioita, joiden todellista merkitystä he eivät tiedä, ja sitten vaivihkaa syrjäyttää kafireiden sanoille antama merkitys islamin yli­valtaa aja­vien muslimien niille antamalla merkityksellä, mikä ta­pah­tuu pikku hiljaa mus­li­mi­väes­tön lisääntymisen myötä. Tä­män­­­­­­kal­tai­nen tietoinen har­haut­ta­mi­nen (ta­qiy­ya ja taw­ri­ya) on sha­ri’an mukaan sal­lit­tua ja jopa pa­kollista, mi­kä­li sen avulla ta­voi­tel­ta­va päämäärä on pa­kol­linen (‘Umdat al-Salik o9.0–o9.1). Yksi täl­­lai­­nen mus­­­li­­meil­le pa­kol­li­nen pää­mää­rä on ji­had Allahin sha­ri’an voimaan­­saat­­tamiseksi kaik­­­kial­­la maail­mas­­­sa.

”Virstanpylväät” jihadistien inspiraation lähteenä

Sayyid Qutbin Ma’alim fi al-Ta­riq pysyttelee varsin abstraktilla tasolla. Qutb toteaa, että is­lamin elvyttämisen liike tulisi käynnistää jossain muslimimaassa (MS: 27), mutta teos jättää paljon tulkinnan varaa sen suh­teen, mihin kon­kreet­ti­siin toimenpiteisiin mus­li­mien tu­li­si ryh­tyä tietyssä ti­lan­tees­sa ja olo­suh­teis­sa ta­voit­tei­densa saavut­tamisek­si. Niin­­pä se antaa ai­nek­­sia ja tukea hy­­vin­­­kin erilaisille tulkinnoille ja lä­hes­ty­mis­ta­voil­le.

  • Qutb painottaa, et­tä matka is­­la­­min maail­man­her­ruu­teen on pitkä, mi­kä ajatus so­pii yhteen sen Hasan al-Ban­nan idean kans­­sa, että kan­sa on vä­hi­tel­len indoktrinoitava is­lamiin ruohonjuuritasolta käsin al­kaen yksi­lös­tä ja edeten aina suu­rem­piin yh­teis­­kun­nal­lis-so­silaa­lisiin yksik­köihin. Tämä on edelleen Mus­­­li­mi­vel­jes­kun­nan joh­to­aja­tus, sa­maan aikaan kun se kui­ten­kin op­por­tu­ni­sesti tukee eri aseellisia ji­ha­dis­ti­­ryhmiä aina, kun se kat­soo niil­lä olevan rea­­lis­tisia mah­­­­­dol­­­­l­i­­suuk­­sia on­nis­tua ta­voit­teis­saan.
  • Qutbin vaa­timus siitä, että islamin pe­rus­ta­mi­sek­si etujoukon on ir­tau­dut­ta­va jahili-yh­­teis­kun­nas­ta voidaan tulkita siten, että tämä ir­taan­tu­mi­nen ei tapahdu pel­käs­tään henkisellä vaan myös fyysisellä tasolla, ai­­van ku­ten Mu­ham­mad toi­mi siirtyes­sään (arab. hijra) Mekasta Me­dinaan pe­rus­taak­seen is­lamilaisen valtion sin­ne.
  • Qutbin ajatukset siitä, että islamin yhteisön on ir­taan­nut­ta­va jahili-yh­teis­kun­nasta, koska islam ei voi sallia mi­­tään se­koit­tumista jahiliyyahin­ kanssa ja lopulta vain toi­nen näistä järjestelmistä voi jäädä jäljelle, ovat ins­pi­roi­neet erityisesti nykypäivän sa­la­fisteja, jotka kieltäytyvät osallistumasta millään tavalla ja­hi­li-ins­ti­tuu­tioi­den toi­min­­­taan ja suorasanaisesti vaativat shari’a-lain toimeenpanemista sen lopullisessa, Me­­­di­­­nan muo­dos­sa kaik­kine brutaa­leine ran­gais­­tuk­sineen.
  • Qutbin tekemä erittäin jyrkkä ja ehdoton kahtiajako islamin ja ja­hi­­liy­yahin välille on vedonnut moniin mus­limeihin, jotka ovat halunneet saa­da ul­koi­sen auk­to­ri­tee­tin antamia valmiita ja yksinkertaisia joko–tai-vas­tauk­sia elä­män­ky­sy­myk­siin­­sä. Koraani ja hadithit ovat tavalliselle rivimuslimille vaikeaselkoisia lähteitä, mutta Qutb selittää islamin ytimen helposti ym­mär­ret­tä­väl­lä tavalla niin, että islam vai­kut­taa jok­seen­kin ko­he­ren­tilta ja joh­don­mu­kai­sel­ta jär­jes­tel­mäl­tä, jos vain hy­väk­syy sen si­nän­sä järjettömät, ris­ti­rii­tai­set ja kes­tä­mät­tö­mät läh­tö­olet­ta­muk­set.
  • Se Qutbin näkemys, että myös kaikki nykyiset mus­li­mi­yh­teis­kun­nat ovat itse asias­sa jahilliyahin vallassa ja että islamin velvollisuutena on syöstä jahili-vallanpitäjät val­­lasta ja tuhota kaikki jahili-järjestelmät, on saanut monet jihadistit muuttamaan vi­holliskuvaansa. Vihollisia eivät olekaan pelkästään juu­ta­lai­set ja im­­pe­­ria­­lis­­ti­set ”ris­ti­retkeläiset”, kuten aiemmin oli ollut tapana ajatella, vaan myös toiset mus­li­mit, mikäli nämä eivät luovu jahiliyyahin saas­tut­tamasta elämäntavastaan ja ”pa­laa” nou­dattamaan sha­ri’a-lakia sen sa­la­fis­ti­ses­sa, Koraaniin ja sunnaan pe­rus­tu­vas­sa muo­­­dossa. Tämä on johtanut syytöksiin us­kon­hyl­kää­mi­ses­tä (takfir) ja ää­rim­mil­leen siihen, että jokin jiha­disti­ryhmä julistaa us­kon­luo­pioik­si (mur­tadd) tai tees­ken­te­li­jöik­si (mu­na­fiq) kaik­ki muut muslimit, jotka ei­vät suostu liit­ty­mään sen rivei­hin. Seu­­rauk­sena tästä kaikesta on ollut levotto­muuksien ja ter­ro­ris­min li­sään­ty­mis­tä mus­limi­maissa, kun jihadistit ovat pyrkineet vä­ki­val­tai­ses­ti syök­se­mään val­lasta maal­­lis­tu­neita ”us­kon­­luo­pio­hal­lit­si­joi­ta” tai puhdistamaan muslimiväestöä ”tees­­­ken­­­te­lijöis­tä” isla­mi­­lai­sen val­tion pe­rus­ta­miseksi. Toiset jihadistiryhmät, kuten al-Qa’ida, sen si­jaan vas­­tus­tavat tä­tä lä­hes­tymis­ta­paa, koska se luo mus­limien kes­kuu­­teen epä­so­pua (fit­na), ja ne pitävät­ sen sijaan en­si­si­jai­se­na vi­hol­lise­naan ”us­kon­­luo­pio­­hal­lit­si­joi­ta” ”sät­ky­nuk­kei­naan” käyt­tä­vää ”juu­ta­lais-ris­ti­ret­keläis­tä liit­tou­­­maa” – sillä periaatteella, että on parempi hankkiutua eroon ensin suu­rem­mas­ta pa­hasta ja sitten vasta myö­hem­min pienemmästä pahasta.

Vuonna 2013 valmistunut erinomainen ranskalaisdokumentti ”The Brot­her­­hood”, joka kattaa Mus­li­mi­vel­jes­kun­nan historian sen syntyvaiheista aina arabi­kevään jälki­mai­nin­­keihin asti. Ks. Sayyid Qutbia käsittelevä osuus 14:39–20:54 käyn­nis­tä­mäl­lä yl­lä ole­va vi­deo.

***

Kirjoitelmasarjan seuraavassa osassa tarkastellaan joitakin keskeisiä sun­ni­ji­ha­dis­ti­ryhmiä, jotka ovat saaneet alkunsa tai inspi­roi­tuneet Mus­li­mi­vel­jes­kun­nasta tai sen ideo­lo­­gias­ta, erityisesti Sayyid Qutbin nä­ke­myksis­tä.


MS = Qutb, Sayyid. Milestones (Ma’alim fi’l-tareeq). Ed. by A.B. al-Mehri. Maktabah Book­sellers and Pub­lish­ers. Bir­ming­ham, England, 2006.