”Jäl­jelle jää vain jo­ko islam tai jahi­liyyah­”

Tämä on osa kirjoitelmasarjaa, jossa käsitellään Muslimiveljeskunnan historiaa ja toimintastrate­gioita. Vuonna 1928 Egyptissä perustettu Mus­li­mi­veljeskunta on ny­ky­­päi­vän jihadistijärjestöistä petol­lisin ja vaa­ral­­lisin. Sillä on sa­ma tavoite kuin kai­killa muillakin jihadisti­jär­jestöillä: valtio­vallan anas­ta­­mi­nen, shari’a-lain voi­­maan­­­saat­ta­mi­nen, islami­­laisen val­tion pe­rusta­minen, kali­faa­tin pa­laut­ta­mi­nen en­ti­seen suu­ruu­­teen­sa ja laajen­­taminen lopulta kaik­kial­le maail­­maan. Mutta se eroaa muista ji­ha­dis­ti­jär­jes­töis­tä pit­kä­jän­tei­seltä toimintastrategialtaan ja me­ne­tel­mil­tään. Se kut­­suu Län­nes­sä käyt­­tä­­mään­­sä lä­­hes­­­ty­­mis­­­ta­­­paa ”si­­vi­­li­­saa­tio­ji­ha­dis­ti­sek­si prosessiksi”, mil­lä se tar­koit­taa ”suu­ren mit­ta­luo­kan ji­ha­dia län­si­mai­sen si­vi­li­saa­tion eli­mi­noi­mi­sek­si ja tu­hoa­mi­seksi si­säl­tä kä­sin ja ’sa­bo­toi­mal­la’ sen mi­tä­tön ko­ti­paik­ka hei­dän omien kä­sien­sä ja mus­­li­mien kä­sien kaut­ta niin, et­tä se eli­mi­noit­uu.” Kirjoitelmasarjan yleinen johdanto on luettavissa tästä.

Sayyid Qutb
Sayyid Qutb

Kirjoitelmasarjan edellisessä osassa käsiteltiin Mus­­­­­li­­­­­mi­­­­­vel­jes­­­­kun­­nan syn­tyä ja myö­hem­piä vai­hei­ta Egyp­tis­sä, sen ta­voit­­tei­ta  ja eri­tyi­ses­ti sen kyt­­kök­­siä ja suh­det­ta kan­­­sal­lis­so­­sia­­lis­­miin. Tässä o­sas­sa kä­sitel­lään vel­­jes­­kun­nan pää­ideo­logik­si 1950-luvul­la nous­seen Sayyid Qutbin (1906–1966) teos­ta Ma’alim fi al-Ta­riq (”Virs­­tan­­­pyl­väät”, engl. ”Mile­sto­nes”), j­o­hon hän on kiteyt­tä­nyt nä­ke­myk­­sensä siitä, mikä on is­­la­min uni­­ver­­saa­li sa­­­no­ma ja pää­­­määrä, miksi is­­lam tulisi elä­vöit­tää ja kuin­ka se tulisi to­teuttaa pro­feetta Mu­ham­­ma­din asetta­man mal­lin mukai­sesti. Se on moder­nin poliit­ti­sen isla­min ja ji­hadis­min­ pe­rus­­­teos, joka on toimi­nut lu­kuis­ten isla­mi­lais­ten liik­kei­den, ji­­ha­­disti­jär­jes­­töjen ja ‑yksi­löi­den in­s­piraa­­tion läh­­teenä. Sen kes­­keisiin aja­tuk­siin tu­­tus­­tu­­mi­­nen on vält­tämä­töntä, mi­­käli ha­luaa ym­­mär­­tää nyky­­päi­vän ji­ha­distien­ to­ta­­li­­ta­ris­tis­ta maa­i­l­­­­­man­­ku­vaa, ajat­­­te­lu­­ta­­poja, re­to­riik­kaa ja toi­­­min­­ta­stra­­te­gioi­ta.

Islamin elvyttämisen virstanpylväät

Salafismia kommunistisella retoriikalla höystettynä

Täydelli­senä ihanteena ja esikuvana Ma’alim fi al-Tariq ‑teoksessaan Qutb pitää Mu­ham­ma­din ja hä­nen seu­ralais­tensa sukupol­vea, ja hän kutsuu muslimeja palaamaan samalle puh­taalle, saas­­tu­­mat­to­malle läh­teel­le, jos­ta tä­män is­­la­­min ensim­mäi­sen suku­polven edus­­tajat (arab. al-salaf al-salih, ’hartaat esi-isät’) saivat opas­tuk­sen­sa, ja am­­menta­maan sieltä käsi­tyksensä univer­su­mista, ihmi­sen olemassa­olon luonnosta ja näiden kah­den suh­­­­teesta, sa­moin kuin periaat­teet, jotka sää­­te­levät hallintoa, politiik­kaa, taloutta ja yleen­säkin elä­män kaik­kia puolia. Qutb­ koros­taa, että tä­män pa­luun alkuläh­teille ei tule suinkaan jäädä pelkäs­tään teo­reetti­sen, aka­­tee­misen kes­kus­telun tasolle, vaan noita alku­lähteitä – Ko­raania ja sun­naa – on pidet­tävä velvoittavina toi­minta­ohjeina, joita on to­teltava ja jotka on pan­tava täy­tän­töön. (MS: 29–34.) Qutbin lähtökohta on täten hyvin sala­fis­tinen.

Sa­malla kun Qutb am­mentaa näkemyksensä suoraan Koraanista ja sun­nasta, hän operoi monilla va­sem­­misto­val­lanku­mouk­sellisilla käsit­teillä, ku­ten ”sorto”, ”epä­oikeu­den­­mu­kai­suus”, ”o­r­juus”, ”ty­ran­nia”, ”oikeuden­­mu­kai­suus”, ”va­­paus” ja ”etu­joukko”, joille kai­kil­le hän antaa kui­tenkin omalaatui­sen, is­lami­laisen tulkin­nan. Tämän marxi­­lai­sel­ta kals­kahtavan ter­­mi­no­logian Qutb oli omak­sunut ni­menomaan Maududin­ kirjoituksista (Brackman 2011:8). On ilmeistä, että Qutb, joka itse paheksui ja soimasi kommu­nismia var­sin ko­va­sa­­nai­sesti ja tark­ka­nä­köi­sesti (MS: 23, 27, 60–61, 91), pyrki houkuttelemaan II maail­man­so­dan jäl­­­keen aiem­min fa­sis­mia ihan­noi­nut­ta ja nyt sen sisar­ideo­lo­gias­ta, kom­­mu­­­nis­­mis­ta, kiin­nos­­tu­­­nut­­­ta ara­bi­­nuo­risoa is­la­min pariin an­ta­malla ym­mär­tää, että shari’a-lakia nou­­dat­ta­van islami­lai­sen val­tion perustaminen, jos mi­kä, on val­lan­­ku­mouk­­­sel­lisen etu­­jou­kon joh­ta­­maa va­paus­­­tais­te­lua sor­­ta­jia ja or­juut­ta vastaan. Mau­du­dil­ta Qutb omak­sui myös monia mui­ta aja­tuksia ja käsit­­teitä, joita hän kehit­teli edel­leen ja jois­­ta tun­netuin on ”jahiliyyah” so­vel­let­­tuna ny­ky-yh­teis­kun­nan ti­lantee­seen.

Kaikki nyky-yhteiskunnat, mukaan lukien musli­mi­yhteis­kunnat, ovat ja­­hil­iyya­­hin val­las­sa, koska ne ovat omineet itselleen lain­sää­dän­tä­val­lan, jonka tulisi kuulua yk­sin­omaan Al­la­hille, eivätkä ne siten tunnusta Alla­­hin su­­ve­­re­­ni­­teet­­tia is­la­min us­kon­tun­nus­tuk­sen edel­lyt­tä­mäl­lä ta­val­la.

Yksi keskeinen käsite Qutbin kirjoi­tuksissa on ”jahiliyyah”, jolla Koraa­nissa vii­tataan isla­mia edeltä­nee­seen ”tietämättömyyden” tai ”pakanuuden” aikaan. Qutb­ analysoi eri us­kon­toihin, talousjärjes­tel­miin ja poliittisiin aatesuun­tiin pe­rus­tu­via yhteiskuntia ja pää­tyy näkemykseen, jonka mukaan ”tie­tämättömiin”, jahili-yhteis­­kuntiin lukeutuvat itse asiassa kaik­ki nyky­­maailman yhteis­kunnat, mu­kaan lukien maallis­tu­­neet mus­limi­yh­teis­kun­nat, joissa Alla­­hille kuuluva lain­­sää­­dän­tö­­valta on siir­retty jollekin toi­sel­le auk­tori­teetille, jolle ihmiset sitten alis­tu­vat, tai joissa us­kontoa kunnioi­tetaan vain puheen tasol­la, mutta ei so­si­aalisessa elämässä ja elä­män­tavassa. (MS: 91–95.) Qutb toteaa: ”Myös ny­kyään meitä ym­päröi jahiliyyah, jo­ka on luon­nol­taan saman­­laista kuin isla­­min ensim­mäi­­sen vai­heen aika­na, ken­ties hie­­man syvem­pääkin. Koko ym­pä­ris­tömme, ih­misten usko­muk­set ja ideat, ta­vat ja tai­dot, säännöt ja lait ovat jahiliyyahia – jopa siinä määrin, että asiat, joita pidämme islami­lai­sena kult­­tuu­rina, islami­lai­sina lähteinä, islamilaisena filo­­sofiana ja islami­lai­sena ajat­teluna, ovat kaikki jahi­liyyahin raken­nel­mia.” (MS: 34.) Niin­pä Qutb vaatiikin, että islam on elävöitettävä ja ”muslimiyhteisön on palattava al­ku­peräiseen muo­­toonsa” niin, että islam voi jälleen toimia ”ihmis­kunnan johtajan roo­lissa” (MS: 25).

Qutb selit­tää, kuinka jahi­liyyah, jonka valtaan muslimiyhteiskunnatkin ovat taantuneet, on jyr­kässä risti­riidassa isla­min perus­sanoman ja us­kon­­tun­­nus­tuk­sen (shahada) kanssa, joka on julistus Allahin ykseydestä (tawhid) ja suve­reni­teetista (ha­kimiyyah) Maan pääl­­lä ja ko­ko uni­­ver­su­missa. Kuten tun­net­tua, is­la­min us­kon­­tun­nus­tuk­sen en­sim­mäi­ses­­sä osas­­­­sa sa­notaan La ilaha illa Allah ’Al­lah on ainoa jumala’, toisin sanoen Allah on ai­­noa asia, jota on so­ve­lias­ta tai lu­val­lista palvoa. Siitä, että Allahin tilalle tai rinnalle asetetaan muita palvon­nan kohteita, kuten vaik­ka­pa kiviä, tai­vaan­­kappaleita, pat­saita, esi­­neitä, ih­mi­siä, insti­­tuu­­tioita tai mitä tahansa muita konk­reet­tisia tai abst­rakteja epä­­jumalia tai ido­­leita, käytetään isla­missa nimitys­tä shirk. Sitä pide­­tään anteeksi­anta­mat­to­mana rik­ko­­­­­muk­­sena Alla­hia kohtaan (‘Umdat al-Salik p1.0), ja Ko­raa­ni määrää mus­li­mit yksi­se­lit­tei­sesti tais­te­lemaan sitä har­­joitta­via mushrikeja (mon. mushrikun) – moni­juma­laisia, ku­van­­palvo­jia ja paka­noita – vas­taan, kun­nes koko maail­massa palvotaan yksin Allahia:

Allah ei anna anteeksi sitä, että Hänen rinnalleen asetetaan muita jumalia, mutta kaiken muun Hän antaa anteeksi, kenelle tahtoo. Joka asettaa vertaisia Allahille, on tehnyt hirveän synnin. (Koraani 4:48)

Taistelkaa heitä vastaan, kunnes epäjumalia ei enää palvota, vaan yksin Al­lahia, mut­ta jos he herkeävät, tietää Allah, mitä he tekevät. (Koraani 8:39)

Hän (Allah) on lähettänyt lähettiläänsä (Muhammadin) tuomaan johda­tuk­sen ja to­tuu­den uskonnon saattaakseen sen voittamaan kaikki muut us­konnot, vaik­ka se on vas­toin monijuma­laisten tah­toa. (Koraani 9:33)

Qutb toteaa: ”Ihmisten tulisi tietää, että islam tarkoittaa La ilaha illa Allah ‑us­kon­tun­nus­tuk­sen hy­väksymistä sen syvimmässä merkityksessä, joka on se, että elämän joka osa-alu­een tulisi olla Allahin suve­reni­teetin alla ja niitä, jotka ka­pinoi­vat Alla­hin su­ve­re­ni­teet­­tia vastaan ja anastavat sen itsel­leen, tulisi vas­tus­taa, ja ihmisten tulisi ottaa tämä us­ko­­mus sydämeensä ja mieleensä ja to­teuttaa se elä­män­ta­vas­saan ja käytännön toimis­saan (MS: 48).” Ihmisten tulisi näin ollen lainsää­dännös­sään, us­kon­nol­lisissa palvonta­rii­teis­sään, arvomaailmassaan, mo­raa­li­sis­sa periaatteissaan, käyttäy­tymi­sessään, usko­muk­­­­sis­saan, ideoissaan, elä­män­ta­vas­saan, yh­teis­kun­nal­li­ses­sa jär­jes­­täy­­ty­mi­­ses­­sään ja yli­­­pää­­tään elämän kaikilla osa-alueilla alistua yksinomaan Allahin mää­räys­val­taan ja nou­­­­dat­­taa vain Allahin shari’a­-lakia. Qutb ko­rostaa, ettei ihmisiä tarvitse taivu­tella hy­väk­­sy­mään shari’aa­ ve­toa­mal­la sen ylem­myy­­teen tai kau­neu­teen, vaan ”rak­kau­den ju­ma­lal­lista lakia, shari’aa­, koh­taan tuli­si olla seu­raus­ta puh­­taasta alis­tu­mises­ta Alla­hil­le”. Sha­ri’a­ ei siis ole tarkoi­tettu älyllis­ten tai esteettisten spe­ku­laatioi­den koh­teeksi vaan yksin­­ker­taisesti nou­da­tettavaksi. Qutb­ pai­not­taa: ”Vies­­tin perustana on, että ­shari’a­ tu­lisi hy­väk­­syä ky­seen­­alais­tamat­­ta ja kaikki muut lait tulisi hy­­lätä niiden kai­kissa muodoissa. Tä­mä on islamia. Is­la­mil­la ei ole muuta merkitystä.” (MS: 49.)

Ihmisen on tunnustettava Alla­hin ykseys (ts. se, et­tei ih­mi­nen saa pal­voa mi­tään muu­­ta kuin Alla­hia) ja su­ve­re­ni­teet­ti ja siten alis­tut­tava kyseen­alaista­mat­to­mal­la an­tau­muk­sel­la nou­­­dat­­­tamaan yk­sin­omaan Al­­la­­hin sha­ri’aa. Sen myö­tä hä­nen on hy­lät­tä­vä kaikki ih­mis­ten sää­tä­mät lait sa­moin kuin omat hen­ki­lö­kohtai­set usko­muk­sen­sa, ha­lun­­sa, tai­pu­muk­sensa, intres­sinsä ja elä­män­ta­pan­sa. Vain näin hän voi va­­pau­tua niin ”tois­ten ihmis­ten orjuu­desta” kuin ”ha­lu­jen­kin or­juu­­des­ta” ja siir­tyä si­ten ”sor­ron”, ”ty­ran­nian” ja ”epä­oikeu­den­mu­kai­suu­den” ti­las­ta ”va­pau­den” ja ”oi­­keu­­den­­mu­­kai­suu­­den” ti­laan.

Maududilta omaksumaansa näkemystä mukaillen Qutb maalaa mielenkiintoisen kuvan Alla­hille alis­tumisen univer­saalista luonteesta ja merkitykses­tä: Islamin mukaan Allah on luonut koko uni­versu­min, joka on kuu­­liai­nen ja alis­tu­vainen Alla­hin tah­­dolle, voimal­le ja auk­toriteetille ja jatkaa sen an­siosta olemassa­­oloaan har­mo­ni­sel­la ta­valla (MS: 100). Niinpä Qutb painot­taa: ”On (…) tarpeen, että tämä sama auktori­teetti tunnus­te­taan ih­mis­­elä­män lains­äätäjäksi. Ihmi­sen ei tulisi irtautua tästä auktoriteetista ja kehittää eril­listä järjes­telmää ja eril­listä elämäntapaa.” (MS: 56–57.) Edelleen Qutb kirjoittaa: ”Tä­män kä­sityksen mukaan kuuliai­suus Allahin shari’aa kohtaan seuraa itse asiassa tar­peesta har­­­­moni­soida ihmiselämä ihmi­sessä it­ses­sään ja muussa universumissa toimivan lain kanssa. Tämä tarve edellyttää, että ihmisten sosi­aa­lisia asioita säätelevän lain on ol­ta­va so­pu­­soin­nus­sa uni­ver­sumin yleisen lain kanssa; se vaa­tii, että yh­dessä muun uni­ver­sumin kanssa ihminen alistuu yk­sin­omaan Allahille, eikä kenenkään ih­misen tulisi nous­ta toisten hallitsijaksi (MS: 105).” Qutb siis ko­ros­taa, että shari’a on osa Allahin uni­ver­saa­­­lia lakia, ja sitä tulisi noudattaa saman­laisella tahdot­tomalla ja ky­seen­alais­ta­mat­to­­mal­­la antaumuk­sella, jolla fyy­sinen maailma alis­tuu noudat­ta­maan Allahin luo­­mia luon­non­­la­ke­­ja.

qutb-hands

Ajatus siitä, että ihmisellä itsellään olisi oikeus muodostaa omia uskomuksia, ideoita, arvoja, sää­tää lakeja ja valita oma elämäntapa on jahiliyyahia, kuten Qutb tähdentää, ja ”kapinointia Allahin suve­reniteettia vastaan Maan päällä” (MS: 27, 34, 48). Yksi Qutbin kes­keisistä väitteistä on, että jahiliyyah­ ja siihen olennaisesti liittyvä ”Allahin suve­re­ni­teetin anastaminen ihmisen haltuun” joh­taa väistä­mättä epäoikeudenmukaiseen ti­lan­tee­­seen, jossa yh­destä ihmisestä tulee toisen herra, jon­ka orjuuteen tämä jälkimmäinen jou­tuu alistumaan ja jota tämä joutuu pal­vomaan. Tämän näkemyk­sen mu­kaan esi­mer­kiksi demokratia on ­jahiliyyahia­, koska siinä joukko ihmisiä harjoittaa Allahilta anastet­tua su­ve­reniteettia pakottaes­saan toiset ihmiset alistu­maan säädöksiinsä – keino­te­koi­siin, ihmisen laati­miin lakeihin. ”Maailmassa on vain yksi Allahin puolue; kaikki muut puo­lueet ovat Saa­tanasta ja kapinointia”, painottaa Qutb­ (MS: 130). Jahiliyyahia ja or­juut­ta Qutbin­ mu­kaan on myös se, että ihmi­nen toimii omien henki­lökohtaisten halu­jensa, in­tres­siensä, taipumus­tensa ja tavoit­teidensa poh­jalta, koska tällöin ihmi­nen on omien ”ha­lu­­jensa orja” (MS: 43–44, 67, 70). Qutb toteaa, että tais­te­leminen omia haluja, tai­pu­muk­sia, tavoitteita, henkilökohtaisia etuja ja omaan perhee­seen ja kan­sa­kun­taan liit­ty­viä intressejä vastaan on ”sisäistä suurta taistelua Saatanaa vastaan”, ja se on jotain, mi­kä jokaisen musli­min on täy­tynyt käydä ennen astumista taistelukentälle (MS: 82). Qutb viittaa tässä nk. suuremman jihadin (jihad ak­bar) käsitteeseen.

Islamin tärkein velvollisuus on jihadin avulla syöstä val­las­ta ihmis­joh­toi­nen jahi­liy­yah, anastaa po­liit­ti­nen val­ta, toimeen­pan­­na pa­­kol­la Al­lahin sha­­ri’aan pe­­rus­­tu­­va elä­­män­­­tapa ja va­paut­taa ih­mi­set si­­ten ja­­hi­li-val­­lan­­pitä­­jis­tä, -oi­keus- ja -yh­teis­­kun­­ta­jär­jes­tyk­ses­tä, -kä­sit­teis­tä ja -pe­rin­teis­tä. Vasta tämän jäl­keen ih­­mi­sil­­le koit­taa ”täy­del­linen va­­paus” päät­tää, omaksuako islamin usko vai ei, tosin il­man mah­dol­li­suut­ta pa­la­ta enää sha­ri’aa edel­tä­nee­seen ja­hili-jär­jestel­­mään ja -elä­­män­­ta­paan.

Qutbin mukaan ”vain islam on todellinen sivilisaatio” ja kaikki jahili-yh­teis­kun­nat eri muo­doissaan ovat taan­tu­muk­sel­li­sia tyrannioita, joissa ihmiset joutuvat alistumaan tois­­ten ihmisten tai omien halujensa orjuuteen ja jotka siten estävät ihmisiä saavutta­mas­ta ”to­dellista vapautta”. Tämä to­dellinen, ”täy­del­li­nen va­paus” koittaa vasta sitten, kun ­ja­hi­liyya­hin­ tyrannia on saatu tuhottua täy­sin ja ihmiset ovat vapautuneet ”jahili-yhteis­kun­tien, jahili-käsitteiden, jahili-pe­rin­tei­den ja jahili­-johta­­juuden kynsis­tä”. (MS: 34, 71, 81, 106–107.) Vasta tällöin ihmisillä on hänen mukaansa ”va­paa ym­päristö” valita, mitä us­koa, ja päättää, omaksuako islamin usko vai ei (MS: 65). Qutb kui­tenkin ko­rostaa, että tä­mä vapaus ei suinkaan tarkoi­ta sitä, että ihmiset voisivat tässä tilan­teessa päättää palata ta­kai­sin ”omien halujensa orjiksi” tai ”pysytellä toisten ihmisten or­­juu­dessa” jahili­-jär­jes­tel­­män mukaisesti. Ideana on pikem­minkin se, että islam ei suoranaisesti voi pakottaa ih­mi­siä usko­maan sen käsityk­siä, mutta islami­laisessa valtiossa elävien on joka tapauk­ses­sa alistuttava noudat­tamaan Allahin ­shari’aa­, olipa heil­lä minkälaisia us­ko­muk­sia ta­han­sa. (MS: 70–71.) Kuten tunnettua, isla­miin kään­ty­misen lisäksi sha­ri’a antaa kafireille va­pau­den tulla muslimien tappa­miksi tai orjuut­ta­miksi, ja, mi­käli he kuulu­vat nk. Kirjan kan­soihin eli juu­talaisiin tai kristittyihin, lisävaihtoehtona on maksaa suoje­lu­rahaa (jizya) ja alistua elämään nöy­ryyttävässä dhimmin ase­massa muslimien yli­her­ruu­den alla. Mainit­takoon, että yksi keskeinen menetelmä, jolla islam pyrkii vapauttamaan ih­­mi­set ”halu­jen orjuu­desta”, on nimenomaan kafireiden­ alis­ta­mi­nen ja nöy­­ryyt­tä­­mi­nen niin, että hei­dän ase­mansa näyttää mah­dollisimman halvek­suttavalta ja vasten­mieliseltä ver­­rattuna musli­mien etu­oi­keutet­tuun ja hal­litse­vaan ase­maan yh­teis­kunnassa (lue: Dhimmiys).

”Vapaudella” Qutb tarkoittaa näin ollen tilannetta, jossa mi­kään ei estä ihmis­tä kään­ty­mäs­tä mus­­li­miksi, pal­vomasta yk­sin Al­lahia ja noudattamasta yk­sin­omaan shari’aa elä­män kaikilla osa-alu­eilla. Qutb yl­tyy­kin ylis­tä­mään islamia to­delliseksi ihmiskunnan va­pau­­den julistukseksi: ”Tämä us­konto todella on uni­versaali julis­tus ihmi­sen va­pau­desta tois­ten ihmisten orjuudesta ja hänen omien halu­jensa orjuu­desta, joka myös on ih­mis­orjuuden muoto; se on julis­tus siitä, että suvereni­­teetti kuuluu yksin­omaan Allahille ja että Hän on kaikkien maail­mojen Herra. (…) Tämä julistus tarkoittaa, että Allahilta anas­tettu auk­tori­teetti palau­tetaan Hänelle ja anastajat – ne, jotka säätä­vät lakeja toisille ko­hottaen siten itsensä herran ase­maan ja alistaen toiset orjan asemaan – heite­tään ulos.” (MS: 67.) Qutb jatkaa: ”Islamin tärkein velvollisuus tässä maail­massa on syöstä val­las­ta ihmis­johtoinen jahi­liyyah ja ot­taa johtoasema omiin käsiin ja toteut­taa pa­kolla tiet­ty elämän­tapa, joka on sen pysyvä piirre (MS: 148).”

Qutb korostaa voimakkaasti jihadin merkitystä tuon velvollisuuden täyt­tä­mi­ses­sä eli kai­ken ”sor­ron”, ”epäoikeu­denmukaisuuden”, kaikkien ”saatanallisten voi­mien” ja ”saa­ta­nal­listen elämän­­jär­jestelmien” hävittämisessä ja ihmisten tuo­mi­ses­sa ”islamin oikeuden­mu­­kaisuu­teen”: ”Tämä liike käyttää saar­naamis- ja tai­vuttelu­menetelmiä ideoiden ja us­ko­­mus­ten uudistamiseksi, ja se käyttää fyysistä voimaa ja jihadia­ ideoi­den ja usko­mus­ten uudista­mista estä­vän jahili-järjes­telmän organi­saatioiden ja auktoriteet­tien lak­kaut­ta­miseksi.” (MS: 65, 81.) Qutb huo­maut­taa, että länsi­maissa ”us­konnolla” tarkoi­te­taan pel­käs­tään sydämessä vaalittavaa uskoa, jolla ei ole yh­teyttä käytännön elämään, ja siksi uskonnollisen sodankin ajatellaan olevan sotaa uskon pakotta­miseksi ihmissydä­miin, mutta tämä ei päde isla­miin, ”sillä islam on Al­lahin Kaikkivaltiaan koko ih­miskun­nal­le mää­räämä elämän­tapa, ja se perustuu yksin Al­lahin val­tiuteen eli Allahin ha­ki­miyyahiin (su­vere­niteet­tiin) ja määrää käytännön elämästä sen kai­kkine yksi­tyis­kohti­neen”. Qutb painottaa: ”Jihad isla­missa on yksinkertai­sesti nimitys pyr­ki­myk­sel­le tehdä täs­tä elämän­jär­jestel­­mästä hallit­seva maail­massa.” (MS: 86.) Onkin tärkeä pitää mielessä, että kun mus­­limit puhuvat ”islamista” tai ”us­kon­nos­ta” ja sen perustamisesta, he viit­taa­vat sillä sha­­ri’a­-lakia noudattavaan totalitaariseen yhteis­kuntajärjestel­mään, islamin yh­tei­söön ja elämäntapaan eivätkä niinkään hen­kilökohtaiseen uskoon. ”Islam ei ole pelk­kä ’us­ko’”, pai­not­taa Qutb­ (MS: 70) ja jatkaa: ”… joka pai­kassa, missä on olemassa isla­mi­lai­nen yh­teisö, joka on konkreettinen esimerkki jumalallisesti sää­detystä elä­män­jär­jes­tel­mästä, sillä on Ju­malan antama oikeus astua esiin ja ottaa poliittinen järjes­telmä hal­lin­­taansa niin, että se voi perustaa shari’an­ Maan päälle, kun taas uskon asian se jättää hen­kilö­koh­­taisen omantunnon varaan (MS: 86).”

Jihadin on oltava myös hyök­käävää. Jos joku asettaa esteitä islamin levittämiselle ja shari’an toi­­meen­panemiselle ja pyrkii siten ra­joit­ta­maan ”ih­­mi­­sen va­­paut­­ta”, is­­la­­min vel­vol­­li­­suu­te­na on ”va­pau­den puo­lus­ta­misen” ni­mis­sä tais­tella hän­tä vas­taan ja sur­ma­ta hä­net, mi­käli hän ei ilmoi­ta alistu­van­sa.

Qutb soimaa defaitismista ja tietämättömyydestä niitä muslimiajattelijoita, jotka ”olo­suh­tei­den pai­neen alaisina” ja ”petol­listen orientalistien viek­kaiden hyök­käys­ten lan­nis­ta­mina” ovat vääristäneet islamilaisen jihadin mer­ki­tyk­sen puo­lus­tavaksi sodankäynniksi, ja toteaa, että jos jihadin yhteydessä välttämättä halutaan puhua puo­lus­ta­mi­ses­ta, se tu­lee ym­märtää ”ihmisen puo­lusta­miseksi niitä ele­menttejä vastaan, jotka rajoittavat hä­nen vapauttaan” yllä mainitussa merkityksessä, ja tällaiset ele­mentit voivat ilmetä esi­mer­kiksi uskomuksina, käsi­tyksinä ja poliittisina järjestelminä (MS: 71). Ideana siis on, että muslimeilla on Al­lahin antama oikeus anastaa poliittinen valta haltuunsa ja pa­kot­taa kaikki kansakunnat Maan päällä noudattamaan shari’aa, ja jos joku pyrkii estämään tätä, muslimeilla on velvollisuus ihmiskunnan vapauden puolustamisen nimissä taistella hän­tä vastaan ja tarvittaessa alistaa ja tappaa hänet. Qutb toteaa: ”Minkään poliittisen jär­­jestelmän tai materiaalisen voiman ei tulisi asettaa esteitä islamin saarnaamiselle. Sen tulisi antaa jokaiselle yksilölle vapaus hyväksyä tai hylätä se, ja jos joku haluaa hyväksyä sen, sen ei tulisi estää häntä tai taistella häntä vastaan. Jos joku tekee niin, silloin on islamin velvollisuus taistella häntä vastaan, joko kunnes hänet on tapettu tai kunnes hän il­moittaa alistuvansa (MS: 66).”

Is­la­min yh­tei­sön pe­rus­ta­mi­nen ja­hi­li-yh­teis­kun­taan joh­taa väis­tämät­tä konflik­tiin sha­­ri’aa nou­­dat­ta­van, Al­la­hin uni­versaa­lia her­ruut­ta ju­lis­ta­van is­la­­min yh­tei­sön ja it­sen­sä säi­lyt­tä­mään pyr­ki­vän ja­hi­li-yh­tei­sön vä­lil­­lä, sil­lä nä­mä kak­si jär­jes­tel­mää ei­vät voi pit­kään elää rinnan. Täl­löin is­­la­mil­la ei ole muuta mah­dol­li­suut­ta kuin ”puo­lus­tau­tua hyök­käys­tä vas­taan” ja hä­vit­tää täysin kaikki sel­laiset jahili-järjes­tel­mät, kos­­ka ne ovat ”es­tei­tä uni­ver­saa­lin vapau­den tiellä”.

Qutb painottaa, että islamin saapuminen ja islamilaisen yhteisön perustaminen uuteen yhteiskun­taan johtaa aina väistämättä konfliktiin, koska ympäröivä jahili­-yhteiskunta haluaa luonnollisesti säi­lyttää itsensä. Qutb­ kuvaa islamia ja sen osaksi langetettua kamp­pailua seuraavasti: ”Sen [isla­min] pelkkä olemassa­olo ylei­senä julis­tuksena Allahin universaalista herruu­desta ja julistuksena ihmisen va­paudesta kaik­kien muiden kuin Allahin orjuudesta ja sen järjestäy­tyminen liikkeeksi uu­den johdon alle, joka on eri kuin olemassa oleva jahili­-johto, sekä se, että se luo jumalalliseen auk­toriteettiin ja Yhdelle Ju­ma­lalle alis­tumiseen perustuvan erillisen ja pysyvän yhteiskunnan, on riit­tävä syy ym­pä­röivälle, ih­misauktoriteettiin muodossa tai toisessa perustuvalle ja­hi­li­-yh­teis­kun­nal­le nousta sitä vastaan säi­lyttääkseen itsensä ja tukahduttaakseen islamin. (…) Tämä on luonnollista kamp­pailua kahden jär­jestelmän välillä, jotka eivät voi elää rinnan pitkään. Tämä on tosiasia, jota ei voi kieltää, ja näin ollen isla­milla ei ole muuta mahdollisuutta kuin puolus­tautua hyökkäystä vas­­taan.” (MS: 83.) Näin ollen kaikki yhteiskunnat ja yk­si­löt, jotka eivät halua alistua muslimien yliher­ruuden alle ja nou­­dattaa Allahin sha­ri’aa­, vaan pyrkivät säilyt­tämään oman yhteis­kuntajärjestyk­sensä, kulttuu­rinsa, pe­rin­teen­sä ja elä­­mäntapansa, ovat tä­män näkemyksen mukaan ”hyökkääjiä”, joita vastaan mus­li­mien on puolus­tauduttava ja jotka on alistettava ja tarvittaessa tapettava, sillä, kuten Qutb­ asian ilmaisee: ”Islamin velvollisuus on hävittää täysin kaikki sellaiset järjes­tel­mät, kos­ka ne ovat esteitä universaalin vapau­den tiellä (MS: 85).”

Mus­li­min ainoa kansallisuus on hänen uskonsa, ainoa ko­timaa Dar al-is­lam (sha­ri’a-lakia nou­­dat­­ta­va is­la­min alue), ai­noa hal­lit­sija Al­lah, ai­noa pe­rus­tus­la­ki Ko­raani, ja hänen ai­noita su­ku­­lai­siaan ovat ne, jot­ka ja­ka­vat us­kon Alla­hiin. Muslimi voi olla lo­jaali vain Dar al-is­lamille, jon­ka on le­vitt­äy­dyt­tä­vä kaik­kial­le maail­­maan. Is­lam ei voi sal­lia mi­­­tään se­­koit­­tu­mista ja­hiliyya­hin­ kans­sa eikä suos­tua mihin­kään komp­ro­­mis­­seihin ja­hili-yh­teiskun­nan käy­tän­tö­jen kans­sa. Jäl­­jel­le jää vain joko is­lam tai ja­hi­­liyyah­: is­­lam ei voi suos­­­tua tilan­tee­­seen, joka on puo­liksi is­la­mia ja puo­liksi jahi­liyyahia­.

Qutb korostaa voimakkaasti jihadin universaalia, globaalia luonnetta ja sitä, että mus­li­min ainoa kansallisuus on hänen uskonsa, ainoa kotimaa Dar al-islam (shari’a-lakia nou­dat­tava islamin alue), ainoa hallitsija Allah, ainoa perustusla­ki Koraani, ja hänen ainoita suku­laisiaan ovat ne, jotka jakavat uskon Allahiin (MS: 132–133), ja näin ollen muslimin tulisi eliminoida tästä käsityksestä kaikki vähäi­simmätkin jahiliyyahin elemen­tit, ku­ten shirkin suhteessa kotimaahan, rotuun, kansaan, sukujuuriin tai materiaalisiin intres­sei­hin (MS: 143). Qutb painottaa erityisesti, että islamin sanoma ei rajoitu arabeihin eikä se ole pelkäs­tään ara­bien vapauden julistus, vaan se on suunnattu koko ihmiskunnalle ja sen toi­min­ta­pii­ri­nä on koko Maa: ”Tämä uskonto haluaa tuoda koko maailman takaisin Yllä­­pitä­jälleen ja vapauttaa sen kaik­kien muiden paitsi Allahin orjuudesta (MS: 60).” Monet jihadistit, erityi­sesti al-Qa’idan ideologit, ovat tulkinneet tämän Qutbin nä­ke­myk­sen kan­­nanotoksi sen puo­lesta, että muslimien, erityisesti ara­bien, ei tulisi jihadissaan ra­joittua kansalliseen taiste­luun mus­li­­mi­mai­­den maal­lis­tu­nei­ta val­lan­pi­tä­jiä vas­­taan, vaan jihadia tulisi käydä globaalilla rin­tamal­la – islamin maail­man­laajuisen yhteisön eli um­man puo­­lus­tamiseksi hyökkääjää vastaan, isla­milai­sen valtion pe­rus­ta­­mi­sek­si ja kali­faa­tin palautta­miseksi ja sit­ten lo­pul­ta shari’an­ voimaan­­saat­ta­miseksi kaik­kialla maail­mas­­sa.

Kuten Qutb siis toteaa, muslimin ainoa kotimaa, jota kohtaan hän voi olla lojaali, on Dar al-islam, mus­limien hallitsema ”islamin alue”, jossa noudatetaan shari’aa ja islami­laista elä­­mäntapaa, ja koko muu maailma on Dar al-harbia eli ”sodan aluetta”. Qutb pai­nottaa, että muslimi on valmiina taiste­lemaan Dar al-harbia­ vastaan, vaikka se olisi hänen syn­ty­­­mä­paik­kansa, hänen sukulaistensa asuin­paikka tai hänen omaisuutensa tai muiden ma­te­riaa­listen intres­siensä si­jaintipaikka (MS: 131, 140). Niinpä tästä näkökulmasta kat­sot­tuna ajatus mus­li­mien integ­roitumi­sesta länsi­maisiin yhteiskuntiin on täysin pois­sul­jet­tu vaih­to­eh­to. Qutb­ korostaa: ”Tehtä­vänämme on olla tekemättä komp­romis­seja ja­hi­li-yh­teiskunnan käytäntöjen kanssa, emmekä voi olla lojaaleja sitä kohtaan. Jahili­-omi­nai­­suuksiensa johdosta jahili-yhteiskunta ei ole kompromissien arvoinen. (…) Ta­voit­tee­nam­me on muuttaa perustavassa ristiriidassa islamin kanssa oleva ­jahili­-jär­jestelmä juu­riaan myöten… (…) Ensi as­ke­lee­nam­me on nousta jahili­-yhteiskunnan ja kaikkien sen kä­si­­tysten ja arvojen yläpuolelle. Emme tingi omista arvoistamme ja käsityksis­tämme mis­sään määrin tämän ­jahili­-yh­teis­kun­nan hyväksi. Emme koskaan! (MS: 35)” Hän jat­kaa: ”Islam ei voi sallia mi­­tään se­koit­tumista jahiliyyahin­ kanssa, ei käsityksissään eikä niistä joh­de­tuis­sa elä­män­ta­­vois­saan. Jäl­jelle jää vain jo­ko islam tai jahi­liyyah­: is­lam ei voi suos­­tua tilan­tee­seen, joka on puo­liksi is­la­mia ja puo­liksi jahi­liyyahia­. Tässä suh­teessa is­la­­min nä­kö­kanta on hyvin selkeä. Se sa­noo, että to­tuus on yksi eikä sitä voi jakaa (MS: 146).”

Qutbin näkemys sillanrakennuksesta islamin ja muiden uskontojen ja yh­teis­kun­ta­jär­jes­tel­mien vä­lille on tuttu nykyisestä monikulturismin­ ideologiasta, jo­ka sallii tällaisen sil­lan ylit­tämisen vain yh­teen suuntaan: ”Kuilu islamin ja jah­i­liy­ya­hin välillä on suuri, eikä sen yli pidä rakentaa siltaa niin, että ih­miset kahdella puolella voivat sekoittua kes­ke­nään, vaan ainoastaan siten, että ja­hi­liy­ya­hin ihmi­set voivat tulla yli isla­miin, elivätpä he niin kut­sutussa ’islamilaisessa’ maassa ja pitivätpä he itseään muslimeina tai olivatpa he ’is­la­­­milaisten’ mai­den ulkopuolella…” (MS: 156).

Islam tulee elvyttää asteittain, aivan kuten pro­feet­ta Mu­ham­mad ai­koi­naan pe­rus­ti is­la­min. Ensin tulee muodostaa etujoukko, joka irtautuu ja­hili-yhteiskunnasta ja tu­lee sii­tä riip­pu­mat­to­maksi ja jonka kes­kuk­se­na toi­­mii uu­si johto. Sen jälkeen islamin yh­tei­sön tu­lee vah­vis­tua jo­ka ta­sol­la en­nen ja­hili-yhteiskun­nan avoin­ta haas­­ta­mista.

Kuinka islamin elvyttäminen sitten Qutbin mukaan tulisi toteuttaa käy­tän­nös­sä? Qutb täh­­dentää, että tässäkin asiassa olennaista on seurata profeetta Mu­ham­ma­din esi­merk­kiä. Ensin tulee muo­dos­taa etu­joukko, joka tuntee tämän pitkän matkan varrelle si­joit­tuvat virstanpyl­väät, ja juuri tä­män etujoukon opastukseksi Qutb­ laatikin teoksensa Ma’alim fi al-Tariq (”Virstanpyl­väät”) (MS: 27–28). Pelkkä abstrakti teo­reetti­nen tietämys ei siis riitä, vaan uskon kanssa samanai­kaisesti on perustet­tava siihen poh­jau­tuva yh­tei­sö ja liike (MS: 51). Qutb toteaa: ”On tarpeen, että tämä ryhmä irtautuu jahili-yhteis­kun­nasta siten että, siitä tulee riippumaton ja erillinen aktiivisesta ja järjestäytyneestä jahili-yh­­teis­kun­nasta, joka pyrkii torjumaan islamin. Tämän uuden ryhmän kes­kuksena tulisi olla uusi johto – johto, joka ensin henkilöityi itse profeetassa ja joka hänen jälkeensä siir­tyi niille, jotka pyrki­vät tuomaan ihmi­set takaisin Allahin Kaik­ki­val­tiaan suvereniteetin, Hä­nen auktoriteettinsa ja Hänen la­kiensa pii­riin (MS: 58).” Qutb varoittaa, että heti kun täl­lainen etujoukko on perustettu, on syytä varautua siihen, että jahili­-yhteiskunta päät­tää hyökätä sen kimppuun, joten muslimiyhteisön on syytä ensin vahvistua joka tasolla tar­peeksi ennen jahili­-yhteiskun­nan avointa haastamista (MS: 90).

Qutb korostaa, että matka islamin elvyttämisestä ja islamilaisen yhteisön pe­rus­ta­mi­ses­ta sen maa­ilmanherruu­teen on pitkä (MS: 25–26, 50), ja siinä tulisi edetä asteittaisesti ja vakaasti soveltamal­la samaa menetelmää, jolla profeetta Mu­ham­mad aikoinaan perusti islamin. Qutb­ tii­vistää siihen liit­tyvät keskeiset vaiheet seuraavasti siteeraten imaami ibn Qayyimia­ (1292–1350): ”Ensin musli­meja pidäteltiin taistele­masta, sitten heidän sallittiin tais­tella, sitten heidät määrättiin taistele­maan hyök­kääjiä vastaan ja lopulta heidät mää­rät­tiin tais­telemaan kaikkia monijumalaisia vas­taan.” (MS: 74.) Ibn Qayyim täsmentää: “Täten 13 vuoden ajan lähettiläisyytensä alkamisesta hän [Mu­hammad] kut­sui ih­mi­siä Al­la­­hin luo saarnaamalla, taistelematta ja kantamatta jizyaa [suo­je­lu­ve­roa/‑ra­haa], ja hän­­tä käs­kettiin hillitse­mään itsensä ja harjoittamaan kär­si­väl­li­syyt­tä ja malttia. Sitten hä­net mää­rättiin muut­tamaan, ja myöhemmin annettiin lupa taistella. Sitten hänet käs­kettiin taistelemaan niitä vastaan, jotka taiste­livat häntä vastaan, ja olemaan tais­te­le­mat­ta niitä vastaan, jotka eivät so­tineet häntä vastaan. Myö­hemmin hänet määrättiin tais­te­le­maan polyteistejä vastaan, kun­nes Alla­hin uskonto on täysin val­lassa.” (MS: 63.)

Edellä mainittu ensimmäi­nen vaihe, jolloin muslimeja pidäteltiin väliaikaisesti taiste­le­mas­ta, tunne­taan Mekan vaiheena. Qutb­ painot­taa, että taistelu mus­li­mien ja ”Allahin auk­­to­riteetin anastajien” välillä on ikuista ja jatkuu, ”kunnes uskonto on puhdistettu Alla­­hia Kaikkivaltiasta varten”, ja niinpä ­Mekan­ vai­heen rauhanomaisuus selittyykin puh­taas­ti strategisilla syillä, jotka liit­tyvät mus­li­mi­yh­­tei­­sön pe­rustamiseen (MS: 75). Qutb luettelee useita tällaisia mah­dollisia syitä: Taisteleminen olisi hel­posti voinut sekoittua heimo­sodankäyntiin, jonka pyör­tei­siin islam olisi voinut hävitä. Mekan ­val­mentautumis­- ja va­rus­tau­tu­mis­vai­hees­sa olennais­ta oli vahvistaa uskoa Al­lahin ykseyteen ja ke­hit­tää kär­si­väl­lisyyttä ja hermojen hallintaa. Taistele­minen olisi luonut nega­tiivisen mie­li­ku­van isla­mista, mikä olisi voinut kääntyä muslimeja itseään vastaan. Muslimien ima­gon kan­nalta oli hyödyl­lisempää esiin­tyä sorrettuina mutta sellaisina, jotka eivät myönnä tappiotaan, sillä perin­teisesti se vetoaa arabien kunnian­tuntoon ja he­rättää näiden aut­ta­mis­halun erityisesti, jos sorret­tua kunni­oi­tetaan, kuten Qutb toteaa. Qutb myös pai­not­taa, että muslimien lukumäärä Mekan­ vaiheessa oli hyvin pieni: ”Jos taiste­lu näissä olo­suh­teissa olisi sallittu, tämä ra­jallinen sodankäynti olisi johtanut muslimien täy­delli­seen tu­hoon; vaikka he olisivat tappa­neet suuren lukumää­rän vastustajiaan, hei­dät olisi silti hä­vitet­ty täysin.” (MS: 76–77.)

Kuten tunnettua, salamurhaa pelännyt Muhammad joutui vuonna 622 vä­hä­lu­kui­si­ne seu­­raa­jineen muuttamaan (hijra) Mekasta Medinaan, jossa hänen on­nis­tui manipu­loin­ti­ky­kyjensä ansi­osta ko­hota vahvaksi poliittiseksi ja so­ti­laal­li­sek­si johtajaksi. Huomion­ar­vois­ta on, että juuri hijra, siir­tymi­nen Medinaan ja sotilaspoliit­tisen val­ta­kes­kuk­sen pe­rus­­­taminen sinne, on hetki, josta islamin ajan­lasku alkaa, ja nimenomaan tuossa vai­hees­sa Muham­madin saa­mat ilmes­tykset alkoi­vat muut­­tua yhä sotai­sem­miksi ja hyök­kää­vämmiksi:

Profeetta sanoi: “Minut on mää­rätty taistele­maan ihmi­siä vastaan, kunnes he todis­ta­vat, että ei ole muuta juma­laa kuin Al­lah ja että Mu­ham­mad on Hä­nen palvelijansa ja Hänen lähetti­läänsä, suuntaavat kas­vonsa qib­laam­me­ (ru­kous­suun­­taam­me) koh­ti, syö­­vät mitä teu­­ras­­tam­me ja ru­koilevat taval­lamme.” (Sunan Abu-Dawud, Ki­tab Al-Ji­had, 14: 2635)

Taistelkaa heitä vastaan, kunnes epäjumalia ei enää palvota, vaan yksin Allahia (koko maailmassa), mutta jos he herkeävät (palvomasta muita Allahin lisäksi), tietää Allah, mitä he tekevät. (Koraani 8:39)

Hän (Allah) on lä­hettänyt lä­hetti­läänsä (Muham­madin) tuomaan johda­tuk­sen ja to­tuu­den us­kon­non (islamin) saattaakseen sen voittamaan kaikki muut us­konnot, vaik­ka se on vastoin vää­rä­­uskoisten (moni­juma­laisten, pa­kanoi­den, epä­­ju­ma­­lan­­pal­­vojien ja ateistien) tah­toa. (Koraani 9:33)

Kun rauhoitetut kuukaudet ovat kuluneet, tappa­kaa us­kot­tomat missä heitä ta­paat­te­kin, van­gitkaa ja saarta­kaa heidät ja väi­jykää heitä kaik­ki­alla, mutta jos he katuvat, pi­tä­vät ru­kouksensa ja antavat al­muja, an­takaa heidän mennä rauhassa. Allah on An­teeksi­an­tava. (9:5)

Koraanin (2:106, 13:39, 16:101, 17:85–86, 87:6-7) itsensä säätämän ku­moa­mis­pe­ri­aat­teen (naskh) mukaisesti myöhäisemmät, Medi­nan vai­heen sotaisat jakeet (esim. 8:39, 9:5) ku­moa­vat varhaisem­mat, Mekan vai­heen suh­teellisen rauhan­omaiset ja­keet (esim. 2:256). (On huomattava, että Koraa­nia ei ole järjestetty kronolo­gi­sesti, joten Koraanin suurien ai­ka­järjestys on tarkistettava erikseen.) Qutbin oivallus siis oli, että tilanteessa, jossa jahi­liyyahia edustavat voimat ovat vallassa ja muslimit ovat selvästi altavastaa­jan ase­massa, olisi virhe nou­dat­taa Medinan vaiheen lopullisia, sotaisia il­moituksia, sillä tällöin avoin aseel­linen jihad johtaisi mus­­li­mi­­yh­­tei­­sön tu­hoon. Sen sijaan tällaisessa tilan­teessa on stra­­te­gisesti järkevämpää noudattaa Mekan vai­heen mu­kaista va­ro­vaista lä­hes­tymis­­ta­paa, aivan ku­ten pro­feetta Muhammad oli ai­koi­naan me­netel­lyt Alla­hilta saamiensa il­moi­­­tusten pohjalta.

Sayyid Qutbia käsittelevä katkelma elokuvasta ”Jihad: The Men and Ideas behind Al Qaeda” (2007).

”Virstanpylväät” uuden sanaston lähteenä

Ma’alim fi al-Ta­riq tarjosi jihadistien käyttöön uuden sanaston, joka aikoinaan oli mitä il­mei­sim­min tar­koi­tet­tu kommunismista kiinnostuneen arabinuorison hou­­­kut­­­te­­le­­mi­­sek­­si Mus­­­li­mi­­vel­jes­kun­­taan mutta joka sittemmin on osoit­­tau­tu­nut erittäin te­hok­kaak­si pro­pa­gan­da-aseek­si ny­ky-Län­nen kom­mu­nis­mia ihan­noi­vas­sa kult­tuu­ri­mar­xis­ti­ses­sa valta­kult­­tuu­ris­sa. Nimittäin, kun ”so­si­aa­li­sen oikeu­den­mu­kai­suu­den puo­lus­ta­jat” Län­nes­sä kuu­­levat mus­li­mien haluavan va­pau­tua ”sor­ros­ta” ja ”epäoikeudenmukaisuudesta”, jo­hon syyllisiä ovat musli­mi­maiden itse­val­tai­set tyran­nit (taghut), Is­rael, Yhdysvallat ja muut länsimaat, ja saavuttaa ”vapauden” ja luoda ”oi­keu­den­mu­kai­sen” yhteis­kunnan, se vah­vistaa näi­den ”hyvien”, ”tiedostavien” ja ”vastuul­listen” ihmis­ten kult­tuuri­marxis­tisia nar­­ra­tii­ve­ja ja saa heidät fanaattisesti ja mitään kyseenalaistamatta vaatimaan noiden sortajien ku­kis­tamista ja tuhoamista. Koska heidän ideo­­lo­­gian­­sa ei kestä min­­kään­­laista kriit­tistä tar­kas­telua, vaan siihen on vain us­kot­­ta­va so­keas­­ti, he janoavat in­for­maa­tio­ta, joka pön­kit­tää sitä, ja valtamedia vastaa tähän tar­pee­seen suoltamalla heille va­­le­­uu­ti­sia ja sen­su­roi­mal­la to­del­li­set uutiset – kos­­ka se on osoittautunut erittäin tuottoisaksi lii­ke­toi­minnaksi ja koska enemmistö toimittajista on samanlaisia ”maailmanparantajia” kuin he itse. He tor­juvat noi­den sor­to­väit­teiden kriit­­tisen tarkastelun myös sik­si, että he pel­kää­­vät tu­le­van­­sa lei­ma­tuiksi ”rasisteiksi”, ”is­la­­­mo­foo­bi­koiksi” ja ”muu­ka­lais­­kam­­moi­sik­si” ja sul­je­tuik­­si siten hal­­veksittuina ulos omas­ta ”hy­vien ih­mis­ten” ryh­mäs­­tään. Tä­mä pel­ko pe­rus­tuu hei­dän omaan ko­­­ke­muk­­seensa siitä, että heidän ryhmänsä ei hy­väk­sy min­­kään­laista toi­­sin­ajat­te­lua vaan vaa­tii fa­sis­min pe­­­riaat­tei­den mukaisesti yksi­löä uhraaman itsensä kol­­­lek­­tii­­vin hy­väk­si niin, että yhte­näi­­s­enä tuo kol­lek­tii­vi olisi mah­dol­li­simman vah­va voi­ma ”sor­tajien” ja ”sor­­to­ra­ken­tei­den” tu­hoa­mi­sek­si ja uto­pis­ti­sen mo­ni­­kult­tuu­ri­sen, kom­­­mu­nis­ti­­sen yh­teis­­kun­­nan ra­­ken­­­ta­mi­­seksi tuhotun yh­­teis­­­kun­nan rau­nioil­le. Sitä pait­si, kukapa haluaisi julkisesti ilmoittaa vastustavansa ”oi­keu­den­mu­kai­suut­ta” ja ”va­paut­ta”?

Monien kult­tuuri­marxis­tien fa­naat­­tiset nä­ke­myk­set ovat niin sa­man­kal­taisia Qutbin fa­sis­­tis­­ten ajatusten kanssa, että kään­­tyminen is­la­miin on heille luon­nol­linen seuraava as­kel, mutta jotkut va­sem­mis­to­lai­­sis­ta voi­vat tulla toisiin aa­tok­siin, jos he rohke­­ne­vat tut­kia tar­­kem­­min, mitä sellaiset käsitteet, ku­­ten ”epä­­oi­keu­den­mu­kai­suus”, ”oi­keu­den­mu­kai­suus” ja ”vapaus”, to­del­lisuudessa tar­koit­ta­vat is­la­­min yli­val­taa aja­vien tahojen re­to­rii­kassa.

  • Kun Qutbin näkemyksiin viittaavat muslimit puhuvat ”oikeudesta”, se viittaa sha­ri’a-la­kiin. Kun he puhuvat ”oi­keu­­den­mu­kaisuudesta”, se viittaa shari’a-lain ky­seen­alais­­ta­mat­to­maan noudattamiseen.
  • Kun he puhuvat ”epäoikeudenmukaisuudesta”, ”sorrosta” tai ”ty­­ranniasta”, se viit­taa tilanteeseen, jossa sha­ri’a ei toimi ihmiselämän kaikkien osa-aluei­den pe­rus­tana vaan sen sijaan tai sen rinnalla noudatetaan ihmisten säätämiä la­ke­ja tai vaa­li­­­taan muita kuin islamiin perustuvia perinteitä.
  • Kun he puhuvat ”vapaudesta”, se viittaa tilanteeseen, jossa shari’a-laki on saatettu voi­­maan, kaikki jahili-järjestelmät on tuhottu ja ihmisillä on ”va­paus” omaksua is­lam us­kok­seen tai tulla tapetuiksi tai orjiksi tai, jos he ovat krisittyjä, juutalaisia tai za­­rat­hustralaisia, alistua suojelurahaa maksaviksi dhimmeiksi – toisen luokan kan­sa­­lai­sik­si, joil­la on rajalliset kan­sa­lais­oi­keu­det. ”Vapaus” viittaa myös vapauteen ”ha­lujen or­juu­des­ta”, jossa yksilö on luopunut täysin omista hen­ki­lö­kohtai­sista us­ko­­muk­sistaan, ha­luis­taan, tai­pu­muk­sistaan, intres­seisttään ja elä­män­ta­vastaan. Tä­mä näkemys voi olla hyvin­kin lähellä nykypäivän vasem­misto­radi­kaa­lien kä­si­tys­tä va­pau­desta mutta kovin kau­ka­na 60-luvun hippien käsitystä vapaudesta
  • Kun he pu­hu­vat ”vapauden puo­lustamisesta”, se viittaa tilanteseen, jossa kafirit, us­kot­­to­mat, pyr­­ki­vät es­tä­mään shari’a-lain toimeenpanemisen säi­lyt­tääk­seen oman elä­­män­ta­pan­sa ja va­pau­tensa ja jossa muslimit ”uni­­­ver­saa­lin vapauden puo­lus­ta­mi­sen” nimissä tais­­te­­le­vat hei­tä vastaan ja surmavat heidät, mikäli he eivät alistu.
  • Kun he puhuvat ”islamista”, he viit­taavat mus­limi­yhteisöön, joka palvoo yksin Al­la­hia eikä mi­tään muu­ta ja nou­dattaa yk­sin­omaan shari’a-lakia elämän ja yh­teis­kun­nan kai­killa osa-alueil­la, tai he viittaavat sha­ri’a-la­kiin tai siihen perustuvaan is­la­min elämäntapaan (din). Siihen voi sisältyä myös ajatus ”uskosta” kris­tin­us­kon mer­ki­­tyk­sessä, mutta vain toissijaisena element­ti­nä. Ku­ten Qut­bin Ma’alim fi al-Ta­riq ‑teok­ses­ta­kin il­me­nee, olen­nais­ta islamisssa ei ole se, mi­hin ku­kin us­koo sy­dä­mes­sään, vaan alis­tu­mi­nen ”Al­la­­hin orjuu­teen” ja shari’-a-lain nou­dat­ta­mi­nen.

erdoagn

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdo­ğan näyt­tää mo­lem­min käm­me­nin ara­bi­ke­vään myö­tä Mus­li­mi­vel­jes­kun­nan tun­nuk­sek­si muo­dos­tu­nut­ta R4BIA-ele­ttä.

Muslimiveljeskunta viljelee mie­­lel­lään edellä mai­nit­tuja termejä järjestöjensä ja puo­luei­den­sa nimissä. Esi­mer­kik­si Egyp­tissä Mus­li­mi­vel­­jes­­kun­nan puo­lueen ni­mi on ”Va­paus- ja oi­keus­puo­lue” ja Turkissa ”Oi­keus- ja ke­hi­tys­­puo­lue” (AKP), missä ”kehitys” viit­taa sha­ri’an as­teit­tai­seen täy­tän­töön­­­pa­noon vel­jes­kun­­nan pe­ri­aat­tei­den mu­kai­sesti. Lännessä Mus­limiveljeskunta käyt­tää ylipäätään erit­täin paljon tietoisesti termistöä, jonka he tie­tä­vät ka­firei­den ym­mär­tä­vän väärin (esim. ”ter­rorismi”, ”rauha”, ”us­kon­to”, ”ih­­mis­­oi­keu­det”, ”ta­sa-ar­vo”, ”ra­sis­mi”, ”so­­pi­mus”, ”to­tuus”, ”sa­nan­va­paus”, ”ju­ma­lan­pilk­ka”) ja jonka to­­del­­li­sen mer­­­ki­tyk­sen tuntevat vain asiaan vihkiytyneet ja in­dok­tri­noi­dut muslimit. Idea­na on saada kafirit hyväksymään asioita, joiden todellista merkitystä he eivät tiedä, ja sitten vaivihkaa syrjäyttää kafireiden sanoille antama merkitys islamin yli­valtaa aja­vien muslimien niille antamalla merkityksellä, mikä ta­pah­tuu pikku hiljaa mus­li­mi­väes­tön lisääntymisen myötä. Tä­män­­­­­­kal­tai­nen tietoinen har­haut­ta­mi­nen (ta­qiy­ya ja taw­ri­ya) on sha­ri’an mukaan sal­lit­tua ja jopa pa­kollista, mi­kä­li sen avulla ta­voi­tel­ta­va päämäärä on pa­kol­linen (‘Umdat al-Salik o9.0–o9.1). Yksi täl­­lai­­nen mus­­­li­­meil­le pa­kol­li­nen pää­mää­rä on ji­had Allahin sha­ri’an voimaan­­saat­­tamiseksi kaik­­­kial­­la maail­mas­­­sa.

”Virstanpylväät” jihadistien inspiraation lähteenä

Sayyid Qutbin Ma’alim fi al-Ta­riq pysyttelee varsin abstraktilla tasolla. Qutb toteaa, että is­lamin elvyttämisen liike tulisi käynnistää jossain muslimimaassa (MS: 27), mutta teos jättää paljon tulkinnan varaa sen suh­teen, mihin kon­kreet­ti­siin toimenpiteisiin mus­li­mien tu­li­si ryh­tyä tietyssä ti­lan­tees­sa ja olo­suh­teis­sa ta­voit­tei­densa saavut­tamisek­si. Niin­­pä se antaa ai­nek­­sia ja tukea hy­­vin­­­kin erilaisille tulkinnoille ja lä­hes­ty­mis­ta­voil­le.

  • Qutb painottaa, et­tä matka is­­la­­min maail­man­her­ruu­teen on pitkä, mi­kä ajatus so­pii yhteen sen Hasan al-Ban­nan idean kans­­sa, että kan­sa on vä­hi­tel­len indoktrinoitava is­lamiin ruohonjuuritasolta käsin al­kaen yksi­lös­tä ja edeten aina suu­rem­piin yh­teis­­kun­nal­lis-so­silaa­lisiin yksik­köihin. Tämä on edelleen Mus­­­li­mi­vel­jes­kun­nan joh­to­aja­tus, sa­maan aikaan kun se kui­ten­kin op­por­tu­ni­sesti tukee eri aseellisia ji­ha­dis­ti­­ryhmiä aina, kun se kat­soo niil­lä olevan rea­­lis­tisia mah­­­­­dol­­­­l­i­­suuk­­sia on­nis­tua ta­voit­teis­saan.
  • Qutbin vaa­timus siitä, että islamin pe­rus­ta­mi­sek­si etujoukon on ir­tau­dut­ta­va jahili-yh­­teis­kun­nas­ta voidaan tulkita siten, että tämä ir­taan­tu­mi­nen ei tapahdu pel­käs­tään henkisellä vaan myös fyysisellä tasolla, ai­­van ku­ten Mu­ham­mad toi­mi siirtyes­sään (arab. hijra) Mekasta Me­dinaan pe­rus­taak­seen is­lamilaisen valtion sin­ne.
  • Qutbin ajatukset siitä, että islamin yhteisön on ir­taan­nut­ta­va jahili-yh­teis­kun­nasta, koska islam ei voi sallia mi­­tään se­koit­tumista jahiliyyahin­ kanssa ja lopulta vain toi­nen näistä järjestelmistä voi jäädä jäljelle, ovat ins­pi­roi­neet erityisesti nykypäivän sa­la­fisteja, jotka kieltäytyvät osallistumasta millään tavalla ja­hi­li-ins­ti­tuu­tioi­den toi­min­­­taan ja suorasanaisesti vaativat shari’a-lain toimeenpanemista sen lopullisessa, Me­­­di­­­nan muo­dos­sa kaik­kine brutaa­leine ran­gais­­tuk­sineen.
  • Qutbin tekemä erittäin jyrkkä ja ehdoton kahtiajako islamin ja ja­hi­­liy­yahin välille on vedonnut moniin mus­limeihin, jotka ovat halunneet saa­da ul­koi­sen auk­to­ri­tee­tin antamia valmiita ja yksinkertaisia joko–tai-vas­tauk­sia elä­män­ky­sy­myk­siin­­sä. Koraani ja hadithit ovat tavalliselle rivimuslimille vaikeaselkoisia lähteitä, mutta Qutb selittää islamin ytimen helposti ym­mär­ret­tä­väl­lä tavalla niin, että islam vai­kut­taa jok­seen­kin ko­he­ren­tilta ja joh­don­mu­kai­sel­ta jär­jes­tel­mäl­tä, jos vain hy­väk­syy sen si­nän­sä järjettömät, ris­ti­rii­tai­set ja kes­tä­mät­tö­mät läh­tö­olet­ta­muk­set.
  • Se Qutbin näkemys, että myös kaikki nykyiset mus­li­mi­yh­teis­kun­nat ovat itse asias­sa jahilliyahin vallassa ja että islamin velvollisuutena on syöstä jahili-vallanpitäjät val­­lasta ja tuhota kaikki jahili-järjestelmät, on saanut monet jihadistit muuttamaan vi­holliskuvaansa. Vihollisia eivät olekaan pelkästään juu­ta­lai­set ja im­­pe­­ria­­lis­­ti­set ”ris­ti­retkeläiset”, kuten aiemmin oli ollut tapana ajatella, vaan myös toiset mus­li­mit, mikäli nämä eivät luovu jahiliyyahin saas­tut­tamasta elämäntavastaan ja ”pa­laa” nou­dattamaan sha­ri’a-lakia sen sa­la­fis­ti­ses­sa, Koraaniin ja sunnaan pe­rus­tu­vas­sa muo­­­dossa. Tämä on johtanut syytöksiin us­kon­hyl­kää­mi­ses­tä (takfir) ja ää­rim­mil­leen siihen, että jokin jiha­disti­ryhmä julistaa us­kon­luo­pioik­si (mur­tadd) tai tees­ken­te­li­jöik­si (mu­na­fiq) kaik­ki muut muslimit, jotka ei­vät suostu liit­ty­mään sen rivei­hin. Seu­­rauk­sena tästä kaikesta on ollut levotto­muuksien ja ter­ro­ris­min li­sään­ty­mis­tä mus­limi­maissa, kun jihadistit ovat pyrkineet vä­ki­val­tai­ses­ti syök­se­mään val­lasta maal­­lis­tu­neita ”us­kon­­luo­pio­hal­lit­si­joi­ta” tai puhdistamaan muslimiväestöä ”tees­­­ken­­­te­lijöis­tä” isla­mi­­lai­sen val­tion pe­rus­ta­miseksi. Toiset jihadistiryhmät, kuten al-Qa’ida, sen si­jaan vas­­tus­tavat tä­tä lä­hes­tymis­ta­paa, koska se luo mus­limien kes­kuu­­teen epä­so­pua (fit­na), ja ne pitävät­ sen sijaan en­si­si­jai­se­na vi­hol­lise­naan ”us­kon­­luo­pio­­hal­lit­si­joi­ta” ”sät­ky­nuk­kei­naan” käyt­tä­vää ”juu­ta­lais-ris­ti­ret­keläis­tä liit­tou­­­maa” – sillä periaatteella, että on parempi hankkiutua eroon ensin suu­rem­mas­ta pa­hasta ja sitten vasta myö­hem­min pienemmästä pahasta.

Vuonna 2013 valmistunut erinomainen ranskalaisdokumentti ”The Brot­her­­hood”, joka kattaa Mus­li­mi­vel­jes­kun­nan historian sen syntyvaiheista aina arabi­kevään jälki­mai­nin­­keihin asti. Ks. Sayyid Qutbia käsittelevä osuus 14:39–20:54 käyn­nis­tä­mäl­lä yl­lä ole­va vi­deo.

***

Kirjoitelmasarjan seuraavassa osassa tarkastellaan joitakin keskeisiä sun­ni­ji­ha­dis­ti­ryhmiä, jotka ovat saaneet alkunsa tai inspi­roi­tuneet Mus­li­mi­vel­jes­kun­nasta tai sen ideo­lo­­gias­ta, erityisesti Sayyid Qutbin nä­ke­myksis­tä.


MS = Qutb, Sayyid. Milestones (Ma’alim fi’l-tareeq). Ed. by A.B. al-Mehri. Maktabah Book­sellers and Pub­lish­ers. Bir­ming­ham, England, 2006.

Mainokset

Moskeija, pysäköintijihad… – What the Waqf?!

Shariavapaa vyöhykeYksi shari’aan liittyvä olennainen käsite, joka on jäänyt suh­teel­li­sen vä­hälle huo­miol­le is­la­mi­saa­tio­ta käsittelevissä analyyseissa, on ”waqf”. Sil­lä viitataan jo­hon­kin, minkä muslimit ovat ”py­hit­tä­neet” islamille ”tuo­mio­päi­vään” asti. Tämän ar­tik­kelin alussa kerrataan waqfin perusidea, jota on aiemmin käsitelty artikkelissa Is­rae­lin–Palestiinan konflikti, ja sen jälkeen tarkastellaan, kuinka mus­li­mit py­hit­tä­vät islamille yhä uusia aluei­ta julkisesta tilasta Dar al-harbissa.

”Muslimisukupolville tuomiopäivään asti pyhitetty”

Tietyssä yhteydessä termillä ”waqf” viita­taan islamilaiseen sää­tiöön, tar­kemmin sanot­tuna hyvän­tekeväi­syys­lah­joi­­tukseen, kuten raha­summaan, kiinteistöön tai maa-alu­ee­seen, jonka tuotot, tulot ja käyt­töoi­keus on säätiön kaltaisella jär­­jes­te­lyl­lä ikuisiksi ajoiksi py­hi­tetty ja rajattu yksinomaan jo­honkin ”oikea­mieliseen”, musli­mien ja islamin etua hyö­­dyttä­vään tarkoituk­seen ja jota on hallinnoi­tava shari’an tarkoin mää­räämällä ta­val­la. Waqfin perusidea on, että se on jotain, mikä on pyhitet­ty yksinomaan islamille ja mus­limeille aina aikojen loppuun asti.

Waqfeja eivät kui­tenkaan ole ainoastaan hyvän­teke­väisyyteen annetut lahjoi­tukset vaan ylipäätään kaikki sel­lai­set tilat, alu­eet ja rakennukset, jotka musli­mit ovat joskus sota- ja ryöstöret­kiensä aikana onnistuneet val­loittamaan tai saa­maan muulla ta­voin haltuunsa. Shari’a edel­lyttää, että tällaista vallattua ti­laa ei saa enää koskaan luo­vut­taa kafireiden eli ”uskottomien” hal­tuun. Jos se kuiten­kin menetetään, musli­mien velvolli­suutena on val­loit­taa se takaisin, tarvittaessa väki­valloin, ja pakottaa hallittavaksi jälleen shari’an mää­räysten mu­kai­sesti. Kuten sun­nimuslimien vaikutusvaltaisim­piin us­konoppineisiin kuu­luva sheikki Yusuf al-Qaradawi on to­dennut: ”Tuu­maakaan isla­min maasta ei saa jäädä uskottomien ja val­loitta­jien haltuun” (Al-Aqsa Voi­ce, 12.10.2010). Jihadin muotoa, joka tähtää waqfin puolustamiseen kafireita vastaan tai waqfin ta­kai­sin­val­tauk­seen ka­fi­reilta, kutsu­taan ”ribatiksi”. ”Waqf-alue” eli yksinomaan muslimeille ikuisiksi ajoiksi pyhitetty alue ja ”ribat-alue” (Ard al-Ribat) eli islamin alue, jonka puolesta muslimit ovat vel­vollisia taistele­maan kafireita vastaan, ovat näin ollen termejä, jotka viittaavat käy­tän­nössä yhteen ja samaan asiaan. Mainittakoon, että siinä missä jihadistista yleisellä ta­sol­la käytetään arabiankielistä termiä ”mujahid” (tai mon. mujahidin, joka on suomessa va­kiintunut yksikkömuodoksi), ribatia käyvästä jihadistista voidaan käyttää termiä ”mu­ra­bit” (mon. murabitun).

Israelin–Palestiinan konflikti. Klikkaa ja lue uusi artikkeli!Esimerkkejä muslimien menettämistä ja nyt kafireiden hallitsemista waqf-alueista ovat Tšetšenia, Ibe­rian niemimaa, Intian niemimaa ja Israel. Israelin valtio perustettiin vuonna 1948 alueelle, joka oli toimi­nut vuosituhansien ajan juutalaisten kotimaana jo siinä vaiheessa, kun muslimi­joukkiot ensi kerran val­loittivat sen kalifi Uma­rin johdolla 630-luvun jälki­puolis­kolla. Heti perustamispäivästään 14.5.1948 läh­tien Israel on ollut muslimien toistuvien sotatoimien ja tuhoa­misyritysten kohteena. Muslimit eivät tunnusta Israelin valtion olemassaoloa vaan kutsuvat sitä ”sionistiseksi läsnäoloksi” tai ”miehitykseksi” Palestii­nassa, vaikka alueella ei koskaan ole ollut mi­tään ”Palestii­naa”, puhumatta­kaan ”palestiinalaisista” (lue: Israelin–Palestiinan konflikti).

Joka tapauksessa Hamasin peruskir­jan artik­lassa 11 selite­tään: ”Pales­tiina on islamilai­nen waqf-maa, joka on pyhitetty muslimisu­kupolville tuomio­päi­vään asti. (…) Tämä on Pa­lestiinan maan asema is­la­milaisen sha­ri’a-lain mukaan, ja sama pätee kaik­kiin mui­hin­­kin muslimien voi­makeinoin val­loittamiin mai­hin, koska (isla­milaisten) val­loitusten ai­kana muslimit pyhitti­vät nämä maat mus­li­mi­su­ku­­pol­­vil­le tuomiopäi­vään asti.” Waqfin ja ribatin merkitystä pa­les­tii­na­lais­ten ja israelilaisten välisessä konfliktis­sa käsitellään tar­kemmin ar­tik­ke­lis­sa Is­rae­lin–Palestiinan konflikti.

Yusuf Abu Snina, Palestiinalaishallinnon hengenmies, tähdentää, että ”mus­li­mi-Pa­les­tiina” (ts. koko Is­rae­lin valtio) on islamilainen maa ja se, jo­ka luo­puu siitä, pää­tyy helvettiin (PATV, 8.9.2000). Ei siis ihme, että Is­rae­lin val­tion tun­nus­ta­mista edel­lyt­­­tä­vä kah­den val­tion mal­li ei ole mus­li­mien mie­leen.

”Maa kuulu niille, jotka asettivat sinne Allahin lain”

Itse asiassa muslimit katsovat, että koko Maa alun alkaenkin kuu­luu yksin­omaan vain heille ja että Allahin heille määräämänä velvollisuute­na on tais­tel­la kaik­kia muita ih­mi­siä vastaan, kunnes nämä alistuvat muslimien yli­val­lan alle ja tottelevat shari’an mää­räyk­­siä (RoT o9.0-9.3). (Tämä ei kui­ten­kaan tarkoita, että kaikkien olisi käännyttävä is­la­miin, sillä toimiakseen islamin yhteisö tarvitsee myös työtä tekeviä orjia ja dhimmejä eli kris­­tit­ty­jä ja juu­ta­laisia toisen luokan kansalaisia, joilla on lähes olemattomat kan­sa­lais­oikeu­det ja jotka joutuvat maksamaan nöyryyttävää jizya-suojelurahaa välttyäkseen tu­le­masta tapetuiksi tai orjuutetuiksi.) Hadithin mu­kaan (Sahih Buk­hari 5:53:392) ”…maa kuu­luu Allahille ja hä­nen lähettiläälleen…” ja Koraanin jae 7:128 ju­lis­taa: ”… maa kuu­luu Alla­hille, ja Hän an­taa sen perinnöksi, kenelle palvelijois­taan tahtoo. Lopulta hurskaat me­nestyvät.” Sheikki Mu­hammed Salih Al-Munajjid selittää (Islam QA:7726): ”Maa ei kuulu ihmi­sille, jotka asui­vat siellä ensin, vaan niille, jotka asettivat sinne Allahin lain. Allah loi Maan ja Hän loi ihmiset palvomaan Alla­hia Maassa ja perusta­maan sinne Alla­hin uskonnon, lain ja määräykset.”

The World is not only for Muslims

”Maailma ei kuulu ainoastaan muslimeille”, protestoivat bur­ma­lais­mun­kit. Mus­li­mien Allahin nimissä toimeenpanemat brutaalit mur­hat, jouk­ko­sur­mat, tuhopoltot ja joukko­raiskaukset Thaimaassa, Myan­marissa, Sri Lankassa, Intiassa ja Bang­la­de­shis­sa ovat saaneet muiden uskontokuntien edus­ta­jat nou­semaan ajoit­tain jämäk­­kään vastarintaan puolus­taak­seen nai­siaan ja lap­siaan, ihmis­oikeuksiaan ja va­pauk­­siaan, mistä syystä län­si­­mai­­nen va­sem­misto­media on lei­mannut hei­dät mus­li­me­­ja sor­ta­vik­si eks­tre­­mis­teik­si ja rasis­teiksi.

Edellä mainittu käsitys ilmenee myös siinä, kuinka islam jakaa Maan kah­teen vaikutuspiiriin: islamin alueeseen (Dar al-islam) ja sodan alueeseen (Dar al-harb). Dar al-islam tarkoittaa muslimien kontrolloimaa aluetta, jossa noudatetaan shari’aa, Dar al-harb puolestaan aluetta, jota hallitaan ihmisten laatimien lakien mukaisesti ja jonka siten katsotaan olevan sota­tilassa Al­lahin tahtoa vastaan. Dar al-islamin velvollisuutena on käydä sotaa Dar al-harbia vastaan, kunnes kaikki kansakunnat ovat alistuneet shari’an määräyksiin.

Profeetta sanoi: “Minut on mää­rätty taistele­maan ihmi­siä vastaan, kunnes he todis­tavat, että ei ole muuta juma­laa kuin Al­lah ja että Mu­ham­mad on Hä­nen palvelijansa ja Hänen lähetti­läänsä, suuntaa­vat kasvonsa qiblaamme (ru­koussuun­taamme) kohti, syö­vät mitä teu­ras­tamme ja ru­koilevat taval­lamme.” (Sunan Abu-Dawud, Ki­tab Al-Jihad, 14: 2635)

Hän (Allah) on lä­hettänyt lä­hetti­läänsä (Muham­madin) tuomaan johda­tuk­sen ja to­tuuden us­kon­non (islamin) saattaakseen sen voittamaan kaikki muut us­konnot, vaikka se on vastoin vää­rä­uskoisten (moni­juma­laisten, pa­kanoi­den, epä­ju­ma­lan­palvojien ja ateistien) tah­toa. (Koraani 9:33)

Taistelkaa heitä vastaan, kun­nes epäjumalia ei enää pal­vota, vaan yksin Al­la­hia (koko maail­massa), mutta jos he herkeävät (palvomasta muita Allahin li­säksi), tietää Al­lah, mitä he teke­vät. (Koraani 8:39)

Muham­madin kuolemaa (v. 632) seu­rannei­den vuosikym­menten aik­ana islam levittäytyi nopeasti Bysan­tin, Per­sian ja Länsi-Euroopan alueille. Ara­­bi­mus­li­miar­meijat hyök­kä­si­vät Lähi-idän maihin, valloittivat nykyisen Irakin ja Iranin alueet, viilettivät sitten Poh­jois-Afrikan yli Es­panjaan ja Rans­kaan asti. Mus­limien hyökkäys saa­tiin lopulta py­säy­tet­tyä Poitiers’n/Toursin taistelussa lähellä Pa­riisia vuonna 732. Idässä jihad levisi sy­välle Kes­ki-Aasiaan.

Jihadin ensimmäinen suuri aalto: arabit, v. 622–750Jihadin ensimmäinen suuri aalto: arabit, v. 622–750

Jihadin toinen suuri aalto (1071–1683), josta vastasivat ottomaanit, ete­ni Eu­roo­passa pi­sim­mil­lään Wienin epä­­on­nis­tu­­nei­siin val­­tausyrityksiin vuosina 1529 ja 1683. Idässä mus­limit tunkeutuivat Intian niemimaan läpi Kaak­kois-Aa­siaan.

Jihadin toinen suuri aalto: turkkilaiset, v. 1071–1683Jihadin toinen suuri aalto: turkkilaiset, v. 1071–1683

Muhammadin aloittama jihad Allahin asian puolesta eli koko ihmiskunnan alistamiseksi shari’an määräyksiin on nyt jatkunut jo lähes 1 400 vuotta, eivätkä musli­mit ole koskaan tulleet ajatelleeksi, että heidän tulisi val­loi­tus­his­to­rian­sa joh­dosta tuntea pienintäkään syyllisyyttä tai olla vel­vollisia jotenkin hy­vit­tä­mään tekemänsä vää­ryydet, kan­san­mur­hat, ryöstöt, raiskaukset, orjuutukset, puhumattakaan siitä, että he tuntisivat syyllisyyttä Af­ri­kas­sa yhä har­joit­ta­mas­taan orjakaupasta, (ks. myös aihetta käsittelevä saksalainen do­ku­ment­tifilmi) vaan päinvas­toin he ovat yl­peitä historias­taan ja haluavat mah­dol­li­sim­­­man pian vallata menettä­mänsä waqf-alu­eet takaisin, mistä osoituksena ovat rajat, joi­ta uudelle kali­faatille on ensi vai­heessa eri suun­nitel­missa hah­­moteltu (Mail Online, 1.7.2014):

Kalifaatti-suunnitelma

Kalifaatiksi julistautuneen Islamilaisen valtion (IS, ent. ISIS) kun­nian­hi­moi­nen suun­ni­tel­ma kalifaatin laajenemisesta vuoteen 2020 mennessä. Sen jälkeen ka­li­faa­tin on määrä jatkaa laajenemistaan.

Jihadia voidaan käydä monin eri menetelmin, kuten verbaalisesti, taloudellisesti, median välityksellä ja aseel­li­sesti. Sitä voidaan käy­dä niin avoi­mesti kuin kät­ke­tystikin – käyt­tämäl­lä ove­luutta, har­hau­tusta ja valeh­telua, hyöd­yntä­mällä kafi­rei­den hy­vä­us­koi­­suut­ta, vapauksia ja yhteis­kunnal­lisia insti­tuu­­tiota hei­dän puo­lus­tuk­sen­sa heikentä­miseksi ja shari’an levit­tä­miseksi. Joka tapauksessa lähes poik­keuksetta alueilla, joissa muslimit ko­ke­vat ole­vansa tar­­peek­si vahvoilla suh­tees­sa kafirei­hin, kuten esimerkiksi Malissa, Ni­ge­rias­­sa, Kamerunissa, Kes­ki-Af­ri­kan tasavallassa, Sudanissa, Keniassa, Keski-Aasian mais­sa, Kiinassa, Af­ga­nis­ta­nis­sa, Pa­kis­ta­nis­sa, Kash­mi­ris­sa, Sri Lankassa, Bang­la­deshis­sa, Myan­marissa, Thai­maas­sa, Ma­le­sias­sa, Filip­piineillä, Indo­nesias­sa ja tie­ten­kin Lähi-idän mais­sa, käynnissä on aseel­linen jihad (qitaal) kafi­­reita – mukaan luet­­tuna kafireiksi ju­­lis­tet­tuja muita mus­limeja – vastaan. Ks. Bill Warnerin Youtube-esi­telmä is­la­min val­­­loitus­­histo­ri­asta, jon­­ka uhreina on tähän mennessä kuol­lut yhteensä noin 270 miljoonaa ihmistä: 60 miljoo­naa kristit­­tyä, 80 miljoo­naa hindua, 10 miljoo­naa buddha­laista ja 120 mil­joo­naa afrikka­laista kristittyä tai animistia. Mie­len­kiin­toi­nen yksi­tyis­koh­ta on, että vuo­desta 2005 läh­tien jiha­distit ovat tap­­paneet selvästi enem­­män ”us­kon­hylkääjiksi” (mur­tadd), ”teesken­telijöiksi” (munafiq) tai ”poik­kea­viksi” syytettyjä muslimeja kuin ei-muslimeja (ks. kohdasta 37:20 eteenpäin). Ks. iranilaisen PressTV:n sivulla oleva brutaali video, jossa ISIL-ryhmän uskonsoturit teloittavat ”poikkeavia” eli shiiamuslimiteinejä.

”Ensimmäinen vaihe on pysäköintijihad”

Pysäköintijihad

Muslimien jihad uusien alueiden valtaamiseksi ja pyhittämiseksi islamille on jatkuvaa toimintaa, joka ei ilmene ainoastaan globaalilla vaan myös paikallisella tasolla ja hyvin arkisessa kanssakäymi­sessä muslimien kanssa. Yleensä ka­fi­rei­den asuinalueille muut­ta­vat muslimit ovat aluksi varsin maltillisia ja pi­dät­ty­väi­siä teeskennellen ystävällisyyttä ka­fireiden pettä­miseksi ja islamin asian edistä­miseksi (3:28, 16:106, Islam QA:59879). Tässä vaiheessa mus­li­mi­mies­ten on lu­val­lis­ta ja jopa pakollista pukeutua kafireiden ta­pa­na, jos se palvelee islamiin kut­su­mis­ta tai kafireiden salaisuuksien selville saamista:

Mitä tulee siihen vaa­ti­muk­seen siitä, että mus­li­mien on käy­tet­tävä vaat­teita, jotka eroa­vat kuffa­rien (us­kotto­mien) vaat­teista, niin op­pi­neet ovat sal­li­neet poik­keuk­sen, kun musli­mit elävät dar al-har­bissa (”so­dan alu­eella”, ts. ei-mus­limi­maissa) tai kun tarkoi­tuk­sena on hyö­dyttää musli­meja. Sheikki al-Islam Ibn Taymiyah on sano­nut: “Kun mus­limi elää ei-musli­mi­maassa (olipa maa isla­mille viha­mieli­nen tai ei), hänen ei odo­teta eroa­van heistä (kuffa­reista) ul­koi­selta ole­muk­sel­taan, koska siitä voi koi­tua hait­taa. On suosi­telta­vaa ja jopa pakol­lista, että mies näyt­tää toi­si­naan heiltä, jos se palve­lee jo­tain us­kon­nol­lista tar­koi­tusta, kuten isla­miin kut­su­mista tai hei­dän salai­suuk­siensa sel­ville saa­mista, jotta niis­tä voi ker­toa musli­meille, hei­dän mus­li­meille ai­he­utta­mansa va­hin­gon tor­ju­mista, ja muita hyö­dylli­siä tarkoi­tuksia. Mutta musli­mi­maissa, joissa Allah on ai­heut­tanut Hä­nen us­kon­tonsa olla val­lassa ja joissa kuffa­rit ovat alem­piar­voi­sessa ase­massa ja mak­savat jizyaa (ei-mus­li­mien mak­sa­maa suojelurahaa, ”veroa”), mus­li­mien on pa­kol­lista näyt­tää erilai­silta kuin kuffa­rit.” (Iqti­daa’ al-Si­raat al-Musta­qeem, 1/418) (Islam Q&A:2322)

Tyypillisesti muslimimaa­hanmuut­ta­jat ja ‑kään­nyn­näi­set pyhittävät islamille ensin omat kotinsa ja moskeijansa. Vähitellen kuitenkin he ja heitä seuraavat sukupolvet alkavat suuntautua yhä enemmän ulospäin ja vaatia itselleen yhä laajempaa osuutta julkisesta tilasta. Pitäen itseään muita ylempiarvoisempina ihmisinä, joille Allah on antanut etuoikeutetun aseman palkkioksi alistumisesta hänen määräyksiinsä ja jihadista hänen asiansa puolesta (al-jihad fi sabil Al­lah), muslimit edellyttävät myös muiden, alem­pi­ar­vois­ten ihmisten alistumista sha­ri’an määräyksiin ja vaativat uskon­non­va­pau­teen vedo­ten itselleen erivapauksia ja etuoikeu­tettua kohtelua, olipa kyse sit­ten shari’an ja jihadin kritisoin­nin kiel­tämisestä, rukoilemisesta työaikana, nais­ten pu­keutumisesta ja työ­asuista, naisten ja opas­koi­rien kuljettamisesta takseissa, vaimo­jen luku­määrästä ja pak­ko­avioliitoista, uimahal­li­vuoroista, pank­kilainois­ta, halal-ruoasta, tyttöjen kou­lu­lii­kun­nasta, lasten su­kuelinten silpomisesta ja niin edelleen (lue: Mitä islam todella on?). Eri­tyi­­sen selvästi tämä ilmenee alueilla, joihin on syystä tai toisesta kerääntynyt paljon mus­­­limiasukkaita. Yhtenä yllykkeenä muslimien kes­kit­ty­mi­sel­le tietylle alueelle on sinne pe­­rustettu moskeija.

Sam Solomon, ex-muslimi ja tunnettu shari’a-lain asiantuntija, ker­too mos­keijan mer­kityksestä isla­missa (Ot­tawa, 7.6.2010). Lue myös hänen kirjansta The Mosque Exposed.

On huomattava, että toisin kuin kirkot ja synagogat moskeijat eivät ole pelkkiä kokoontumispaikkoja hartauden harjoittami­sta varten vaan ennen kaikkea mus­li­­mien ylivaltaa symboli­soivia voitonmerk­kejä, sotilas­po­liit­tisia ko­men­to­kes­kuk­sia (Solomon & Alamaqdisi 2006) ja usein myös ase- ja ammusvarastoja (IDF Blog, 1.8.2014). Kuten Tur­kin pääministeri Erdogan vuonna 1998 totesi: ”Mos­kei­jat ovat parakkejamme, kupolit ky­pä­­riämme, minareetit pistimiämme ja uskovat so­ti­lai­tam­me.” Moskeijan merkitys is­la­min ylivallan symbolina ilmenee muun muassa arabiöljyrahoitteisten mega­mos­kei­joiden ra­kennus­buumissa ympäri Eu­roop­­paa ja siinä, kuinka mus­li­­meil­la on ta­pa­na pys­tyttää moskeijoita ja is­la­mi­lai­sia kes­­kuk­sia suoraan toisten uskontojen pyhien paikkojen päälle. Tun­nettuja esimerkkejä tästä ovat Hagia Sophia ‑moskeija Istanbulissa, al-Aqsa- ja Kal­lio­mos­keija Je­­ru­sa­le­min Temp­pelivuorella ja Córdoban moskeija­komp­leksi. (Sharia the Threat to America, s. 91–93.)

Vuonna 2011 jul­kaistun tutki­muksen mukaan 100 sa­tunnai­sesti vali­tusta yh­dysvalta­laismos­keijasta 51 %:ssa oli tar­jolla ”an­karasti väkival­taa liet­sovia” teks­te­jä, 30 %:ssa oli tar­­jolla ”maltilli­sesti vä­kivaltaa lietsovia” tekstejä ja 19 %:ssa ei ollut lain­kaan tar­jolla vä­ki­­valtaisia tekstejä. Ensiksi maini­tuista moskei­joista 98 %:ssa oli tarjolla terroris­min ra­hoittami­seen yl­lyttävvää materi­aalia, toiseksi maini­tuista moskei­joista 97 %:ssa oli tarjolla tällaista materi­aalia, kun taas vii­meksi maini­tuista moskei­joista vain 5 %:ssa oli tällaista materi­aalia. Moskei­joissa, joissa imaa­mien ja uskon­harjoitta­jien käy­tös ja ul­koi­nen olemus ilmensi shari’an tiukkaa noudat­tamista, oli muita todennä­köisem­min esillä vä­kivalta­myöntei­siä teks­tejä. 85 %:ssa näistä moskei­joista imaami suositteli sellaisten tekstien opiske­lua, ja sitä to­dennä­köisem­pää tämä oli, mitä sel­­vem­min mos­kei­ja il­men­si shari’an tiukkaa noudat­tamista. Väkival­taisten tekstien opiskelua suo­si­tel­­tiin 93 % niistä moskei­joista, joiden imaa­milla oli perintei­nen täys­parta, ja 96 %:ssa niistä moskei­joista, joissa ru­kousrivit olivat suorassa. 51 % moskei­joista kutsui vieraile­via imaa­meja, joi­den tie­dettiin julistavan väkival­taista ji­hadia, ja todennä­köisintä tämä oli niissä moskei­joissa, joissa oli tarjolla väkivalta­myön­teistä materi­aalia. Li­säksi nii­den mos­keijoiden kä­vi­jä­keskiarvot, joissa oli ”anka­rasti väki­valtaan lietso­vaa” ma­teriaalia, olivat sel­västi kor­keim­mat (kävi­jäkes­kiarvo 118). Toiseksi suosi­tuimpia olivat ”maltilli­sesti vä­kival­taista” ma­teri­aalia tar­jonnet moskei­jat (kävi­jäkes­kiarvo 60), ja vähiten kävijöitä oli mos­kei­joissa, joissa ei ollut lainkaan tar­jolla väki­valtaan yllyttävää materi­aalia (kä­vijäkes­kiarvo 15). (Kedar & Jerus­halmi 2011.) Kuuntele myös so­ma­lialais­syn­tyi­sen Mona Walterin huoles­tuttavia koke­muksia Ruot­­sin mos­kei­joista ja imaa­meista, jotka saarnaavat vihaa ruot­­sa­lais­ta yhteis­kun­taa koh­taan ja yllyttävät musli­meja ji­hadiin ka­fireita vas­taan (Dis­patch Int 29.6.2014). Jat­kuvien tap­pouh­kausten koh­teeksi joutu­nut ja henkilöl­lisyyttään vaihta­maan joutunut Walter us­koo, että Ruot­silla voi olla edes­sään sisäl­lis­sota. Miksi ti­lan­ne olisi toisenlainen Suomen mos­kei­jois­sa?

Dispatches: Undercover Mosque on do­kumentti­elokuva, joka paljastaa ji­ha­dis­tien kak­­si­naa­mai­­suu­den: se, mitä mus­li­­mi­saar­naa­jat puhuvat moskei­jois­sa, on jotain aivan muu­ta kuin se, mitä he puhu­vat jul­ki­­ses­ti län­­si­mai­ses­sa me­dias­sa. ­Ks. myös Dispatches: Undercover Mosque – The Return.

Mitä sitten tapahtuu, kun moskeija perustetaan uudelle alueelle? Län­si-Eu­roo­pan ja Poh­jois­­maiden kokemusten perusteella moskeija toimii sil­lan­pää­ase­ma­na, josta käsin is­la­min vaikutuspiiri laajenee ympäristöön siten, että muslimit ottavat vähitellen haltuunsa mos­keijan lähitienoot katu kadulta, asun­to asun­nol­ta, kerrostalo ke­rros­ta­lol­ta, kortteli kort­telilta. Tällaisilla laajenevilla mus­li­mi­alueil­la on taipumus rappeutua ghetoiksi, jois­sa sosiaaliset ongelmat ja rikokset lisään­tyvät, kiinteistöjen arvo romahtaa, ei-mus­li­mi­lap­sia ja myös opettajia kiu­sa­taan, ha­ka­taan ja ryös­te­tään kou­luissa ja kaduilla, kaupat jou­tuvat lo­pet­ta­maan toimintansa ja joista kantaväestö lopulta pakenee (nk. white flight). Isän­tä­yhteis­­kun­­taan so­peutu­masta kieltäy­tyvät, län­si­mai­sia arvoja ja koulutusta hal­vek­sivat mus­li­mit pyhittävät ne islamin alueiksi, joissa noudatetaan maan lain­sää­dännön kans­sa risti­riidas­sa ole­vaa ja sen syrjäyttävää shari’a-lakia. Silloin kun pahaa aavis­ta­mat­­tomat ei-mus­li­mit ek­syvät tällaiselle alueelle, muslimit osoittavat omaa yli­val­taansa vaa­­ti­malla heitä käyttäytymään siellä shari’a-lain mukaisesti. Niinpä alkoholia alueella naut­tivat tai koiria ulkoiluttavat henkilöt, puhumat­takaan sek­su­aa­li­vä­hem­mis­tö­jen edustajista, voivat tulla piestyiksi ja hun­nut­tau­tu­mat­tomat, normaaliin ke­sä­vaa­te­tuk­seen pukeutuneet naiset voivat odottaa joutuvansa jatkuvan seksuaalisen häirinnän kohteiksi. Ku­ten Köö­pen­­ha­mi­nan muf­ti Sha­hid Mehdi ko­rosti vuonna 2004, naiset, jotka kiel­täy­tyvät käyttämästä hun­tua, ”ker­jäävät raiskausta”. Aus­t­ra­lian joh­ta­va mus­­li­mi­­op­­pi­nut sheik­ki Taj el-Din al-Hi­lali puo­les­taan to­­tesi vuon­na 2006, että nai­set, jotka eivät käytä hijabia, ovat kuin sek­suaa­lista hyök­­käys­tä ker­­­­jää­vää ”peit­tä­­mä­tön­tä li­­haa”. (Lue: Huntu vai huora?)

Mikä pahinta, yhä useammissa tapauksissa muslimeja pelkäävät poliisi- ja muut vi­ran­omai­set ovat Länsi-Euroopassa yksinkertaisesti lakanneet ylläpitämästä yleistä jär­jes­tys­tä ja turvallisuutta tällaisilla alueilla ja siten käytännössä luo­vut­ta­neet niiden hallinnan mus­limijengeille ja shari’a-lain mukaisia fatwoja ja tuomioita jakaville imaameille: tur­val­lisuus- ja pelas­tusviran­omai­set välttelevät viimeiseen asti menemästä näihin enk­laa­vei­hin, joissa heitä usein odottaa kivisade, eivätkä poliisiviran­omai­set tutki niissä ta­pah­tuvia ei-muslimeihin kohdistuvia rikoksia peläten rasistiksi leimautumista ja potkuja. Pi­sim­mälle tämä kehitys, jossa valtiovalta on luopunut omas­ta su­ve­reni­tee­tistaan shari’a-kontrolloiduilla muslimialueilla, on eden­nyt Rans­kassa, mutta ainakin Iso-Bri­tan­nia, Sak­sa, Ruot­si ja Belgia seu­raa­vat ko­vaa vauh­tia perässä.

Dokumentti Ranskan no go -alueista, joiden ongelmilta is­la­mo­fii­li­nen vasem­mis­to­eliit­ti, -media ja mus­­li­me­ja pelkäävät viranomaiset um­mis­ta­vat tietoisesti sil­män­sä, ja rans­ka­lais­­nuor­ten shari’aa va­stus­ta­vasta Géné­ra­tion Iden­titaire -liikkeestä (CBN News, 11.4.2014).

Law and Freedom ‑säätiötä edustava Gavin Boby on kertonut mus­li­mi­aluei­den muo­dos­tu­mis­proses­sista Isossa-Britanniassa ja siitä, kuinka valtava tragedia mos­keijan il­mes­ty­mi­nen on erityisesti työväenluokan asuinalueelle, jossa ih­mi­set ovat syntyneet, kas­va­neet ja raataneet koko elämänsä pitäen sitä omana kotiseutunaan. Sitten yhtäkkiä he huo­maavatkin sen muuttuneen joksikin aivan muuksi. Moskeijan perustamisen jälkeen lähiseudun kiinteistöjen arvo tippuu yhdessä yössä 10 %:ia ja sen jälkeen vuosittain aina 10 %:ia, kunnes muu­ta­man vuo­den ku­lut­tua niiden arvo on laskenut puoleen. Omaisuus, jonka pienituloiset ihmiset ovat vaivalla elä­mänsä aikana hank­kineet ja sijoit­taneet asun­toonsa, häviää kuin tuhka tuuleen. Lukuisten kertomusten pohjalta Boby toteaa, että moskeijaa ympäröivän alueen muuntuminen shari’a-kontrolloiduksi mus­li­mi­alueeksi tapahtuu yleen­sä nel­jässä vaiheessa. Seuraava kuvaus mukailee pää­koh­dil­taan hä­nen havaintojaan (keskeiset lähteet: alla mai­ni­tut Bobyn esitelmät ja En­za Fer­reri 29.4.2013, David Solway 9.2.2014):

  • Ensimmäinen vaihe on pysäköintijihad. Erityisesti perjantai-iltapäivisin ja muslimien juhla­pyhien aikana mus­limit eivät ainoastaan valtaa moskeijan lähistöllä olevia laillisia pysäköintipaikkoja vaan pysäköivät autonsa myös ajoteille, yksityisille parkkipaikoille ja pihoille es­täen alueen asukkaita pysäköimästä omia autojaan ja liikkumasta omilla autoillaan. Uhrin rooliin heittäytyvät muslimit valittavat, että pysäköintivirhemaksut ovat ”ra­sis­ti­sia” ja ”syr­ji­viä”, koska ne es­tä­vät heitä har­joit­ta­mas­ta hei­dän us­kon­toaan, eivätkä viranomaiset ja py­sä­köin­nin­val­vojat uskalla puuttua vir­he­py­sä­köin­tiin mos­kei­jan ympäristössä. Kaikkien mui­den kuin mus­li­mien on jär­ke­vää muut­taa alueelta pois jo heti tässä vai­hees­sa.
  • Toinen vaihe on dominointivaihe eli ”Haista vittu, ämmä, tämä on mei­dän alue!”-vai­he, jossa moskeijassa käy­vät ja alueelle muuttaneet mus­limit ju­lis­ta­vat entistä uh­makkaammin, että alue on nyt heidän alueensa, jolla he tekevät mitä lystäävät eivätkä muut voi heitä pysäyttää. Koirien ul­koi­lut­ta­mi­nen, hameen käyt­tä­mi­nen tai alkoholin naut­timinen alueella muodostuu turvallisuusris­kiksi, ja erityisesti alueel­la asuvat ja yksin liikkuvat ei-mus­li­mi­nai­set tuntevat olon­sa turvattomiksi ja ah­dis­tu­vat kohtaamastaan sek­su­aa­li­ses­ta häi­rin­näs­tä.
  • Kolmas vaihe on muovikassivaihe eli ”Painu helvettiin täältä!”-vaihe. Sen aikana erityisesti alueen se­nio­ri­väes­töä painostetaan hellittämättä myy­mään kiinteistönsä. Etuovelle ilmaantuu kaksi muslimimiestä, joilla on muo­vi­kassi täynnä seteleitä, joi­ta he tarjoavat maksuksi kiinteistöstä, ja myös tuntemattomat, pelottavan oloiset hen­kilöt, joilla ei todellisuu­dessa ole aikomus­takaan ostaa kiinteistöä, alkavat eh­do­tella sen myy­mis­tä. Tar­jot­tu summa on mark­­kina-arvoa selvästi alhaisempi, yleensä nel­jäs­osa–puolet markkina-arvosta, ja miesten viesti on, että ”kukaan valkoinen hen­kilö” ei ainakaan osta sitä, joten on vain paljon parempi myydä se heille. (He ovat oikeassa siinä, että kukaan muu kuin muslimi ei sitä ainakaan osta, sillä kiin­teis­tön arvo tulee vain laskemaan ja se olisi huono sijoitus.) Painostus ja pelottelu saavat suuren osan ihmisistä myy­mään kiinteistönsä tässä vaiheessa ja muut­ta­maan pois alueelta, ja se onkin käy­tän­nössä ainoa jär­ke­vä ratkaisu, sillä asiat eivät voi mennä kuin huonom­paan suuntaan.
  • Ne, jotka eivät lähde, joutuvat kohtaamaan neljännen vaiheen, jo­ka on ahdis­telu­vaihe. Heidän ikkunoitaan rikotaan, tv-kaape­leitaan katko­taan, autojaan van­dali­soi­daan, postiluuk­kuihin tungetaan roskia, ja kun ahdis­telun koh­teeksi jou­tu­nut hen­kilö kääntyy hädissään poliisin puoleen, hänelle vas­tataan: ”Anteeksi vain, rou­va, mutta mielestämme tähän ri­kok­seen ei liity mi­tään rasistista.” Yleensä tässä vai­hees­sa näiden se­nio­ri­asuk­kai­den omat lapset pa­kot­tavat heidät muuttamaan pois alueelta, koska siellä on yksin­­kertaisesti mah­dotonta enää asua. (Ks. eräs esimerkki täl­laisesta häirinnästä.)

Gavin Boby kertoo, kuinka muslimit valtaavat mos­keijoita ympäröi­vät alueet ja kuinka moskeijoiden perustamista on mahdollista torjua (Q Society of Australia, Mel­bourne, 12.9.2012). Ks. myös Bobyn esitelmä vuodelta 2014 (Q Society of Aus­tra­lia, Melbourne, 9.3.2014) sekä Bobyn esitelmä Mont­rea­lissa 5.2.2013 (osa 1, osa 2).

Law and Free­dom ‑säätiö on onnistu­nut me­nestyk­sek­käästi torju­maan moskei­joita hyö­dyn­tä­­mällä ole­massa ole­vaa lainsää­dän­töä, in­for­moimalla asuk­kaita suunnit­teilla ole­vista moskeijoista ja niiden vaikutuk­sista alueen lii­kentee­seen ja ym­pä­ris­töön, avus­tamalla heitä kaa­voitus­asi­oissa, kaavoi­tus­pää­töksiin vai­kut­ta­mi­­ses­sa, kaa­­vo­jen nou­dat­ta­mi­sen val­von­nassa ja ve­too­mus­kirjei­den laatimi­sessa po­lii­tikoille. Polii­tik­koja muistu­te­taan, että kansalaiset tie­tä­vät hy­vin, mitä he ovat päät­tämässä, ja että he kan­tavat vas­tuun omista päätöksis­tään. Ne tullaan muis­tamaan tule­vissa vaa­leissa, ja kun poliitti­sen korrek­tiu­den huuma on men­nyt ohi, he voivat joutua edesvastuu­seen pää­töksistään, sillä on ilmeistä, että islamin ideologian julkinen levittäminen on rikos­lain vas­­tais­ta niin Isos­sa-Bri­tan­niassa kuin Suomessakin (lue myös juutalaisvihan levit­tä­mi­sestä: Is­rae­lin–Pa­les­tiinan konflikti).

Moskeijat toi­mi­vat isla­misaa­tion väli­neinä, is­lamin läs­nä­olon il­mentä­jinä, mus­limien voi­ton­merk­­kei­nä ja islamin ylival­lan symbo­leina, pro­pagoi­vat pe­rustus­lain ja ih­misoi­keuk­sien vastaista shari’a-la­kia, vah­­vis­ta­vat ei-musli­mien alis­tamiseen ja de­­mo­kratian syr­jäyttä­miseen täh­täävää po­­liit­­tista is­la­mia, es­tävät maa­han­muut­ta­ja­­­taus­­tais­­ten mus­li­mien in­teg­roitu­­mista yh­teis­kun­taan, edis­tävät mus­li­­mi­en­klaa­­vien syn­tyä, ki­ris­tä­vät mus­limien ja ei-musli­mien vä­lejä, liet­sovat ris­tiriitoja toisi­aan vää­rä­­us­­koi­­si­­na pitä­vien eri muslimi­ryhmit­ty­mien vä­lille ja tuovat nii­den vuo­si­­­sa­to­ja jat­ku­neet konflik­tit länteen ja toimi­vat väy­länä ul­ko­mailta kä­sin joh­de­­tun ”ra­­di­kaa­lin” is­­la­min le­­viä­mi­selle län­teen.

Menestyk­­selli­sen mos­kei­jan­tor­jun­nan A ja O on kui­ten­kin tie­dus­telu: tällä het­kellä mos­keijoiden lupa­ha­ke­muksissa Isossa-Bri­tanni­assa ei käy­tän­­nössä kos­kaan ole mainit­tuna sanaa ”mos­keija”, ja niistä on tarkoin häi­vytetty kai­ken­laiset viit­tauk­set is­la­miin. Sen si­jaan lupa­hakemuksista löytyy moskeijoille sellaisia nimityksiä, ku­ten ”yh­dyskun­takes­kus” (Com­munity Centre), ”us­konto­jen vä­li­nen keskus” (In­ter­faith Centre), ”moni­kult­tuu­ri­­nen yhteisökes­kus” (Multicul­tural Com­munity centre), ”moniuskontoi­nen tila” (Multi-Faith Facility), ”mo­ni­us­kon­toi­­nen ru­kous­­huo­ne” (Multi-Faith Prayer Room) tai vaik­kapa ”uskonto­jen vä­li­nen yh­teisötila kaik­kien uskontojen ja kansallisuuk­sien hyväksi” (Inter­faith Community Fa­cility for the Be­nefit of All Reli­gions and Ethni­cities). Tämä hei­jas­taa sitä, että isla­milla ja muslimeilla on tosi­asi­assa var­sin huono maine kan­ta­vä­estön kes­kuu­­­dessa, ja siksi niin muslimit kuin hei­dän asiamiehi­nään toimi­vat poliiti­kotkin pyr­ki­vät hoita­maan mos­keijoi­den pe­rus­ta­mi­­sen mieluiten niin vaivih­kaa kuin mahdollista. Tu­­levai­suu­dessa sama il­miö tullaan epäile­mättä ha­vaitse­­maan myös Suo­messa, kun yhä useammat kan­tasuo­ma­laiset saavat oma­koh­taista koke­musta omien asuinaluei­densa is­la­­misoi­tumi­sesta. Nyt Suomessa vallitsee vielä monikulturistinen kiima, ja islamofiiliset va­­­sem­mis­to­po­lii­ti­kot, median edustajat ja jopa luterilaisen kirkon edustajat hi­moit­se­vat ulkoisesti nä­yt­täv­iä mos­keijoita ka­tu­ku­vaa värit­tä­mään – pääs­täk­seen sit­ten ak­tiivi­ses­ti su­vait­se­maan niitä. On myös varsin irvokasta ja suorastaan per­vers­­siä, että Euroo­pan rasismin ja suvaitsemat­­tomuu­den vas­tainen komis­sio ECRI ”ke­hottaa Suo­mea toi­miin, jot­ta Hel­sin­gin seu­­dul­le saa­tai­siin maa­han­­muuttaja­taus­taisille mus­­­li­­­­meil­­le… mos­keija”, jos­­­ta sitten pro­pa­­­goi­tai­siin nai­sia, mui­ta uskonto­kuntia ja us­kon­­nottomia alis­tavaa, juu­­ta­­laisten kansan­murhaan kiihot­tavaa, ho­mo­sek­suaalien tap­pamiseen yllyttävää, ter­ro­ris­­min rahoit­ta­miseen kan­nus­ta­vaa, so­dan­käyn­tiin kafireita vastaan vel­voit­ta­vaa maa­il­man ”rasis­tisinta” ja su­vait­se­mat­­to­­min­ta uskon­toa! (HS 10.7.2013.)

Tilojen, alu­eiden ja rakennusten pyhittäminen islamille ei tieten­kään nou­da­ta yhtä ai­noaa kaavaa, vaan se ta­pah­tuu kun­kin maan paikallisten olojen mu­kai­ses­ti. Esimerkiksi Yh­dys­valloissa merkittävä rooli on mus­li­mi­­kiin­­teis­tö­vä­lit­täj­il­lä, jot­ka varmistavat, että mus­li­mikodeiksi pyhi­tettyjä asun­toja asuttavat aina mus­li­mi­perheet (Sha­ria the Threat to America, s. 91–93).

Vaikuttava näkemys ja dokumentti islamisaation etenemisestä nel­jäs­sä vaiheessa, joi­ta tä­män näke­myk­sen mu­kaan ovat: so­­lut­­tau­­tu­­mi­­nen, val­lan lujittaminen, avoin so­dankäynti ja globaali is­la­mi­lai­nen kalifaatti.

Lähteitä ja kirjallisuutta

Islamonausea

“Islam on minulle hirvittävin asia, jonka olen ikinä koke­nut elä­mäs­säni”, kertoo Nazanin, nuori irani­laisnainen. Vastoin Koraanin käskyä (24:31 ja 33:59) ja imaamin vaatimusta Nazanin kieltäytyi hun­nut­tau­­tu­mas­ta, mistä häntä rangaistiin järkyttävällä tavalla…

Kun Koraania lukee tai pelkästään silmäilee ensi kerran elämässään, kokemus on tyrmistyttävä: kuinka on mah­dollista, että jonkin uskonnon pyhä kirja voi si­sä­ltää mää­räyk­siä naisten alistamisesta ja lyömisestä, sota­saaliiden jakamisesta, orjien kohtelusta, käs­kyjä olla armottomia, petollisia ja vä­ki­val­tai­sia ”likaisia uskottomia” kohtaan ja ki­dut­taa ja tappaa näitä brutaalein keskiaikaisin me­ne­tel­­min?

Sitäkin järkyttävämpää on tutustua profeetta Muhammadin elämäkertaan ja ha­dithei­hin, jotka ovat perimä­tietona välitettyjä lyhyitä kertomuksia siitä, mitä Muham­mad kussakin tilan­teessa teki ja sanoi. Mikä pahinta, tämän jouk­ko­mur­hia, kidutuksia ja jul­mia rangaistuksia toimeen­panneen, ryöstö- ja sota­retkiä har­joit­ta­neen, vas­tus­ta­jiaan mur­­haut­­taneen, orjanaisia rais­kanneen, 9-vuotiaan, tuol­loin vie­lä nu­keilla leik­ki­neen ty­tön kans­­sa sek­­si­­­suh­tees­sa ol­leen ja eläi­nten rituaa­lises­ta uh­raa­mi­sesta nau­t­ti­neen her­ras­miehen käyttäytyminen on tar­koi­tet­tu esikuvaksi kaikille muslimeille ja kaikkina aikoina!

Allahin lähettiläs määräsi murskaaman miehen pään kahden kiven väliin. (Sahih Bukhari 8:82:816)

Allahin lähettiläs sanoi: “Jos joku vaihtaa islamin uskonsa, teloittakaa hänet.” (Sahih Bukhari 9:84:57)

Hän (pyhä profeetta) katkaisutti heidän kätensä ja raajansa, poltatti heidän silmänsä ja heitätti heidät kiviselle maaperälle, kunnes he kuolivat. (Sahih Muslim 16:4130)

Profeetta sa­noi: “Kuka on valmis tappamaan Ka’b bin al-Ashrafin, joka on to­della lou­kannut Al­lahia ja Hänen lä­hettilästään?” Muhammad bin Maslama sa­noi: “Oi, Allahin lä­hettiläs! Ha­luatko minun tappavan hänet?” Hän vas­tasi myöntävästi. (Sahih Bukhari 4:52:270)

Koraani, hadithit ja Muhammadin elämäkerta muodostavat perustan islamin laille eli shari’alle, joka määrä pienintäkin yksityiskohtaa myöten, kuinka muslimin on harjoitettava uskontoaan. Näiden lähteiden mukaan mus­limien us­kon­nol­li­se­na vel­vol­li­suu­te­na on taistella eri menetemin – aseellisesti, ta­lou­del­li­ses­ti ja verbaalisesti (kät­ke­mäl­lä todelliset inten­tionsa taqiyya-doktrii­nin mukaisesti) – maailman kaikkia mui­ta kan­sakuntia vastaan, kunnes nämä alis­tuvat Allahin shari’an totalitaristiseen pakko­jär­jes­telmään. Vaikka suu­rin osa musli­meista on autuaa­lisen tietämät­tömiä us­kon­ton­sa pe­rus­toista ja tavoitteista, voimme päivästä toiseen kyllästymiseen asti seurata sen­su­roi­mat­tomista me­diois­ta (esim. Europenews, Jihad Watch, MemriTV, Palestinian Media Watch, Pamela Geller), kuinka islamin lähteisiin perehtyneet muslimit pyrkivät to­teut­tamaan uskonnollisia velvol­li­suuk­siaan ja kuinka islamo­fiilit, poliittisesti kor­rek­tit toi­mit­tajat ja poliitikot tekevät hyödyllisen idi­oo­tin roo­lis­sa kaik­kensa puo­lustellakseen hei­tä.

Mitä tuntemuksia tämä kaikki herättää yksilönvapauksiin tottuneessa län­si­maa­lai­ses­sa, joka pitää ajattelun-, sanan-, uskonnon- ja uskon­not­to­muu­den­vapauk­sia, ihmis­oikeuk­sia, suku­puolten tasa-arvoa ja vähem­mistöjen suo­jelua niin itses­tään selvinä asioina, että hänelle ei välttä­mättä ole edes juolah­tanut mieleen, että nuo kaikki ovat vaa­rassa kadota lähi­vuosi­kym­me­ninä ja -vuosi­satoina? Vasten­­mieli­syyt­tä, kuvo­tusta ja pahoin­­vointia: is­la­monauseaa!

”Isamofobia” on sana, jota muslimit käyttävät aseena verbaalisessa jihadissa niitä ei-muslimeja vastaan, jotka raportoivat, mitä shari’an oikeuslähteet – Koraani, hadithit ja Muhammadin elämäkerta – sisältävät, mitä muslimi­mais­sa tapahtuu ja mitä tavalliset muslimit ja islaminoppineet puhuvat omissa olois­saan. Alla oleva Nicolai Sen­nelsin ar­tik­keli selventää, miksi on syytä lakata käyttämästä järjetöntä termiä ”islamofobia” ja ot­taa sen sijaan käyttöön sana ”islamonausea”. Islamonausea ei synny ennakkoluuloista islamia kohtaan vaan päinvastoin tutus­tu­misesta islamiin ja islamia koskevien en­nak­ko­luu­lo­jen häl­ve­ne­mi­ses­tä.

Islamonausea, ei islamofobia

Meidän tulisi lakata käyttämästä muslimien itsensä valitsemaa sanaa ”islamofobia”, jolla he karsinoivat itsensä joksikin pelätyksi: se katkaisee keskusteluyhteyden. Tällaisen vas­tak­kain­aset­te­lua luovan termin sijaan meidän tulisi lanseerata helpom­min lähestyttävä ja tosiasioita paremmin vastaava sana, joka säilyttää mahdol­lisuuden sillanrakentamiseen ja oppimiseen: islamonausea, islampahoinvointi. Se ei tee kom­mu­ni­kaatiosta mahdo­tonta vaan mah­dol­listaa län­si­­mai­­sis­sa kult­tuu­­reis­sam­me vie­rai­le­vien huomata omassa käyt­täy­ty­mi­ses­sään puolia, jotka saavat meidät voimaan pahoin.

Ei ole ihme, että muslimit käyttävät niin usein sanaa ”islamofobia”. Ilman va­kuut­­ta­via argu­mentteja, viehä­tysvoimaa tai raken­tavaa panosta ympäristöön pelät­tynä ole­minen on ainoa tapa saada edes jonkinlaista kun­nioitusta. Termi ”islamofobia”, islamin pelko, viittaa siihen, mitä mus­li­mit ha­lua­vat, ei siihen, mitä ei-muslimit tun­tevat. Sitä paitsi kuka yleensä­kään pelkää islamia?

”Ksenofobia”, epärationaalinen pelko vierasta tai tuntematonta kohtaan, ei sekään ole osuva termi. Vastenmielisyys islamia kohtaan ei synny perehtymättömyydestä uskon­­toon, vaan juuri päinvastoin: perehtymisestä siihen. Ei ole myöskään järkeä pelätä tulevansa kutsutuksi rasistiksi, sillä islam ja muslimit eivät ole rotu.

Kielemme tarvitsee termin, joka kuvaa sitä, mitä monet kriittisesti ajattelevat ihmiset tuntevat islamia kohtaan omakohtaisesti, eikä sitä, mitä muslimit haluavat meidän kokevan, tai sitä, mitä poliittisesti korrektit vallanpitäjät diagnosoivat pelästyttääkseen meidät pääs­tä­mään lisää va­sem­mis­ton äänestäjiä maihimme. Tarvitsemme termin, joka samalla kutsuu muslimeja oi­val­ta­maan, mitä heidän täytyy muuttaa omas­sa käyttäytymisessään ja uskonnossaan, jos he toivovat edisty­vänsä nolostut­tavalta viimei­sel­tä sijaltaan kan­sa­kun­tien kehi­tykses­sä ja an­sait­se­van­sa to­del­lista kun­­nioi­­tus­ta maa­il­man­­yhteisön kes­kuu­dessa.

Luonnollinen reaktio

Monien muiden pahoinvointitilojen tavoin islamonausea on normaali ja luonnollinen reaktio jotain epänormaalia kohtaan, ei päinvastoin.

Pahoinvointirefleksi on synnynnäinen, ja on biologisesti luonnollista ja terveellistä kokea emo­tionaalisia ja ruumiillisia epämukavuuden tun­te­muksia kaikkea epä­miel­lyt­tä­vää, epä­terveel­listä tai vahingollista kohtaan.

Siinä ei ole mitään foobista eikä rasistista, että tuntee pahoinvointia, kun kuulee joukkomurhista, joita Muhammad ja hänen monet antaumukselliset jäljittelijänsä ovat suorit­taneet läpi historian ja joita nyt tapahtuu ympäri maailmaa. Sama pätee Mu­ham­madin sek­si­suh­tee­seen 9-vuotiaan tytön kanssa ja Allahin ja hänen shari’a-lakinsa nimis­sä tehtyihin raajojen katkomisiin ja kivityksiin.

Epämiellyttäviä tuntemuksia vatsanpohjassa voi kokea myös, jos ajattelee mus­li­mien laajasti harjoittamia ja usein monen sukupolven yli jatkuvia pak­ko­sukusiitoksia (jotka vahingoittavat älyk­kyyttä ja lisäävät psy­kiatristen sai­rauk­sien riskiä). Ei ole myöskään mitään hävettävää tuntea pahoinvointia, kun kuulee ää­rim­mäi­ses­tä sosiaa­lisesta kontrollista, väkivallasta ja va­roit­ta­vina esi­merk­kei­nä teh­dyis­tä murhista, joilla satoja miljoonia musliminaisia pelotel­laan ja estetään nauttimasta ihmis­oikeuk­sistaan: oikeu­desta valita omat seksi­k­ump­pa­nin­sa, vaat­teensa ja elämäntyylinsä.

Virheettömän Koraanin sisältämät lukuisat käskyt vihata, harjoittaa väkivaltaa ja tappaa ei-muslimeja ovat täysin kuvottavia. Ajatus siitä, että kehityksen huipen­tumana olisi planeetan kokoinen kalifaatti, ei ainoastaan ole häpeäksi ihmis­kunnalle; se voi myös saada ka­dot­ta­maan ruo­kah­alun.

Esimerkkejä

Sanaa ”islamonausea” voidaan käyttää kuvaamaan pahoinvoinnin, inhon, är­ty­myk­sen, epämukavuuden tai vastenmielisyyden tun­te­mus­ta, joka syntyy luonnostaan, kun kohtaa islamin tai islamilaisen kulttuurin tai mitä tahansa tai kenet tahansa, joka edustaa sitä. Esimerkkejä sanan käytöstä:

  • ”En pelkää islamia, vaan minulla on islamonausea.”
  • ”En halua minareetteja kaupunkiini. Ne aiheuttavat minulle islamo­nau­seaa.”
  • ”He saivat islamo­nausean kaikista niistä muslimimaahanmuuttajista ja päättivät muuttaa toiselle seudulle.”
  • ”Koraanin lukeminen aiheuttaa minulle islamo­nauseaa.”
  • ”Hänellä alkoi esiin­tyä isla­mo­nauseaa, ja hän päätti lopet­taa työnsä van­ki­las­sa.”
  • ”Saan is­la­mo­nausean, kun ajatte­len ha­lal-ruoan syö­mis­tä.”
  • ”Minulle tulee islamonausea aina, kun näen, kuinka musli­mit hyppivät ylös alas ja ampu­vat ilmaan yrittäen sillä tavoin pelo­tella meitä kun­nioit­tamaan heidän lapsellista käyttäytymistään.”

Sanan alkuperä

Havaintojeni perusteella tämä sana esiintyi ensi kerran Jihad­Watch.org-verk­ko­sivulle kirjoitetussa kommentissa 7.7.2005. Siinä itseään Sheik Canuckiksi kutsuva henkilö kommentoi artikkelia muslimien positiivi­sesta reaktiosta samana päivänä Lontoos­sa tehtyihin itse­murhapommi-iskuihin: ”Minulla ei ole islamofobiaa. Minulla on islamo­nau­sea. Olen kurkkuani myöten täynnä ni­itä kaik­kia.”

Tanskalaisessa sanomalehdessä tämä sana esiintyi ensi kerran 30.12.2011 alle­kirjoittaneen Nordjyske Stiftstinde ‑lehteen lä­het­tä­mäs­sä mielipidekirjoitukses­sa ”Meil­lä on nausea”.

Termi sai jonkin verran huomiota, kun koomikko, ateisti ja islam­kriitikko Pat Condell käytti sitä vuon­na 2009 Youtube-videossa nimeltä ”Pahan puolustelijat”.

Islamonausea ansaitsee oman artik­kelinsa Wikipediassa. Auta saa­maan sana ”is­la­mo­nau­sea” sanakirjoihimme käyttämällä sitä blo­geissa, mielipide­kirjoituksissa ja joka­­päiväisessä puheessa.

Nicolai Sennels

Julkaistu Jihad Watchissa 29.1.2012

Ilta-Lehdessä julkaistiin 1.2.2012 uutinen ”Jenkki­kou­lussa paljastui okset­tava hy­väk­si­käyt­tö. Peruskoulun opet­taja syyllistyi iljet­tä­vään t­ekoon.” On aika alkaa kirjoit­taa samaan selkeään ja re­hel­li­seen sävyyn niistä vasten­miel­i­syyksistä, joita ympäri maail­maa tehdään joka päivä islamin nimissä.

Norjan tilanne

 

”Tappouhkauksia, veitsien käyttöä, kuristamista, nyrkin­iskuja ja pot­­ki­­mis­ta…” Mo­ni­­kult­­tu­­ris­ti­nen rais­kaus­aalto on tuo­nut aivan uut­ta vä­r­i­nää ja jän­niä pi­kant­­teja sä­vy­­jä Norjan aiem­min niin vai­suun ja värit­tö­mään raiskaus­kult­tuuriin. Ks. Nor­jan television raportti (4.10.2010).

Stavangerissa, Norjan neljänneksi suu­rim­massa kau­pungissa, 90 % rais­kaa­jista on ”vä­hem­mistön edus­ta­jia” (Docu­ment.no 9.1.2012). Musliminaisia raiskataan, koska nämä eivät uskalla ilmoittaa asiasta poliisille peläten perheensä kunnian­menetysreaktiota. Lisäksi islamin lain mukaan raiskauksen todistajaksi tar­vi­taan neljä miestä (Koraani 24:13); muussa tapauksessa uhri itse voi joutua syy­te­tyk­si aviorikoksesta tai esi­aviol­li­ses­ta seksistä. Ei-mus­li­mi­­naisia  puoles­taan rais­­ka­­taan, kos­ka se on us­kon­nol­linen oi­­keus, jon­ka Allah on suonut jihadia eli ”us­kon­­kil­voit­te­lua” harjoittaville muslimimiehille.

Poliisin laatiman raportin mukaan vuonna 2010 Oslossa tapahtui 186 raikausta, joista 86 on luokitel­tu väkivaltaisten raiskaus­ten kate­goriaan. Näistä 83 tapauksessa uhri kykeni tun­nistamaan raiskaajan ulkonäöltä ja joka ainoassa näistä tapauksista uhri kuvasi rais­kaajan olleen ”ulkonäöltään ei-län­si­maa­lai­nen”. Kuten Gil Ronen Israel National New­sis­tä (23.6.2011) toteaa, tällä kierto­­ilmauksella viitataan Afrikasta, Lähi-idästä ja Aasiasta pe­räisin oleviin muslimi­maahanmuuttajiin.

Yhdeksän kymmenestä raiskauksen uhrista on syn­ty­pe­räl­tään nor­­ja­lai­nen, ja monet nor­jalaisnaiset ovatkin alkaneet värjätä hiuk­­siaan mustiksi ja kulkemaan ryhmissä, kuten yllä olevassa CBN:n ra­portissa vuo­den 2011 kesältä todetaan. Luon­nollisesti paras suoja olisi kääntyä islamiin ja hun­nuttautua. Islam antaa länsi­maisille nai­sille aivan uutta va­lin­­­nan­­va­paut­ta (lue lisää: Huntu vai huora?).

 

Islam ja homoseksualismi

Ajankohtainen kakkonen

Suomessa on keskus­teltu kii­vaasti siitä, tuli­siko kir­kon siu­nata sa­maa su­ku­puol­ta olevien parisuh­teita, ja taan­noin rekisteröidyssä pa­ri­­suh­tees­sa elä­vä hen­­kilö sai 37,4 % ää­niä presi­den­tin­vaa­leis­sa, joista keh­key­tyivät ”su­vaitse­vai­suus­vaalit”. Osal­le ää­nes­tä­jis­tä eh­dok­kaan suku­puo­li­nen suun­tau­tu­mi­nen muo­dos­tui kyn­nys­kysy­myk­sek­si. Toisille taas vaa­lit tar­jo­si­vat mah­­dol­lisuu­den pääs­tä näyttä­väs­ti il­mai­­se­maan kuu­lu­vansa ”hy­vien ih­misten” eli ”suvaitsevaiston” eliit­tiin. Ovatko nyt niin su­vait­se­vai­set suo­ma­lai­set aiempaa suvaitsevaisempia myös sha­ri’aa koh­taan? Entä mitä mus­li­mi­maail­ma eli umma mah­taa tuu­mia asias­ta?

“Samaa suku­puolta ole­vien avioliitto tar­koit­taa sitä, että mies nai mie­hen tai nai­nen naisen… Tämä on hirvit­tävä katas­trofi, jon­ka islam kieltää täysin! Hänet pitäisi tappaa – se, joka avioituu. Heidät molem­mat täytyy tappaa niin pian kuin mah­dol­lista ja polttaa.” – “Jos saat kiinni mie­hen, joka suorittaa homo­sek­su­aalista te­koa, tapa sekä hänet että hänen kumppaninsa!” – ”Me muslimit emme koskaan hyväksy elämän­tyyliän­ne. Pyy­däm­me Alla­hia tuhoa­maan tei­dät. Pyydäm­me Alla­hia polt­ta­maan teidät helve­tissä!” (Katkel­ma eloku­vasta The Third Jihad, ks. YouTube.)

Myös is­lamissa on eriäviä näke­myk­­siä suh­tautumi­sessa sa­teenkaari-ihmisiin. Kuten BBC:n Panorama-ohjelman (Youtube: osa I, osa II) taan­noin te­kemästä tut­ki­­muk­sesta kävi ilmi, isla­milaisissa viikonlop­pukou­luissa Bri­tanniassa käy­te­tään Saudi-Arabian ope­tus­­mi­nis­te­­riön kus­tantamia op­pikir­joja, joissa todetaan, että ho­moseksu­aalit on teloitet­tava, mutta erimieli­syyttä on siitä, tuli­siko se tehdä ki­vittämällä, polt­ta­­malla vai heittä­mäl­lä alas kalliojyrkänteeltä (Star­On­line 26.11.2010).

Saudi­sheikki ’Abd Al-Qader Shiba Al-Ha­mad (Chan­nel 1, Saudi TV 27.1.2005) ker­too anek­dootin ta­pah­­tu­­mas­ta, josta homo­seksu­aalien teloi­tusme­netel­mää kos­keva teologinen pulma osittain juon­tuu.

Kuwaiti­lainen us­konoppi­nut Dr. Sa’d Al-’Inzi (Al-Rai TV, Kuwait, 10.12.2007) huo­mauttaa, että homo- tai lesbosek­sin har­joittami­nen on itse asi­assa ”pa­han levittämistä maalla”, millä hän viittaa Ko­raanin ja­keeseen 5:33:

Ne jotka taistelevat Allahia ja Hänen lä­hettiläs­tään vas­taan ja kii­rehtivät tekemään pahaa, saavat palkkansa: heidät surma­taan, naulitaan ristiin tai heidän kätensä ja jalkansa hakataan poikki ris­tikkäin tai heidät karkote­taan maasta. Tämä on heidän häpeänsä tässä maail­massa, ja tuonpuo­leisessa heitä odottaa ankara ran­gais­tus. (Koraani 5:33)

Niinpä tästä nä­kökul­masta myös ris­tiinnaulit­seminen ja raajo­jen kat­kominen poikki ris­tikkäin voisivat olla osu­via teloi­tusmene­telmiä homosek­suaaleille. Al-’Inzi kuitenkin kiirehtii korosta­maan, että edes kuolema ei ole riit­tävä ran­gaistus tästä syn­nistä, vaan ho­moseksu­aalit tulisi kerätä yh­teen ja teloitusta tulisi edel­tää julki­nen piek­sentä tai kidutus (4:48–5:33):

Homosek­suaalisuus on siis kiistan­aihe myös islamissa. Tulkintoja ja suh­tau­­tu­mis­ta­­po­ja löytyy kaikissa sa­teen­kaa­rin vä­reis­sä: jotkut kannatta­vat kivit­tämistä, jotkut poltta­mista, jot­kut tiput­tamista pää edellä kaupungin korkeim­malta pai­kalta (esim. Isis on käyttänyt tätä menetelmää, Bild 19.1.2015) ja kivittä­mistä sen jälkeen, jotkut mestaa­mista (ja sen jäl­­keen polt­ta­mis­ta arkus­sa), jot­kut hirt­tämistä, joidenkin mukaan taas ho­moseksu­aali voi­­daan yk­sinkertai­sesti tel­jetä saas­taiseen vankilaan kuole­maan. Erään nä­kemyksen mu­kaan oikea te­loitusme­netelmä on seinän kaatami­nen ho­moseksu­aalin päälle.

Isisin suosimassa menetelmässä homoseksuaali tiputetaan korkean ra­ken­nuk­sen ka­tolta, minkä jälkeen väkijoukko kivittää hänet kuo­liaak­si.

Sheikki Muham­med Salih Al-Munaj­jidin yllä­pitämä Islam Q&A -fat­wa­si­vus­to ana­ly­soi pe­rus­­teellisesti tämän teologisen kysymyk­sen taus­toja ja selvittää u­skon­nol­­li­sia pe­rusteita eri te­loi­tus­me­ne­­tel­mil­le. Fatwassa 38622 todetaan: ”Ho­mo­­sek­­sua­­lis­­min ri­kos on yksi suu­rim­mista rikok­sista, syn­neistä pa­hin ja teoista inhot­tavin, ja Al­lah ran­kaisee sii­hen syyl­lis­ty­nei­tä ta­valla, jolla Hän ei ole ran­gais­­sut muita kan­soja. Se on ilmausta sen rikko­misesta, mikä on luon­nol­lista, merkki täydel­lises­tä harhau­tumi­sesta, hei­kosta älys­tä ja us­kon­nol­lisen vel­voit­teen lai­min­lyömises­tä…” Sheikki Al-Munaj­jid itse pai­not­taa, että is­la­min lain mu­kaan mes­taus on kor­rek­tein tapa suhtautua ho­mo­sek­suaaleihin:

Shari’a-rangaistus homoseksualismin ri­kok­ses­ta on te­loi­tus mie­kal­la kor­rek­teim­man nä­ke­myk­sen mu­kaan… (Islam QA:5177)

Yksi Ahmed bin ’Adhaib bin ’Askar al-shamlani al-’Anzin ri­kok­sista oli ho­mo­sek­su­aali­suus. Hä­net mes­tat­tiin ja sen jälkeen vielä ris­tiin­nau­lit­tiin Saudi-Arabian pääkaupungissa Riadissa 29.5.2009.

Iranissa sitä vastoin suositaan hirttämistä:

Mahmoud Asgari, 16, ja Ayaz Marhoni, 18, homo­seksu­alismin ri­kokseen syyl­lis­ty­neet ira­nilaiset teinipojat Khuzesta­nin maa­kunnasta, hirtettiin julkisesti Oi­keu­den aukiolla Mashha­dissa 19.7.2005.

Ympäri islamilaista maailmaa hyvin suosittu ja helppo­lukui­nen shari’a-opas Minhaj Al-Muslim (Vol. 2, s. 511) täh­den­tää: ”Hadd (rangaistus) homo­­seksuaali­suudes­ta on kivit­tä­mi­nen kuo­li­aaksi riip­pu­matta siitä, onko kysees­sä avioi­tunut vai avioi­ma­ton hen­ki­lö… [Muham­madin] seuralaiset antoivat vaihtelevia to­dis­ta­ja­­­lau­sun­to­ja niistä me­ne­tel­mis­tä, joil­la ho­mosek­suaali­sen teon suo­rit­ta­neet tulisi tappaa. Toiset heistä tapettiin kivit­tä­mäl­lä. Ibn ’Abbas sanoi: ’Tulisi etsiä kylän korkein raken­nus. Sitten heidät tulisi tiput­taa pää alaspäin, ja sen jäl­keen heidät pi­täisi kivittää.'”

memriexecutegays1

Lue ja katso merkittävien muslimioppineiden perusteluja ho­mo­sek­suaa­lien eri te­loi­tus­mene­tel­mis­tä: Leading Isla­mic Scho­lars Jus­tify Exe­cuting, Ston­ing, and Shoo­ting Gays.

Pienen inttämisen jäl­keen haasta­telta­vana oleva mus­limi­mies vastaa toh­­keis­saan myön­tä­västi, kun hä­neltä kysy­tään, tulisiko homo­seksuaalit tap­paa, jos shari’a otet­taisiin käyt­töön USA:ssa.

Euroopassa muslimien hyök­käykset niin sek­su­aali­­vähem­­mistö­jä kuin juu­­ta­lai­sia­kin koh­taan ovat li­sään­ty­neet hä­lyt­tä­väs­­ti (lue esim: The Jerusalem Post 19.8.2010; Google-haku). Mitä tu­lee al­la mai­nit­tui­hin kol­meen musli­mi­her­ras­mie­heen, he toimivat vil­pit­tö­mäs­tä us­­kos­ta Al­la­hiin ja pyy­teet­tö­mäs­tä ha­lusta infor­moi­da ihmi­siä siitä, kuin­ka ”Al­lah inhoaa homoja”:

Kolme Britannian muslimia tuomittiin homofobiasta

Britanniassa tuomioistuin on todennut kolme muslimimiestä syyl­lisiksi viha­rikok­seen homo­seksu­aaleja vastaan. Mie­het olivat ensimmäisiä, jotka tuomittiin maaliskuussa 2010 voimaantulleen lain nojalla. Miehet levittivät homoseksuaali­suuden tuo­mit­se­via len­to­leh­ti­siä moskeijan ulkopuolella Derbyssä, Keski-Englan­nissa. Lehtisissä vaadittiin, että homoseksuaalisuuden harjoittajat ”tulisi teloittaa”. Oikeus katsoi, että miehet ovat syyl­listyneet uhkaavan kirjoitetun materiaalin le­vit­tä­mi­seen. Materiaalilla pyrittiin vihan lietso­miseen seksuaa­lisen suun­­tau­­tu­mi­­sen perus­teella. Miehille luetaan tuomiot 10. helmikuuta.

AFP, Reuters, Yle 20.1.2012

Miesten levittämässä lehtisessä nimeltä ”Kuolemanrangaistus” sanotaan, että Allah sallii homoseksuaalien tuhoamisen ja että ”ainoa kysymys on, kuinka se tulisi suorittaa”. Leh­ti­sessä nimeltä ”Käänny tai pala” on kuvattuna roihuavassa liek­ki­me­res­sä palava hah­mo, ja siinä todetaan, että homoseksualismin lail­lis­ta­mi­nen oli ”kaikkien ongelmien juu­ri”. Kolmas lehtinen ”GAY God Abhors You” (Homo – Jumala inhoaa sinua) kertoo an­karista rangaistuksista ho­mo­sek­suaa­leil­le. Yksi miehistä Kabir Ahmed, 28, totesi: ”Tar­koi­tuk­se­na­ni oli tehdä vel­vol­li­suu­teni muslimina, infor­moida ihmisiä Allahin sa­nas­ta ja vä­lit­tää Allahin viestiä homo­seksuaalisuudesta”. (Daily Mail 11.1.2012, BBC 20.1.2012)

Ja kauniiksi lopuksi: isla­minoppi­nut Maulana A. K. Hoo­sem ker­too ho­­mo­sek­su­aalille, että hä­net tulisi tappaa. Kuten Hoosem toteaa, ainoa asia, mistä lain­op­pi­­neilla on erimieli­syyttä, koskee sitä, kuinka teloitta­minen tu­li­si pan­na toimeen. Iha­naa, kuinka ih­­mi­set tulevat näin si­visty­nees­ti yhteen ja te­ke­vät sel­vik­si omat nä­kö­kan­tan­sa, ja näin kaikki voivat alistua shari’an määräyksiin eikä ole tarvetta tap­paa ketään! Täs­­tä­hän uskon­nollisessa dialogissa on par­haim­mil­laan kysymys!

Kakkonen on sittenkin ykkönen! Allah sallii kyllä anaaliseksin aina, kun jihad sitä vaatii!

Koska jihad on islamin huippu ja muslimin korkein velvollisuus, se, mikä on yleen­sä kiellettyä (haram), tulee sallituksi (halal), mikäli jihad Allahin asian puolesta sitä edellyttää, kuten sunnisheikki Abu Dimaa Al-Qassab on fatwassaan korrektisti to­dennut. Niinpä kanssamujahidinin suo­rit­ta­mat anaa­li­pe­ne­traa­tiot eivät ole pel­käs­tään sallittuja vaan peräti pa­kol­li­sia aina silloin, kun marttyyri-isku edellyttää pe­­­rä­­au­kon­laa­jen­tamis­tree­ne­jä niin, että perseeseen saadaan survot­tua tar­peeksi räj­äh­tei­tä vää­rä­us­kois­ten tap­­pa­mi­seksi. Ja Allah olkoon ylistetty!

Egyptiläinen hengenmies Mazhar Shahih käy kuumana erään sheikin antamasta fatwasta, joka sallii anaalijihadin Muslimiveljeskunnan ji­ha­dis­teil­le ilmeisesti pel­kästään sillä pe­rus­teel­la, että he ovat pit­källä mat­kal­la käy­mässä jihadia (Al-Tahrir TV, 26.6.2014). Kas siinäpä teologinen pulma kerrakseen!

Lisämate­riaalia

Oman lapsen saa tappaa

lapsimorsian

Allahin pyhä laki, shari’a, tunne­taan var­sin edis­tykselli­sestä näkö­kulmas­taan nais­ten- ja las­tensuo­je­luun. Islamissa avioliiton solmimiselle ei ole mitään ala­ikä­ra­jaa, ja Allah sallii tyt­tö­lap­sen olla sek­suaali­sessa kanssa­käymi­sessä avio­mie­hensä kanssa jo vau­vaiästä (!) al­kaen, kun­han tytön holhoojan kanssa on sovittu asi­asta ja kun­han siitä ei koidu ruu­miil­lista va­hinkoa ty­tölle. Tyt­tö­vauvan on lail­lista an­taa avio­mie­hensä hinkata pe­nis­tä tytön rei­si­ä vasten (mu­fa’kha­tha­t). Varsi­nai­sia emätinyh­dyn­töjä avio­mies­tensä kanssa tytöt pääse­vätkin sit­ten har­ras­­ta­maan vii­meis­tään 9-vuotiai­na Mu­ham­ma­din lap­simor­siamen Ais­­han esi­mer­­kin mu­­­kai­­ses­ti (Buk­hari 7:62:88, Bukhari 7:62:64, Bukhari 7:62:65, Muslim 8:3310, Bukhari 8:3310), minkä jälkeen heillä ei sitten olekaan mitään oikeutta kieltäytyä siitä. Tosin monien is­la­min­­op­pi­nei­den mukaan tytöltä ei kielletä yhdyntää sitä ennenkään, jos hän vain kykenee siihen. (Ks.Islam Q&A:22442.)

Mus­li­mien mu­kaan täl­lai­ses­sa toimin­nas­sa ei suin­kaan ole ky­sy­mys sek­suaa­li­ses­ta hy­väksi­käytös­tä eikä rais­kauk­sesta, koska vai­molla­han ei Alla­hin mu­kaan ole mitään oikeut­ta kieltäy­tyä seksu­aalises­ta kans­sakä­ymises­tä oman avio­mie­hen­sä kans­sa (Sheik­ki Mu­ham­mad Al-Munaj­jid). Näin ollen is­lam on länsi­mais­ta kult­tuu­ria ja lain­sää­dän­töä huomat­tavas­ti su­vaitse­vai­sem­pi, liberaalimpi ja progressiivisempi suh­tautu­mi­ses­saan pedo­fiilien sek­suaali­vähem­mistöön. Al­lah näet tar­joaa avio­liittoa laillisiksi (halal) puit­teiksi kai­kil­le niil­le, jotka ha­lua­vat käyt­tää tyt­töjä sek­suaa­lises­ti hy­väk­si vauva­iästä al­kaen ja raiskata hei­tä tois­tu­vasti ja rajoituksetta näiden täytettyä yhdeksän. Lue myös: Islam ja pedofilia.

Allah osoit­taa muil­lakin tavoin eri­tyistä huo­maa­vai­suutta tyttö­lapsia ja nai­sia koh­taan riip­pu­matta näiden uskon­nosta: arme­­liai­suu­­des­­saan hän tarjoaa käte­viä menetel­miä, ku­ten ym­pärileik­kauk­sen ja hun­­nuttau­tumi­sen, joilla ty­töt ja nai­set voivat varjella si­veyt­tään (Koraani 24:31; Koraani 33:59) niin, ett­eivät hä­päise per­heensä kun­niaa hairahtumal­la esi­aviol­li­siin suh­tei­siin tai tule­malla rais­ka­tuiksi, sillä ku­kapa halu­aisi olla huora, jolla ei ole mitään myyntiarvoa? Lue myös: Huntu vai huora?

Trivia: Tie­sitkö, että Al­la­hin sha­ri’an mu­­kaan oman lap­sen tai lap­­sen­lap­sen tap­pa­mi­ses­ta ei seu­raa ran­gais­tus­ta? (Auktorisoitu sha­ri’a-opas ’Umdat al-Salik: o1.2; lue myös: JihadWatch 9.12.2008.) Näin ol­len mus­li­mi­van­hem­mat voi­vat lail­lises­ti tap­paa rais­kauk­sen tai si­veet­tö­män käy­tök­sen myö­tä ar­vot­to­mak­si käy­neen tyt­tö­lap­sen­sa, jos­ta on perheelle enää pelk­kää ta­lou­del­lis­ta taak­kaa.

oman-lapsen-saa-tappaa

Islam ja pedofilia

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö – profeetan esikuva

­Mohammed, 40, ja hänen morsiamensa Ghulam, 11, hää­päi­vä­­nään Af­­ga­nistanissa. Vuoden Uni­cef-kuva 2007.

Kun pro­feetta Mu­hammad oli 50-vuotias, hän pyysi pit­käaikaiselta us­kon­to­ve­ril­­taan Abu Bak­rilta tä­män 6-vuoti­aan tyttä­ren Aishan kättä (eräiden lähteiden mukaan Aisha saattoi olla tuolloin 7-vuotias). Abu Bakr oli ensin vasta­hakoinen, mutta avio­sopimus sol­mittiin, ja kolme vuotta myöhemmin 53-vuotias Mu­ham­mad oli ensi ker­taa emätinyh­dyn­nässä tuolloin 9-vuotiaan Aishan kanssa, joka leikki vielä nukeilla, kuten muslimien luo­tet­ta­vi­na pitämät hadit­hit ker­tovat:

Ursa on ker­tonut: Pro­feetta kir­joitti (avioso­pimuk­sen) Aishan kanssa tämän ollessa 6-vuo­tias ja pani avioliiton täytäntöön tämän ollessa 9-vuotias, ja Aisha oli hä­nen kanssaan yhdeksän vuotta (ts. hä­nen kuole­maansa asti). (Buk­hari 7:62;88; ks. myös Buk­hari 7:62:64, Bukhari 7:62:65, Muslim 8:3310, Bukhari 8:3310)

Aisha on kertonut: ”Minulla oli tapana leikkiä nukeilla profeetan ollessa läsnä, ja tyttöystävilläni oli tapana leikkiä kanssani.” (Bukhari 8:73:151.)

Aisha kertoi, että Allahin lähettiläs meni hänen kanssaan naimisiin, kun hän oli seitsemän vanha, ja hänet vietiin lähettilään taloon morsiamena, kun hän oli yhdeksän, ja hänellä oli hänen nukkensa mukanaan. (Bukhari 8:3311.)

Avioliiton­solmimisikä on vaihdellut eri aikoina ja eri kulttuu­reissa, ei­kä tä­tä taus­taa vas­ten edes Mu­hammadin ja Ais­han suuri ikäero si­nänsä ole niin hät­kähdyttä­vää. Tapauk­sen ikävä puoli on se, että sunna eli profeetan esikuvallinen elämä kaik­kine sen yk­sityiskohti­neen toimii shari’an, Al­lahin ikuisen ja muuttu­mattoman lain, eräänä keskeisistä läh­teistä, kuten is­lam-tutki­ja Jaakko Hä­meen-Ant­tila (”Islamin kä­sikirja”, 2004: 37) kir­joittaa:”Pro­feetta ei eläes­sään ol­lut toi­minut yk­sinomaan senhetkisen tilanteen mu­kaan vaan pi­täen samalla silmällä myös tulevaisuutta. Profeetan elämän yksi­tyiskohdat oli tar­koitettu is­lamin yhtei­sön ikuisen jäljit­telyn kohteeksi.” Niinpä pro­feetta Mu­hammadin esikuvan mu­kaisesti mo­nissa musli­mimaissa miehet otta­vat lapsimor­siamia tänä­kin päivänä ja yleisesti ottaen sopi­vana ikänä tyttö­jen emä­tinyhdyntö­jen aloittami­selle pidetään yhdek­sää ikävuotta, kuten tohtori Ah­mad Al-Mu’bi (LBC TV, Li­banon, 19.6.2008) selventää:

Hätkähdyttä­vää sitä vastoin on se, että itse asi­assa pro­feetta Mu­hammad al­koi käyttää Aishaa seksu­aalisesti hy­väkseen tä­män ollessa vasta 6-vuo­tias! Nimit­täin, kun Aisha oli 6–9-vuotias, ts. ennen avio­lii­ton varsi­naista ”täy­­tän­töön­panoa”, Mu­ham­ma­dil­la oli ta­pa­na hinkata pe­nistään ja ejakuloida Aishan rei­sien väliin:

Suur­mufti Abu Abdul­lah Muham­mad Al-She­mary lä­het­ty ky­sy­­mys (viite­numero 1809, 3/8/1481) ja tie­teel­­li­sen tut­ki­muk­­sen ja fat­wo­jen ko­­mitean vas­­taus

Kysyjä tiedusteli seuraavaa: Nykyään on tullut yleiseksi käy­tännöksi, eri­tyisesti häi­den aikana, lasten mu­fa’kha­tha­ti­misen tapa (mu­fa’­kha­thatkir­jaimelli­sesti kään­net­tynä tar­koit­taa ”pa­ne­mista reisien väliin”, mikä tarkoittaa miehen suku­puolielimen asettamista lapsen reisien väliin). Mikä on oppinei­den mieli­pide, kun tie­detään täy­sin hyvin, että myös pro­feetta, rauha ja Allah ol­koot hänen kanssaan, harjoitti hink­kaamista Ais­han – kaikkien us­kovien äidin – reisien vä­liin? Tutkittu­aan kysy­mystä komitea antoi seuraa­van vastauk­sen: (…) Mitä tu­lee siihen, että pro­feetta, rauha ja Alla­hin rukous ol­koot hänen kanssaan, hinkkasi mor­siamensa Ais­han rei­sien väliin, niin Aisha oli 6-vuotias, eikä pro­feetta ky­en­nyt olemaan yhdynnässä hänen kans­saan hänen nuoren ikänsä joh­dosta. Sen tähden pro­feetta, rauha ja Allahin ru­kous olkoot hänen kans­saan, asetti sukupuolieli­mensä hä­nen reisiensä vä­liin ja hieroi sitä pehme­ästi, sillä Al­lahin lähet­tiläs hallitsi eli­mensä ta­valla, johon muut uskovat eivät pysty.

(Arabiankieli­nen lähde ram-tiedostona)

Islamic Q&A Online with Mufti Ebrahim Desai; fatwa, joka on annettu kysymykseen 6737

Shari’an mukaan, jos tyttö on alaikäinen (jos hän ei ole saavut­ta­nut mur­ros­ikää), hä­nen isän­sä voi an­taa hän­et avio­liit­toon. Kun tyttö saavut­taa mur­ros­iän, hä­nel­lä on oi­keus jat­kaa avio­liittoa tai pur­kaa se. Intii­mille kans­sak­äymi­sel­le vai­mon kans­sa ei ole ala­ikä­ra­jaa, vaik­ka hän olisi ala­ikäinen.

http://islam.tc/ask-imam/view.php?q=6737

Ajatolla Khomeini (Tahrirolvasyleh, fourth volume, Darol Elm, Gom, Iran, 1990):

Mies voi saada seksu­aalista mieli­­hy­vää niin­kin nuo­resta lap­­sesta kuin vau­vas­ta. Hä­nen ei kuiten­kaan pitäisi suorittaa yh­dyntää. Jos hän tekee niin ja lapsi vahin­goittuu, silloin hän on vas­tuussa tä­män elättämi­sestä koko tä­män elämän ajan. Tätä tyttöä ei kui­tenkaan tulisi laskea yh­deksi hänen neljästä py­syvästä vai­mostaan. Mies ei ole oikeutettu naimaan ty­tön sisarta. (Lä­hde: Dr. Homa Da­ra­bin ko­ti­si­vu) (…)

Reisien väliin paneminen tarkoittaa sitä, että aikuinen mies nauttii nuo­res­ta tytöstä, joka on yhä rinnasta vieroit­tami­sen iäs­sä, aset­tamal­la penik­sen­sä tä­män rei­sien vä­liin ja suu­­te­l­e­mal­la tätä. (Lähde: http://www.islamreview.com/articles/madinasuras.shtml)

Se, että on lu­val­lista naida nuori tyttö, ei mer­kitse sitä, että on lu­val­lista olla yh­dyn­nässä hä­nen kans­saan; sitä ei pi­täisi tehdä, en­nen kuin hän ky­kenee siihen. Siitä syystä pro­feetta vii­västytti avio­liittonsa täy­täntöönpa­noa Aishan ta­pa­uk­sessa. Al-Na­wawi sa­noi: Mitä tu­lee nuo­ren ty­tön hää­juh­laan aviolii­ton täy­tän­töön­panon aikana, jos avio­mies ja ty­tön hol­­hoo­ja pää­se­­vät yh­­teis­­ym­mär­­ryk­­seen jos­tain, mi­kä ei va­hin­­goi­ta nuor­ta tyt­­töä, niin se voi­­daan teh­dä. Jos he ovat eri mieltä, niin Ah­mad ja Abu ’Ubayd sano­vat, että kun tyttö on täyt­tänyt yhdek­sän, niin avio­liitto voidaan panna täytän­töön ilman hä­nen suos­tu­mus­taan, mutta se ei päde nuorem­pien ta­pauk­sessa. Maa­lik, al-Shaafa’ ja Abu Hanee­fah puoles­taan sa­no­vat: avio­liitto voi­daan panna täytän­töön, kun tyttö ky­kenee yh­dyn­tään, mikä vaih­telee ty­töstä toi­seen, joten mi­tään ikärajaa ei voida asettaa. Tämä on oi­kea näkemys. Aishaa kos­kevassa ha­dit­hissa ei aseteta mi­tään ikära­jaa; yh­dyn­tää ei kiel­le­tä sel­­lai­­sen ty­tön ta­pa­uk­ses­sa, jo­ka ky­ke­­nee sii­hen en­nen yh­dek­sää ikä­­vuot­ta… (Sharh Mus­lim, 9/206 – Islam Q&A:22442)

Ei ole ole­massa tutki­mustietoa siitä, kuinka yleinen tämä Allahin pyhittämä reisien väliin hinkkaamisen käytäntö (engl.”thighing”) on länsi­maiden mus­­li­mi­yh­tei­­söis­sä. Sitä paitsi tällai­sen tutkimus­tie­don saa­minen voi olla han­ka­laa, sillä is­lamin laki määrää mus­limit valehte­lemaan (ta­qiyya) ja ker­tomaan puo­­li­to­tuuk­sia (kitman) vää­räuskoisille, jos se ajaa is­lamin pää­määrää ja suojelee mus­limien etuja. Joka tapauk­sessa tämä mus­li­mi­kult­tuurin pi­kantti eri­tyis­piir­re on he­rät­tä­nyt jon­kin ver­­ran kes­kus­telua ja arvostelua ara­bi­mediassa:

Vääräuskoisuudesta syy­tetty nais­asia-akti­vis­ti Gha­da Jam­shir kri­ti­soi tyt­­vau­vo­jen ja -las­ten sek­suaali­sen hy­väksi­käy­tön insti­tuu­tio­ta (1:54–2:45, Al-Ara­bi­ya TV, Du­bai/Sau­di-Ara­bia, 21.12.2005).

Sitä vastoin Suomessa, jossa ”monikultturisuus on rikkaus ja voimavara”, kaik­kien mus­li­mien ikuisena esi­ku­va­na toi­mi­­van pro­feet­ta Mu­ham­­ma­din har­­joit­ta­maa lap­sen sek­suaa­lis­ta hy­väksi­käyt­töä ei saisi arvostella. Sil­le löy­tyy jopa ha­na­koita puo­lesta­pu­hu­jia ai­na apu­­lais­­val­ta­kun­­nan­­syyt­täjä Jorma Kalsketta myöten, jol­le ”profeetta ja instituutiot ovat pyhiä”. Mistäköhän syystä?

Syy­rialais-yhdysvalta­lainen psy­kologi Wafa Sul­tan kriti­soi ankarasti pro­feetta Muhamma­dia ja nais­ten asemaa is­lamissa, mm. tyttö­lasten pak­koa­violiit­toja ja sek­suaalista hy­väksi­käyttöä, nais­ten hak­kaa­mista ja pi­tämistä van­keina ja seksior­jina (Al-Hayat TV, Kypros, 4.12.2008). Juuri tä­män­kaltai­set is­lamiin ja Mu­ham­ma­diin kriitti­sesti suh­tau­tuvat pu­­heen­vuo­rot moni­­kult­tu­­ristit ha­lua­vat kiel­tää, sillä nais­ten oi­keudet ja vapau­det ovat asia, josta moni­­kult­tu­ristit ovat kaik­kein vähi­ten kiinnos­tu­neita to­­teut­taes­saan pro-islamis­tista, länsimaista kulttuuria hal­veksivaa agen­daansa.

Monikulttu­ristien ih­misarvoas­teikon poh­jalla ovat mus­limi­maahan­muut­taja­nai­set, joi­den kärsi­myk­sistä ei pii­tata ja joita hal­veksitaan, jos he ha­luavat hy­lätä is­lamin elääk­seen länsimaisen vapaan elä­män­tyylin mu­kaisesti. Niinpä mo­nikult­turis­missa kun­niamurhia ja -vä­kival­taa pide­tään oi­keu­tettuina kult­tuurire­lativistisina ran­gais­tus­­käy­tän­­töi­nä tuol­laisille naisille, joi­den käyt­täytyminen ei vas­taa mo­ni­kult­tu­­ris­min ideo­lo­giaa.

Egyptiläissyntyinen Nonie Darwish ker­too sha­ri’as­ta: ”Voit nai­da vaik­ka yk­si­vuo­tiaan ty­tön ja – hä­peäl­lis­tä sa­noa – ol­la jon­kin­lais­sa sek­su­aali­ses­sa suh­tees­sa tuon tytön kanss­a, kun­nes tä­mä täyt­tää yh­dek­sän ja avio­lii­ton voi pan­na täy­tän­töön.” (5:30–6:02)

Tutustu profeetta Muhammadin ”esikuvalliseen” sunnaan