Sivilisaatiojihad

Tämä on osa kirjoitelmasarjaa, jossa käsitellään Muslimiveljeskunnan historiaa ja toimintastrate­gioita. Vuonna 1928 Egyptissä perustettu Mus­li­mi­veljeskunta on ny­ky­­päi­vän jihadistijärjestöistä petol­lisin ja vaa­ral­­lisin. Sillä on sa­ma tavoite kuin kai­killa muillakin jihadisti­jär­jestöillä: valtio­vallan anas­ta­­mi­nen, shari’a-lain voi­­maan­­­saat­ta­mi­nen, islami­­laisen val­tion pe­rusta­minen, kali­faa­tin pa­laut­ta­mi­nen en­ti­seen suu­ruu­­teen­sa ja laajen­­taminen lopulta kaik­kial­le maail­­maan. Mutta se eroaa muista ji­ha­dis­ti­jär­jes­töis­tä pit­kä­jän­tei­seltä toimintastrategialtaan ja me­ne­tel­mil­tään. Se kut­­suu Län­nes­sä käyt­­tä­­mään­­sä lä­­hes­­­ty­­mis­­­ta­­­paa ”si­­vi­­li­­saa­tio­ji­ha­dis­ti­sek­si prosessiksi”, mil­lä se tar­koit­taa ”suu­ren mit­ta­luo­kan ji­ha­dia län­si­mai­sen si­vi­li­saa­tion eli­mi­noi­mi­sek­si ja tu­hoa­mi­seksi si­säl­tä kä­sin ja ’sa­bo­toi­mal­la’ sen mi­tä­tön ko­ti­paik­ka hei­dän omien kä­sien­sä ja mus­­li­mien kä­sien kaut­ta niin, et­tä se eli­mi­noit­uu.” Kirjoitelmasarjan yleinen johdanto on luettavissa tästä.

Lyhyt johdanto sivilisaatiojihadiin. Lue myös Counterjihadin ar­tik­ke­li.

Piilojihad

Yksi Muslimiveljeskunnan keskeisiä toimintaperiaatteita on salaisuus. Vel­jes­kun­nan jä­se­net samoin kuin siihen kytköksissä olevat järjes­töt pyrkivät pää­sään­töi­sesti pitämään yh­teytensä veljeskuntaan sa­lassa, ja tarvittaessa tämä on voi­tu vie­dä niinkin pitkälle, että alemman tason toimijat eivät välttämättä tiedä, keitä hierarkiassa ylemmällä tasolla ole­vat johtohenkilöt ovat. (IPT: Ikh­wan in Ame­ri­ca, 13–14; UTT: Sum­mary.) Koska Mus­li­mi­vel­jeskunta on useissa maissa julistettu terroristijärjestöksi ja muuallakin sen maine on varsin kyseenalainen, usein sen jäse­net ja siihen kytköksissä olevat jär­­jes­töt kieltävät ole­vansa missään te­kemisissä Mus­li­mi­vel­jes­­kun­nan kanssa.

Vel­jes­kun­nan kaikki toi­min­ta sinänsä ei kuitenkaan ole sa­laista, vaan osa siitä on hyvinkin jul­kis­ta: monissa mus­li­mi­­mais­sa veljeskunnan jul­ki­si­vu­na ja suo­jana toimii poliitti­nen puolue, ja etenkin Län­­nes­sä sitä edus­ta­vat järjestöt esiinty­vät mal­til­li­sina, lail­li­suu­den puitteissa toi­mivina hy­­vän­­te­­keväisyys- tai kansalaisoi­keus­jär­jes­töi­nä. Mal­til­li­suu­den ku­lis­­sien ta­ka­na, julkisuu­delta piilossa, ne kui­ten­kin toteuttavat sa­lais­ta ji­ha­dis­tis­­ta agendaa de­mo­kraat­tisten yh­teis­kuntien muut­ta­miseksi sha­ri’aa nou­­dat­­ta­viksi is­la­mi­lai­siksi valti­oiksi, eli niiden pää­mää­rä on täsmälleen sama kuin näyt­tä­vil­lä terrori-is­kuil­la ylpeilevillä ji­ha­dis­tiliik­keillä. Ro­bert Spen­cer on lan­seerannut ter­min “piilojihad” tai ”häivejihad” (stealth jihad), jolla viita­taan ni­menomaan täl­lai­seen ku­lis­sien takana ta­pah­tu­vaan ji­ha­dis­tiseen toimintaan. Muslimi­veljes­kunnan harjoitta­mas­ta piilo­ji­hadin stra­­te­giasta tie­de­tään varsin paljon veljeskunnan omien salaisten dokumenttien poh­jal­ta, joi­ta on löy­det­ty osaksi on­nek­­kaiden sattu­mien ans­iosta.

Muslimiveljeskunnan dokumentteja

”Projekti” (1.12.1982)

Said Ramadan
Sa’id Ramadan

7.11.2001, kaksi kuukautta syyskuun 11. päi­vän terrori-is­ku­jen jälkeen, Sveitsin vi­ran­omai­­set tekivät Val­koisen talon pyyn­nös­tä ratsian Luganon Al-Taqwa-pan­kin johtajan Yous­sef Nadan luk­sushuvilaan Cam­pio­nes­sa tarkoituksenaan tutkia Al-Taqwan roolia ra­han­pe­­sus­sa ja lukuis­ten islami­laisten terro­ristiryhmien, ku­­ten al-Qa’idan, Hamasin, GIA:n ja al-Jama’a al-Is­la­miy­yan, ra­hoi­tuk­ses­sa. Nada, joka oli ollut yli 50 vuotta ak­­tii­vi­­ses­ti mu­kana Muslimiveljeskunnan toi­­min­­nas­­sa, myönsi ole­vansa yksi järjestön kan­­sain­­vä­­li­­sis­­tä joh­­ta­jis­ta. Ratsiassa ta­ka­va­ri­koi­tu­jen dokumenttien jou­kos­sa oli 1.12.1982 päi­vät­ty 14-sivuinen arabiankieli­nen, ”Pro­jek­tiksi” nimetty huippusalaisen dokumentti, joka pi­­tää sisällään Mus­limiveljeskunnan 12-kohtaisen glo­baa­lin strategian ”is­lamilaisen hal­lin­non pe­rus­ta­­mi­sek­si Maan päälle”. (Patrick Poole 5.11.2006.) Sen on laatinut Sa’id Ra­ma­­dan, Ha­san al-Ban­nan vävy, ja siinä on hah­mo­tel­tu­na totaalinen, pitkäjänteinen hyb­ri­di­so­dan­käyn­nin strategia paikal­listen valtakeskusten hal­tuun ottamiseksi, shari’an toi­meen­pa­ne­mi­sek­si ja maailmanlaajuisen kali­faatin pe­rus­ta­miseksi. Kyseinen dokumentti on kokonaisuudessaan luettavissa tästä: IPT: The Pro­ject. Alla on tiivistettynä ja sel­ko­kie­lel­lä il­mais­tu­na joitakin sen ydinkohtia:

  • Tutkimustiedon ja rakentavan itsekritiikin hyödyntäminen
    Muslimiveljeskunta korostaa, että on tärkeä tuntea maailmassa vaikuttavat voimat, oli­vat­pa ne is­lamilaisia, islamin vastai­sia tai neutraaleja, hyödyntää moderneja kou­lu­tus­me­ne­tel­miä, luoda opinto- ja tutkimus­keskuksia, tutkia islamilaisten liik­kei­den historiaa ja kokemuksia niiden tekemien virheiden välttämiseksi, tutkia ji­ha­dis­tiliikkeitä muslimimaailmassa samoin kuin mus­­li­mi­vä­hem­mis­tö­­jen kes­kuu­des­sa, harjoittaa rakentavaa itsekritiikkiä su­­den­kuop­pien välttä­miseksi, tutkia po­liit­tisen vallan keskuksia ja mah­dol­li­suuksia vai­kut­taa niihin ja tehdä tie­teellistä tut­ki­mus­työtä ”is­la­miin kut­sumisen” (da’wa) edistämiseksi ja maail­manlaajuisen is­la­milaisen valtion perustamiseksi.
  • Tiedonkeruu-, tiedustelu- ja varoitusjärjestelmän luominen
    Veljeskunta pyrkii luomaan edistynyttä teknologiaa hyödyntävän mo­der­nin tark­kai­lu­järjestelmän ja käyttämään erilaisia kattavia tie­dus­te­lu­jär­jes­tel­miä in­for­maa­tion keräämiseksi. Se myös pyrkii otta­maan käyt­töön te­hok­kaan va­roi­tus­jär­jes­tel­män, joka palvelee maailmanlaajuisesti is­la­mi­lais­ta lii­kettä ja varoittaa muslimeja hei­tä uhkaavista ”vaaroista” ja ”kan­sain­välisistä salaliitoista”.
  • Median hyödyntäminen
    Muslimiveljeskunta rakentaa tehokkaan ja vakavasti otettavan me­dia­kes­kuk­sen ja pyrkii propagoi­maan islamilaista politiikkaa niin, että media käsittelee kattavasti ja tehokkaasti islamilaista perspek­tiiviä ajankohtaisiin kysymyksiin.
  • Henkilöstön värvääminen ja toiminnan rahoittaminen
    Muslimiveljeskunta pyrkii kartoitta­maan ja värväämään eri tehtäviin so­pi­via, asialleen omistautu­neita työntekijöitä, tukijoita ja toimihenkilöitä niin paljon kuin mahdollista ja hyödyntämään tehok­kaasti näiden työ­pa­nos­ta da’wan hyväksi. Se pyrkii keräämään tehokkaasti rahaa, pitämään huolta taloudesta ja käyt­tämään sellaisten finanssilaitosten palveluja, jotka voivat tukea sen asiaa rahalli­sesti.
  • Joustavuus kansainvälisen ja paikallisen toiminnan yh­teen­so­vit­ta­mi­ses­sa
    Muslimiveljes­kunta määrittää yleiset suuntaviivat, joita kaikkien mus­li­mi­vel­jien on maailmanlaajui­sesti noudatet­tava, mutta samalla se jättää jous­to­va­raa paikallisen ta­son toimijoille niin, että näillä on vapaus toi­mia po­liit­ti­ses­ti kunkin maan pai­kal­lis­ten olosuhteiden mukaisesti shari’an ja vel­je­s­kun­nan määrit­tämien glo­baa­lien po­liittisten yleislinjojen puitteissa. Veljes­kunnan globaalin johdon tehtävänä on huo­lehtia ”Pa­les­tii­nan to­taa­li­ses­ta va­pautta­misesta” eli Israelin val­tion tu­hoa­mi­ses­ta ja islamilaisen val­tion perusta­misesta.
  • Soluttautuminen ja osallistuminen yhteiskunnallisten ins­­ti­tuu­­tioi­­den toi­min­taan
    Paikallis­tason tehtäviin kuuluu muun muassa tutkia poliittista ympäristöä, arvioida me­nes­tymis­mah­dollisuuksia, käydä dialogia niiden kanssa, jotka työskentelevät liik­keen globaalien poliittis­ten linjojen mukaisesti, ajaa liik­keen agendaa par­­la­men­tin, kunnan- ja kaupungin­valtuus­to­jen, am­­mat­ti­liit­to­jen ja muiden vaaleilla va­lit­tavien ins­tituutioiden kautta, luoda so­siaa­li­sia ja terveyden­huoltopalveluja ja soluttau­tua sosiaalipalvelujen sektorille kontaktien luo­miseksi ja islamilaisten ins­tituutioiden palvelujen tar­joa­mi­sek­si.
  • Kalifaatin perustaminen ja paikallisten valtakeskusten haltuunotto
    Muslimiveljeskunnan globaalina tavoitteena on kalifaatin perustaminen Maan päälle, samaan ai­kaan kuin se pyrkii asteittain ottamaan haltuunsa paikalliset val­ta­keskukset ”institutionaa­lisen toi­minnan” kautta. Se pyrkii soluttautumaan vai­ku­tus­valtaisiin instituutioihin ja vaikuttamaan val­ta­kes­­kuk­siin niin paikallisella kuin glo­baalillakin tasolla valjastaakseen ne palvelemaan islamia. Se myös luonnostelee is­lamilaista perustuslakia ja muita shari’aan perustuvia islamilaisia lakeja.
  • Verkostoituminen ja toiminnan koordinointi
    Muslimiveljeskunta pyrkii luomaan yhteyksiä islamilaisten liikkeiden vä­lil­le ja koor­dinoimaan niiden toimintaa yhdensuuntaiseksi. Se pyrkii vält­tä­mään uusien, kil­pailevien islamilaisten liikkeiden perus­tamista maissa, joissa on jo isla­milainen liike, ja ohjaamaan olemassa olevan toiminnan yhdeksi, yhtenäiseksi ja va­kavasti otettavaksi liikkeeksi.
  • Yhteistoiminta nationalistien, vasemmistolaisten ym. kanssa
    Muslimiveljeskunta tutkii ja ar­vioi, missä asioissa islamilaiset liik­keet voi­vat har­joit­taa väliai­kaista yhteistyötä nationalis­tisten ja muiden liikkeiden kanssa kui­ten­kaan muodos­tamatta liittoutumaa näiden kanssa, van­no­mat­ta näille uskollisuutta ja solmimatta luottamukselli­sia välejä näiden kanssa. Yhteis­toiminta rajoitetaan joh­­to­tasolle tai lukumäärältään hyvin rajal­listen yk­silöiden välille hyö­dyn mak­si­moi­miseksi ja mahdollisten takaiskujen mi­ni­moi­mi­sek­si. Peri­aatteena on ”taistella suu­rempaa pahaa vastaan pie­nem­mäl­lä pahalla”.
  • Maltillisen julkisivun ylläpitäminen
    Veljeskunta pyrkii niin globaalilla kuin paikallisellakin tasolla välttämään suh­teet­toman suuria riitoja, selkkauksia ja yhteenottoja, jotka voivat va­hingoittaa liikettä rohkaisemalla vastustajia hyökkää­mään tai iskemään kohtalokkaasti sitä vas­taan.
  • Da’wan ja jihadin tukeminen maailmanlaajuisesti
    Muslimiveljeskunta pyrkii perustamaan ”islamilaisen da’wan pysyvän voi­ma­jou­kon” ja tukemaan ji­hadia käyviä liikkeitä ympäri mus­­li­mi­maail­man vaihtelevissa määrin ja niin paljon kuin mahdollista. Se pyrkii luomaan yhteyk­siä mus­li­mi­vä­hem­mistöihin ja uusin jihadistiliikkeisiin kaikkialla maailmassa aloit­taakseen tar­vittaessa yhteistyön niiden kanssa ja niiden tukemisen. Se pyrkii myös ra­ken­ta­maan siltoja jihadistiliikkeiden välille muslimimaailmassa ja mus­li­mi­vä­hem­mis­tö­jen sisällä ja yh­teistyön hen­ges­sä tu­ke­maan niitä niin paljon kuin mahdollista.
  • Turvallisuusjoukkojen perustaminen
    Da’wa-toimintansa suojele­miseksi Muslimiveljes­kunta käyttää tarvittavia voi­ma­kei­no­ja ja muodos­taa itsenäisen turvallisuusjoukon suojele­maan lii­kettä niin pai­kal­li­ses­ti kuin maail­manlaajuisestikin (tehtävältään nämä joukot vastaa­vat siis al-Ban­nan perustamaa ”Salai­sta ko­neistoa”, al-Jihaz al-Sirri; ks. MS 189).
  • Jihadistisen mielialan lietsominen ympäri maailmaa
    Muslimiveljeskunta ”pitää yllä jihadia ja heräämistä kaikkialla läpi um­man” eli kaik­kialla isla­min maa­ilmanlaajuisessa uskontokun­nassa.
  • Islamin ”renessanssin” ravitseminen lietsomalla jihadia Israelin tu­hoa­mi­sek­si
    Muslimi­veljes­kunta ottaa Palestiinan asian ajamisen – niin politiikan kuin ji­ha­din­kin keinoin – osaksi maa­ilmanlaajuista islamilaista suunnitelmaa, koska se ”toimii ara­bimaailman renessanssin kul­maki­venä”. Veljeskunta is­tut­taa jihadin ytimen ”Pa­lestiinaan”, luo sinne jihadistisoluja ja tu­kee niitä niin, että ne kattavat ”koko miehitetyn Palestiinan”, valmistaa uskovien yh­tei­söä jiha­diin, kerää varoja jihadin jatkamista varten ja ylläpitää jihadin liekkiä aina ”Palestiinan va­pautumiseen”, toi­sin sanoen Israelin tu­hoa­mi­seen, asti. Se luo yhteyksiä Palestiinan jiha­dis­tien ja mui­den jihadistien vä­lil­le ym­päri islamilaista maailmaa. Se myös kehottaa taistele­maan tap­pio­mie­li­alaa vastaan umman keskuudessa ja kieltäyty­mään so­vin­to­rat­kai­suis­ta juu­talaisten kanssa. Se pyrkii lietsomaan kaunaa juutalaisia koh­taan ja tor­juu täysin ajatuksen minkäänlaisesta rinnakkais­elosta näiden kanssa, toisin sanoen se ei ikinä tule hyväksymään niin kutsuttua ”kahden valtion mallia” vaan ai­noas­taan Israelin täydellisen hävittämisen.

Kuten yllä mainitusta dokumentista ilmenee, Mus­li­miveljes­kunta ero­aa mo­nis­ta muista ji­­ha­dis­­ti­ryh­­mis­tä siltä osin, että se pyrkii asetta­maan maltillisia vä­li­ta­­voit­tei­ta, te­kemään vä­­li­ai­­kaisia myön­­nytyksiä, hyö­dyntä­mään tie­­teel­­listä tie­toa ja jo­pa har­joitta­maan itse­kri­tiik­­kiä toi­min­tansa ke­hittä­miseksi, mi­kä on var­­sin poikkeuksellista globaalissa mus­li­mi­yh­tei­­sös­sä, jossa myön­ny­tys­ten te­ke­­mis­tä ja omien virheiden myöntämistä pi­de­tään heik­kou­den osoituksina, joita yleensä py­ri­­tään välttä­mään viimeiseen asti (lue: Hä­päi­syn­kos­­to­kult­­tuu­reis­ta).

”Selittävä muistio” (22.6.1991)

Chesapeakenlahden silta
Chesapeakenlahden silta, Maryland

Toinen merkittävä löytö tehtiin elokuussa 2004 Yhdysvalloissa. Lii­ken­ne­po­lii­si kiin­nitti huo­miota Marylandissa Chesapeakenlahden sillan tu­ki­ra­ken­tei­ta kau­pun­ki­maas­tu­ris­ta vi­deoineeseen musli­minaiseen ja py­säyt­ti auton. Autoa ajoi et­sin­tä­kuu­lu­te­tuksi julistettu Ismail Elbarasse, jonka asuntoon Virginiassa FBI suo­rit­ti kotietsinnän. Elbarassen kel­la­ris­ta löytyi sin­ne ra­kenne­ttu sa­la­kellari, josta löytyi Poh­jois-Ame­ri­­kan Mus­li­mi­vel­jes­kun­­nan ar­kis­to. Löy­de­tyis­tä do­ku­men­­teis­ta yksi merkittävimpiä oli ”Selit­tävä muistio ryh­­­män ylei­ses­tä strategi­sesta ta­voit­tees­ta Pohjois-Ameri­kassa” (22.6.1991), joka vah­visti ter­ro­­ris­min­tut­ki­­joi­den epäi­lyt siitä, että lähes kaikki Pohjois-Ameri­kan keskeiset mus­li­mi­jär­­­jes­töt ovat Mus­­­li­mi­­vel­jes­kun­nan kontrollissa (IPT: Memorandum). (UTT 15.9.2016.) Muis­tiossa ni­me­tään täl­lai­sik­si seuraavat järjestöt:

CAIR.png

Vuonna 2008 kyseinen muistio oli to­distusaineis­tona Yh­dysvaltain tä­hän asti suurim­mas­sa ter­roris­minra­hoitusta käsitelleessä oi­keuden­käynnissä, jossa hy­­vän­te­ke­väi­­syys­sää­­tiönä esiintynyttä Holy Land Founda­tionia (HLF) syytet­tiin Ha­masin, Mus­limi­vel­jes­kun­nan Gazassa operoivan militanttisiiven, materiaa­lisesta avustami­sesta. Oi­keus lan­get­ti van­keustuomion viidelle HLF:n joh­to­hen­ki­­löl­le ja julkaisi luettelon kyseiseen ri­kok­seen osallisista, syytteen ulko­puo­lelle ra­jatuista salaliittolai­sista (”unindicted co-con­spi­ra­tors”). Niiden joukossa ovat muun muassa ISNA ja NAIT ja pahamaineinen CAIR. Kan­sa­lais­oi­keus­jär­jes­tö­nä esiin­ty­vän CAIR:n perustivat vuon­na 1994 ter­ro­ris­ti­jär­jes­tö Ha­ma­sin etu­jär­jes­töön ”Islamic As­so­cia­tion for Palestine” (IAP) läheisessä yh­tey­des­sä olleet Ni­had Awad, Omar Ahmad ja Rafeeq Ja­ber HLF:ltä saa­­dul­la raha-avus­tuksel­la. CAIR:n pe­rustaminen terroristijärjestö Hamasin poliittiseksi etujärjestöksi selviää FBI:n vuonna 1994 te­ke­mistä sa­la­kuun­telunauhoit­teis­ta. (Lue lisää esim.: Dis­co­ver the Net­­works, An­ti-CAIR 6.10.2008, An­ti-CAIR: Phi­la­delphia Mee­ting, US Dis­trict Court: USA vs. HLF, Uni­ted West 22.2.2018.)

Yhdistyneet ara­­bi­emi­raa­tit ni­me­si CAIR:n ter­ro­ris­ti­jär­jes­tök­si vuon­na 2014. Yh­­dys­val­lois­­ta sa­mal­la listalla on Mus­lim Stu­­dents As­so­cia­tion (MSA) ja Suo­mesta Suo­­­men is­la­mi­lai­nen yhdyskunta.)

Nezar Hamze (CAIR, Florida), joka jää toistuvasti kiinni valheista, pyrkii hymyssä suin kääntämään kes­kus­telun siihen, et­tä faktoja luettelevalla ja oi­keu­den­käyn­ti­do­ku­ment­teja esit­te­le­väl­lä Ryan Mau­rol­la ja hänen työn­antajal­laan Clarion Pro­­­­jec­tilla on ”pa­han­tah­toi­nen agenda” ”mus­­ta­­maa­la­ta mus­li­mi­yh­­tei­söä”. – Keskustelun kääntäminen vas­ta­puo­len väi­tet­tyi­hin pa­han­tah­toi­siin intentioihin ja siihen, että ne koh­dis­tu­vat ”kaik­kiin mus­li­mei­hin”, on yksi CAIR:n, aivan kuten va­sem­­mis­­ton­­kin, va­kio­­­stra­te­giois­ta. (News­max TV: Mid Point, 5.11.2015)

”Selittävässä muis­tiossa” Muslimiveljeskunta kutsuu Amerikan isla­misoi­mi­seen täh­­tää­­vää pii­lo­ji­ha­dia ”sivilisaa­tiojiha­distiseksi prosessiksi” ja ku­vaa sitä seu­raa­vasti:

Asettumisprosessi [Yhdysvaltoihin] on ”sivilisaatiojihadistinen” pro­ses­si sanan koko mer­kityksessä. Vel­jeskun­nan on ymmärrettävä, että heidän työnsä Amerikassa on erään­laista suuren mittaluokan jihadia län­simaisen sivilisaation eliminoimiseksi ja tu­­hoa­miseksi sisältä kä­sin ja sen viheliäisen kotipaikan ”sabotoi­miseksi” heidän omien käsiensä kautta ja us­kovien käsien kautta niin, että se tuhoutuu ja Allahin us­konto voit­taa kaikki muut us­konnot.

Yllä oleva ilmaus ”heidän käsiensä kautta” viittaa siihen, että tarkoituksena on saada ideologisen subversion kautta kafirit (kafir ”uskoton) itse tuhoamaan oma sivilisaationsa, mikä ny­kyi­ses­sä kulttuurimar­xismin läpikyllästä­mässä län­si­mai­ses­sa yhteiskunnassa ei vaadi eri­tyi­siä manipulaatiokykyjä, sillä oman mo­ni­kult­tuu­ri­sen, so­sia­lis­ti­sen uto­pian­sa toteuttamiseksi va­semmisto haluaa muu­ten­kin romahduttaa ”so­siaalisen epä­oi­keu­den­mu­kai­suuden”, ”sorron”, ”im­­peria­lis­min” ja ”rakenteellisen ra­sismin” il­men­­­tymänä pi­tä­män­sä, juu­ta­lais­kris­til­li­seen arvomaail­maan perustuvan länsimaisen si­vi­li­saation. Va­sem­­misto hal­­vek­sii niin sy­­väs­ti omaa län­si­maista yhteis­kuntaansa ja kult­tuu­riaan, että se on val­mis hy­väk­sikäyttämään mus­li­me­ja ja näiden mas­sasiirtolaisuutta ta­voit­teensa saa­vuttamiseksi tie­täen hyvin, että se mer­kit­see loppua mo­nille sen itsensä aja­mil­le asioille, kuten su­ku­puol­ten väliselle ta­sa-arvolle ja sek­su­aali- ja uskonnol­listen ja muiden vähemmis­tö­jen yhdenmukaiselle, si­vis­tyneelle koh­te­lul­le ja ih­mis­oikeuk­sille.

”Yhteenvetomuistio” (1990-luvun alkuvuodet)

Samassa yhteydessä Virginiassa takavarikoidussa päiväämättömässä ”Yh­teen­ve­to­muis­tios­sa” (il­mei­sesti 1990-lu­vun alku­vuosilta) luetellaan viisi vaihetta, jotka ”Maail­­man­­laa­jui­sen maan­alaisen liik­keen” on määrä suorit­taa Yhdysvalloissa is­la­mi­lai­sen valtion pe­rus­ta­miseksi ja joiden asteittainen toteuttaminen voi muis­tion mukaan viedä vuo­si­kym­me­niä (UTT: Summary):

  1. Eliittijohtajiston muodostaminen huomiota herät­tä­mät­tä ja salaa
    Muistion mukaan tämä vaihe on jo toteutettu Yhdysvalloissa.
  2. Astuminen vähitellen julkisuuteen ja erilaisten julkisten toi­min­to­jen har­­joit­ta­mi­nen ja hyö­dyntäminen
    Muistion mukaan ”Maailmanlaajuinen maanalainen liike” on erittäin hyvin on­nis­tu­nut tä­män vaiheen toteuttamisessa Yhdysvalloissa, samoin kuin se on onnistunut suu­ressa osassa keskeisistä tavoitteistaan: soluttautumi­sessa valtion­hallinnon eri sek­torei­hin, jul­kisen tuen ja sympatian saamisessa ja salaisen varjohal­li­tuksen pe­rus­ta­misessa valti­onhallinnon sisälle.
  3. Eskalaatiovaihe, joka edeltää konfliktia ja yhteenottoa val­lan­pi­tä­jien kans­sa ja jos­sa hyö­dyn­netään joukkomediaa
    Muis­tion mukaan tämä vaihe on ”käynnissä parhaillaan” (eli muis­tion laa­ti­mi­sen het­kellä).
  4. Avoin, julkinen yhteenotto hallituksen kanssa harjoittamalla po­liit­tis­ta pai­nos­­tus­ta
    Muis­­tion mukaan liike toteuttaa aggressiivisesti tätä lähestymistapaa, ja yksi sen mer­kittävistä aktiviteeteista on aseiden käytön harjoittelu h-het­keä varten niin ko­ti­maassa kuin ulko­mail­­la­kin. (Muistion mukaan ”Maail­man­laa­jui­sen maanalaisen liik­­keen” jäsenet ovat hyötyneet Af­ga­nis­ta­nin sodasta, jossa he ovat harjoitelleet eri asei­den, räjähteiden ja so­ta­tak­tii­koi­den salamurhien suorittamista, ja Saudi-Ara­bias­sa järjestetyillä leireillä on harjoiteltu yöllisiä hyök­käyksiä ja manööverejä, kid­nap­pauksia ja hyök­kää­mis­tä vihollistukikohtiin.)
  5. Vallan anastaminen ”Islamin kansakunnan” perustamiseksi
    Muistion mukaan perustetta­van islamilaisen valtion on määrä yh­dis­tää kaik­ki puo­lueet ja islamilaiset liikkeet.

Center for Security Policyn vuonna 2012 tuottama perus­teel­linen 10-osai­nen vi­deo­sar­­ja Mus­­­li­­mi­­vel­­jes­­kun­nan sivilisaatiojihadista ja solut­tau­­tu­­mi­ses­­ta Yh­dys­val­tain hal­­­­lin­toon ja re­­­pub­­­li­­kaa­­ni­­puo­­luee­seen. Si­vi­li­saa­tio­ji­ha­dia esitellään erityisesti osas­­sa 2. Lue myös CSP:n jul­kai­se­ma ra­port­ti Sha­­riah – The Threat to Ame­rica

Veljeskunta Amerikassa -nauhoite (1980-luvun alkuvuodet)

Ratsiassa takavarikoitiin myös 1980-luvun alkuvuosilta peräisin oleva nau­hoi­te, jossa vel­jes­kunnan johtajistoon kuulunut Zaid Naman käy läpi muun muas­sa liik­keen his­to­riaa Yh­dysvalloissa 1960-lu­vulta 1980-luvun alkuvuosille, MSA:n kes­­keis­tä roolia vel­jes­kun­nan toiminnassa sekä liikkeen ra­ken­netta ja sen­­het­ki­siä tavoitteita. Nauhoitteesta käy myös ilmi sellaisia mielenkiintoisia yk­si­tyis­koh­tia, että ”ryhmän tur­vaamiseksi” Mus­­­li­miveljeskunnalla on Yh­dysvalloissa tie­dustelu- ja vastavakoilutoi­mintaa, ja se jär­jes­tää eri puo­lella Yhdysvaltoja leirejä, joilla harjoitellaan aseidenkäyttöä. Aseelli­seen ji­ha­diin val­mentavaa ase­har­joit­te­lua kutsutaan nauhoit­teessa myös ”erityis­työksi” ja ”eri­tyis­­toi­min­naksi” (IPT: Ikhwan in America).

Sivilisaatiojihad käytännössä

Yllä maintitut dokumentit ja veljeskunnan operaatioiden lähempi tarkastelu pal­jas­tavat, että Mus­­­li­miveljes­kunta harjoittaa sivilisaatiojiha­dis­saan seu­raa­van­lai­sia me­­ne­­tel­­miä (al­­la ole­va luet­te­lo pohjautuu tärkeään raporttiin Shariah – The Threat to Ame­­ri­­ca, s. 125–126, jo­ka kan­nattaa ehdot­to­masti lukea):

  • islamin läsnäolon vahvistaminen syntyvyyden ja maahanmuuton avulla ja siten, et­tä musli­mit kieltäytyvät assimiloitumasta isäntäyhteiskuntaan
  • fyysisen tilan valtaaminen ja hallussa olevan tilan laajentaminen
  • sen varmistaminen, että muslimiyhteisö tuntee veljeskunnan doktriiniin ja nou­dat­taa sitä
  • vihollisen kuvaamiseen käytettävän kielen kontrollointi niin, että vel­jes­kun­ta pää­see määrittä­mään sen kielen, jolla vihollista kuvataan
  • sen varmistaminen, että kafirit eivät tutki eivätkä tunne veljeskunnan dok­triinia (sha­ri’aa) eivätkä siten tunne vihollista ja tämän menetelmiä ja ta­voit­teita
  • vallanpitäjien painostaminen palvelemaan veljeskunnan päämääriä
  • ihmisten painostaminen noudattamaan shari’aa paikallisella tasolla
  • taisteleminen kaikkia terrorisminvastaisia toimia vastaan
  • vaikuttaminen uskonnollisten järjestöjen toimintaan ”us­kon­nol­li­sen dia­lo­gin” kaut­ta ja toisten us­kon­to­jen joh­­to­­hen­­ki­löi­den ma­­n­i­pu­loiminen toi­mi­maan islamin hy­väk­si ja omaa uskontoaan vastaan
  • lawfaren käyttäminen – toistuva, aggressiivinen kanteiden nostaminen ja sillä uh­kai­lu
  • väitteet olemisesta sorron kohteena – sen vaatiminen, että mus­li­mit saa­vat ha­lua­man­sa etu­oi­keu­det ja että muut mu­kau­tu­vat mus­li­mien vaatimuksiin
  • is­la­min kritisoimisen tuomitseminen ”jumalanpilkkana”
  • vai­kut­ta­minen koulutusjärjestelmän kautta, erityisesti soluttautuminen Lä­­­hi-idän tut­­kimus­ohjelmiin ja niiden kontrollointi
  • vaa­ti­mukset saada oikeus harjoittaa shari’aa eristetyissä mus­li­mi­en­klaa­veis­sa
  • vaatimukset shari’an hyväksymisestä aloilla, jotka koskettavat ei-mus­li­me­ja
  • länsimaisen yhteiskunnan, lakien ja perinteiden vastustaminen ja tuo­mit­se­mi­nen
  • vaatimukset länsimaisten lakien korvaamisesta shari’a-lailla

Yllä mainittujen menetelmien käyttäminen onnistuu parhaiten, jos vel­jes­kun­nal­la on ”ys­­täviä”, ”ymmärtäjiä” tai omia agentteja valtionhallinnossa, lain­val­von­ta- ja tie­dus­te­lu­eli­­­mis­­sä, sotilas- ja rangaistuslaitoksissa, mediassa, aja­tus­­hau­­to­­mois­­sa, yliopistoissa, puo­­­­lueissa ja ei-muslimien uskon­nol­li­sis­sa yh­dis­tyk­sis­sä ja val­ta­elii­tis­sä.

Asianajaja David Ye­rushalmi ker­too, kuin­ka Mus­li­mi­vel­jes­kun­ta käyt­tää law­farea osa­na si­vi­li­saa­tio­ji­ha­diaan vai­men­­taak­seen sen agenttien toi­min­nasta raportoi­vat tut­kijat, is­la­miin ja shari’aan kriit­ti­sesti suh­tau­tu­vat turvalli­suus­viranomaiset ja yksityis­hen­ki­löt, eri­tyi­sesti ex-muslimit, ja islamin uh­rien hy­väksi työskentelevät kansalaisaktivis­tit.

Vuosikymmeniä kes­­täneen soluttautumisen, propagandan ja ideologisen sub­ver­sion an­sios­ta Mus­li­mi­vel­jes­kunnasta on tul­lut merkittävä vallankäyt­täjä eri­tyi­ses­ti Yh­dys­val­tain si­­sä-, ulko- ja tur­­val­li­suus­po­li­tii­kas­sa, ja veljeskunnan vai­ku­tus­val­lan lisään­ty­minen on pit­kään ollut ha­vait­ta­vis­sa myös Euroopan unio­nis­sa, erityisesti Län­si- ja Kes­ki-Eu­­roo­pan val­tiois­sa. Jo­n­kinlaisen kä­si­tyk­sen vel­jes­kun­nan so­­lut­­tau­tu­mi­sen historiasta ja laa­­juudesta Yh­­­dys­val­­tain val­tion­hal­­lin­toon voi saada Clare M. Lopezin vuonna 2013 kir­joit­­ta­mas­ta erin­­omai­ses­ta ar­tik­ke­lista History of the Muslim Brot­herhood Pe­ne­tra­tion of the U.S. Go­vern­­ment. Kuten Lopez kertoo, olennaista vel­jes­kun­­nal­le on ollut päästä kont­rol­­loi­maan niitä narratiiveja, sa­nas­toa ja käsitteistöä, joi­den kautta islamia kuvataan:

Muslimiveljeskunnan, kuten yleensäkin totalitaarisen järjestelmän, on mitä tärkeintä kontrolloida sitä informaatiota, jota Yhdysvaltain hal­­li­tuk­sen sal­li­taan tietää islamin dok­triinista, historiasta, laista ja kir­joi­tuk­sis­ta. Ikh­wan tiesi, että on­nis­tuak­seen sa­bo­taa­si­operaatioissaan sen tuli pitää koh­teensa tie­tä­mät­tö­minä jihadin ja shari’an todellisesta luon­teesta. Tämän rin­nak­kais­tavoitteena oli toimeenpanna shari’an herjaamis- ja ju­ma­lan­pilkkalait, joiden mukaan ”herjaaminen (ghiba) merkitsee minkä tahansa sellaisen asian mainitsemista, josta henkilö [ts. muslimi] ei pidä”. Totuus islamin väkivaltaisesta his­toriasta, raa’asta rangaistusjärjestelmästä, islamiin olennaisena kuuluvasta epä­ta­sa-ar­­vos­ta, islamin ylivaltapyrkimyksistä ja shari’an sää­tä­mäs­tä velvoitteesta ”käydä sotaa us­konnon perustamiseksi” ei sel­väs­ti­kään auttaisi pahaa-aavistamattomien kafireiden (us­­kot­to­mien) tuu­dit­ta­mi­ses­sa uneen.

”Selittävässä muistiossa” liitteenä oleva luettelo vel­jes­kun­taan Yh­dys­val­lois­sa kyt­­­key­­­ty­vis­tä musli­mijärjes­töistä on tehnyt mahdolliseksi tehdä havaintoja niis­­tä kon­k­reet­tisis­ta tak­­tiikoista, joita nuo järjestöt, CAIR ja ISNA etunenässä, käyt­tävät pro­pa­gan­da- ja so­lut­tau­­­tu­mis­toiminnassaan. Yksi Muslimiveljeskunnan keskeisistä toimintatavoista on ollut hyö­dyntää Lännessä valtakulttuurina olevia kulttuurimarxistisia narratiiveja ja tuottaa vasem­miston käyttöön veljeskunnan tavoitteita edistäviä uusia narratiiveja. Ideologisen sub­­version onnistumisen myötä veljeskunnan ja vasem­mis­ton tuot­ta­mat nar­ra­tii­vit ovat niin yh­den­mu­kai­set, että on mahdonta ja itse asiassa epärelevanttiakin yritää jäljittää, mis­tä jokin länsimaisen sivilisaation ro­mah­dutt­ami­seen täh­tää­vä nar­ra­tii­vi on alun pe­rin lähtöisin. Kirjoitelmasarjan seuraavassa osassa tar­kas­tel­laan eräi­tä näis­tä na­r­ra­­tii­veis­­ta ja esi­tel­lään esi­merk­kien va­los­sa ver­baa­li­sen ji­ha­din tak­tii­koi­ta.

Moskeija, pysäköintijihad… – What the Waqf?!

Shariavapaa vyöhykeYksi shari’aan liittyvä olennainen käsite, joka on jäänyt suh­teel­li­sen vä­hälle huo­miol­le is­la­mi­saa­tio­ta käsittelevissä analyyseissa, on ”waqf”. Sil­lä viitataan jo­hon­kin, minkä muslimit ovat ”py­hit­tä­neet” islamille ”tuo­mio­päi­vään” asti. Tämän ar­tik­kelin alussa kerrataan waqfin perusidea, jota on aiemmin käsitelty artikkelissa Is­rae­lin–Palestiinan konflikti, ja sen jälkeen tarkastellaan, kuinka mus­li­mit py­hit­tä­vät islamille yhä uusia aluei­ta julkisesta tilasta Dar al-harbissa.

”Muslimisukupolville tuomiopäivään asti pyhitetty”

Tietyssä yhteydessä termillä ”waqf” viita­taan islamilaiseen sää­tiöön, tar­kemmin sanot­tuna hyvän­tekeväi­syys­lah­joi­­tukseen, kuten raha­summaan, kiinteistöön tai maa-alu­ee­seen, jonka tuotot, tulot ja käyt­töoi­keus on säätiön kaltaisella jär­­jes­te­lyl­lä ikuisiksi ajoiksi py­hi­tetty ja rajattu yksinomaan jo­honkin ”oikea­mieliseen”, musli­mien ja islamin etua hyö­­dyttä­vään tarkoituk­seen ja jota on hallinnoi­tava shari’an tarkoin mää­räämällä ta­val­la. Waqfin perusidea on, että se on jotain, mikä on pyhitet­ty yksinomaan islamille ja mus­limeille aina aikojen loppuun asti.

Waqfeja eivät kui­tenkaan ole ainoastaan hyvän­teke­väisyyteen annetut lahjoi­tukset vaan ylipäätään kaikki sel­lai­set tilat, alu­eet ja rakennukset, jotka musli­mit ovat joskus sota- ja ryöstöret­kiensä aikana onnistuneet val­loittamaan tai saa­maan muulla ta­voin haltuunsa. Shari’a edel­lyttää, että tällaista vallattua ti­laa ei saa enää koskaan luo­vut­taa kafireiden eli ”uskottomien” hal­tuun. Jos se kuiten­kin menetetään, musli­mien velvolli­suutena on val­loit­taa se takaisin, tarvittaessa väki­valloin, ja pakottaa hallittavaksi jälleen shari’an mää­räysten mu­kai­sesti. Kuten sun­nimuslimien vaikutusvaltaisim­piin us­konoppineisiin kuu­luva sheikki Yusuf al-Qaradawi on to­dennut: ”Tuu­maakaan isla­min maasta ei saa jäädä uskottomien ja val­loitta­jien haltuun” (Al-Aqsa Voi­ce, 12.10.2010). Jihadin muotoa, joka tähtää waqfin puolustamiseen kafireita vastaan tai waqfin ta­kai­sin­val­tauk­seen ka­fi­reilta, kutsu­taan ”ribatiksi”. ”Waqf-alue” eli yksinomaan muslimeille ikuisiksi ajoiksi pyhitetty alue ja ”ribat-alue” (Ard al-Ribat) eli islamin alue, jonka puolesta muslimit ovat vel­vollisia taistele­maan kafireita vastaan, ovat näin ollen termejä, jotka viittaavat käy­tän­nössä yhteen ja samaan asiaan. Mainittakoon, että siinä missä jihadistista yleisellä ta­sol­la käytetään arabiankielistä termiä ”mujahid” (tai mon. mujahidin, joka on suomessa va­kiintunut yksikkömuodoksi), ribatia käyvästä jihadistista voidaan käyttää termiä ”mu­ra­bit” (mon. murabitun).

Israelin–Palestiinan konflikti. Klikkaa ja lue uusi artikkeli!Esimerkkejä muslimien menettämistä ja nyt kafireiden hallitsemista waqf-alueista ovat Tšetšenia, Ibe­rian niemimaa, Intian niemimaa ja Israel. Israelin valtio perustettiin vuonna 1948 alueelle, joka oli toimi­nut vuosituhansien ajan juutalaisten kotimaana jo siinä vaiheessa, kun muslimi­joukkiot ensi kerran val­loittivat sen kalifi Uma­rin johdolla 630-luvun jälki­puolis­kolla. Heti perustamispäivästään 14.5.1948 läh­tien Israel on ollut muslimien toistuvien sotatoimien ja tuhoa­misyritysten kohteena. Muslimit eivät tunnusta Israelin valtion olemassaoloa vaan kutsuvat sitä ”sionistiseksi läsnäoloksi” tai ”miehitykseksi” Palestii­nassa, vaikka alueella ei koskaan ole ollut mi­tään ”Palestii­naa”, puhumatta­kaan ”palestiinalaisista” (lue: Israelin–Palestiinan konflikti).

Joka tapauksessa Hamasin peruskir­jan artik­lassa 11 selite­tään: ”Pales­tiina on islamilai­nen waqf-maa, joka on pyhitetty muslimisu­kupolville tuomio­päi­vään asti. (…) Tämä on Pa­lestiinan maan asema is­la­milaisen sha­ri’a-lain mukaan, ja sama pätee kaik­kiin mui­hin­­kin muslimien voi­makeinoin val­loittamiin mai­hin, koska (isla­milaisten) val­loitusten ai­kana muslimit pyhitti­vät nämä maat mus­li­mi­su­ku­­pol­­vil­le tuomiopäi­vään asti.” Waqfin ja ribatin merkitystä pa­les­tii­na­lais­ten ja israelilaisten välisessä konfliktis­sa käsitellään tar­kemmin ar­tik­ke­lis­sa Is­rae­lin–Palestiinan konflikti.

Yusuf Abu Snina, Palestiinalaishallinnon hengenmies, tähdentää, että ”mus­li­mi-Pa­les­tiina” (ts. koko Is­rae­lin valtio) on islamilainen maa ja se, jo­ka luo­puu siitä, pää­tyy helvettiin (PATV, 8.9.2000). Ei siis ihme, että Is­rae­lin val­tion tun­nus­ta­mista edel­lyt­­­tä­vä kah­den val­tion mal­li ei ole mus­li­mien mie­leen.

”Maa kuulu niille, jotka asettivat sinne Allahin lain”

Itse asiassa muslimit katsovat, että koko Maa alun alkaenkin kuu­luu yksin­omaan vain heille ja että Allahin heille määräämänä velvollisuute­na on tais­tel­la kaik­kia muita ih­mi­siä vastaan, kunnes nämä alistuvat muslimien yli­val­lan alle ja tottelevat shari’an mää­räyk­­siä (RoT o9.0-9.3). (Tämä ei kui­ten­kaan tarkoita, että kaikkien olisi käännyttävä is­la­miin, sillä toimiakseen islamin yhteisö tarvitsee myös työtä tekeviä orjia ja dhimmejä eli kris­­tit­ty­jä ja juu­ta­laisia toisen luokan kansalaisia, joilla on lähes olemattomat kan­sa­lais­oikeu­det ja jotka joutuvat maksamaan nöyryyttävää jizya-suojelurahaa välttyäkseen tu­le­masta tapetuiksi tai orjuutetuiksi.) Hadithin mu­kaan (Sahih Buk­hari 5:53:392) ”…maa kuu­luu Allahille ja hä­nen lähettiläälleen…” ja Koraanin jae 7:128 ju­lis­taa: ”… maa kuu­luu Alla­hille, ja Hän an­taa sen perinnöksi, kenelle palvelijois­taan tahtoo. Lopulta hurskaat me­nestyvät.” Sheikki Mu­hammed Salih Al-Munajjid selittää (Islam QA:7726): ”Maa ei kuulu ihmi­sille, jotka asui­vat siellä ensin, vaan niille, jotka asettivat sinne Allahin lain. Allah loi Maan ja Hän loi ihmiset palvomaan Alla­hia Maassa ja perusta­maan sinne Alla­hin uskonnon, lain ja määräykset.”

The World is not only for Muslims

”Maailma ei kuulu ainoastaan muslimeille”, protestoivat bur­ma­lais­mun­kit. Mus­li­mien Allahin nimissä toimeenpanemat brutaalit mur­hat, jouk­ko­sur­mat, tuhopoltot ja joukko­raiskaukset Thaimaassa, Myan­marissa, Sri Lankassa, Intiassa ja Bang­la­de­shis­sa ovat saaneet muiden uskontokuntien edus­ta­jat nou­semaan ajoit­tain jämäk­­kään vastarintaan puolus­taak­seen nai­siaan ja lap­siaan, ihmis­oikeuksiaan ja va­pauk­­siaan, mistä syystä län­si­­mai­­nen va­sem­misto­media on lei­mannut hei­dät mus­li­me­­ja sor­ta­vik­si eks­tre­­mis­teik­si ja rasis­teiksi.

Edellä mainittu käsitys ilmenee myös siinä, kuinka islam jakaa Maan kah­teen vaikutuspiiriin: islamin alueeseen (Dar al-islam) ja sodan alueeseen (Dar al-harb). Dar al-islam tarkoittaa muslimien kontrolloimaa aluetta, jossa noudatetaan shari’aa, Dar al-harb puolestaan aluetta, jota hallitaan ihmisten laatimien lakien mukaisesti ja jonka siten katsotaan olevan sota­tilassa Al­lahin tahtoa vastaan. Dar al-islamin velvollisuutena on käydä sotaa Dar al-harbia vastaan, kunnes kaikki kansakunnat ovat alistuneet shari’an määräyksiin.

Profeetta sanoi: “Minut on mää­rätty taistele­maan ihmi­siä vastaan, kunnes he todis­tavat, että ei ole muuta juma­laa kuin Al­lah ja että Mu­ham­mad on Hä­nen palvelijansa ja Hänen lähetti­läänsä, suuntaa­vat kasvonsa qiblaamme (ru­koussuun­taamme) kohti, syö­vät mitä teu­ras­tamme ja ru­koilevat taval­lamme.” (Sunan Abu-Dawud, Ki­tab Al-Jihad, 14: 2635)

Hän (Allah) on lä­hettänyt lä­hetti­läänsä (Muham­madin) tuomaan johda­tuk­sen ja to­tuuden us­kon­non (islamin) saattaakseen sen voittamaan kaikki muut us­konnot, vaikka se on vastoin vää­rä­uskoisten (moni­juma­laisten, pa­kanoi­den, epä­ju­ma­lan­palvojien ja ateistien) tah­toa. (Koraani 9:33)

Taistelkaa heitä vastaan, kun­nes epäjumalia ei enää pal­vota, vaan yksin Al­la­hia (koko maail­massa), mutta jos he herkeävät (palvomasta muita Allahin li­säksi), tietää Al­lah, mitä he teke­vät. (Koraani 8:39)

Muham­madin kuolemaa (v. 632) seu­rannei­den vuosikym­menten aik­ana islam levittäytyi nopeasti Bysan­tin, Per­sian ja Länsi-Euroopan alueille. Ara­­bi­mus­li­miar­meijat hyök­kä­si­vät Lähi-idän maihin, valloittivat nykyisen Irakin ja Iranin alueet, viilettivät sitten Poh­jois-Afrikan yli Es­panjaan ja Rans­kaan asti. Mus­limien hyökkäys saa­tiin lopulta py­säy­tet­tyä Poitiers’n/Toursin taistelussa lähellä Pa­riisia vuonna 732. Idässä jihad levisi sy­välle Kes­ki-Aasiaan.

Jihadin ensimmäinen suuri aalto: arabit, v. 622–750Jihadin ensimmäinen suuri aalto: arabit, v. 622–750

Jihadin toinen suuri aalto (1071–1683), josta vastasivat ottomaanit, ete­ni Eu­roo­passa pi­sim­mil­lään Wienin epä­­on­nis­tu­­nei­siin val­­tausyrityksiin vuosina 1529 ja 1683. Idässä mus­limit tunkeutuivat Intian niemimaan läpi Kaak­kois-Aa­siaan.

Jihadin toinen suuri aalto: turkkilaiset, v. 1071–1683Jihadin toinen suuri aalto: turkkilaiset, v. 1071–1683

Muhammadin aloittama jihad Allahin asian puolesta eli koko ihmiskunnan alistamiseksi shari’an määräyksiin on nyt jatkunut jo lähes 1 400 vuotta, eivätkä musli­mit ole koskaan tulleet ajatelleeksi, että heidän tulisi val­loi­tus­his­to­rian­sa joh­dosta tuntea pienintäkään syyllisyyttä tai olla vel­vollisia jotenkin hy­vit­tä­mään tekemänsä vää­ryydet, kan­san­mur­hat, ryöstöt, raiskaukset, orjuutukset, puhumattakaan siitä, että he tuntisivat syyllisyyttä Af­ri­kas­sa yhä har­joit­ta­mas­taan orjakaupasta, (ks. myös aihetta käsittelevä saksalainen do­ku­ment­tifilmi) vaan päinvas­toin he ovat yl­peitä historias­taan ja haluavat mah­dol­li­sim­­­man pian vallata menettä­mänsä waqf-alu­eet takaisin, mistä osoituksena ovat rajat, joi­ta uudelle kali­faatille on ensi vai­heessa eri suun­nitel­missa hah­­moteltu (Mail Online, 1.7.2014):

Kalifaatti-suunnitelma

Kalifaatiksi julistautuneen Islamilaisen valtion (IS, ent. ISIS) kun­nian­hi­moi­nen suun­ni­tel­ma kalifaatin laajenemisesta vuoteen 2020 mennessä. Sen jälkeen ka­li­faa­tin on määrä jatkaa laajenemistaan.

Jihadia voidaan käydä monin eri menetelmin, kuten verbaalisesti, taloudellisesti, median välityksellä ja aseel­li­sesti. Sitä voidaan käy­dä niin avoi­mesti kuin kät­ke­tystikin – käyt­tämäl­lä ove­luutta, har­hau­tusta ja valeh­telua, hyöd­yntä­mällä kafi­rei­den hy­vä­us­koi­­suut­ta, vapauksia ja yhteis­kunnal­lisia insti­tuu­­tiota hei­dän puo­lus­tuk­sen­sa heikentä­miseksi ja shari’an levit­tä­miseksi. Joka tapauksessa lähes poik­keuksetta alueilla, joissa muslimit ko­ke­vat ole­vansa tar­­peek­si vahvoilla suh­tees­sa kafirei­hin, kuten esimerkiksi Malissa, Ni­ge­rias­­sa, Kamerunissa, Kes­ki-Af­ri­kan tasavallassa, Sudanissa, Keniassa, Keski-Aasian mais­sa, Kiinassa, Af­ga­nis­ta­nis­sa, Pa­kis­ta­nis­sa, Kash­mi­ris­sa, Sri Lankassa, Bang­la­deshis­sa, Myan­marissa, Thai­maas­sa, Ma­le­sias­sa, Filip­piineillä, Indo­nesias­sa ja tie­ten­kin Lähi-idän mais­sa, käynnissä on aseel­linen jihad (qitaal) kafi­­reita – mukaan luet­­tuna kafireiksi ju­­lis­tet­tuja muita mus­limeja – vastaan. Ks. Bill Warnerin Youtube-esi­telmä is­la­min val­­­loitus­­histo­ri­asta, jon­­ka uhreina on tähän mennessä kuol­lut yhteensä noin 270 miljoonaa ihmistä: 60 miljoo­naa kristit­­tyä, 80 miljoo­naa hindua, 10 miljoo­naa buddha­laista ja 120 mil­joo­naa afrikka­laista kristittyä tai animistia. Mie­len­kiin­toi­nen yksi­tyis­koh­ta on, että vuo­desta 2005 läh­tien jiha­distit ovat tap­­paneet selvästi enem­­män ”us­kon­hylkääjiksi” (mur­tadd), ”teesken­telijöiksi” (munafiq) tai ”poik­kea­viksi” syytettyjä muslimeja kuin ei-muslimeja (ks. kohdasta 37:20 eteenpäin). Ks. iranilaisen PressTV:n sivulla oleva brutaali video, jossa ISIL-ryhmän uskonsoturit teloittavat ”poikkeavia” eli shiiamuslimiteinejä.

”Ensimmäinen vaihe on pysäköintijihad”

Pysäköintijihad

Muslimien jihad uusien alueiden valtaamiseksi ja pyhittämiseksi islamille on jatkuvaa toimintaa, joka ei ilmene ainoastaan globaalilla vaan myös paikallisella tasolla ja hyvin arkisessa kanssakäymi­sessä muslimien kanssa. Yleensä ka­fi­rei­den asuinalueille muut­ta­vat muslimit ovat aluksi varsin maltillisia ja pi­dät­ty­väi­siä teeskennellen ystävällisyyttä ka­fireiden pettä­miseksi ja islamin asian edistä­miseksi (3:28, 16:106, Islam QA:59879). Tässä vaiheessa mus­li­mi­mies­ten on lu­val­lis­ta ja jopa pakollista pukeutua kafireiden ta­pa­na, jos se palvelee islamiin kut­su­mis­ta tai kafireiden salaisuuksien selville saamista:

Mitä tulee siihen vaa­ti­muk­seen siitä, että mus­li­mien on käy­tet­tävä vaat­teita, jotka eroa­vat kuffa­rien (us­kotto­mien) vaat­teista, niin op­pi­neet ovat sal­li­neet poik­keuk­sen, kun musli­mit elävät dar al-har­bissa (”so­dan alu­eella”, ts. ei-mus­limi­maissa) tai kun tarkoi­tuk­sena on hyö­dyttää musli­meja. Sheikki al-Islam Ibn Taymiyah on sano­nut: “Kun mus­limi elää ei-musli­mi­maassa (olipa maa isla­mille viha­mieli­nen tai ei), hänen ei odo­teta eroa­van heistä (kuffa­reista) ul­koi­selta ole­muk­sel­taan, koska siitä voi koi­tua hait­taa. On suosi­telta­vaa ja jopa pakol­lista, että mies näyt­tää toi­si­naan heiltä, jos se palve­lee jo­tain us­kon­nol­lista tar­koi­tusta, kuten isla­miin kut­su­mista tai hei­dän salai­suuk­siensa sel­ville saa­mista, jotta niis­tä voi ker­toa musli­meille, hei­dän mus­li­meille ai­he­utta­mansa va­hin­gon tor­ju­mista, ja muita hyö­dylli­siä tarkoi­tuksia. Mutta musli­mi­maissa, joissa Allah on ai­heut­tanut Hä­nen us­kon­tonsa olla val­lassa ja joissa kuffa­rit ovat alem­piar­voi­sessa ase­massa ja mak­savat jizyaa (ei-mus­li­mien mak­sa­maa suojelurahaa, ”veroa”), mus­li­mien on pa­kol­lista näyt­tää erilai­silta kuin kuffa­rit.” (Iqti­daa’ al-Si­raat al-Musta­qeem, 1/418) (Islam Q&A:2322)

Tyypillisesti muslimimaa­hanmuut­ta­jat ja ‑kään­nyn­näi­set pyhittävät islamille ensin omat kotinsa ja moskeijansa. Vähitellen kuitenkin he ja heitä seuraavat sukupolvet alkavat suuntautua yhä enemmän ulospäin ja vaatia itselleen yhä laajempaa osuutta julkisesta tilasta. Pitäen itseään muita ylempiarvoisempina ihmisinä, joille Allah on antanut etuoikeutetun aseman palkkioksi alistumisesta hänen määräyksiinsä ja jihadista hänen asiansa puolesta (al-jihad fi sabil Al­lah), muslimit edellyttävät myös muiden, alem­pi­ar­vois­ten ihmisten alistumista sha­ri’an määräyksiin ja vaativat uskon­non­va­pau­teen vedo­ten itselleen erivapauksia ja etuoikeu­tettua kohtelua, olipa kyse sit­ten shari’an ja jihadin kritisoin­nin kiel­tämisestä, rukoilemisesta työaikana, nais­ten pu­keutumisesta ja työ­asuista, naisten ja opas­koi­rien kuljettamisesta takseissa, vaimo­jen luku­määrästä ja pak­ko­avioliitoista, uimahal­li­vuoroista, pank­kilainois­ta, halal-ruoasta, tyttöjen kou­lu­lii­kun­nasta, lasten su­kuelinten silpomisesta ja niin edelleen (lue: Mitä islam todella on?). Eri­tyi­­sen selvästi tämä ilmenee alueilla, joihin on syystä tai toisesta kerääntynyt paljon mus­­­limiasukkaita. Yhtenä yllykkeenä muslimien kes­kit­ty­mi­sel­le tietylle alueelle on sinne pe­­rustettu moskeija.

Sam Solomon, ex-muslimi ja tunnettu shari’a-lain asiantuntija, ker­too mos­keijan mer­kityksestä isla­missa (Ot­tawa, 7.6.2010). Lue myös hänen kirjansta The Mosque Exposed.

On huomattava, että toisin kuin kirkot ja synagogat moskeijat eivät ole pelkkiä kokoontumispaikkoja hartauden harjoittami­sta varten vaan ennen kaikkea mus­li­­mien ylivaltaa symboli­soivia voitonmerk­kejä, sotilas­po­liit­tisia ko­men­to­kes­kuk­sia (Solomon & Alamaqdisi 2006) ja usein myös ase- ja ammusvarastoja (IDF Blog, 1.8.2014). Kuten Tur­kin pääministeri Erdogan vuonna 1998 totesi: ”Mos­kei­jat ovat parakkejamme, kupolit ky­pä­­riämme, minareetit pistimiämme ja uskovat so­ti­lai­tam­me.” Moskeijan merkitys is­la­min ylivallan symbolina ilmenee muun muassa arabiöljyrahoitteisten mega­mos­kei­joiden ra­kennus­buumissa ympäri Eu­roop­­paa ja siinä, kuinka mus­li­­meil­la on ta­pa­na pys­tyttää moskeijoita ja is­la­mi­lai­sia kes­­kuk­sia suoraan toisten uskontojen pyhien paikkojen päälle. Tun­nettuja esimerkkejä tästä ovat Hagia Sophia ‑moskeija Istanbulissa, al-Aqsa- ja Kal­lio­mos­keija Je­­ru­sa­le­min Temp­pelivuorella ja Córdoban moskeija­komp­leksi. (Sharia the Threat to America, s. 91–93.)

Vuonna 2011 jul­kaistun tutki­muksen mukaan 100 sa­tunnai­sesti vali­tusta yh­dysvalta­laismos­keijasta 51 %:ssa oli tar­jolla ”an­karasti väkival­taa liet­sovia” teks­te­jä, 30 %:ssa oli tar­­jolla ”maltilli­sesti vä­kivaltaa lietsovia” tekstejä ja 19 %:ssa ei ollut lain­kaan tar­jolla vä­ki­­valtaisia tekstejä. Ensiksi maini­tuista moskei­joista 98 %:ssa oli tarjolla terroris­min ra­hoittami­seen yl­lyttävvää materi­aalia, toiseksi maini­tuista moskei­joista 97 %:ssa oli tarjolla tällaista materi­aalia, kun taas vii­meksi maini­tuista moskei­joista vain 5 %:ssa oli tällaista materi­aalia. Moskei­joissa, joissa imaa­mien ja uskon­harjoitta­jien käy­tös ja ul­koi­nen olemus ilmensi shari’an tiukkaa noudat­tamista, oli muita todennä­köisem­min esillä vä­kivalta­myöntei­siä teks­tejä. 85 %:ssa näistä moskei­joista imaami suositteli sellaisten tekstien opiske­lua, ja sitä to­dennä­köisem­pää tämä oli, mitä sel­­vem­min mos­kei­ja il­men­si shari’an tiukkaa noudat­tamista. Väkival­taisten tekstien opiskelua suo­si­tel­­tiin 93 % niistä moskei­joista, joiden imaa­milla oli perintei­nen täys­parta, ja 96 %:ssa niistä moskei­joista, joissa ru­kousrivit olivat suorassa. 51 % moskei­joista kutsui vieraile­via imaa­meja, joi­den tie­dettiin julistavan väkival­taista ji­hadia, ja todennä­köisintä tämä oli niissä moskei­joissa, joissa oli tarjolla väkivalta­myön­teistä materi­aalia. Li­säksi nii­den mos­keijoiden kä­vi­jä­keskiarvot, joissa oli ”anka­rasti väki­valtaan lietso­vaa” ma­teriaalia, olivat sel­västi kor­keim­mat (kävi­jäkes­kiarvo 118). Toiseksi suosi­tuimpia olivat ”maltilli­sesti vä­kival­taista” ma­teri­aalia tar­jonnet moskei­jat (kävi­jäkes­kiarvo 60), ja vähiten kävijöitä oli mos­kei­joissa, joissa ei ollut lainkaan tar­jolla väki­valtaan yllyttävää materi­aalia (kä­vijäkes­kiarvo 15). (Kedar & Jerus­halmi 2011.) Kuuntele myös so­ma­lialais­syn­tyi­sen Mona Walterin huoles­tuttavia koke­muksia Ruot­­sin mos­kei­joista ja imaa­meista, jotka saarnaavat vihaa ruot­­sa­lais­ta yhteis­kun­taa koh­taan ja yllyttävät musli­meja ji­hadiin ka­fireita vas­taan (Dis­patch Int 29.6.2014). Jat­kuvien tap­pouh­kausten koh­teeksi joutu­nut ja henkilöl­lisyyttään vaihta­maan joutunut Walter us­koo, että Ruot­silla voi olla edes­sään sisäl­lis­sota. Miksi ti­lan­ne olisi toisenlainen Suomen mos­kei­jois­sa?

Dispatches: Undercover Mosque on do­kumentti­elokuva, joka paljastaa ji­ha­dis­tien kak­­si­naa­mai­­suu­den: se, mitä mus­li­­mi­saar­naa­jat puhuvat moskei­jois­sa, on jotain aivan muu­ta kuin se, mitä he puhu­vat jul­ki­­ses­ti län­­si­mai­ses­sa me­dias­sa. ­Ks. myös Dispatches: Undercover Mosque – The Return.

Mitä sitten tapahtuu, kun moskeija perustetaan uudelle alueelle? Län­si-Eu­roo­pan ja Poh­jois­­maiden kokemusten perusteella moskeija toimii sil­lan­pää­ase­ma­na, josta käsin is­la­min vaikutuspiiri laajenee ympäristöön siten, että muslimit ottavat vähitellen haltuunsa mos­keijan lähitienoot katu kadulta, asun­to asun­nol­ta, kerrostalo ke­rros­ta­lol­ta, kortteli kort­telilta. Tällaisilla laajenevilla mus­li­mi­alueil­la on taipumus rappeutua ghetoiksi, jois­sa sosiaaliset ongelmat ja rikokset lisään­tyvät, kiinteistöjen arvo romahtaa, ei-mus­li­mi­lap­sia ja myös opettajia kiu­sa­taan, ha­ka­taan ja ryös­te­tään kou­luissa ja kaduilla, kaupat jou­tuvat lo­pet­ta­maan toimintansa ja joista kantaväestö lopulta pakenee (nk. white flight). Isän­tä­yhteis­­kun­­taan so­peutu­masta kieltäy­tyvät, län­si­mai­sia arvoja ja koulutusta hal­vek­sivat mus­li­mit pyhittävät ne islamin alueiksi, joissa noudatetaan maan lain­sää­dännön kans­sa risti­riidas­sa ole­vaa ja sen syrjäyttävää shari’a-lakia. Silloin kun pahaa aavis­ta­mat­­tomat ei-mus­li­mit ek­syvät tällaiselle alueelle, muslimit osoittavat omaa yli­val­taansa vaa­­ti­malla heitä käyttäytymään siellä shari’a-lain mukaisesti. Niinpä alkoholia alueella naut­tivat tai koiria ulkoiluttavat henkilöt, puhumat­takaan sek­su­aa­li­vä­hem­mis­tö­jen edustajista, voivat tulla piestyiksi ja hun­nut­tau­tu­mat­tomat, normaaliin ke­sä­vaa­te­tuk­seen pukeutuneet naiset voivat odottaa joutuvansa jatkuvan seksuaalisen häirinnän kohteiksi. Ku­ten Köö­pen­­ha­mi­nan muf­ti Sha­hid Mehdi ko­rosti vuonna 2004, naiset, jotka kiel­täy­tyvät käyttämästä hun­tua, ”ker­jäävät raiskausta”. Aus­t­ra­lian joh­ta­va mus­­li­mi­­op­­pi­nut sheik­ki Taj el-Din al-Hi­lali puo­les­taan to­­tesi vuon­na 2006, että nai­set, jotka eivät käytä hijabia, ovat kuin sek­suaa­lista hyök­­käys­tä ker­­­­jää­vää ”peit­tä­­mä­tön­tä li­­haa”. (Lue: Huntu vai huora?)

Mikä pahinta, yhä useammissa tapauksissa muslimeja pelkäävät poliisi- ja muut vi­ran­omai­set ovat Länsi-Euroopassa yksinkertaisesti lakanneet ylläpitämästä yleistä jär­jes­tys­tä ja turvallisuutta tällaisilla alueilla ja siten käytännössä luo­vut­ta­neet niiden hallinnan mus­limijengeille ja shari’a-lain mukaisia fatwoja ja tuomioita jakaville imaameille: tur­val­lisuus- ja pelas­tusviran­omai­set välttelevät viimeiseen asti menemästä näihin enk­laa­vei­hin, joissa heitä usein odottaa kivisade, eivätkä poliisiviran­omai­set tutki niissä ta­pah­tuvia ei-muslimeihin kohdistuvia rikoksia peläten rasistiksi leimautumista ja potkuja. Pi­sim­mälle tämä kehitys, jossa valtiovalta on luopunut omas­ta su­ve­reni­tee­tistaan shari’a-kontrolloiduilla muslimialueilla, on eden­nyt Rans­kassa, mutta ainakin Iso-Bri­tan­nia, Sak­sa, Ruot­si ja Belgia seu­raa­vat ko­vaa vauh­tia perässä.

Dokumentti Ranskan no go -alueista, joiden ongelmilta is­la­mo­fii­li­nen vasem­mis­to­eliit­ti, -media ja mus­­li­me­ja pelkäävät viranomaiset um­mis­ta­vat tietoisesti sil­män­sä, ja rans­ka­lais­­nuor­ten shari’aa va­stus­ta­vasta Géné­ra­tion Iden­titaire -liikkeestä (CBN News, 11.4.2014).

Law and Freedom ‑säätiötä edustava Gavin Boby on kertonut mus­li­mi­aluei­den muo­dos­tu­mis­proses­sista Isossa-Britanniassa ja siitä, kuinka valtava tragedia mos­keijan il­mes­ty­mi­nen on erityisesti työväenluokan asuinalueelle, jossa ih­mi­set ovat syntyneet, kas­va­neet ja raataneet koko elämänsä pitäen sitä omana kotiseutunaan. Sitten yhtäkkiä he huo­maavatkin sen muuttuneen joksikin aivan muuksi. Moskeijan perustamisen jälkeen lähiseudun kiinteistöjen arvo tippuu yhdessä yössä 10 %:ia ja sen jälkeen vuosittain aina 10 %:ia, kunnes muu­ta­man vuo­den ku­lut­tua niiden arvo on laskenut puoleen. Omaisuus, jonka pienituloiset ihmiset ovat vaivalla elä­mänsä aikana hank­kineet ja sijoit­taneet asun­toonsa, häviää kuin tuhka tuuleen. Lukuisten kertomusten pohjalta Boby toteaa, että moskeijaa ympäröivän alueen muuntuminen shari’a-kontrolloiduksi mus­li­mi­alueeksi tapahtuu yleen­sä nel­jässä vaiheessa. Seuraava kuvaus mukailee pää­koh­dil­taan hä­nen havaintojaan (keskeiset lähteet: alla mai­ni­tut Bobyn esitelmät ja En­za Fer­reri 29.4.2013, David Solway 9.2.2014):

  • Ensimmäinen vaihe on pysäköintijihad. Erityisesti perjantai-iltapäivisin ja muslimien juhla­pyhien aikana mus­limit eivät ainoastaan valtaa moskeijan lähistöllä olevia laillisia pysäköintipaikkoja vaan pysäköivät autonsa myös ajoteille, yksityisille parkkipaikoille ja pihoille es­täen alueen asukkaita pysäköimästä omia autojaan ja liikkumasta omilla autoillaan. Uhrin rooliin heittäytyvät muslimit valittavat, että pysäköintivirhemaksut ovat ”ra­sis­ti­sia” ja ”syr­ji­viä”, koska ne es­tä­vät heitä har­joit­ta­mas­ta hei­dän us­kon­toaan, eivätkä viranomaiset ja py­sä­köin­nin­val­vojat uskalla puuttua vir­he­py­sä­köin­tiin mos­kei­jan ympäristössä. Kaikkien mui­den kuin mus­li­mien on jär­ke­vää muut­taa alueelta pois jo heti tässä vai­hees­sa.
  • Toinen vaihe on dominointivaihe eli ”Haista vittu, ämmä, tämä on mei­dän alue!”-vai­he, jossa moskeijassa käy­vät ja alueelle muuttaneet mus­limit ju­lis­ta­vat entistä uh­makkaammin, että alue on nyt heidän alueensa, jolla he tekevät mitä lystäävät eivätkä muut voi heitä pysäyttää. Koirien ul­koi­lut­ta­mi­nen, hameen käyt­tä­mi­nen tai alkoholin naut­timinen alueella muodostuu turvallisuusris­kiksi, ja erityisesti alueel­la asuvat ja yksin liikkuvat ei-mus­li­mi­nai­set tuntevat olon­sa turvattomiksi ja ah­dis­tu­vat kohtaamastaan sek­su­aa­li­ses­ta häi­rin­näs­tä.
  • Kolmas vaihe on muovikassivaihe eli ”Painu helvettiin täältä!”-vaihe. Sen aikana erityisesti alueen se­nio­ri­väes­töä painostetaan hellittämättä myy­mään kiinteistönsä. Etuovelle ilmaantuu kaksi muslimimiestä, joilla on muo­vi­kassi täynnä seteleitä, joi­ta he tarjoavat maksuksi kiinteistöstä, ja myös tuntemattomat, pelottavan oloiset hen­kilöt, joilla ei todellisuu­dessa ole aikomus­takaan ostaa kiinteistöä, alkavat eh­do­tella sen myy­mis­tä. Tar­jot­tu summa on mark­­kina-arvoa selvästi alhaisempi, yleensä nel­jäs­osa–puolet markkina-arvosta, ja miesten viesti on, että ”kukaan valkoinen hen­kilö” ei ainakaan osta sitä, joten on vain paljon parempi myydä se heille. (He ovat oikeassa siinä, että kukaan muu kuin muslimi ei sitä ainakaan osta, sillä kiin­teis­tön arvo tulee vain laskemaan ja se olisi huono sijoitus.) Painostus ja pelottelu saavat suuren osan ihmisistä myy­mään kiinteistönsä tässä vaiheessa ja muut­ta­maan pois alueelta, ja se onkin käy­tän­nössä ainoa jär­ke­vä ratkaisu, sillä asiat eivät voi mennä kuin huonom­paan suuntaan.
  • Ne, jotka eivät lähde, joutuvat kohtaamaan neljännen vaiheen, jo­ka on ahdis­telu­vaihe. Heidän ikkunoitaan rikotaan, tv-kaape­leitaan katko­taan, autojaan van­dali­soi­daan, postiluuk­kuihin tungetaan roskia, ja kun ahdis­telun koh­teeksi jou­tu­nut hen­kilö kääntyy hädissään poliisin puoleen, hänelle vas­tataan: ”Anteeksi vain, rou­va, mutta mielestämme tähän ri­kok­seen ei liity mi­tään rasistista.” Yleensä tässä vai­hees­sa näiden se­nio­ri­asuk­kai­den omat lapset pa­kot­tavat heidät muuttamaan pois alueelta, koska siellä on yksin­­kertaisesti mah­dotonta enää asua. (Ks. eräs esimerkki täl­laisesta häirinnästä.)

Gavin Boby kertoo, kuinka muslimit valtaavat mos­keijoita ympäröi­vät alueet ja kuinka moskeijoiden perustamista on mahdollista torjua (Q Society of Australia, Mel­bourne, 12.9.2012). Ks. myös Bobyn esitelmä vuodelta 2014 (Q Society of Aus­tra­lia, Melbourne, 9.3.2014) sekä Bobyn esitelmä Mont­rea­lissa 5.2.2013 (osa 1, osa 2).

Law and Free­dom ‑säätiö on onnistu­nut me­nestyk­sek­käästi torju­maan moskei­joita hyö­dyn­tä­­mällä ole­massa ole­vaa lainsää­dän­töä, in­for­moimalla asuk­kaita suunnit­teilla ole­vista moskeijoista ja niiden vaikutuk­sista alueen lii­kentee­seen ja ym­pä­ris­töön, avus­tamalla heitä kaa­voitus­asi­oissa, kaavoi­tus­pää­töksiin vai­kut­ta­mi­­ses­sa, kaa­­vo­jen nou­dat­ta­mi­sen val­von­nassa ja ve­too­mus­kirjei­den laatimi­sessa po­lii­tikoille. Polii­tik­koja muistu­te­taan, että kansalaiset tie­tä­vät hy­vin, mitä he ovat päät­tämässä, ja että he kan­tavat vas­tuun omista päätöksis­tään. Ne tullaan muis­tamaan tule­vissa vaa­leissa, ja kun poliitti­sen korrek­tiu­den huuma on men­nyt ohi, he voivat joutua edesvastuu­seen pää­töksistään, sillä on ilmeistä, että islamin ideologian julkinen levittäminen on rikos­lain vas­­tais­ta niin Isos­sa-Bri­tan­niassa kuin Suomessakin (lue myös juutalaisvihan levit­tä­mi­sestä: Is­rae­lin–Pa­les­tiinan konflikti).

Moskeijat toi­mi­vat isla­misaa­tion väli­neinä, is­lamin läs­nä­olon il­mentä­jinä, mus­limien voi­ton­merk­­kei­nä ja islamin ylival­lan symbo­leina, pro­pagoi­vat pe­rustus­lain ja ih­misoi­keuk­sien vastaista shari’a-la­kia, vah­­vis­ta­vat ei-musli­mien alis­tamiseen ja de­­mo­kratian syr­jäyttä­miseen täh­täävää po­­liit­­tista is­la­mia, es­tävät maa­han­muut­ta­ja­­­taus­­tais­­ten mus­li­mien in­teg­roitu­­mista yh­teis­kun­taan, edis­tävät mus­li­­mi­en­klaa­­vien syn­tyä, ki­ris­tä­vät mus­limien ja ei-musli­mien vä­lejä, liet­sovat ris­tiriitoja toisi­aan vää­rä­­us­­koi­­si­­na pitä­vien eri muslimi­ryhmit­ty­mien vä­lille ja tuovat nii­den vuo­si­­­sa­to­ja jat­ku­neet konflik­tit länteen ja toimi­vat väy­länä ul­ko­mailta kä­sin joh­de­­tun ”ra­­di­kaa­lin” is­­la­min le­­viä­mi­selle län­teen.

Menestyk­­selli­sen mos­kei­jan­tor­jun­nan A ja O on kui­ten­kin tie­dus­telu: tällä het­kellä mos­keijoiden lupa­ha­ke­muksissa Isossa-Bri­tanni­assa ei käy­tän­­nössä kos­kaan ole mainit­tuna sanaa ”mos­keija”, ja niistä on tarkoin häi­vytetty kai­ken­laiset viit­tauk­set is­la­miin. Sen si­jaan lupa­hakemuksista löytyy moskeijoille sellaisia nimityksiä, ku­ten ”yh­dyskun­takes­kus” (Com­munity Centre), ”us­konto­jen vä­li­nen keskus” (In­ter­faith Centre), ”moni­kult­tuu­ri­­nen yhteisökes­kus” (Multicul­tural Com­munity centre), ”moniuskontoi­nen tila” (Multi-Faith Facility), ”mo­ni­us­kon­toi­­nen ru­kous­­huo­ne” (Multi-Faith Prayer Room) tai vaik­kapa ”uskonto­jen vä­li­nen yh­teisötila kaik­kien uskontojen ja kansallisuuk­sien hyväksi” (Inter­faith Community Fa­cility for the Be­nefit of All Reli­gions and Ethni­cities). Tämä hei­jas­taa sitä, että isla­milla ja muslimeilla on tosi­asi­assa var­sin huono maine kan­ta­vä­estön kes­kuu­­­dessa, ja siksi niin muslimit kuin hei­dän asiamiehi­nään toimi­vat poliiti­kotkin pyr­ki­vät hoita­maan mos­keijoi­den pe­rus­ta­mi­­sen mieluiten niin vaivih­kaa kuin mahdollista. Tu­­levai­suu­dessa sama il­miö tullaan epäile­mättä ha­vaitse­­maan myös Suo­messa, kun yhä useammat kan­tasuo­ma­laiset saavat oma­koh­taista koke­musta omien asuinaluei­densa is­la­­misoi­tumi­sesta. Nyt Suomessa vallitsee vielä monikulturistinen kiima, ja islamofiiliset va­­­sem­mis­to­po­lii­ti­kot, median edustajat ja jopa luterilaisen kirkon edustajat hi­moit­se­vat ulkoisesti nä­yt­täv­iä mos­keijoita ka­tu­ku­vaa värit­tä­mään – pääs­täk­seen sit­ten ak­tiivi­ses­ti su­vait­se­maan niitä. On myös varsin irvokasta ja suorastaan per­vers­­siä, että Euroo­pan rasismin ja suvaitsemat­­tomuu­den vas­tainen komis­sio ECRI ”ke­hottaa Suo­mea toi­miin, jot­ta Hel­sin­gin seu­­dul­le saa­tai­siin maa­han­­muuttaja­taus­taisille mus­­­li­­­­meil­­le… mos­keija”, jos­­­ta sitten pro­pa­­­goi­tai­siin nai­sia, mui­ta uskonto­kuntia ja us­kon­­nottomia alis­tavaa, juu­­ta­­laisten kansan­murhaan kiihot­tavaa, ho­mo­sek­suaalien tap­pamiseen yllyttävää, ter­ro­ris­­min rahoit­ta­miseen kan­nus­ta­vaa, so­dan­käyn­tiin kafireita vastaan vel­voit­ta­vaa maa­il­man ”rasis­tisinta” ja su­vait­se­mat­­to­­min­ta uskon­toa! (HS 10.7.2013.)

Tilojen, alu­eiden ja rakennusten pyhittäminen islamille ei tieten­kään nou­da­ta yhtä ai­noaa kaavaa, vaan se ta­pah­tuu kun­kin maan paikallisten olojen mu­kai­ses­ti. Esimerkiksi Yh­dys­valloissa merkittävä rooli on mus­li­mi­­kiin­­teis­tö­vä­lit­täj­il­lä, jot­ka varmistavat, että mus­li­mikodeiksi pyhi­tettyjä asun­toja asuttavat aina mus­li­mi­perheet (Sha­ria the Threat to America, s. 91–93).

Vaikuttava näkemys ja dokumentti islamisaation etenemisestä nel­jäs­sä vaiheessa, joi­ta tä­män näke­myk­sen mu­kaan ovat: so­­lut­­tau­­tu­­mi­­nen, val­lan lujittaminen, avoin so­dankäynti ja globaali is­la­mi­lai­nen kalifaatti.

Lähteitä ja kirjallisuutta