”Jäl­jelle jää vain jo­ko islam tai jahi­liyyah­”

Tämä on osa kirjoitelmasarjaa, jossa käsitellään Muslimiveljeskunnan historiaa ja toimintastrate­gioita. Vuonna 1928 Egyptissä perustettu Mus­li­mi­veljeskunta on ny­ky­­päi­vän jihadistijärjestöistä petol­lisin ja vaa­ral­­lisin. Sillä on sa­ma tavoite kuin kai­killa muillakin jihadisti­jär­jestöillä: valtio­vallan anas­ta­­mi­nen, shari’a-lain voi­­maan­­­saat­ta­mi­nen, islami­­laisen val­tion pe­rusta­minen, kali­faa­tin pa­laut­ta­mi­nen en­ti­seen suu­ruu­­teen­sa ja laajen­­taminen lopulta kaik­kial­le maail­­maan. Mutta se eroaa muista ji­ha­dis­ti­jär­jes­töis­tä pit­kä­jän­tei­seltä toimintastrategialtaan ja me­ne­tel­mil­tään. Se kut­­suu Län­nes­sä käyt­­tä­­mään­­sä lä­­hes­­­ty­­mis­­­ta­­­paa ”si­­vi­­li­­saa­tio­ji­ha­dis­ti­sek­si prosessiksi”, mil­lä se tar­koit­taa ”suu­ren mit­ta­luo­kan ji­ha­dia län­si­mai­sen si­vi­li­saa­tion eli­mi­noi­mi­sek­si ja tu­hoa­mi­seksi si­säl­tä kä­sin ja ’sa­bo­toi­mal­la’ sen mi­tä­tön ko­ti­paik­ka hei­dän omien kä­sien­sä ja mus­­li­mien kä­sien kaut­ta niin, et­tä se eli­mi­noit­uu.” Kirjoitelmasarjan yleinen johdanto on luettavissa tästä.

Sayyid Qutb
Sayyid Qutb

Kirjoitelmasarjan edellisessä osassa käsiteltiin Mus­­­­­li­­­­­mi­­­­­vel­jes­­­­kun­­nan syn­tyä ja myö­hem­piä vai­hei­ta Egyp­tis­sä, sen ta­voit­­tei­ta  ja eri­tyi­ses­ti sen kyt­­kök­­siä ja suh­det­ta kan­­­sal­lis­so­­sia­­lis­­miin. Tässä o­sas­sa kä­sitel­lään vel­­jes­­kun­nan pää­ideo­logik­si 1950-luvul­la nous­seen Sayyid Qutbin (1906–1966) teos­ta Ma’alim fi al-Ta­riq (”Virs­­tan­­­pyl­väät”, engl. ”Mile­sto­nes”), j­o­hon hän on kiteyt­tä­nyt nä­ke­myk­­sensä siitä, mikä on is­­la­min uni­­ver­­saa­li sa­­­no­ma ja pää­­­määrä, miksi is­­lam tulisi elä­vöit­tää ja kuin­ka se tulisi to­teuttaa pro­feetta Mu­ham­­ma­din asetta­man mal­lin mukai­sesti. Se on moder­nin poliit­ti­sen isla­min ja ji­hadis­min­ pe­rus­­­teos, joka on toimi­nut lu­kuis­ten isla­mi­lais­ten liik­kei­den, ji­­ha­­disti­jär­jes­­töjen ja ‑yksi­löi­den in­s­piraa­­tion läh­­teenä. Sen kes­­keisiin aja­tuk­siin tu­­tus­­tu­­mi­­nen on vält­tämä­töntä, mi­­käli ha­luaa ym­­mär­­tää nyky­­päi­vän ji­ha­distien­ to­ta­­li­­ta­ris­tis­ta maa­i­l­­­­­man­­ku­vaa, ajat­­­te­lu­­ta­­poja, re­to­riik­kaa ja toi­­­min­­ta­stra­­te­gioi­ta.

Islamin elvyttämisen virstanpylväät

Salafismia kommunistisella retoriikalla höystettynä

Täydelli­senä ihanteena ja esikuvana Ma’alim fi al-Tariq ‑teoksessaan Qutb pitää Mu­ham­ma­din ja hä­nen seu­ralais­tensa sukupol­vea, ja hän kutsuu muslimeja palaamaan samalle puh­taalle, saas­­tu­­mat­to­malle läh­teel­le, jos­ta tä­män is­­la­­min ensim­mäi­sen suku­polven edus­­tajat (arab. al-salaf al-salih, ’hartaat esi-isät’) saivat opas­tuk­sen­sa, ja am­­menta­maan sieltä käsi­tyksensä univer­su­mista, ihmi­sen olemassa­olon luonnosta ja näiden kah­den suh­­­­teesta, sa­moin kuin periaat­teet, jotka sää­­te­levät hallintoa, politiik­kaa, taloutta ja yleen­säkin elä­män kaik­kia puolia. Qutb­ koros­taa, että tä­män pa­luun alkuläh­teille ei tule suinkaan jäädä pelkäs­tään teo­reetti­sen, aka­­tee­misen kes­kus­telun tasolle, vaan noita alku­lähteitä – Ko­raania ja sun­naa – on pidet­tävä velvoittavina toi­minta­ohjeina, joita on to­teltava ja jotka on pan­tava täy­tän­töön. (MS: 29–34.) Qutbin lähtökohta on täten hyvin sala­fis­tinen.

Sa­malla kun Qutb am­mentaa näkemyksensä suoraan Koraanista ja sun­nasta, hän operoi monilla va­sem­­misto­val­lanku­mouk­sellisilla käsit­teillä, ku­ten ”sorto”, ”epä­oikeu­den­­mu­kai­suus”, ”o­r­juus”, ”ty­ran­nia”, ”oikeuden­­mu­kai­suus”, ”va­­paus” ja ”etu­joukko”, joille kai­kil­le hän antaa kui­tenkin omalaatui­sen, is­lami­laisen tulkin­nan. Tämän marxi­­lai­sel­ta kals­kahtavan ter­­mi­no­logian Qutb oli omak­sunut ni­menomaan Maududin­ kirjoituksista (Brackman 2011:8). On ilmeistä, että Qutb, joka itse paheksui ja soimasi kommu­nismia var­sin ko­va­sa­­nai­sesti ja tark­ka­nä­köi­sesti (MS: 23, 27, 60–61, 91), pyrki houkuttelemaan II maail­man­so­dan jäl­­­keen aiem­min fa­sis­mia ihan­noi­nut­ta ja nyt sen sisar­ideo­lo­gias­ta, kom­­mu­­­nis­­mis­ta, kiin­nos­­tu­­­nut­­­ta ara­bi­­nuo­risoa is­la­min pariin an­ta­malla ym­mär­tää, että shari’a-lakia nou­­dat­ta­van islami­lai­sen val­tion perustaminen, jos mi­kä, on val­lan­­ku­mouk­­­sel­lisen etu­­jou­kon joh­ta­­maa va­paus­­­tais­te­lua sor­­ta­jia ja or­juut­ta vastaan. Mau­du­dil­ta Qutb omak­sui myös monia mui­ta aja­tuksia ja käsit­­teitä, joita hän kehit­teli edel­leen ja jois­­ta tun­netuin on ”jahiliyyah” so­vel­let­­tuna ny­ky-yh­teis­kun­nan ti­lantee­seen.

Kaikki nyky-yhteiskunnat, mukaan lukien musli­mi­yhteis­kunnat, ovat ja­­hil­iyya­­hin val­las­sa, koska ne ovat omineet itselleen lain­sää­dän­tä­val­lan, jonka tulisi kuulua yk­sin­omaan Al­la­hille, eivätkä ne siten tunnusta Alla­­hin su­­ve­­re­­ni­­teet­­tia is­la­min us­kon­tun­nus­tuk­sen edel­lyt­tä­mäl­lä ta­val­la.

Yksi keskeinen käsite Qutbin kirjoi­tuksissa on ”jahiliyyah”, jolla Koraa­nissa vii­tataan isla­mia edeltä­nee­seen ”tietämättömyyden” tai ”pakanuuden” aikaan. Qutb­ analysoi eri us­kon­toihin, talousjärjes­tel­miin ja poliittisiin aatesuun­tiin pe­rus­tu­via yhteiskuntia ja pää­tyy näkemykseen, jonka mukaan ”tie­tämättömiin”, jahili-yhteis­­kuntiin lukeutuvat itse asiassa kaik­ki nyky­­maailman yhteis­kunnat, mu­kaan lukien maallis­tu­­neet mus­limi­yh­teis­kun­nat, joissa Alla­­hille kuuluva lain­­sää­­dän­tö­­valta on siir­retty jollekin toi­sel­le auk­tori­teetille, jolle ihmiset sitten alis­tu­vat, tai joissa us­kontoa kunnioi­tetaan vain puheen tasol­la, mutta ei so­si­aalisessa elämässä ja elä­män­tavassa. (MS: 91–95.) Qutb toteaa: ”Myös ny­kyään meitä ym­päröi jahiliyyah, jo­ka on luon­nol­taan saman­­laista kuin isla­­min ensim­mäi­­sen vai­heen aika­na, ken­ties hie­­man syvem­pääkin. Koko ym­pä­ris­tömme, ih­misten usko­muk­set ja ideat, ta­vat ja tai­dot, säännöt ja lait ovat jahiliyyahia – jopa siinä määrin, että asiat, joita pidämme islami­lai­sena kult­­tuu­rina, islami­lai­sina lähteinä, islamilaisena filo­­sofiana ja islami­lai­sena ajat­teluna, ovat kaikki jahi­liyyahin raken­nel­mia.” (MS: 34.) Niin­pä Qutb vaatiikin, että islam on elävöitettävä ja ”muslimiyhteisön on palattava al­ku­peräiseen muo­­toonsa” niin, että islam voi jälleen toimia ”ihmis­kunnan johtajan roo­lissa” (MS: 25).

Qutb selit­tää, kuinka jahi­liyyah, jonka valtaan muslimiyhteiskunnatkin ovat taantuneet, on jyr­kässä risti­riidassa isla­min perus­sanoman ja us­kon­­tun­­nus­tuk­sen (shahada) kanssa, joka on julistus Allahin ykseydestä (tawhid) ja suve­reni­teetista (ha­kimiyyah) Maan pääl­­lä ja ko­ko uni­­ver­su­missa. Kuten tun­net­tua, is­la­min us­kon­­tun­nus­tuk­sen en­sim­mäi­ses­­sä osas­­­­sa sa­notaan La ilaha illa Allah ’Al­lah on ainoa jumala’, toisin sanoen Allah on ai­­noa asia, jota on so­ve­lias­ta tai lu­val­lista palvoa. Siitä, että Allahin tilalle tai rinnalle asetetaan muita palvon­nan kohteita, kuten vaik­ka­pa kiviä, tai­vaan­­kappaleita, pat­saita, esi­­neitä, ih­mi­siä, insti­­tuu­­tioita tai mitä tahansa muita konk­reet­tisia tai abst­rakteja epä­­jumalia tai ido­­leita, käytetään isla­missa nimitys­tä shirk. Sitä pide­­tään anteeksi­anta­mat­to­mana rik­ko­­­­­muk­­sena Alla­hia kohtaan (‘Umdat al-Salik p1.0), ja Ko­raa­ni määrää mus­li­mit yksi­se­lit­tei­sesti tais­te­lemaan sitä har­­joitta­via mushrikeja (mon. mushrikun) – moni­juma­laisia, ku­van­­palvo­jia ja paka­noita – vas­taan, kun­nes koko maail­massa palvotaan yksin Allahia:

Allah ei anna anteeksi sitä, että Hänen rinnalleen asetetaan muita jumalia, mutta kaiken muun Hän antaa anteeksi, kenelle tahtoo. Joka asettaa vertaisia Allahille, on tehnyt hirveän synnin. (Koraani 4:48)

Taistelkaa heitä vastaan, kunnes epäjumalia ei enää palvota, vaan yksin Al­lahia, mut­ta jos he herkeävät, tietää Allah, mitä he tekevät. (Koraani 8:39)

Hän (Allah) on lähettänyt lähettiläänsä (Muhammadin) tuomaan johda­tuk­sen ja to­tuu­den uskonnon saattaakseen sen voittamaan kaikki muut us­konnot, vaik­ka se on vas­toin monijuma­laisten tah­toa. (Koraani 9:33)

Qutb toteaa: ”Ihmisten tulisi tietää, että islam tarkoittaa La ilaha illa Allah ‑us­kon­tun­nus­tuk­sen hy­väksymistä sen syvimmässä merkityksessä, joka on se, että elämän joka osa-alu­een tulisi olla Allahin suve­reni­teetin alla ja niitä, jotka ka­pinoi­vat Alla­hin su­ve­re­ni­teet­­tia vastaan ja anastavat sen itsel­leen, tulisi vas­tus­taa, ja ihmisten tulisi ottaa tämä us­ko­­mus sydämeensä ja mieleensä ja to­teuttaa se elä­män­ta­vas­saan ja käytännön toimis­saan (MS: 48).” Ihmisten tulisi näin ollen lainsää­dännös­sään, us­kon­nol­lisissa palvonta­rii­teis­sään, arvomaailmassaan, mo­raa­li­sis­sa periaatteissaan, käyttäy­tymi­sessään, usko­muk­­­­sis­saan, ideoissaan, elä­män­ta­vas­saan, yh­teis­kun­nal­li­ses­sa jär­jes­­täy­­ty­mi­­ses­­sään ja yli­­­pää­­tään elämän kaikilla osa-alueilla alistua yksinomaan Allahin mää­räys­val­taan ja nou­­­­dat­­taa vain Allahin shari’a­-lakia. Qutb ko­rostaa, ettei ihmisiä tarvitse taivu­tella hy­väk­­sy­mään shari’aa­ ve­toa­mal­la sen ylem­myy­­teen tai kau­neu­teen, vaan ”rak­kau­den ju­ma­lal­lista lakia, shari’aa­, koh­taan tuli­si olla seu­raus­ta puh­­taasta alis­tu­mises­ta Alla­hil­le”. Sha­ri’a­ ei siis ole tarkoi­tettu älyllis­ten tai esteettisten spe­ku­laatioi­den koh­teeksi vaan yksin­­ker­taisesti nou­da­tettavaksi. Qutb­ pai­not­taa: ”Vies­­tin perustana on, että ­shari’a­ tu­lisi hy­väk­­syä ky­seen­­alais­tamat­­ta ja kaikki muut lait tulisi hy­­lätä niiden kai­kissa muodoissa. Tä­mä on islamia. Is­la­mil­la ei ole muuta merkitystä.” (MS: 49.)

Ihmisen on tunnustettava Alla­hin ykseys (ts. se, et­tei ih­mi­nen saa pal­voa mi­tään muu­­ta kuin Alla­hia) ja su­ve­re­ni­teet­ti ja siten alis­tut­tava kyseen­alaista­mat­to­mal­la an­tau­muk­sel­la nou­­­dat­­­tamaan yk­sin­omaan Al­­la­­hin sha­ri’aa. Sen myö­tä hä­nen on hy­lät­tä­vä kaikki ih­mis­ten sää­tä­mät lait sa­moin kuin omat hen­ki­lö­kohtai­set usko­muk­sen­sa, ha­lun­­sa, tai­pu­muk­sensa, intres­sinsä ja elä­män­ta­pan­sa. Vain näin hän voi va­­pau­tua niin ”tois­ten ihmis­ten orjuu­desta” kuin ”ha­lu­jen­kin or­juu­­des­ta” ja siir­tyä si­ten ”sor­ron”, ”ty­ran­nian” ja ”epä­oikeu­den­mu­kai­suu­den” ti­las­ta ”va­pau­den” ja ”oi­­keu­­den­­mu­­kai­suu­­den” ti­laan.

Maududilta omaksumaansa näkemystä mukaillen Qutb maalaa mielenkiintoisen kuvan Alla­hille alis­tumisen univer­saalista luonteesta ja merkitykses­tä: Islamin mukaan Allah on luonut koko uni­versu­min, joka on kuu­­liai­nen ja alis­tu­vainen Alla­hin tah­­dolle, voimal­le ja auk­toriteetille ja jatkaa sen an­siosta olemassa­­oloaan har­mo­ni­sel­la ta­valla (MS: 100). Niinpä Qutb painot­taa: ”On (…) tarpeen, että tämä sama auktori­teetti tunnus­te­taan ih­mis­­elä­män lains­äätäjäksi. Ihmi­sen ei tulisi irtautua tästä auktoriteetista ja kehittää eril­listä järjes­telmää ja eril­listä elämäntapaa.” (MS: 56–57.) Edelleen Qutb kirjoittaa: ”Tä­män kä­sityksen mukaan kuuliai­suus Allahin shari’aa kohtaan seuraa itse asiassa tar­peesta har­­­­moni­soida ihmiselämä ihmi­sessä it­ses­sään ja muussa universumissa toimivan lain kanssa. Tämä tarve edellyttää, että ihmisten sosi­aa­lisia asioita säätelevän lain on ol­ta­va so­pu­­soin­nus­sa uni­ver­sumin yleisen lain kanssa; se vaa­tii, että yh­dessä muun uni­ver­sumin kanssa ihminen alistuu yk­sin­omaan Allahille, eikä kenenkään ih­misen tulisi nous­ta toisten hallitsijaksi (MS: 105).” Qutb siis ko­ros­taa, että shari’a on osa Allahin uni­ver­saa­­­lia lakia, ja sitä tulisi noudattaa saman­laisella tahdot­tomalla ja ky­seen­alais­ta­mat­to­­mal­­la antaumuk­sella, jolla fyy­sinen maailma alis­tuu noudat­ta­maan Allahin luo­­mia luon­non­­la­ke­­ja.

qutb-hands

Ajatus siitä, että ihmisellä itsellään olisi oikeus muodostaa omia uskomuksia, ideoita, arvoja, sää­tää lakeja ja valita oma elämäntapa on jahiliyyahia, kuten Qutb tähdentää, ja ”kapinointia Allahin suve­reniteettia vastaan Maan päällä” (MS: 27, 34, 48). Yksi Qutbin kes­keisistä väitteistä on, että jahiliyyah­ ja siihen olennaisesti liittyvä ”Allahin suve­re­ni­teetin anastaminen ihmisen haltuun” joh­taa väistä­mättä epäoikeudenmukaiseen ti­lan­tee­­seen, jossa yh­destä ihmisestä tulee toisen herra, jon­ka orjuuteen tämä jälkimmäinen jou­tuu alistumaan ja jota tämä joutuu pal­vomaan. Tämän näkemyk­sen mu­kaan esi­mer­kiksi demokratia on ­jahiliyyahia­, koska siinä joukko ihmisiä harjoittaa Allahilta anastet­tua su­ve­reniteettia pakottaes­saan toiset ihmiset alistu­maan säädöksiinsä – keino­te­koi­siin, ihmisen laati­miin lakeihin. ”Maailmassa on vain yksi Allahin puolue; kaikki muut puo­lueet ovat Saa­tanasta ja kapinointia”, painottaa Qutb­ (MS: 130). Jahiliyyahia ja or­juut­ta Qutbin­ mu­kaan on myös se, että ihmi­nen toimii omien henki­lökohtaisten halu­jensa, in­tres­siensä, taipumus­tensa ja tavoit­teidensa poh­jalta, koska tällöin ihmi­nen on omien ”ha­lu­­jensa orja” (MS: 43–44, 67, 70). Qutb toteaa, että tais­te­leminen omia haluja, tai­pu­muk­sia, tavoitteita, henkilökohtaisia etuja ja omaan perhee­seen ja kan­sa­kun­taan liit­ty­viä intressejä vastaan on ”sisäistä suurta taistelua Saatanaa vastaan”, ja se on jotain, mi­kä jokaisen musli­min on täy­tynyt käydä ennen astumista taistelukentälle (MS: 82). Qutb viittaa tässä nk. suuremman jihadin (jihad ak­bar) käsitteeseen.

Islamin tärkein velvollisuus on jihadin avulla syöstä val­las­ta ihmis­joh­toi­nen jahi­liy­yah, anastaa po­liit­ti­nen val­ta, toimeen­pan­­na pa­­kol­la Al­lahin sha­­ri’aan pe­­rus­­tu­­va elä­­män­­­tapa ja va­paut­taa ih­mi­set si­­ten ja­­hi­li-val­­lan­­pitä­­jis­tä, -oi­keus- ja -yh­teis­­kun­­ta­jär­jes­tyk­ses­tä, -kä­sit­teis­tä ja -pe­rin­teis­tä. Vasta tämän jäl­keen ih­­mi­sil­­le koit­taa ”täy­del­linen va­­paus” päät­tää, omaksuako islamin usko vai ei, tosin il­man mah­dol­li­suut­ta pa­la­ta enää sha­ri’aa edel­tä­nee­seen ja­hili-jär­jestel­­mään ja -elä­­män­­ta­paan.

Qutbin mukaan ”vain islam on todellinen sivilisaatio” ja kaikki jahili-yh­teis­kun­nat eri muo­doissaan ovat taan­tu­muk­sel­li­sia tyrannioita, joissa ihmiset joutuvat alistumaan tois­­ten ihmisten tai omien halujensa orjuuteen ja jotka siten estävät ihmisiä saavutta­mas­ta ”to­dellista vapautta”. Tämä to­dellinen, ”täy­del­li­nen va­paus” koittaa vasta sitten, kun ­ja­hi­liyya­hin­ tyrannia on saatu tuhottua täy­sin ja ihmiset ovat vapautuneet ”jahili-yhteis­kun­tien, jahili-käsitteiden, jahili-pe­rin­tei­den ja jahili­-johta­­juuden kynsis­tä”. (MS: 34, 71, 81, 106–107.) Vasta tällöin ihmisillä on hänen mukaansa ”va­paa ym­päristö” valita, mitä us­koa, ja päättää, omaksuako islamin usko vai ei (MS: 65). Qutb kui­tenkin ko­rostaa, että tä­mä vapaus ei suinkaan tarkoi­ta sitä, että ihmiset voisivat tässä tilan­teessa päättää palata ta­kai­sin ”omien halujensa orjiksi” tai ”pysytellä toisten ihmisten or­­juu­dessa” jahili­-jär­jes­tel­­män mukaisesti. Ideana on pikem­minkin se, että islam ei suoranaisesti voi pakottaa ih­mi­siä usko­maan sen käsityk­siä, mutta islami­laisessa valtiossa elävien on joka tapauk­ses­sa alistuttava noudat­tamaan Allahin ­shari’aa­, olipa heil­lä minkälaisia us­ko­muk­sia ta­han­sa. (MS: 70–71.) Kuten tunnettua, isla­miin kään­ty­misen lisäksi sha­ri’a antaa kafireille va­pau­den tulla muslimien tappa­miksi tai orjuut­ta­miksi, ja, mi­käli he kuulu­vat nk. Kirjan kan­soihin eli juu­talaisiin tai kristittyihin, lisävaihtoehtona on maksaa suoje­lu­rahaa (jizya) ja alistua elämään nöy­ryyttävässä dhimmin ase­massa muslimien yli­her­ruu­den alla. Mainit­takoon, että yksi keskeinen menetelmä, jolla islam pyrkii vapauttamaan ih­­mi­set ”halu­jen orjuu­desta”, on nimenomaan kafireiden­ alis­ta­mi­nen ja nöy­­ryyt­tä­­mi­nen niin, että hei­dän ase­mansa näyttää mah­dollisimman halvek­suttavalta ja vasten­mieliseltä ver­­rattuna musli­mien etu­oi­keutet­tuun ja hal­litse­vaan ase­maan yh­teis­kunnassa (lue: Dhimmiys).

”Vapaudella” Qutb tarkoittaa näin ollen tilannetta, jossa mi­kään ei estä ihmis­tä kään­ty­mäs­tä mus­­li­miksi, pal­vomasta yk­sin Al­lahia ja noudattamasta yk­sin­omaan shari’aa elä­män kaikilla osa-alu­eilla. Qutb yl­tyy­kin ylis­tä­mään islamia to­delliseksi ihmiskunnan va­pau­­den julistukseksi: ”Tämä us­konto todella on uni­versaali julis­tus ihmi­sen va­pau­desta tois­ten ihmisten orjuudesta ja hänen omien halu­jensa orjuu­desta, joka myös on ih­mis­orjuuden muoto; se on julis­tus siitä, että suvereni­­teetti kuuluu yksin­omaan Allahille ja että Hän on kaikkien maail­mojen Herra. (…) Tämä julistus tarkoittaa, että Allahilta anas­tettu auk­tori­teetti palau­tetaan Hänelle ja anastajat – ne, jotka säätä­vät lakeja toisille ko­hottaen siten itsensä herran ase­maan ja alistaen toiset orjan asemaan – heite­tään ulos.” (MS: 67.) Qutb jatkaa: ”Islamin tärkein velvollisuus tässä maail­massa on syöstä val­las­ta ihmis­johtoinen jahi­liyyah ja ot­taa johtoasema omiin käsiin ja toteut­taa pa­kolla tiet­ty elämän­tapa, joka on sen pysyvä piirre (MS: 148).”

Qutb korostaa voimakkaasti jihadin merkitystä tuon velvollisuuden täyt­tä­mi­ses­sä eli kai­ken ”sor­ron”, ”epäoikeu­denmukaisuuden”, kaikkien ”saatanallisten voi­mien” ja ”saa­ta­nal­listen elämän­­jär­jestelmien” hävittämisessä ja ihmisten tuo­mi­ses­sa ”islamin oikeuden­mu­­kaisuu­teen”: ”Tämä liike käyttää saar­naamis- ja tai­vuttelu­menetelmiä ideoiden ja us­ko­­mus­ten uudistamiseksi, ja se käyttää fyysistä voimaa ja jihadia­ ideoi­den ja usko­mus­ten uudista­mista estä­vän jahili-järjes­telmän organi­saatioiden ja auktoriteet­tien lak­kaut­ta­miseksi.” (MS: 65, 81.) Qutb huo­maut­taa, että länsi­maissa ”us­konnolla” tarkoi­te­taan pel­käs­tään sydämessä vaalittavaa uskoa, jolla ei ole yh­teyttä käytännön elämään, ja siksi uskonnollisen sodankin ajatellaan olevan sotaa uskon pakotta­miseksi ihmissydä­miin, mutta tämä ei päde isla­miin, ”sillä islam on Al­lahin Kaikkivaltiaan koko ih­miskun­nal­le mää­räämä elämän­tapa, ja se perustuu yksin Al­lahin val­tiuteen eli Allahin ha­ki­miyyahiin (su­vere­niteet­tiin) ja määrää käytännön elämästä sen kai­kkine yksi­tyis­kohti­neen”. Qutb painottaa: ”Jihad isla­missa on yksinkertai­sesti nimitys pyr­ki­myk­sel­le tehdä täs­tä elämän­jär­jestel­­mästä hallit­seva maail­massa.” (MS: 86.) Onkin tärkeä pitää mielessä, että kun mus­­limit puhuvat ”islamista” tai ”us­kon­nos­ta” ja sen perustamisesta, he viit­taa­vat sillä sha­­ri’a­-lakia noudattavaan totalitaariseen yhteis­kuntajärjestel­mään, islamin yh­tei­söön ja elämäntapaan eivätkä niinkään hen­kilökohtaiseen uskoon. ”Islam ei ole pelk­kä ’us­ko’”, pai­not­taa Qutb­ (MS: 70) ja jatkaa: ”… joka pai­kassa, missä on olemassa isla­mi­lai­nen yh­teisö, joka on konkreettinen esimerkki jumalallisesti sää­detystä elä­män­jär­jes­tel­mästä, sillä on Ju­malan antama oikeus astua esiin ja ottaa poliittinen järjes­telmä hal­lin­­taansa niin, että se voi perustaa shari’an­ Maan päälle, kun taas uskon asian se jättää hen­kilö­koh­­taisen omantunnon varaan (MS: 86).”

Jihadin on oltava myös hyök­käävää. Jos joku asettaa esteitä islamin levittämiselle ja shari’an toi­­meen­panemiselle ja pyrkii siten ra­joit­ta­maan ”ih­­mi­­sen va­­paut­­ta”, is­­la­­min vel­vol­­li­­suu­te­na on ”va­pau­den puo­lus­ta­misen” ni­mis­sä tais­tella hän­tä vas­taan ja sur­ma­ta hä­net, mi­käli hän ei ilmoi­ta alistu­van­sa.

Qutb soimaa defaitismista ja tietämättömyydestä niitä muslimiajattelijoita, jotka ”olo­suh­tei­den pai­neen alaisina” ja ”petol­listen orientalistien viek­kaiden hyök­käys­ten lan­nis­ta­mina” ovat vääristäneet islamilaisen jihadin mer­ki­tyk­sen puo­lus­tavaksi sodankäynniksi, ja toteaa, että jos jihadin yhteydessä välttämättä halutaan puhua puo­lus­ta­mi­ses­ta, se tu­lee ym­märtää ”ihmisen puo­lusta­miseksi niitä ele­menttejä vastaan, jotka rajoittavat hä­nen vapauttaan” yllä mainitussa merkityksessä, ja tällaiset ele­mentit voivat ilmetä esi­mer­kiksi uskomuksina, käsi­tyksinä ja poliittisina järjestelminä (MS: 71). Ideana siis on, että muslimeilla on Al­lahin antama oikeus anastaa poliittinen valta haltuunsa ja pa­kot­taa kaikki kansakunnat Maan päällä noudattamaan shari’aa, ja jos joku pyrkii estämään tätä, muslimeilla on velvollisuus ihmiskunnan vapauden puolustamisen nimissä taistella hän­tä vastaan ja tarvittaessa alistaa ja tappaa hänet. Qutb toteaa: ”Minkään poliittisen jär­­jestelmän tai materiaalisen voiman ei tulisi asettaa esteitä islamin saarnaamiselle. Sen tulisi antaa jokaiselle yksilölle vapaus hyväksyä tai hylätä se, ja jos joku haluaa hyväksyä sen, sen ei tulisi estää häntä tai taistella häntä vastaan. Jos joku tekee niin, silloin on islamin velvollisuus taistella häntä vastaan, joko kunnes hänet on tapettu tai kunnes hän il­moittaa alistuvansa (MS: 66).”

Is­la­min yh­tei­sön pe­rus­ta­mi­nen ja­hi­li-yh­teis­kun­taan joh­taa väis­tämät­tä konflik­tiin sha­­ri’aa nou­­dat­ta­van, Al­la­hin uni­versaa­lia her­ruut­ta ju­lis­ta­van is­la­­min yh­tei­sön ja it­sen­sä säi­lyt­tä­mään pyr­ki­vän ja­hi­li-yh­tei­sön vä­lil­­lä, sil­lä nä­mä kak­si jär­jes­tel­mää ei­vät voi pit­kään elää rinnan. Täl­löin is­­la­mil­la ei ole muuta mah­dol­li­suut­ta kuin ”puo­lus­tau­tua hyök­käys­tä vas­taan” ja hä­vit­tää täysin kaikki sel­laiset jahili-järjes­tel­mät, kos­­ka ne ovat ”es­tei­tä uni­ver­saa­lin vapau­den tiellä”.

Qutb painottaa, että islamin saapuminen ja islamilaisen yhteisön perustaminen uuteen yhteiskun­taan johtaa aina väistämättä konfliktiin, koska ympäröivä jahili­-yhteiskunta haluaa luonnollisesti säi­lyttää itsensä. Qutb­ kuvaa islamia ja sen osaksi langetettua kamp­pailua seuraavasti: ”Sen [isla­min] pelkkä olemassa­olo ylei­senä julis­tuksena Allahin universaalista herruu­desta ja julistuksena ihmisen va­paudesta kaik­kien muiden kuin Allahin orjuudesta ja sen järjestäy­tyminen liikkeeksi uu­den johdon alle, joka on eri kuin olemassa oleva jahili­-johto, sekä se, että se luo jumalalliseen auk­toriteettiin ja Yhdelle Ju­ma­lalle alis­tumiseen perustuvan erillisen ja pysyvän yhteiskunnan, on riit­tävä syy ym­pä­röivälle, ih­misauktoriteettiin muodossa tai toisessa perustuvalle ja­hi­li­-yh­teis­kun­nal­le nousta sitä vastaan säi­lyttääkseen itsensä ja tukahduttaakseen islamin. (…) Tämä on luonnollista kamp­pailua kahden jär­jestelmän välillä, jotka eivät voi elää rinnan pitkään. Tämä on tosiasia, jota ei voi kieltää, ja näin ollen isla­milla ei ole muuta mahdollisuutta kuin puolus­tautua hyökkäystä vas­­taan.” (MS: 83.) Näin ollen kaikki yhteiskunnat ja yk­si­löt, jotka eivät halua alistua muslimien yliher­ruuden alle ja nou­­dattaa Allahin sha­ri’aa­, vaan pyrkivät säilyt­tämään oman yhteis­kuntajärjestyk­sensä, kulttuu­rinsa, pe­rin­teen­sä ja elä­­mäntapansa, ovat tä­män näkemyksen mukaan ”hyökkääjiä”, joita vastaan mus­li­mien on puolus­tauduttava ja jotka on alistettava ja tarvittaessa tapettava, sillä, kuten Qutb­ asian ilmaisee: ”Islamin velvollisuus on hävittää täysin kaikki sellaiset järjes­tel­mät, kos­ka ne ovat esteitä universaalin vapau­den tiellä (MS: 85).”

Mus­li­min ainoa kansallisuus on hänen uskonsa, ainoa ko­timaa Dar al-is­lam (sha­ri’a-lakia nou­­dat­­ta­va is­la­min alue), ai­noa hal­lit­sija Al­lah, ai­noa pe­rus­tus­la­ki Ko­raani, ja hänen ai­noita su­ku­­lai­siaan ovat ne, jot­ka ja­ka­vat us­kon Alla­hiin. Muslimi voi olla lo­jaali vain Dar al-is­lamille, jon­ka on le­vitt­äy­dyt­tä­vä kaik­kial­le maail­­maan. Is­lam ei voi sal­lia mi­­­tään se­­koit­­tu­mista ja­hiliyya­hin­ kans­sa eikä suos­tua mihin­kään komp­ro­­mis­­seihin ja­hili-yh­teiskun­nan käy­tän­tö­jen kans­sa. Jäl­­jel­le jää vain joko is­lam tai ja­hi­­liyyah­: is­­lam ei voi suos­­­tua tilan­tee­­seen, joka on puo­liksi is­la­mia ja puo­liksi jahi­liyyahia­.

Qutb korostaa voimakkaasti jihadin universaalia, globaalia luonnetta ja sitä, että mus­li­min ainoa kansallisuus on hänen uskonsa, ainoa kotimaa Dar al-islam (shari’a-lakia nou­dat­tava islamin alue), ainoa hallitsija Allah, ainoa perustusla­ki Koraani, ja hänen ainoita suku­laisiaan ovat ne, jotka jakavat uskon Allahiin (MS: 132–133), ja näin ollen muslimin tulisi eliminoida tästä käsityksestä kaikki vähäi­simmätkin jahiliyyahin elemen­tit, ku­ten shirkin suhteessa kotimaahan, rotuun, kansaan, sukujuuriin tai materiaalisiin intres­sei­hin (MS: 143). Qutb painottaa erityisesti, että islamin sanoma ei rajoitu arabeihin eikä se ole pelkäs­tään ara­bien vapauden julistus, vaan se on suunnattu koko ihmiskunnalle ja sen toi­min­ta­pii­ri­nä on koko Maa: ”Tämä uskonto haluaa tuoda koko maailman takaisin Yllä­­pitä­jälleen ja vapauttaa sen kaik­kien muiden paitsi Allahin orjuudesta (MS: 60).” Monet jihadistit, erityi­sesti al-Qa’idan ideologit, ovat tulkinneet tämän Qutbin nä­ke­myk­sen kan­­nanotoksi sen puo­lesta, että muslimien, erityisesti ara­bien, ei tulisi jihadissaan ra­joittua kansalliseen taiste­luun mus­li­­mi­mai­­den maal­lis­tu­nei­ta val­lan­pi­tä­jiä vas­­taan, vaan jihadia tulisi käydä globaalilla rin­tamal­la – islamin maail­man­laajuisen yhteisön eli um­man puo­­lus­tamiseksi hyökkääjää vastaan, isla­milai­sen valtion pe­rus­ta­­mi­sek­si ja kali­faa­tin palautta­miseksi ja sit­ten lo­pul­ta shari’an­ voimaan­­saat­ta­miseksi kaik­kialla maail­mas­­sa.

Kuten Qutb siis toteaa, muslimin ainoa kotimaa, jota kohtaan hän voi olla lojaali, on Dar al-islam, mus­limien hallitsema ”islamin alue”, jossa noudatetaan shari’aa ja islami­laista elä­­mäntapaa, ja koko muu maailma on Dar al-harbia eli ”sodan aluetta”. Qutb pai­nottaa, että muslimi on valmiina taiste­lemaan Dar al-harbia­ vastaan, vaikka se olisi hänen syn­ty­­­mä­paik­kansa, hänen sukulaistensa asuin­paikka tai hänen omaisuutensa tai muiden ma­te­riaa­listen intres­siensä si­jaintipaikka (MS: 131, 140). Niinpä tästä näkökulmasta kat­sot­tuna ajatus mus­li­mien integ­roitumi­sesta länsi­maisiin yhteiskuntiin on täysin pois­sul­jet­tu vaih­to­eh­to. Qutb­ korostaa: ”Tehtä­vänämme on olla tekemättä komp­romis­seja ja­hi­li-yh­teiskunnan käytäntöjen kanssa, emmekä voi olla lojaaleja sitä kohtaan. Jahili­-omi­nai­­suuksiensa johdosta jahili-yhteiskunta ei ole kompromissien arvoinen. (…) Ta­voit­tee­nam­me on muuttaa perustavassa ristiriidassa islamin kanssa oleva ­jahili­-jär­jestelmä juu­riaan myöten… (…) Ensi as­ke­lee­nam­me on nousta jahili­-yhteiskunnan ja kaikkien sen kä­si­­tysten ja arvojen yläpuolelle. Emme tingi omista arvoistamme ja käsityksis­tämme mis­sään määrin tämän ­jahili­-yh­teis­kun­nan hyväksi. Emme koskaan! (MS: 35)” Hän jat­kaa: ”Islam ei voi sallia mi­­tään se­koit­tumista jahiliyyahin­ kanssa, ei käsityksissään eikä niistä joh­de­tuis­sa elä­män­ta­­vois­saan. Jäl­jelle jää vain jo­ko islam tai jahi­liyyah­: is­lam ei voi suos­­tua tilan­tee­seen, joka on puo­liksi is­la­mia ja puo­liksi jahi­liyyahia­. Tässä suh­teessa is­la­­min nä­kö­kanta on hyvin selkeä. Se sa­noo, että to­tuus on yksi eikä sitä voi jakaa (MS: 146).”

Qutbin näkemys sillanrakennuksesta islamin ja muiden uskontojen ja yh­teis­kun­ta­jär­jes­tel­mien vä­lille on tuttu nykyisestä monikulturismin­ ideologiasta, jo­ka sallii tällaisen sil­lan ylit­tämisen vain yh­teen suuntaan: ”Kuilu islamin ja jah­i­liy­ya­hin välillä on suuri, eikä sen yli pidä rakentaa siltaa niin, että ih­miset kahdella puolella voivat sekoittua kes­ke­nään, vaan ainoastaan siten, että ja­hi­liy­ya­hin ihmi­set voivat tulla yli isla­miin, elivätpä he niin kut­sutussa ’islamilaisessa’ maassa ja pitivätpä he itseään muslimeina tai olivatpa he ’is­la­­­milaisten’ mai­den ulkopuolella…” (MS: 156).

Islam tulee elvyttää asteittain, aivan kuten pro­feet­ta Mu­ham­mad ai­koi­naan pe­rus­ti is­la­min. Ensin tulee muodostaa etujoukko, joka irtautuu ja­hili-yhteiskunnasta ja tu­lee sii­tä riip­pu­mat­to­maksi ja jonka kes­kuk­se­na toi­­mii uu­si johto. Sen jälkeen islamin yh­tei­sön tu­lee vah­vis­tua jo­ka ta­sol­la en­nen ja­hili-yhteiskun­nan avoin­ta haas­­ta­mista.

Kuinka islamin elvyttäminen sitten Qutbin mukaan tulisi toteuttaa käy­tän­nös­sä? Qutb täh­­dentää, että tässäkin asiassa olennaista on seurata profeetta Mu­ham­ma­din esi­merk­kiä. Ensin tulee muo­dos­taa etu­joukko, joka tuntee tämän pitkän matkan varrelle si­joit­tuvat virstanpyl­väät, ja juuri tä­män etujoukon opastukseksi Qutb­ laatikin teoksensa Ma’alim fi al-Tariq (”Virstanpyl­väät”) (MS: 27–28). Pelkkä abstrakti teo­reetti­nen tietämys ei siis riitä, vaan uskon kanssa samanai­kaisesti on perustet­tava siihen poh­jau­tuva yh­tei­sö ja liike (MS: 51). Qutb toteaa: ”On tarpeen, että tämä ryhmä irtautuu jahili-yhteis­kun­nasta siten että, siitä tulee riippumaton ja erillinen aktiivisesta ja järjestäytyneestä jahili-yh­­teis­kun­nasta, joka pyrkii torjumaan islamin. Tämän uuden ryhmän kes­kuksena tulisi olla uusi johto – johto, joka ensin henkilöityi itse profeetassa ja joka hänen jälkeensä siir­tyi niille, jotka pyrki­vät tuomaan ihmi­set takaisin Allahin Kaik­ki­val­tiaan suvereniteetin, Hä­nen auktoriteettinsa ja Hänen la­kiensa pii­riin (MS: 58).” Qutb varoittaa, että heti kun täl­lainen etujoukko on perustettu, on syytä varautua siihen, että jahili­-yhteiskunta päät­tää hyökätä sen kimppuun, joten muslimiyhteisön on syytä ensin vahvistua joka tasolla tar­peeksi ennen jahili­-yhteiskun­nan avointa haastamista (MS: 90).

Qutb korostaa, että matka islamin elvyttämisestä ja islamilaisen yhteisön pe­rus­ta­mi­ses­ta sen maa­ilmanherruu­teen on pitkä (MS: 25–26, 50), ja siinä tulisi edetä asteittaisesti ja vakaasti soveltamal­la samaa menetelmää, jolla profeetta Mu­ham­mad aikoinaan perusti islamin. Qutb­ tii­vistää siihen liit­tyvät keskeiset vaiheet seuraavasti siteeraten imaami ibn Qayyimia­ (1292–1350): ”Ensin musli­meja pidäteltiin taistele­masta, sitten heidän sallittiin tais­tella, sitten heidät määrättiin taistele­maan hyök­kääjiä vastaan ja lopulta heidät mää­rät­tiin tais­telemaan kaikkia monijumalaisia vas­taan.” (MS: 74.) Ibn Qayyim täsmentää: “Täten 13 vuoden ajan lähettiläisyytensä alkamisesta hän [Mu­hammad] kut­sui ih­mi­siä Al­la­­hin luo saarnaamalla, taistelematta ja kantamatta jizyaa [suo­je­lu­ve­roa/‑ra­haa], ja hän­­tä käs­kettiin hillitse­mään itsensä ja harjoittamaan kär­si­väl­li­syyt­tä ja malttia. Sitten hä­net mää­rättiin muut­tamaan, ja myöhemmin annettiin lupa taistella. Sitten hänet käs­kettiin taistelemaan niitä vastaan, jotka taiste­livat häntä vastaan, ja olemaan tais­te­le­mat­ta niitä vastaan, jotka eivät so­tineet häntä vastaan. Myö­hemmin hänet määrättiin tais­te­le­maan polyteistejä vastaan, kun­nes Alla­hin uskonto on täysin val­lassa.” (MS: 63.)

Edellä mainittu ensimmäi­nen vaihe, jolloin muslimeja pidäteltiin väliaikaisesti taiste­le­mas­ta, tunne­taan Mekan vaiheena. Qutb­ painot­taa, että taistelu mus­li­mien ja ”Allahin auk­­to­riteetin anastajien” välillä on ikuista ja jatkuu, ”kunnes uskonto on puhdistettu Alla­­hia Kaikkivaltiasta varten”, ja niinpä ­Mekan­ vai­heen rauhanomaisuus selittyykin puh­taas­ti strategisilla syillä, jotka liit­tyvät mus­li­mi­yh­­tei­­sön pe­rustamiseen (MS: 75). Qutb luettelee useita tällaisia mah­dollisia syitä: Taisteleminen olisi hel­posti voinut sekoittua heimo­sodankäyntiin, jonka pyör­tei­siin islam olisi voinut hävitä. Mekan ­val­mentautumis­- ja va­rus­tau­tu­mis­vai­hees­sa olennais­ta oli vahvistaa uskoa Al­lahin ykseyteen ja ke­hit­tää kär­si­väl­lisyyttä ja hermojen hallintaa. Taistele­minen olisi luonut nega­tiivisen mie­li­ku­van isla­mista, mikä olisi voinut kääntyä muslimeja itseään vastaan. Muslimien ima­gon kan­nalta oli hyödyl­lisempää esiin­tyä sorrettuina mutta sellaisina, jotka eivät myönnä tappiotaan, sillä perin­teisesti se vetoaa arabien kunnian­tuntoon ja he­rättää näiden aut­ta­mis­halun erityisesti, jos sorret­tua kunni­oi­tetaan, kuten Qutb toteaa. Qutb myös pai­not­taa, että muslimien lukumäärä Mekan­ vaiheessa oli hyvin pieni: ”Jos taiste­lu näissä olo­suh­teissa olisi sallittu, tämä ra­jallinen sodankäynti olisi johtanut muslimien täy­delli­seen tu­hoon; vaikka he olisivat tappa­neet suuren lukumää­rän vastustajiaan, hei­dät olisi silti hä­vitet­ty täysin.” (MS: 76–77.)

Kuten tunnettua, salamurhaa pelännyt Muhammad joutui vuonna 622 vä­hä­lu­kui­si­ne seu­­raa­jineen muuttamaan (hijra) Mekasta Medinaan, jossa hänen on­nis­tui manipu­loin­ti­ky­kyjensä ansi­osta ko­hota vahvaksi poliittiseksi ja so­ti­laal­li­sek­si johtajaksi. Huomion­ar­vois­ta on, että juuri hijra, siir­tymi­nen Medinaan ja sotilaspoliit­tisen val­ta­kes­kuk­sen pe­rus­­­taminen sinne, on hetki, josta islamin ajan­lasku alkaa, ja nimenomaan tuossa vai­hees­sa Muham­madin saa­mat ilmes­tykset alkoi­vat muut­­tua yhä sotai­sem­miksi ja hyök­kää­vämmiksi:

Profeetta sanoi: “Minut on mää­rätty taistele­maan ihmi­siä vastaan, kunnes he todis­ta­vat, että ei ole muuta juma­laa kuin Al­lah ja että Mu­ham­mad on Hä­nen palvelijansa ja Hänen lähetti­läänsä, suuntaavat kas­vonsa qib­laam­me­ (ru­kous­suun­­taam­me) koh­ti, syö­­vät mitä teu­­ras­­tam­me ja ru­koilevat taval­lamme.” (Sunan Abu-Dawud 2635)

Taistelkaa heitä vastaan, kunnes epäjumalia ei enää palvota, vaan yksin Allahia (koko maailmassa), mutta jos he herkeävät (palvomasta muita Allahin lisäksi), tietää Allah, mitä he tekevät. (Koraani 8:39)

Hän (Allah) on lä­hettänyt lä­hetti­läänsä (Muham­madin) tuomaan johda­tuk­sen ja to­tuu­den us­kon­non (islamin) saattaakseen sen voittamaan kaikki muut us­konnot, vaik­ka se on vastoin vää­rä­­uskoisten (moni­juma­laisten, pa­kanoi­den, epä­­ju­ma­­lan­­pal­­vojien ja ateistien) tah­toa. (Koraani 9:33)

Kun rauhoitetut kuukaudet ovat kuluneet, tappa­kaa us­kot­tomat missä heitä ta­paat­te­kin, van­gitkaa ja saarta­kaa heidät ja väi­jykää heitä kaik­ki­alla, mutta jos he katuvat, pi­tä­vät ru­kouksensa ja antavat al­muja, an­takaa heidän mennä rauhassa. Allah on An­teeksi­an­tava. (9:5)

Koraanin (2:106, 13:39, 16:101, 17:85–86, 87:6-7) itsensä säätämän ku­moa­mis­pe­ri­aat­teen (naskh) mukaisesti myöhäisemmät, Medi­nan vai­heen sotaisat jakeet (esim. 8:39, 9:5) ku­moa­vat varhaisem­mat, Mekan vai­heen suh­teellisen rauhan­omaiset ja­keet (esim. 2:256). (On huomattava, että Koraa­nia ei ole järjestetty kronolo­gi­sesti, joten Koraanin suurien ai­ka­järjestys on tarkistettava erikseen.) Qutbin oivallus siis oli, että tilanteessa, jossa jahi­liyyahia edustavat voimat ovat vallassa ja muslimit ovat selvästi altavastaa­jan ase­massa, olisi virhe nou­dat­taa Medinan vaiheen lopullisia, sotaisia il­moituksia, sillä tällöin avoin aseel­linen jihad johtaisi mus­­li­mi­­yh­­tei­­sön tu­hoon. Sen sijaan tällaisessa tilan­teessa on stra­­te­gisesti järkevämpää noudattaa Mekan vai­heen mu­kaista va­ro­vaista lä­hes­tymis­­ta­paa, aivan ku­ten pro­feetta Muhammad oli ai­koi­naan me­netel­lyt Alla­hilta saamiensa il­moi­­­tusten pohjalta.

Sayyid Qutbia käsittelevä katkelma elokuvasta ”Jihad: The Men and Ideas behind Al Qaeda” (2007).

”Virstanpylväät” uuden sanaston lähteenä

Ma’alim fi al-Ta­riq tarjosi jihadistien käyttöön uuden sanaston, joka aikoinaan oli mitä il­mei­sim­min tar­koi­tet­tu kommunismista kiinnostuneen arabinuorison hou­­­kut­­­te­­le­­mi­­sek­­si Mus­­­li­mi­­vel­jes­kun­­taan mutta joka sittemmin on osoit­­tau­tu­nut erittäin te­hok­kaak­si pro­pa­gan­da-aseek­si ny­ky-Län­nen kom­mu­nis­mia ihan­noi­vas­sa kult­tuu­ri­mar­xis­ti­ses­sa valta­kult­­tuu­ris­sa. Nimittäin, kun ”so­si­aa­li­sen oikeu­den­mu­kai­suu­den puo­lus­ta­jat” Län­nes­sä kuu­­levat mus­li­mien haluavan va­pau­tua ”sor­ros­ta” ja ”epäoikeudenmukaisuudesta”, jo­hon syyllisiä ovat musli­mi­maiden itse­val­tai­set tyran­nit (taghut), Is­rael, Yhdysvallat ja muut länsimaat, ja saavuttaa ”vapauden” ja luoda ”oi­keu­den­mu­kai­sen” yhteis­kunnan, se vah­vistaa näi­den ”hyvien”, ”tiedostavien” ja ”vastuul­listen” ihmis­ten kult­tuuri­marxis­tisia nar­­ra­tii­ve­ja ja saa heidät fanaattisesti ja mitään kyseenalaistamatta vaatimaan noiden sortajien ku­kis­tamista ja tuhoamista. Koska heidän ideo­­lo­­gian­­sa ei kestä min­­kään­­laista kriit­tistä tar­kas­telua, vaan siihen on vain us­kot­­ta­va so­keas­­ti, he janoavat in­for­maa­tio­ta, joka pön­kit­tää sitä, ja valtamedia vastaa tähän tar­pee­seen suoltamalla heille va­­le­­uu­ti­sia ja sen­su­roi­mal­la to­del­li­set uutiset – kos­­ka se on osoittautunut erittäin tuottoisaksi lii­ke­toi­minnaksi ja koska enemmistö toimittajista on samanlaisia ”maailmanparantajia” kuin he itse. He tor­juvat noi­den sor­to­väit­teiden kriit­­tisen tarkastelun myös sik­si, että he pel­kää­­vät tu­le­van­­sa lei­ma­tuiksi ”rasisteiksi”, ”is­la­­­mo­foo­bi­koiksi” ja ”muu­ka­lais­­kam­­moi­sik­si” ja sul­je­tuik­­si siten hal­­veksittuina ulos omas­ta ”hy­vien ih­mis­ten” ryh­mäs­­tään. Tä­mä pel­ko pe­rus­tuu hei­dän omaan ko­­­ke­muk­­seensa siitä, että heidän ryhmänsä ei hy­väk­sy min­­kään­laista toi­­sin­ajat­te­lua vaan vaa­tii fa­sis­min pe­­­riaat­tei­den mukaisesti yksi­löä uhraaman itsensä kol­­­lek­­tii­­vin hy­väk­si niin, että yhte­näi­­s­enä tuo kol­lek­tii­vi olisi mah­dol­li­simman vah­va voi­ma ”sor­tajien” ja ”sor­­to­ra­ken­tei­den” tu­hoa­mi­sek­si ja uto­pis­ti­sen mo­ni­­kult­tuu­ri­sen, kom­­­mu­nis­ti­­sen yh­teis­­kun­­nan ra­­ken­­­ta­mi­­seksi tuhotun yh­­teis­­­kun­nan rau­nioil­le. Sitä pait­si, kukapa haluaisi julkisesti ilmoittaa vastustavansa ”oi­keu­den­mu­kai­suut­ta” ja ”va­paut­ta”?

Monien kult­tuuri­marxis­tien fa­naat­­tiset nä­ke­myk­set ovat niin sa­man­kal­taisia Qutbin fa­sis­­tis­­ten ajatusten kanssa, että kään­­tyminen is­la­miin on heille luon­nol­linen seuraava as­kel, mutta jotkut va­sem­mis­to­lai­­sis­ta voi­vat tulla toisiin aa­tok­siin, jos he rohke­­ne­vat tut­kia tar­­kem­­min, mitä sellaiset käsitteet, ku­­ten ”epä­­oi­keu­den­mu­kai­suus”, ”oi­keu­den­mu­kai­suus” ja ”vapaus”, to­del­lisuudessa tar­koit­ta­vat is­la­­min yli­val­taa aja­vien tahojen re­to­rii­kassa.

  • Kun Qutbin näkemyksiin viittaavat muslimit puhuvat ”oikeudesta”, se viittaa sha­ri’a-la­kiin. Kun he puhuvat ”oi­keu­­den­mu­kaisuudesta”, se viittaa shari’a-lain ky­seen­alais­­ta­mat­to­maan noudattamiseen.
  • Kun he puhuvat ”epäoikeudenmukaisuudesta”, ”sorrosta” tai ”ty­­ranniasta”, se viit­taa tilanteeseen, jossa sha­ri’a ei toimi ihmiselämän kaikkien osa-aluei­den pe­rus­tana vaan sen sijaan tai sen rinnalla noudatetaan ihmisten säätämiä la­ke­ja tai vaa­li­­­taan muita kuin islamiin perustuvia perinteitä.
  • Kun he puhuvat ”vapaudesta”, se viittaa tilanteeseen, jossa shari’a-laki on saatettu voi­­maan, kaikki jahili-järjestelmät on tuhottu ja ihmisillä on ”va­paus” omaksua is­lam us­kok­seen tai tulla tapetuiksi tai orjiksi tai, jos he ovat krisittyjä, juutalaisia tai za­­rat­hustralaisia, alistua suojelurahaa maksaviksi dhimmeiksi – toisen luokan kan­sa­­lai­sik­si, joil­la on rajalliset kan­sa­lais­oi­keu­det. ”Vapaus” viittaa myös vapauteen ”ha­lujen or­juu­des­ta”, jossa yksilö on luopunut täysin omista hen­ki­lö­kohtai­sista us­ko­­muk­sistaan, ha­luis­taan, tai­pu­muk­sistaan, intres­seisttään ja elä­män­ta­vastaan. Tä­mä näkemys voi olla hyvin­kin lähellä nykypäivän vasem­misto­radi­kaa­lien kä­si­tys­tä va­pau­desta mutta kovin kau­ka­na 60-luvun hippien vapauden käsitteestä.
  • Kun he pu­hu­vat ”vapauden puo­lustamisesta”, se viittaa tilanteseen, jossa kafirit, us­kot­­to­mat, pyr­­ki­vät es­tä­mään shari’a-lain toimeenpanemisen säi­lyt­tääk­seen oman elä­­män­ta­pan­sa ja va­pau­tensa ja jossa muslimit ”uni­­­ver­saa­lin vapauden puo­lus­ta­mi­sen” nimissä tais­­te­­le­vat hei­tä vastaan ja surmavat heidät, mikäli he eivät alistu.
  • Kun he puhuvat ”islamista”, he viit­taavat mus­limi­yhteisöön, joka palvoo yksin Al­la­hia eikä mi­tään muu­ta ja nou­dattaa yk­sin­omaan shari’a-lakia elämän ja yh­teis­kun­nan kai­killa osa-alueil­la, tai he viittaavat sha­ri’a-la­kiin tai siihen perustuvaan is­la­min elämäntapaan (din). Siihen voi sisältyä myös ajatus ”uskosta” kris­tin­us­kon mer­ki­­tyk­sessä, mutta vain toissijaisena element­ti­nä. Ku­ten Qut­bin Ma’alim fi al-Ta­riq ‑teok­ses­ta­kin il­me­nee, olen­nais­ta islamisssa ei ole se, mi­hin ku­kin us­koo sy­dä­mes­sään, vaan alis­tu­mi­nen ”Al­la­­hin orjuu­teen” ja shari’-a-lain nou­dat­ta­mi­nen.

erdoagn

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdo­ğan näyt­tää mo­lem­min käm­me­nin ara­bi­ke­vään myö­tä Mus­li­mi­vel­jes­kun­nan tun­nuk­sek­si muo­dos­tu­nut­ta R4BIA-ele­ttä.

Muslimiveljeskunta viljelee mie­­lel­lään edellä mai­nit­tuja termejä järjestöjensä ja puo­luei­den­sa nimissä. Esi­mer­kik­si Egyp­tissä Mus­li­mi­vel­­jes­­kun­nan puo­lueen ni­mi on ”Va­paus- ja oi­keus­puo­lue” ja Turkissa ”Oi­keus- ja ke­hi­tys­­puo­lue” (AKP), missä ”kehitys” viit­taa sha­ri’an as­teit­tai­seen täy­tän­töön­­­pa­noon vel­jes­kun­­nan pe­ri­aat­tei­den mu­kai­sesti. Lännessä Mus­limiveljeskunta käyt­tää ylipäätään erit­täin paljon tietoisesti termistöä, jonka he tie­tä­vät ka­firei­den ym­mär­tä­vän väärin (esim. ”ter­rorismi”, ”rauha”, ”us­kon­to”, ”ih­­mis­­oi­keu­det”, ”ta­sa-ar­vo”, ”ra­sis­mi”, ”so­­pi­mus”, ”to­tuus”, ”sa­nan­va­paus”, ”ju­ma­lan­pilk­ka”) ja jonka to­­del­­li­sen mer­­­ki­tyk­sen tuntevat vain asiaan vihkiytyneet ja in­dok­tri­noi­dut muslimit. Idea­na on saada kafirit hyväksymään asioita, joiden todellista merkitystä he eivät tiedä, ja sitten vaivihkaa syrjäyttää kafireiden sanoille antama merkitys islamin yli­valtaa aja­vien muslimien niille antamalla merkityksellä, mikä ta­pah­tuu pikku hiljaa mus­li­mi­väes­tön lisääntymisen myötä. Tä­män­­­­­­kal­tai­nen tietoinen har­haut­ta­mi­nen (ta­qiy­ya ja taw­ri­ya) on sha­ri’an mukaan sal­lit­tua ja jopa pa­kollista, mi­kä­li sen avulla ta­voi­tel­ta­va päämäärä on pa­kol­linen (‘Umdat al-Salik o9.0–o9.1). Yksi täl­­lai­­nen mus­­­li­­meil­le pa­kol­li­nen pää­mää­rä on ji­had Allahin sha­ri’an voimaan­­saat­­tamiseksi kaik­­­kial­­la maail­mas­­­sa.

”Virstanpylväät” jihadistien inspiraation lähteenä

Sayyid Qutbin Ma’alim fi al-Ta­riq pysyttelee varsin abstraktilla tasolla. Qutb toteaa, että is­lamin elvyttämisen liike tulisi käynnistää jossain muslimimaassa (MS: 27), mutta teos jättää paljon tulkinnan varaa sen suh­teen, mihin kon­kreet­ti­siin toimenpiteisiin mus­li­mien tu­li­si ryh­tyä tietyssä ti­lan­tees­sa ja olo­suh­teis­sa ta­voit­tei­densa saavut­tamisek­si. Niin­­pä se antaa ai­nek­­sia ja tukea hy­­vin­­­kin erilaisille tulkinnoille ja lä­hes­ty­mis­ta­voil­le.

  • Qutb painottaa, et­tä matka is­­la­­min maail­man­her­ruu­teen on pitkä, mi­kä ajatus so­pii yhteen sen Hasan al-Ban­nan idean kans­­sa, että kan­sa on vä­hi­tel­len indoktrinoitava is­lamiin ruohonjuuritasolta käsin al­kaen yksi­lös­tä ja edeten aina suu­rem­piin yh­teis­­kun­nal­lis-so­silaa­lisiin yksik­köihin. Tämä on edelleen Mus­­­li­mi­vel­jes­kun­nan joh­to­aja­tus, sa­maan aikaan kun se kui­ten­kin op­por­tu­ni­sesti tukee eri aseellisia ji­ha­dis­ti­­ryhmiä aina, kun se kat­soo niil­lä olevan rea­­lis­tisia mah­­­­­dol­­­­l­i­­suuk­­sia on­nis­tua ta­voit­teis­saan.
  • Qutbin vaa­timus siitä, että islamin pe­rus­ta­mi­sek­si etujoukon on ir­tau­dut­ta­va jahili-yh­­teis­kun­nas­ta voidaan tulkita siten, että tämä ir­taan­tu­mi­nen ei tapahdu pel­käs­tään henkisellä vaan myös fyysisellä tasolla, ai­­van ku­ten Mu­ham­mad toi­mi siirtyes­sään (arab. hijra) Mekasta Me­dinaan pe­rus­taak­seen is­lamilaisen valtion sin­ne.
  • Qutbin ajatukset siitä, että islamin yhteisön on ir­taan­nut­ta­va jahili-yh­teis­kun­nasta, koska islam ei voi sallia mi­­tään se­koit­tumista jahiliyyahin­ kanssa ja lopulta vain toi­nen näistä järjestelmistä voi jäädä jäljelle, ovat ins­pi­roi­neet erityisesti nykypäivän sa­la­fisteja, jotka kieltäytyvät osallistumasta millään tavalla ja­hi­li-ins­ti­tuu­tioi­den toi­min­­­taan ja suorasanaisesti vaativat shari’a-lain toimeenpanemista sen lopullisessa, Me­­­di­­­nan muo­dos­sa kaik­kine brutaa­leine ran­gais­­tuk­sineen.
  • Qutbin tekemä erittäin jyrkkä ja ehdoton kahtiajako islamin ja ja­hi­­liy­yahin välille on vedonnut moniin mus­limeihin, jotka ovat halunneet saa­da ul­koi­sen auk­to­ri­tee­tin antamia valmiita ja yksinkertaisia joko–tai-vas­tauk­sia elä­män­ky­sy­myk­siin­­sä. Koraani ja hadithit ovat tavalliselle rivimuslimille vaikeaselkoisia lähteitä, mutta Qutb selittää islamin ytimen helposti ym­mär­ret­tä­väl­lä tavalla niin, että islam vai­kut­taa jok­seen­kin ko­he­ren­tilta ja joh­don­mu­kai­sel­ta jär­jes­tel­mäl­tä, jos vain hy­väk­syy sen si­nän­sä järjettömät, ris­ti­rii­tai­set ja kes­tä­mät­tö­mät läh­tö­olet­ta­muk­set.
  • Se Qutbin näkemys, että myös kaikki nykyiset mus­li­mi­yh­teis­kun­nat ovat itse asias­sa jahilliyahin vallassa ja että islamin velvollisuutena on syöstä jahili-vallanpitäjät val­­lasta ja tuhota kaikki jahili-järjestelmät, on saanut monet jihadistit muuttamaan vi­holliskuvaansa. Vihollisia eivät olekaan pelkästään juu­ta­lai­set ja im­­pe­­ria­­lis­­ti­set ”ris­ti­retkeläiset”, kuten aiemmin oli ollut tapana ajatella, vaan myös toiset mus­li­mit, mikäli nämä eivät luovu jahiliyyahin saas­tut­tamasta elämäntavastaan ja ”pa­laa” nou­dattamaan sha­ri’a-lakia sen sa­la­fis­ti­ses­sa, Koraaniin ja sunnaan pe­rus­tu­vas­sa muo­­­dossa. Tämä on johtanut syytöksiin us­kon­hyl­kää­mi­ses­tä (takfir) ja ää­rim­mil­leen siihen, että jokin jiha­disti­ryhmä julistaa us­kon­luo­pioik­si (mur­tadd) tai tees­ken­te­li­jöik­si (mu­na­fiq) kaik­ki muut muslimit, jotka ei­vät suostu liit­ty­mään sen rivei­hin. Seu­­rauk­sena tästä kaikesta on ollut levotto­muuksien ja ter­ro­ris­min li­sään­ty­mis­tä mus­limi­maissa, kun jihadistit ovat pyrkineet vä­ki­val­tai­ses­ti syök­se­mään val­lasta maal­­lis­tu­neita ”us­kon­­luo­pio­hal­lit­si­joi­ta” tai puhdistamaan muslimiväestöä ”tees­­­ken­­­te­lijöis­tä” isla­mi­­lai­sen val­tion pe­rus­ta­miseksi. Toiset jihadistiryhmät, kuten al-Qa’ida, sen si­jaan vas­­tus­tavat tä­tä lä­hes­tymis­ta­paa, koska se luo mus­limien kes­kuu­­teen epä­so­pua (fit­na), ja ne pitävät­ sen sijaan en­si­si­jai­se­na vi­hol­lise­naan ”us­kon­­luo­pio­­hal­lit­si­joi­ta” ”sät­ky­nuk­kei­naan” käyt­tä­vää ”juu­ta­lais-ris­ti­ret­keläis­tä liit­tou­­­maa” – sillä periaatteella, että on parempi hankkiutua eroon ensin suu­rem­mas­ta pa­hasta ja sitten vasta myö­hem­min pienemmästä pahasta.

Vuonna 2013 valmistunut erinomainen ranskalaisdokumentti ”The Brot­her­­hood”, joka kattaa Mus­li­mi­vel­jes­kun­nan historian sen syntyvaiheista aina arabi­kevään jälki­mai­nin­­keihin asti. Ks. Sayyid Qutbia käsittelevä osuus 14:39–20:54 käyn­nis­tä­mäl­lä yl­lä ole­va vi­deo.

***

Kirjoitelmasarjan seuraavassa osassa tarkastellaan joitakin keskeisiä sun­ni­ji­ha­dis­ti­ryhmiä, jotka ovat saaneet alkunsa tai inspi­roi­tuneet Mus­li­mi­vel­jes­kun­nasta tai sen ideo­lo­­gias­ta, erityisesti Sayyid Qutbin nä­ke­myksis­tä.


MS = Qutb, Sayyid. Milestones (Ma’alim fi’l-tareeq). Ed. by A.B. al-Mehri. Maktabah Book­sellers and Pub­lish­ers. Bir­ming­ham, England, 2006.

”Allah siunatkoon Hitleriä!”

al-husseini-and-natzis

Tämä on osa kirjoitelmasarjaa, jossa käsitellään Muslimiveljeskunnan historiaa ja toimintastrate­gioita. Vuonna 1928 Egyptissä perustettu Mus­li­mi­veljeskunta on ny­ky­­päi­vän jihadistijärjestöistä petol­lisin ja vaa­ral­­lisin. Sillä on sa­ma tavoite kuin kai­killa muillakin jihadisti­jär­jestöillä: valtio­vallan anas­ta­­mi­nen, shari’a-lain voi­­maan­­­saat­ta­mi­nen, islami­­laisen val­tion pe­rusta­minen, kali­faa­tin pa­laut­ta­mi­nen en­ti­seen suu­ruu­­teen­sa ja laajen­­taminen lopulta kaik­kial­le maail­­maan. Mutta se eroaa muista ji­ha­dis­ti­jär­jes­töis­tä pit­kä­jän­tei­seltä toimintastrategialtaan ja me­ne­tel­mil­tään. Se kut­­suu Län­nes­sä käyt­­tä­­mään­­sä lä­­hes­­­ty­­mis­­­ta­­­paa ”si­­vi­­li­­saa­tio­ji­ha­dis­ti­sek­si prosessiksi”, mil­lä se tar­koit­taa ”suu­ren mit­ta­luo­kan ji­ha­dia län­si­mai­sen si­vi­li­saa­tion eli­mi­noi­mi­sek­si ja tu­hoa­mi­seksi si­säl­tä kä­sin ja ’sa­bo­toi­mal­la’ sen mi­tä­tön ko­ti­paik­ka hei­dän omien kä­sien­sä ja mus­­li­mien kä­sien kaut­ta niin, et­tä se eli­mi­noit­uu.” Kirjoitelmasarjan yleinen johdanto on luettavissa tästä.

Kirjoitelmasarjan tässä osassa keskitytään Mus­li­mi­vel­jes­kun­nan syntyyn, ta­voit­tei­siin, kes­­kei­siin vaihei­siin Egyp­tissä ja yh­teis­työhön Sak­san kan­­sal­lis­so­sia­lis­ti­sen työ­väen­puo­lu­een (NSDAP) kanssa.

Vuonna 2013 valmistunut erinomainen ranskalaisdokumentti ”The Brot­her­hood”, joka kattaa Mus­li­mi­vel­jes­kun­nan historian sen syntyvaiheista aina ara­bi­kevään jälkimai­nin­keihin asti.

Hasan al-Banna ja veljeskunnan tavoitteet

Hasan al-BannaNykypäivän globaalin jihadin merkittävin taus­ta­jär­jes­tö on Mus­limi­vel­jes­kunta (Jamiat al-Ikhwan al-muslimun tai lyhyesti Ikh­wan), jon­ka Hasan al-Banna (1906–1949) pe­rusti Egyp­tis­sä vuon­na 1928, neljä vuot­ta sen jäl­keen, kun Ke­mal Ata­türk oli lak­kaut­ta­nut osmanien ka­li­faa­tin. Opet­ta­­­ja­na ja imaa­mina toimineen al-Bannan­ mielestä isla­mi­­­lai­nen sivili­saatio Egyp­tissä ja muualla oli rappioi­tu­nut ja maal­lis­tunut länsi­mai­­sen kult­tuu­rin vaiku­tuk­sesta ja ainoa tapa, jolla muslimit voivat nousta so­siaa­lisesta ja mo­raa­li­ses­ta alen­nus­tilas­taan, oli puhdistaa is­lam kaikista vie­raista vai­kutteista ja palata ta­kaisin sii­hen elä­män­ta­paan, jota ”hartaat esi-isät” (arab. al-salaf al-salih), kolme ensim­mäistä mus­­li­misukupol­vea, olivat Ko­raa­nin ja peri­mätie­don perusteella nou­dat­ta­neet. Hänen läh­tö­kohta­­naan oli siis sa­la­fismi, jonka mukaan pa­laa­mi­nen islamin alkuaikojen yhteiskuntamalliin tar­joaa ratkai­sun kaik­kiin yhteiskunnan ongelmiin – myös nyky­aikana.

Sala­fistisen uto­piansa saavut­tamiseksi al-Banna määritteli Mus­limi­vel­jeskun­nan teh­tä­väksi ”vapaut­taa kotimaa kai­kesta ei-isla­milai­sesta tai vie­raasta kont­rol­lista, olipa se po­liittista, ta­loudel­lista tai ideo­logista”, ja nostaa val­taan ai­dosti islami­lainen hal­linto, joka saattaa voi­maan shari’a-lain. Lisäksi al-Banna asetti järjestön ta­voitteeksi kohottaa um­ma, isla­min maailman­laajui­nen us­kon­tokunta, en­ti­seen suuruu­teensa, ”va­pauttaa sen maat”, ”elvyttää sen kun­niakas mennei­syys”, lä­hentää sen kult­tuureja ja yh­distää mus­li­mit, ”kunnes kauan odotettu yh­te­näisyys ja mene­tetty kali­faatti saa­daan palautettua”. (MS: 248–249.)

Haluamme, että islamin lippu nostetaan jälleen liehumaan kaikissa niissä maissa, jotka ovat olleet tarpeeksi onnekkaita ollakseen islamin hallinnassa jonkin aikaa ja kuullakseen ru­kous­kut­su­jan ylistävän Allahia. Andalusia, Sisilia, Balkan, Etelä-Italia ja Kreikan saaret ovat kaikki islamilaisia siirtomaita, joiden on palattava islamin huo­maan. Välimerestä ja Punaisesta merestä on tultava islamin sisämeriä, jollaisia ne aikoinaan olivat. (Jihad Watch, 12.2.2008)

Shari’a-lakia noudattavan islamilaisen valtion perustaminen ja kalifaatin pa­laut­ta­mi­nen ovat kuitenkin vain veljeskunnan välitavoitteita. Sen lopulli­se­na päämää­ränä on le­vittä­ä ”is­lamin kutsu maapal­lon kaik­kiin kolk­kiin” (MS: 249). Al-Ban­na ko­rosti: ”Is­lamin luonto on olla hallit­sevana eikä hal­littuna, pakot­taa kaikki kan­sakun­nat nou­dat­ta­maan sen lakia ja ulottaa sen valta koko pla­­nee­t­taan.”

Islamin keskeisiä lähteitä, Koraania ja haditheja, huolellisesti siteeraten Al-Banna pai­not­ti teok­ses­saan ”Jihadin kirja” (Kitab ­al-Jihad), että edellä mainit­tujen tavoitteiden saa­vut­ta­miseksi ”kaik­kien mus­limien on harjoitettava jihadia­” (MS: 220), ja hän korosti mus­limien olevan tilanteessa, jossa ­jihadista­ on shari’a-lain mukaan tullut jokaisen muslimin hen­­kilö­kohtai­nen vel­vollisuus (fard al-ain):

Oppineet ovat yhtä mieltä tästä asiasta, kuten pitäisi olla ilmeistä, ja näin on riippu­matta siitä, ovatko he mujtahidineja vai muqalidineja, salafeja (varhaisia) vai khalafeja (myöhempiä). He ovat kaikki yksimielisiä siitä, että jihad on fard-kifaya, joka on mää­rätty islamin ummalle islamin da’wan levittämiseksi, ja että jihad on fard-ain, jos vihol­linen hyökkää muslimimaihin. Tämä päivänä, veljeni, kuten tiedätte, muslimit on pa­kotettu olemaan toisten alamaisina ja us­kot­to­mien määräiltävinä. Maamme on saar­rettu ja hur­ru­ma’a­tim­me (henkilökohtainen omai­­suu­temme, kunniamme, arvokkuu­temme ja yksityisyytemme) häpäisty. Vihol­lisem­me valvovat te­ke­mi­siäm­me, ja heidän oikeudenkäyttönsä säätelee is­la­­milaista elämäntapaamme (din). Siitä huolimatta mus­limit eivät onnistu täyttä­mään da’wa-velvollisuuttaan. Näin ollen tässä tilanteessa joka ainoan mus­limin velvollisuutena on ryhtyä jihadiin. Jokaisen tulisi valmistautua men­­taalisesti ja ruu­miil­li­ses­ti siten, että kun Allahin käsky tulee, hän on valmis. (al-Banna: teoksessa MS: 235)

Al-Banna iskosti seuraajiensa mieleen myös sitä Koraaniin (2:96, 62:6) sisältyvää ja islaminoppinei­den usein toistamaa ajatusta, että muslimien tulee rakastaa kuolemaa ei­kä elämää ja toivoa erityi­sesti ”mart­tyyri­kuole­maa” (sha­hada):

Rappio ja häpeä ovat seurausta tämän maailman rakastamisesta ja kuoleman pelkäämisestä. Siksi valmistautukaa jihadiin ja olkaa kuo­le­man rakastajia (MS: 239).

Pidä aina aikomuksenasi mennä jihadiin ja toivo shahadaa (marttyyrikuolemaa). Valmistaudu siihen niin paljon kuin voit (MS: 259).

Jihadia ja marttyyrikuolemaa ihannoiva, al-Bannan muo­toilema Mus­­limi­veljes­­kunnan tun­­nus­lau­se kuuluu:

Allah on päämää­rämme, pro­feetta joh­ta­jamme, Koraani pe­rustusla­kimme, ji­had pol­kumme ja kuolema Allahin asian puo­lesta korkein toi­veemme (MS: 260).

Mainittakoon, että islamissa ”marttyyrikuolemalla” tarkoitetaan tilannetta, jossa jihadisti tulee sur­matuksi ollessaan itse surmaamassa uskottomia ”Allahin asian puolesta” (fi sabil Allah) eli shari’an voimaan­saat­tamiseksi (9:111). On myös huomattava, että islam takaa suoran pääsyn paratiisiin vain tällaisille ”marttyy­reille”, joita islamissa kutsutaan ”to­dis­tajiksi” (shahid) ja joihin luetaan kuuluviksi myös itsemur­haiskujen te­kijät, koska heidän ensisijaisena tarkoi­tuksenaan on uskottomien tap­pa­mi­nen eikä oma kuoleminen, joka on vain kyseisen teon tahaton sivuvaikutus. Muut kuin marttyyri-iskun seurauk­se­na kuolleet muslimit joutuvat odottamaan ratkaisua mahdol­lisesta paratiisiin pääsystä ”tuo­mio­päi­vään asti”, jonka on määrä koittaa vasta sitten, kun muslimit ovat sitä ennen tap­­paneet kaikki juutalai­set Maan päältä, kuten seuraavassa tunnetussa hadithissa to­de­taan:

Abu Huraira ker­too Allahin lä­het­tilään sanoneen: ”Tuomio­päivä ei tule, elleivät musli­mit tais­tele juutalaisia vas­taan ja tapa heitä, kunnes juutalaiset pii­loutuvat kivien ja puiden taa ja ki­vet ja puut sano­vat: ’Oi muslimi, Oi Allahin palve­lija, takanani pii­leske­lee juu­talai­nen, tule tappamaan hänet.’ Vain gharkad­-puu ei sano niin, koska se on yksi juu­talaisten puista.” (Sahih Mus­lim 41:6985, ks. myös 41:6981, 41:6982, 41:6983, 41:6984; Sahih al-Bukhari 4:56:791, 4:52:177.)

Maailman kaikkien juutalaisten surmaaminen kuuluukin myös muslimiveljien kes­kei­siin pitkän aika­välin suun­ni­telmiin, ja se on hyvin selkeästi kirjattu Hamasin – Musli­miveljeskunnan Gazassa toimi­van siiven – perus­kirjan ar­tik­laan 7, jossa Hamas vannoo pyr­ki­vänsä tuon ”Allahin lupauk­sen toteutta­miseen, veipä se kuinka paljon aikaa tahan­sa”. (Hamas Covenant 1988.)

Al-Bannan akuutimpana huolenaiheena 1930–1940-luvuilla oli estää juu­ta­lais­val­tion pe­rus­taminen Palestiinan brittiläi­sen mandaatin alueelle, sillä shari’a-laki kieltää mus­li­me­ja luovuttamasta kafirei­den haltuun mi­tään sellaista aluetta, jonka muslimi­valloittajat ovat joskus historian saatos­sa ryöstö- ja sotaretkillään on­nistuneet valloit­tamaan. Kuten Hamasin peruskirjan artiklassa 11 se­litetään, kaikki tällaiset, niin kutsu­tut waqf-alueet ”on pyhi­tet­ty tuleville muslimi­­sukupolville tuo­miopäivään asti”. Juuri tästä syystä isla­mistit pitävät esimerkiksi nykypäivän israelilai­sia ja espanjalaisia ”mie­hit­­tä­jinä”, sillä niin Israelin valtio kuin Espanjan kunin­gaskuntakin sijaitsevat alueella, joka on muinoin ol­lut kalifaatin hallussa ja jonka ”vapautta­minen” ja asettaminen jäl­leen shari’a-lain alai­suuteen on siten mus­limien ensisi­jai­nen velvollisuus (lue: Israelin–Pa­les­tii­nan konflikti ja Mos­kei­ja, pysä­köintiji­had…). Al-Banna julisti: ”Jos juutalaisvaltio toteutuu ja arabit oi­val­­tavat tämän, he ajavat keskuudes­saan elävät juutalaiset me­reen” (New York Times, 2.8.1948). Kun Israelin valtio sitten pe­rustettiin vuonna 1948, al-Banna totesi uh­mak­kaasti: ”Israel on olemassa ja jat­kaa olemistaan, kun­nes islam tuhoaa sen, aivan kuten se on tu­honnut muutkin ennen sitä.” Israelin valtion tuhoaminen onkin yksi Mus­li­mi­vel­jes­kun­­­nan keskeisistä väli­ta­voitteista, ja tuo tavoite on selkeästi ilmoitettu Ha­ma­sin perus­kir­­jassa, jonka alussa siteerataan äsken mainittua al-Bannan uhkausta. (Hamas Co­venant 1988.)

Merkille pantavaa on, että Israelin valtion olemassaolo muinaisen Rashidunin kalifaatin (632–661) alueella herättää ummassa, maailmanlaajuisessa is­lamin yhteisössä, paljon vi­ha­­­­mielisempiä tun­teita kuin vaikkapa Espanjan ku­nin­gas­kun­nan olemassaolo entisen Cór­doban kalifaatin (929–1031) alueella. Israelin valtion perustaminen historialliselle juu­talais­alueelle, jonka muslimi­jouk­kiot ensi kerran val­loittivat kalifi ­Umarin­ johdolla 630-luvun jälki­puolis­kolla ja jonka shari’an mukaan tulisi siis kuulua ”tuomiopäivään asti” vain muslimeille, ei kuiten­kaan ole muslimien juutalaisvihan perim­mäi­nen syy, vaan tuo viha juontaa juurensa suoraan Koraa­nista, haditheista ja Mu­ham­madin elä­mä­ker­rasta, joissa annetaan äärimmäi­sen vas­tenmielinen ja de­mo­nisoitu kuva juu­ta­lai­sista. Ko­­raa­nin mu­kaan juuri juutalai­set, moni­ju­malaisten ohella, vi­haavat eniten musli­meja, ja vas­taa­vasti Allah vihaa juutalaisia: jokainen muslimi on viiden päivittäisen rukouk­­sensa yh­teydessä velvollinen tois­ta­maan vä­hintään 17 kertaa päivässä Ko­raanin avaus­suuran (1:1), jossa juu­talaisia parjataan ”niinä, joiden päälle Allahin viha lankeaa”. Ko­raanissa annetaan ymmärtää juu­ta­laisten olevan pa­rantumatto­mia, petollisia, vehkei­le­viä va­leh­teli­joita, tekopyhiä, rää­vit­tö­miä uskon­pilk­kaajia ja pro­feetankieltä­jiä, so­pi­muk­sen­­rikkojia, kiviäkin ko­vasydämisempiä, ylimielisiä, tottele­mat­tomia, synti­siä, pa­han­­tah­toisia, rii­dan­ha­lui­sia, pelkurimai­sia saitureita, ah­neita omanedunta­voitte­lijoita, profeet­to­jen ja viattomien surmaajia ja ylipäätään ”kaikista elävistä huo­noimpia”. Lisäksi Ko­raa­nin mukaan juutalaiset sytyttä­vät so­tia, kiirehtivät ai­heut­ta­maan pahaa ei­vätkä lak­kaa teke­mästä kiellet­tyjä asioita ja tais­tele­masta mus­limeja vastaan, en­nen kuin saavat nä­mä kään­ny­te­tyiksi pois uskostaan. (Lue: Isra­elin–Pa­lestiinan konflikti.)

Oman merkittävän panoksensa juutalais­vihan lietson­taan antoi 1950-luvulla Mus­li­mi­vel­jes­kunnan pääideologiksi kohonnut Sayyid Qutb (1906–1966), jolle juu­ta­laiset edusti­vat pe­rim­­mäistä, saa­ta­nal­lis­ta pa­huutta, jonka kanssa ei voi neuvotella vaan joka on yk­sin­ker­­tai­sesti tu­hot­tava. Vuon­­na 1950 hän kirjoitti es­seen ”Tais­telumme juuta­laisia vas­taan”, jonka nimi viittaa Hitlerin Mein Kampfiin ja josta on vuoden 1967 sodan jälkeen le­vitet­ty sa­toja tuhansia ko­pi­oita ympäri muslimimaailman. Viitaten Koraanin ja hadithien ku­vauksiin juuta­lai­sista Qutb korosti siinä, että juu­talaiset ovat paran­tu­mattomia, tur­mel­tuneita juo­nit­te­li­joita, joi­den herkeä­mät­tömänä pakko­miel­teenä on tais­teleminen muslimeja vas­taan ja islamin hä­vit­tämi­nen. Hänen mu­kaansa ”juutalaisina juutalaiset on luonnos­taan mää­rätty tais­te­le­maan Allahin to­tuutta vastaan ja kylvä­mään korrup­tiota ja se­kaan­nusta” (Patterson 2013). Qutb myös väitti, että maail­man juutalaisvä­es­tön ”tarkoituksena on eliminoida kaik­ki rajoituk­set, erityi­sesti us­kon ja uskonnon aset­tamat rajoi­tukset niin, että juu­ta­laiset voivat soluttau­tua koko maail­man vä­estöön voidakseen sitten vapaasti edis­tää ka­talia aikeitaan.” ”Niistä päällim­mäisenä”, Qutbin­ mukaan, ”on koronkis­konta, jolla ihmis­kun­nan koko varallisuus pyritään anas­ta­maan ko­roilla pyöri­vien juu­talais­ten raha­laitos­ten hal­­tuun.” (MS: 123.)

Qutbin mielestä nimenomaan juutalaiset olivat pohjimmiltaan vastuussa myös muslimi­yh­­teis­kun­nan ongelmista. Hän syytti juutalaisia soluttau­tumi­sesta mus­li­­mi­yh­­teis­­kun­tiin ja nii­den salakava­lasta länsi­maalais­ta­mi­sesta: ”Aivan kuten men­neisyydessä juutalaiset häi­­rit­­sivät var­hai­sta islamilai­sta yh­tei­söä…, ni­menomaan juutalai­set ovat myö­hem­min­kin heikentäneet is­lamia istutta­malla sen kes­kuu­teen pet­turien sukupolven, jon­ka edus­tajat tekeyty­vät oikeiksi mus­li­meiksi mutta jotka to­delli­suu­dessa ovat hy­länneet mus­li­mien asian… Juutalaiset ovat istutta­neet… massii­visen agent­ti­jouk­kion pro­fessorei­den, fi­lo­sofien, lääkä­reiden, tutkijoiden muo­dossa… jotkut näistä tule­vat jopa mus­limien uskon­­nol­­listen auktori­teettien joukosta, ja näi­den ta­voitteena on murtaa mus­li­mien usko hei­­ken­­tä­mällä shari’aa monin tavoin…” Qutb painotti: ”Heidän tavoit­teensa on sel­keästi ilmais­­tu [Sii­onin vii­saiden] pöytäkirjoissa. Juutalai­set ovat mate­rialismin, eläi­mellisen sek­su­­aali­suuden, per­heen tuhoa­misen ja yhteiskunnan hajoa­misen takana. Päätekijöitä hei­­dän joukos­saan ovat Marx, Freud, Durk­heim ja juu­ta­lai­nen Jean-Paul Sartre.” (Mazel 2.7.2013, Patterson 2013.)

Vaino­harhaiset sa­laliittoteoriat, joissa juutalaisia syyllistetään kaikista mah­dollisista mus­­limien kokemista ja muslimien itsensä aiheuttamista ongelmista, ovat erittäin suo­sit­tuja musli­mien keskuudessa, ja niiden lansee­raaminen ja levittäminen on tapa hank­kia so­­siaa­lista arvostusta muslimiyhteisön sisällä (Sennels 27.4.2012). Niinpä juu­talais­ten on esi­mer­kiksi väitetty olleen syys­kuun 11. päivän iskujen ta­kana (PMW 18.4.2006), ja pe­räti 85 % pa­lestiinalaisista uskoo, että Israel oli vastuussa ­Cherif ja Said Kouachin ja Amely Cou­li­balyn suoritta­mista Pa­riisin terrori-iskuista 7.1.–9.1.2015 (PMW 19.1.2015; Arutz Sheva, 14.1.2015). Samoin juutalaisia on eh­ditty syyt­tää myös muun muas­­sa jor­da­nia­lai­sen len­täjän poltto­­mur­hasta, Pariisin terrori-iskuista 13.11.2015 ja muis­ta Is­la­mi­lai­sen val­tion suoritta­mista ve­riteoista, ja muslimien keskuudessa hyvin ylei­nen on näkemys, jon­ka mukaan Islamilainen valtio kokonaisuudessaan oli juu­ta­lais­ten luomus (Al-Manar TV, 6.2.2015, Breitbart, 23.11.2015). (Lue lisää pa­­les­tii­na­lais­­ten sala­liitto­teori­oista esim. PMW.)

Mus­limi­veljes­kunta käyt­tää täy­sin tietoi­sesti hyväk­seen Koraaniin pohjautuvaa, is­lamin yhtei­sössä hyvin yleistä juuta­laisvihaa lietsoakseen jihad­-mielialaa mus­li­­meis­sa ym­päri maa­il­man, luo­­dak­­seen yhteisen viholliskuvan avulla yhteen­kuu­­lu­­vuu­den tun­netta mus­li­mien välil­le ja edes­­auttaakseen tällä tavoin ka­li­faatin palautta­mista. Vihan liet­sominen juu­ta­­laisia koh­­taan ja to­taa­linen kieltäy­ty­minen rinnak­kain­elosta juuta­lais­ten kanssa ovat kuu­lu­neet Muslimi­veljes­kunnan toiminta­ohjelmaan koko sen histo­rian ajan (ks. IPT: The Project). Halu tuhota Israelin valtio, yhteinen vihollinen, on saanut jopa pe­rinteisesti toisiinsa vihamielisesti suhtautuvat sunni- ja shiiamuslimit lä­hen­tymään toisi­aan, ja esimer­kiksi Iran on antanut avokäti­sesti  rahallista ja so­tilaallista tu­kea Gazassa toi­mi­valle sunna­laiselle Hamasille. Yhteistyön juuret juontavat vuoteen 1953, jolloin vel­jes­kunta järjesti Jerusalemissa islamilaisen kongressin, johon osal­lis­tui­vat kaikki juu­ta­lais­valtion olemassaoloa vastustaneet poliittisen islamin suuntaukset. Vieraiden jou­­kossa oli Navvab Safavi (1924–1955), joka oli vuonna 1946 perustanut Iranissa väkivaltaisen shiia­jär­jes­tön Fadayan-e Islam (”Islamin itsensä­uh­raajat”). Kun muslimi­veljet kutsuivat Safa­vin Kairoon vuonna 1954, järjestöä kutsuttiin Ira­nissa jo uu­della nimellä ”Akwan al-Mus­limeen”, Mus­li­mi­veljet. Safavi pidätettiin ja teloi­tet­tiin 1955 shaa­hin pääministerin sala­mur­ha­yrityksestä syy­­tet­­ty­nä, mutta hänen perus­­tamansa salainen ryh­mä jäi eloon ja löysi muu­tama vuosi myöhemmin itselleen uu­den hengellisen joh­ta­jan – Ayatol­lah Kho­mei­nin. Fadayan-e Islam -järjestöllä oli suuri vai­­kutus Ayatollah Kho­meiniin, ja vuoden 1979 islamilaisen vallanku­mouksen myötä  mus­li­mi­veljien ja eri­tyi­ses­ti Sayyid Qutbin nä­ke­myk­set islamilaisen valtion perus­ta­mi­sesta saivat käytän­nön to­teu­tuk­sensa. Erotuk­sek­si monista muista sun­­ni­­ji­ha­dis­ti­­jär­jes­töis­tä Mus­li­mi­vel­jes­kun­nal­la sa­moin kuin siitä myö­­­hemmin versoneella al-Qa’idal­la on­kin poik­keuksellisen läm­pi­mät suhteet Iraniin. Esi­merkiksi ilman Iranin tarjoamaa logistista ja rahallista apua al-Qa’i­dal­le syyskuun 11. päi­vän iskujen toteuttaminen ei olisi ollut mahdollista, mistä syys­tä liittovaltion tuomari Yh­dys­val­lois­sa on määrännyt Iranin mak­s­amaan 6 miljardin dollarin va­hin­gon­kor­vauk­set uh­­rien omai­sille (Lopez, 18.12.2011; Geller Report, 2.5.2018).

Veljeskunnan keskeiset vaiheet Egyptissä

Al-Bannan johdolla Muslimi­veljeskunta hyödynsi jo ole­massa olevia sosiaali­ver­­kos­to­ja, pe­rusti mos­keijoita, kouluja, ur­hei­lu­­seu­ro­ja, tehtaita ja järjesti ter­veyden­­huolto­palvelu­ja, joiden kautta se propagoi ideologi­aansa, kasvatti kan­nat­ta­ja­kun­­taan­sa ja keräsi va­roja. Vuonna 1936 Mus­limiveljeskunnalla oli noin 800 jäsentä lähinnä Kairon ympä­ristös­sä, vuonna 1938 jäsenmäärä oli jo lähes 200 000 ja haaraosastoja oli myös Trans­jor­daniassa ja Palestiinan brit­tiläi­sessä mandaa­tissa. 1930-luvun lopus­sa re­kis­te­­röi­­ty­jä jäse­niä oli yli puoli mil­joonaa yli 2 000 haaraosas­tossa ym­päri ara­bi­maailmaa, ja toi­­sen maailman­sodan lopussa jäsenmäärä oli kivunnut jo kahteen mil­joo­naan. Tällä het­kellä Mus­­­limi­­vel­jes­kun­nal­la on toimintaa yli 70 (joidenkin arvioiden mukaan yli 100) val­tiossa ym­pä­ri maai­l­man (IPT: MB).

Sa­maan aikaan kun Muslimiveljeskunnalla Egyptissä oli laillinen ja jokseenkin kun­nial­li­sel­ta vaikut­tava julki­sivu ja sen jäsenet vai­kuttivat yh­teiskunnan kai­killa ta­soilla, mu­kaan lukien julkai­sualalla, yliopis­toissa ja poli­tiikassa, kulissien takana se harjoitti ku­mouk­sellista ja terroritoimin­taa. Al-Banna ra­kensi so­lujen eli ”perheiden” (usar) ver­koston ja perusti vuonna 1942 maan­alais­en ”Salai­sen ko­neis­ton” (al-Jihaz al­-Sirri), joka suojeli veljeskunnan jäseniä, varasti aseita, kou­lutti tais­teli­joita, pe­rusti sa­la­murha­jouk­ko­ja, is­tutti nukku­via soluja armeijan ja poliisin riveihin ja suoritti poliittisia sa­la­murhia sekä ter­rori- ja itsemur­hais­kuja. Salaisen koneiston oli myös määrä lopulta käyn­nistää ji­had­ ja aloittaa toimenpiteet yhteiskunnan uudelleenislamisoimiseksi (MS: 189). Mus­­li­mi­vel­jes­kun­nan ja Egyptin hal­lituk­sen välit ki­ris­tyi­vät 1940-luvulla, ja kun al-Ban­na vaati hal­lituksen syr­jäyt­tämistä ja kor­vaamista islamilaisella hallinnolla, pääministeri Mah­mud Fahmi al-Nuqrashi määräsi 8.12.1948 veljeskun­nan lakkau­tet­ta­vak­si ja sen joh­don pi­dä­tettäväksi. Tämä suututti muslimiveljet, joista yksi murhasi pää­­mi­nis­terin 28.12.1948. Ilmeisesti vastatoimena tälle al-Banna­ vuorostaan salamurhat­tiin 12.2.1949.

Hasan al-Banna­n kuoleman jälkeen veljeskunnan tärkeimmäksi ideologiksi nou­si Sayyid Qutb (1906–1966). Kir­jailijana, runoilijana, kirjallisuuskriitikkona ja opetta­ja­na toi­mi­neel­la Sayyid Qutbilla oli Hasan al-Bannan­ tavoin laaja yleis­sivistys. Hän työs­ken­­teli vir­ka­miehenä Egyptin ope­tusministe­ri­össä, josta hänet lähetettiin vuonna 1948 opin­­to­­mat­kal­le Yhdysvaltoihin. Qutb­ jär­kyttyi siellä koh­taamas­taan va­paamielisestä yh­teis­kun­nas­ta, jonka hän tuo­mitsi lä­peensä moraalit­tomaksi ja rap­pioituneeksi (Qutb 1951). Palat­­tuaan Yhdysval­loista Egyp­tiin vuonna 1950 Qutb kirjoitti ”valkoisesta miehestä” ta­val­la, jo­ka tuo mieleen ny­­ky­­­va­sem­mis­ton kult­tuu­ri­marxis­ti­sen retorii­kan: ”Valkoinen mies Eu­roo­­pas­sa tai Ameri­­kassa on yk­kös­vi­hol­lisemme.” (…) ”Val­koi­nen mies murs­kaa mei­­dät jal­­­ko­­jen­sa alle samalla, kun me ope­­tamme lap­sille hänen sivilisaa­tiotaan, hänen univer­saa­­­leja pe­ri­­aat­­tei­taan ja jaloja tavoit­­teitaan… Herätämme lap­sissamme hämmästystä ja kun­­­­nioi­tus­ta her­raa kohtaan, joka talloo kunni­aam­me ja orjuuttaa mei­dät. Istutta­kaam­me sen si­jaan vi­han, inhon ja koston sie­me­net näiden lasten sieluihin, opetta­kaamme näil­le lap­sil­le (sii­tä lähtien, kun heidän kyntensä ovat vielä pehmeät)… että valkoinen mies on ihmis­kun­­nan vihollinen ja että heidän tulisi tuho­ta hänet heti ensim­mäi­sen tilai­suu­­den tul­len.” (Write 2006: 23.)

Yhdysvaltain matkansa jälkeen Qutb liittyi Muslimi­veljes­kuntaan, jonka yh­deksi merkit­tä­vim­mistä vaikuttajista hän ko­hosikin nopeasti. Kun Egyptissä vuon­na 1952 tapahtui so­ti­las­vallankaappaus, jonka taustahahmona toimi kenraali Gamal Abdel­ Nas­ser (1918–1970), Qutb toimi jonkin aikaa uuden presidentin Nasserin neu­von­an­ta­ja­na, mutta kun uusi hal­linto ei suos­tu­nut­kaan saattamaan voimaan shari’a-lakia vaan alkoi kehit­tää valtiota maalliseen ja na­­tionalistiseen suuntaan, ­Qutbin joh­tama Muslimiveljeskunnan siipi ja Nas­ser riitaan­tuivat. Muslimiveli Abdul Munim Abdul Rauf yritti murhata Nas­se­rin 6.10.1954, minkä seurauksena Nasser määräsi ratsian veljes­kuntaa vastaan: kuusi sala­liittolaista teloitettiin ja tuhansia muslimiveljiä, mukaan lukien Qutb, vangittiin.

Vankilassa Qutb tutustui intialaispakistanilaisen Maulana Mau­dudin (1903–1979), Ja­maat-e-Islami-liikkeen perustajan, aja­tuksiin ja kirjoitti kaksi pääteostaan: Fi Zilal al-Qur’an (”Koraa­nin siimek­sessä”) ja Ma’alim fi al-Tariq (”Virs­tanpylväät”, engl. ”Mile­stones”). Näistä ensiksi mai­­­­nittu on arvovaltainen ja laa­jaa suosiota sun­ni­mus­li­mien keskuudessa nauttiva Ko­raa­­nin selitysteos. Vii­mek­si mai­nittu, Ma’alim fi al-Ta­riq, on puo­­lestaan manifesti, johon Qutb­ on kiteyttänyt nä­ke­myksensä siitä, mikä on is­lamin uni­­ver­­saali sa­noma ja pää­mää­rä, miksi is­lam tulisi elävöittää ja kuinka se tulisi toteuttaa pro­feetta Mu­ham­ma­din aset­ta­man mallin mukai­sesti. Se on modernin poliittisen islamin ja jihadismin­ perus­teos, joka on toimi­nut lu­kuisten islamilaisten he­rä­tys­liik­kei­den, jiha­dis­­ti­­jär­jes­tö­jen ja ‑yksi­löiden in­spiraa­tion läh­teenä. Sen keskeisiin ajatuksiin tu­tus­tu­mi­nen on välttämätöntä, mi­käli ha­luaa ym­mär­tää nykypäivän ji­ha­dis­tien­ to­ta­­li­ta­ris­tis­ta maail­­­­­­mankuvaa, ajat­­te­lu­ta­poja, reto­riikkaa ja toi­min­tastra­tegioi­ta. Ma’alim fi al-Tariq -teos­ta käsitel­lään tämän kirjoitelmasarjan seuraavassa osas­sa.

sayyid-qutb-2Vuonna 1964 Qutb­ vapau­tettiin kah­dek­saksi kuu­­kaudeksi, minkä jäl­keen hänet van­git­tiin uu­­­del­­leen Nasse­riin kohdistuneista salamur­ha­juo­nista syy­­­­tet­­­ty­­nä. Sa­massa yhtey­des­­sä pidä­tet­­tiin tu­­­hansia mus­limi­vel­jiä. Qutbil­le lange­tet­tiin kuo­­le­man­tuo­­mio, ja hä­net hir­­tettiin 29.8.1966. ”Mart­tyy­ri­kuo­le­man­sa” joh­dos­ta hän sai kult­ti­mai­neen ji­ha­dis­tien kes­kuu­des­sa. Ai­man al-Zawa­hiri (s. 1951), al-Qa’i­dan ny­­kyi­­nen joh­­­taja, joka oli 14-vuo­­­ti­aa­na liit­­ty­­nyt Mus­­limi­­vel­­­jes­­kun­­­taan, ker­too muis­tel­mis­­­saan, että kun Nas­­se­rin hal­litus oli vuon­na 1965 pidät­tänyt noin 17 000 Mus­li­miveljeskunnan jäsentä ja kun Qutb oli teloi­tettu, vi­ran­­omaiset ku­vit­te­li­vat hävittä­neensä is­lami­­laisen liikkeen Egyp­tis­tä lo­pul­li­ses­ti, mut­ta to­del­lisuu­dessa nuo ta­­pah­tumat toimi­vatkin kipi­­nöinä, jotka herät­tivät maan­alaisen ji­had-liik­­keen hallitusta vas­taan. (Lue lisää jihad-lii­kkeen kehityk­sestä Egyptissä: Katsaus sunnijihadistiryhmien historiaan ja strategioihin.)

Salaisen kumouksellisen toiminnan ja väkivaltaisen jihadin harjoittaminen maltillisilta ja kunnialli­silta vaikuttavien ulkois­ten kulissien takana on ollut Muslimiveljeskunnan ja sii­tä vai­kut­teita  saaneiden jihadistijärjestöjen lei­mal­li­sim­pia tunnus­merkkejä koko sen his­­­­to­rian ajan aina tähän päi­vään asti. Tästä syystä Musli­mivel­jeskunta on Egyptissä ol­lut vuo­si­­kym­menten ajan laiton, tai sen poliittista toimintaa on rajoi­tettu enemmän tai vä­­hemmän. 1970-luvulla Egyptin presidentti Anwar Sadat, entinen Muslimivel­jeskunnan jäsen, salli veljeskunnan toi­mia rajoitetusti ja armahti sen pidätettyjä jä­seniä toivoen saa­­­vansa veljeskunnalta tukea vasemmisto-opposi­tiota vastaan, mutta veljeskunta kään­tyi Sa­datia vas­taan tämän solmittua Camp Davidin rauhanso­pimuksen Israelin kanssa vuo­nna 1978, ja lopulta ex-muslimivel­jien perustama Ji­had-jär­jestö (sit­temmin nimel­tään Egyptiläinen islamilainen jihad, EIJ) murhasi Sa­datin 6.10.1981 sheikki Omar Abdel-Rah­­ma­nin annettua siihen oikeuttavan fatwan. (Mai­nitta­koon, että ”sokeana sheikkinä” tun­­nettu, 18.2.2017 menehtynyt Ab­del-Rah­man kärsi Yh­dys­val­lois­sa elin­­kautisran­gais­tusta, jonka hän sai osal­li­suu­des­ta terrori-iskujen suunnitteluun New Yorkissa.) Sadatin seu­­r­aaja Hosni Mubarak salli Mus­limi­­­veljes­kunnan toi­mia uskon­nollisena ryh­mänä il­man poliit­tista toi­mintaa, mutta muslimiveljet kui­tenkin muodos­tivat poliittisia liittoja, osal­­listuivat par­lamentti­vaa­leihin ”riippumattomina” ehdok­kaina ja esimer­kiksi vuoden 2005 parlamenttivaaleissa onnistui­vat saamaan peräti 20 % äänistä.

egyptianliberalsleftists

Egyptiläiset vihaavat Barack Obamaa ja Hillary Clintonia, jotka tu­ki­vat Mus­li­mi­vel­jes­kun­nan valtaan­nousua arabimaissa.

Rabia
Arabikevään myötä Muslimiveljeskunnan tunnukseksi muodostunut R4BIA-symboli

Kun Muslimiveljeskunta nousi val­taan sen it­sen­sä ma­si­noi­man ”ara­bi­ke­vään” mai­­nin­­geis­­­­­sa ja Barack Oba­man tuella ja Mu­­ham­­mad Mur­sis­ta tu­li ke­säl­lä 2012 Egyp­tin ”en­­sim­­mäi­­­­nen de­mo­­kraat­­ti­se­sti va­lit­­tu pre­si­­dent­ti”, mi­tä va­sem­­mis­­to­­me­­dia ei ai­koi­naan vä­sy­­­nyt tois­ta­mas­ta, vel­jes­­kun­­ta kat­soi ti­lai­­­suu­ten­sa koit­­ta­neen ja aloitti Mur­sin joh­dol­la rä­­vä­­­­kät toi­met pe­rus­tus­lain muok­­­­­kaa­­mi­sek­si ja Egyp­tin muut­ta­­­mi­sek­si sha­ri’a-la­kia nou­­­­dat­­­ta­vak­si is­la­­mi­lai­sek­si val­ti­oksi (Al-Arabiya, 25.5.2012). Va­paus ja oi­keus ‑puo­lueen uu­­dek­­si pu­heen­­joh­­ta­jak­si lo­­ka­­kuus­sa 2012 valittu Saad al-Ka­tat­ni totesi: ”Muslimi­veljes­kun­ta perusti Va­paus ja oikeus ‑puolueen edus­ta­maan vel­jes­kun­nan poliittista han­ket­ta saada valtaan lo­pulta viisas hal­li­tus, joka asettaa voi­­maan is­lamilaisen shari’a-lain” (The Je­ru­sa­lem Post, 20.10.2012). Veljeskun­nan seuraavana tavoit­teena oli perustaa kali­faat­ti, jonka pääkau­pun­kina toi­misi lopulta Jerusalem (Frontpage, 25.6.2012), ja niinpä Egyptin Muslimi­veljes­kunnan joh­taja Muhammad Badie pai­notti lokakuussa 2012, että ”jihad Jeru­salemin takaisin saamiseksi on jokaisen musli­min velvollisuus” ja että Jeru­sa­le­min val­taus ei onnistu hate-hillary”YK:n käy­tä­vil­lä ei­kä neu­vot­­te­lu­jen avul­la” (The Jerusalem Post, 13.10.2012). Yusuf al-Qara­dawi­, jota pide­tään vel­jes­­kun­nan hen­­gel­li­se­nä johtajana, oli aiem­min sa­­ma­na vuon­na painot­tanut, että sha­ri’a tu­­li­si toi­­meen­­pan­­na Egyp­tis­sä as­­­teit­­­tain ei­­kä en­­­sim­­mäi­­­sen vii­­den vuo­­den ai­­ka­­na vie­lä pi­täi­si aloit­taa var­­kai­­den kä­sien kat­­ko­­mis­ta (Mem­ri, 26.1.2012). Mus­­li­mi­vel­jes­kunnan op­por­tu­­nis­tiseen johtoon iski kui­ten­kin vauhti­sokeus. Mursin itsevaltaiset ot­teet ja veljeskunnan har­joit­tama ter­rori, josta eri­­tyi­sesti kop­tikris­ti­tyt ovat joutuneet kärsi­­mään, johtivat laajoihin protestei­hin ja lo­pul­ta Mursin syr­jäyttä­mi­seen.

”Koraani on perustuslakimme, profeetta johta­jamme, jihad pol­­kum­me ja kuo­­lema Allahin nimissä päämää­rämme”, totesi Egyptin syr­­jäy­­tet­­ty pre­si­dent­ti Mo­­ham­­med Mur­si 13.5.2012. Lue ot­teita Egyp­tin mus­­­li­­­mi­­­vel­­­jes­­­­kun­­­nan joh­tajana vuosina 1996–2002 toi­mineen Mustafa Mashhurin tär­keästä käsi­kirjasta ”Jihad on pol­kum­me”, jos­sa Mashhur kuvaa Mus­li­mi­vel­jes­kun­­nan toi­min­ta­stra­tegi­oita ja pää­­määriä. Kään­­nös kokonai­suu­dessaan pdf-muo­dosssa on ladat­tavis­sa tästä.

Nyt Muslimi­­veljes­­kun­ta on julistettu Egyp­tissä ter­ro­ri­jär­jes­tö­ksi  ja sen toi­min­ta jäl­­leen kiel­­­letty, Mu­rsi (k. 17.6.2019), al-Ka­tat­­ni ja B­a­die van­git­­tiin, ja Inter­pol on anta­nut pi­dä­tys­­mää­­räyk­­sen Qata­ris­­sa ase­ma­­paik­kaan­­sa pitä­väs­tä Yu­suf ­al-Qa­­ra­dawista (HS, 4.7.2013; The Guardian 25.12.2013; Daily News Egypt, 6.12.2014). Egyp­tin li­­­säk­­­si Ve­­nä­jä, Sau­di-Ara­bia ja Yh­­dis­ty­­­neet ara­bi­emiir­ikunnat ovat julis­ta­neet Mus­­li­mi­­­­vel­jes­­­kun­­­nan ter­ro­­risti­­­­jär­­jes­töksi. Ara­biemi­raat­tien mar­ras­kuus­­sa 2014 julkai­se­malla ter­ro­ris­ti­jär­jes­tö­lis­tal­la on lu­kui­­sia Muslimivel­jes­kun­taan kuu­lu­via tai sii­hen kyt­kök­sissä olevia jär­­jestöjä, kuten Yh­dys­valloissa toimivat MAS ja CAIR (Al-Arabiya, 15.11.2014). Suo­­­mesta listalle on sisäl­ly­tet­ty Suo­men isla­mi­lainen yhdys­kunta (Yle, 17.11.2014), jonka julki­suu­dessa tun­­­net­­­tu­­­ja edus­tajia ovat imaa­mi Anas Hajjar ja talous­sot­­kuissa ryvettynyt (Kirkko ja kaupunki 6.3.2017), suur­­mos­kei­ja­han­ketta ajava, hälyt­­­tä­vistä kytköksistään tun­nettu Pia Jardi. 

The rise and fall of Egypt's MB

Yhteistyö Hitlerin natsihallinnon kanssa

Adolf Hitlerin valtaannousu 1930-luvulla herätti suuria toiveita ympäri mus­li­mi­­maail­man. Monet nä­kivät Hitlerin messiaanisena hahmona, joka voisi edes­aut­taa musli­mien apo­­ka­lyptista missiota tap­paa maailman kaikki juu­ta­lai­set edellytyksenä tuomiopäivän koitta­­miselle, ku­­ten edel­lä oli pu­het­ta. Ira­nin us­konoppineet jopa uu­moilivat Hitlerin ole­van Mah­di, shiiamuslimien hartaasti odottama myyt­ti­nen 12. imaami, jonka pa­luun on määrä käynnistää edellä mai­ni­tut lo­pun ajan ta­pahtu­mat ja jonka on määrä taistella Jee­suksen kanssa ”us­kotto­mia” vastaan ja tappaa ne, jotka eivät suostu käänty­mään islamiin, kunnes koko ih­mis­kunta alistuu noudattamaan shari’aa. (Lue: Israelin–Pales­tiinan konf­lik­ti.) Erwin Ettel, Saksan suurlä­hettiläs Teheranissa, raportoi helmi­kuussa 1941: ”Kuu­kau­sien ajan lähe­tystöön on tullut eri lähteistä raportteja, joiden mukaan hen­genmiehet ympäri maa­ta ker­tovat kier­telemättä uskoville vanhoista arvoituksellisista profe­ti­oista ja unista, joiden he tul­kitsevat mer­kitse­vän, että Jumala on lähettänyt 12. imaamin maail­maan Hitlerin hahmossa.” (Küntzel 2010.)

Myös Muslimiveljeskunnan perustaja Hasan al-Banna oli innoissaan Hitlerin me­nes­tyk­ses­tä. Al-Banna oli Hitlerin ja natsien harras ihailija, ja Mus­li­­mi­vel­jes­kun­nan jäsenet muun muassa käänsivät ara­­biak­si Mein Kampfin, islamin kon­teks­tiin mu­kautettuja Der Stür­mer ‑sar­ja­kuvia, joissa juu­ta­laiset esitettiin Al­lahin vihollisina, ja muuta juutalais­vas­tais­ta nat­si­kirjal­lisuutta sekä levittivät juuta­laisvi­haa ja salaliittoteorioita liet­so­vaa Siio­nin viisaiden pöy­täkir­jat ‑väärennöstä.

Muslimi­vel­jeskunnalla ja nat­sihallin­nol­la oli paljon yhteistä niin ideologisella kuin käy­tän­nönkin ta­solla: Mo­lemmat vaativat yksilön alis­tu­mista palve­lemaan totalitaarista ideo­logiaa (shari’a/kansal­lissosialismi) ja nou­dattamaan kurin­alaisesti joh­ta­jan käs­kyjä (Füh­­rer­prinzip). Molemmat ta­voitteli­vat maailman­her­ruutta, ylimmän joh­tajan (ka­li­fi/Füh­­rer) hal­lit­se­maa ylikan­sallista im­pe­­riu­mia, jossa heidän omalla kan­san­ryh­mäl­­­lään (um­ma / die Her­renrasse) on valta-ase­ma suhteessa muihin, alem­piarvoi­siin kan­­san­ryh­miin. Käy­­tän­nön ta­solla mo­lem­­mat ha­lusivat ku­kistaa bri­tit, ja en­nen kaik­kea mo­lem­­mat vihasivat kiih­­ke­äs­ti juu­talai­sia ja halusi­vat hank­kiutua näistä lopul­lisesti eroon. (Brack­man 2011.)

Muslimiveljeskun­nalle Hitlerin ja natsien nousu valtaan tarjosi oivallisen tilai­suuden, jota ei yksin­kertaisesti voinut jättää hyödyntä­mättä. Al-Banna kir­joitti sinnikkäästi Hitle­rille kirjeitä, joissa hän il­maisi ihailunsa tätä kohtaan ja ha­lun­sa toimia yhteis­työssä nat­si­puo­lueen kanssa. Mo­lempia osa­puolia hyö­dyt­tä­nyt yhteistyö lähti käyn­tiin, ja Muslimi­vel­jes­­kunta alkoi toi­mia natsi­tiedustelun sa­laisena osastona, joka välitti vakoilu­tie­toa brit­ti­­joukkojen liikkeistä ja Kairon hallin­non toimista. Vas­tineeksi akselival­loille osoi­te­tusta tuesta natsit muun mu­assa rahoit­tivat edellä mainitun Muslimi­veljeskunnan ”Salai­­sen koneis­ton” pe­rustamista.

Natsit tukivat taloudellisesti ja aseellisesti myös Je­rusa­lemin suurmuftin Hajj Amin al-Hussseiniin­ (1895–1974) jär­jestämää terrori-isku­jen aaltoa Pa­lestii­nan brittiläi­sessä man­daatissa arabikapi­nan aikana 1936–1939. Al-Husseini, Mus­li­mi­vel­jes­kun­­nan jäsen ja tuon aika­kau­den merkittä­vin islami­lainen hen­gellinen joh­taja Lähi-idässä, oli liet­sonut juuta­lais­ten joukkosur­miin joh­taneita suurimit­tai­sia vainoja ja mellakoita jo aiemmin vuosina 1920 ja 1929, ja natsihallintoon hän oli ollut ensi kerran yhteydessä jo vuonna 1933, jol­loin hän kirjoitti Saksan pääkonsulille Jerusalemissa: ”Muslimit Palestiinan sisä- ja ulko­puo­lella toi­vot­ta­vat tervetulleeksi Saksan uuden [Hitlerin] hallinnon ja toivo­vat fasis­tisen, antidemokraattisen hallintojärjestelmän laajenemista muihin maihin”. Al-Hus­sei­nin Hitleriin kohdistuneesta ihailusta kertoo se, että hän oli koonnut apu­jou­koik­seen 20 000 lapsisoti­laasta koostuvan yksikön Hitler-Jugendin mallin mu­kaisesti, ja hän kehot­ti al-Bannaa­ toi­mimaan sa­moin Egyptissä. Al-Husseini ja hänen seu­raa­jansa jopa omaksuivat natsiter­vehdyksen, kantoivat Hit­lerin kuvia joukkokokouk­sissaan ja pai­nat­ti­­vat ha­karis­tejä kirjalliseen ma­teriaaliinsa. Al-Husseini ta­pasi Adolf Eichmannin syys­kuus­sa 1937 ja oli siitä lähtien sään­nöl­li­ses­ti yhteydessä tähän.

Lokakuussa 1937 britit yrittivät pidättää al-Husseinin, jonka kuitenkin onnistui paeta ennen kiinniot­toa. Hän siirtyi Li­bano­niin ja sieltä edelleen Irakiin, jossa hän muun muas­sa järjesti nat­simielisen hallituk­sen avus­tuk­sella far­hu­din eli Bagdadin juutalaisten joukko­sur­man. Eri vaiheiden jälkeen al-Husseini saapui lokakuussa 1941 Roomaan, jossa hän tapasi Mussolinin, ja jatkoi sieltä mat­kaan­sa Sak­saan, jossa hän haki natsijohdolta tukea arabien it­senäis­tymis­pyrki­myk­sille, Arabi­lii­gan perusta­mi­selle, pe­rusteilla olleen juutalais­valtion eliminoimi­selle ja yleensäkin ”juuta­lais­on­gelman ratkai­sulle” ara­bimais­sa. Yhtenä hänen keskeisistä tavoit­teistaan oli tai­vutella nat­si­hallinto tuhoa­maan Euroo­pan kaikki juu­ta­laiset, jotta nämä eivät pääsisi hakeu­tu­maan pako­laisina Pa­lestii­nan brit­ti­läi­seen mandaattiin. Pa­lestii­nan brit­ti­läinen mandaatti oli Balfourin­ julistuk­sessa vuon­na 1917 tunnus­tettu alu­eeksi, jonne juu­talai­silla on his­toriallinen oikeus pe­rustaa oma kansal­lisvaltio, mutta Al-Husseini­ halusi päin­vastoin puh­distaa tuon alueen lopulli­sesti kaikista sinne ke­rääntyneistä juu­ta­laisis­ta.

Jerusalemin suurmufti Hajj Amin al-Hussseini ja Adolf Hitler

Je­rusa­lemin suurmuftin Hajj Amin al-Hussseinin ja Adolf Hitlerin ta­paa­mi­nen 24.11.1941.

Al-Hus­seini tapasi marraskuussa 1941 Hitlerin, joka lupasi tu­hota juu­talais­kom­munistisen impe­riumin Eu­roo­pasta ja van­noi, että myöhem­mässä vai­heessa Sak­sa ottaa ta­voitteek­seen ”juutalai­sen ele­men­tin” tu­hoa­misen Palestii­nan brit­ti­läi­ses­tä mandaa­tista. Tuossa vaiheessa ­suurmufti tunnus­tet­taisiin ara­­bi­­maail­man arvo­valtai­sim­maksi edus­­ta­jak­si ja juu­talais­ten tuhoa­minen suo­ri­tet­tai­siin al­-Hussei­nin johdolla tämän sa­las­sa valmistele­mien ope­raa­ti­oi­den mu­kaisesti. (Lue: Muistio tapaa­mi­sesta.) Wan­sees­sa­ 20.1.1942 natsijohtajat tekivät sitten pää­töksen ”lopullisesta ratkaisusta”, Eu­roo­pan koko juu­ta­lais­väestön tu­hoamisesta. Al-Husseini­, joka oli yksi holokaustin pääorganisoijan Adolf Eichmannin par­hais­ta ys­tä­vistä, yllytti alinomaa tätä kiihdyt­tä­mään juuta­laisten hävit­­tä­mistoi­men­pi­teitä (St. Joseph, 13.11.1947). Vuonna 1943 al-Husseini julisti: ”Saksa on päät­tänyt löytää juu­talaiskiusaan lopullisen ratkaisun, joka te­kee lopun tästä kiusasta maailmassa” (Küntzel 2005).

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu herätti paheksunnan aallon va­sem­mis­to­val­ta­­me­dias­sa nos­tettuaan esiin suurmufti Hajj Amin al-Husseinin roolin natsien toi­meen­­­panemassa holo­kaus­tissa, sillä se on ristiriidassa sen vasemmistolaisen nar­ratiivin kans­sa, jonka mukaan muslimit ovat aina viattomia uhreja. (Lue myös: Bryen, 25.10.2015.) (Mai­nit­ta­koon, että Netanjahu muistaa yllä vää­rin al-Husseinin kuolin­­paikan: al-Hus­seini siirtyi sodan jälkeen Kai­roon mutta ei kuollut siellä vaan Bei­­ru­tis­sa vuonna 1974.)

Vuodesta 1941 aina sodan loppuun asti al-Husseini vietti natsi-Saksan val­loittamilla alueil­la Hitlerin kunnia­vieraa­na huippu­natsiup­see­rin asemas­sa. Hän muun muassa val­voi Bosni­assa mus­limien vär­väystä 13. Waffen­-SS-vuo­ris­todi­vi­sioonaan, Hand­scha­riin. Siitä muodostui yksi ­Him­lerin­ SS-joukko­jen fanaat­tisimmista ja pelätyimmis­tä jouk­ko­tu­ho-osas­toista, joka surmasi 750 000 serbi­kristittyä, 60 000 juutalaista (90 % Bosnian juu­ta­laisväestös­tä) ja 26 000 ro­ma­nia. Ber­liinistä Lähi-itään suun­­natuissa ara­bian­­kie­li­sis­sä ra­dio-ohjelmis­saan suurmufti­ julisti natsi­myön­teistä ja juuta­lais­vihamie­listä isla­mi­lais­ta pro­­pa­gan­daa kehottaen murhaa­maan kaikki juuta­laiset, koska ”se miel­­lyt­­­tää Alla­hia, his­to­­riaa ja us­kon­toa”. (Lue lisää: TMI 21.10.2015.)

Muslimiveljeskunta natsiperinteen jatkajana ja hyödyntäjänä

fatah.png

Ei, kuva EI ole perussuomalaisten puolue­kokouk­sesta vaan Fa­tah-nuor­ten (PLO) ko­koon­tu­mises­ta.

Saksan hävittyä sodan al-Husseini­ pakeni Egyptiin, jossa hän toimi al-Bannan­ va­ra­johta­jana ja Pales­tiinan Musli­miveljeskunnan johtajana ja josta kä­sin hän johti pales­tiina­lais­ara­­bien pyr­kimyk­siä juu­­ta­­lais­­ten tu­hoa­mi­sek­si ja juuri pe­rus­te­tun Israelin valtion hävit­tä­miseksi vuoden 1948 sodassa. Isra­elin voitettua sodan Egyptiin salakuljetet­tiin Otto Skor­­­zeny ja joukko muita natsi­up­see­reita kou­lut­tamaan arabeja sissi­sodankäyntiin Is­rae­­­lia vastaan. Al-Husseini järjesti tähän koulu­tukseen nuo­ren egyptiläisen ­suojat­tinsa ja kau­kaisen sukulaisensa Jasser Arafatin (1929–2004), josta oli tullut Mus­limiveljeskun­nan jäsen vuonna 1948. Myös Pales­tiinalaishal­lin­non nykyinen presi­dent­ti Mahmud Ab­bas (s. 1935), tais­telijanimeltään Abu ­Mazen­, sai samaisen natsikoulutuk­sen kuin Ara­fat, ja 1950-luvulla Arafat ja Ab­bas harjoitti­vat Egyp­tissä ku­mouk­sellista ja terrori­toimintaa Mus­­­limivel­jeskun­nan agent­teina, minkä seu­rauk­­sena mo­lem­mat joutui­vat pakenemaan maasta. Vuonna 1959 Arafat oli mukana sa­laisessa kokouksessa Kuwaitissa, jossa pe­rus­tettiin terro­ristijärjestö ­Fatah. Vuonna 1967 Fatah liit­tyi osaksi vuonna 1964 perus­tettua Pales­tiinan vapautusjärjestöä (PLO), joka perus­kirjassaan oli mää­ritellyt tehtäväk­seen Israe­lin valtion tuhoamisen. Arafat nousi PLO:n johtoon ja toimi myöhemmin Pales­tiina­lais­hallinnon pre­sidenttinä. Arafatin Egyptin ajoilta juontuvat natsiyh­teydet selittä­vät sen, että hänen johtamansa Fatah teki yhteistyötä useiden ex-natsien kanssa, ja vielä niin­kin myöhään kuin vuonna 1969 PLO rekrytoi riveihinsä kaksi entistä natsikoulutta­jaa: Erich Altnernin, Gestapon juuta­laisasioiden johtajan, ja Willy Bernerin, Maut­hau­senin tuhoamisleirillä toi­mineen SS-upseerin (Patterson 2011). Niin edesmennyt Ara­fat kuin Ab­bas­kin ovat avoimesti ylistä­neet oppi-isäänsä al-Husseinia: Arafat kutsui 2.8.2002 suur­muftia­ ”san­ka­riksemme” ja Abbas kehotti tou­ko­kuussa 2013 kaikkia pa­lestii­na­­lais­ara­beja pitä­mään häntä esi­ku­va­naan (Gil-White 2007, Arutz Sheva, 1.6.2013).

Muslimiveljeskunta alkoi 1980-luvulla olla yhä tyytymättömämpi Arafatiin ja hänen hal­lintonsa ah­neuteen ja kor­ruptoituneisuuteen samoin kuin PLO:n liian sekulaariin ideolo­giaan. (Eräi­den arvioi­den mu­kaan Arafatin henkilökohtainen omaisuus oli hänen kuol­les­saan 1,3 miljardia dol­laria.) Niinpä se päätti korvata PLO:n uudella, us­kon­nol­li­sem­mal­la järjestöllä Hamasilla (Harakat al-muqawama al-islamiyya, suom. ”Isla­milai­nen vas­ta­rin­ta­lii­ke”), jonka johtoon nousi sheikki Ahmed Yas­sin. Vuonna 2006 Hamas sai vaali­voi­ton par­la­ment­ti­vaa­leis­sa, mikä johti seuraavana vuonna yh­teenottoon Fatahin kan­ssa. Hamas, joka pitää nyt hallussaan Gazaa, on aktiivisesti eri kei­noin pyrki­nyt anasta­maan vallan Fa­ta­hil­ta myös Län­siran­nalla (eli Juudeassa ja Samariassa) (Tefft 26.2.2013). Taan­noiset mielipidemittauk­set osoittavat, että ylivoimainen enemmistö ”pales­tii­nalai­sista” tukee sotatoimia Israelia vastaan ja puukottamis­­kampanjaa juutalais­ten sur­maa­mi­seksi ja haluaa nähdä Israelin tuhot­tuna ja Palestiinan valtion raken­net­tu­na sen rau­nioille. Mielipidemittaukset osoittavat myös, että Länsi­rannalla Ha­masin kan­natus on li­sään­tynyt ja Mah­mud Abbasin ja Pa­les­tii­na­lais­hal­lin­non kan­natus vähen­ty­nyt, koska näi­tä pidetään kykenemättö­minä ”pa­laut­ta­­maan miehitetty Pales­tiina” eli Is­raelin val­tion alue ”pa­les­tii­na­lais­ten” haltuun. (Gatestone Insitute, 6.1.2016.)

Jos Hamas perustaisi Gazaan keskitysleirejä, kaasukammioita juu­ta­lais­ten tappa­miseksi ja poltto­uuneja näiden polttamiseksi, reagoisiko Länsi siihen muuten kuin vaatimalla Israelia heikentä­mään puolustustaan? Vastaus on selvä: ”Ei.” Vasem­misto­median ja ”ihmisoikeusaktivistien” kes­keinen huolenaihe Palestii­nan–Israelin konfliktissa on pitkään ollut se, että niin vähän juutalaisia kuolee niin kutsuttujen ”palestiinalais­ten” suo­rit­tamissa terrori-is­kuissa.

Muslimiveljeskunnasta al­kunsa saaneista järjestöistä nykypäi­vänä juuri Hamas vaalii näky­vimmin vel­jeskunnan natsiperin­teitä. Taannoin se muun muassa perusti Hitler-Jugend-tyylisiä Al-Futu­wwa ‑taistelukoulutusleirejä lapsille. ”Al-Futuwwa” viittaa saman­nimiseen, Irakissa 1930–1940-lu­vuilla toimineeseen fa­sis­­ti­seen nuo­ri­so­liik­keeseen, joka oli aikoinaan hyvissä vä­leissä nat­sipuolueen kanssa (The Commentator, 6.12.2013). Ter­ro­ris­­ti­­jär­­jes­tö Hiz­bollahin tavoin myös Hamas tun­netusti käyt­tää sotilaal­lisissa seremo­niois­saan nat­sitervehdystä, jolla se vies­tit­tää aiko­mus­taan tu­hota juutalaiset.

gbhMerkille pantavaa on, että Hitler naut­­tii nyky­ään­­­kin suur­ta suo­­sio­ta ym­­pä­ri mus­­­­­­li­­mi­­­maa­ilman, ja hä­nen teok­­sensa Mein Kampf on edel­­leen best­­­­sel­ler mo­nis­­sa mus­­li­mi­­mais­­sa (Gel­ler 12.2.2014). Tyypil­linen kä­si­tys mus­­­­li­mien kes­kuu­­­dessa on, että Hit­ler toimi Alla­­hin juma­lal­li­se­na vä­likätenä, joka rankaisi juu­­ta­­laisia näi­den kapinoin­nista Alla­hia vas­taan, ha­­lut­to­muu­­­­des­­­ta tun­­nus­taa Muham­mad pro­fee­taksi ja muis­ta Ko­­raa­nis­sa ku­va­­tuis­ta pa­­ran­tu­mat­­­to­­mis­ta, rap­­piol­li­sis­ta omi­nai­­suuk­sista ja vi­oista, kuten edellä todet­­tiin. Yusuf al-Qa­ra­­da­wi, Mus­limi­­veljes­­kunnan hengel­li­nen joh­taja ja sun­ni­maail­­man ken­ties arvo­val­tai­sin uskonnolli­nen joh­taja, to­tesi Al-Jazeera­-kana­valla 28.1.2009: ”Läpi histo­rian Allah on pan­nut ihmi­siä ran­kaise­maan juu­talaisia näi­den tur­mel­tu­­neisuu­den vuoksi. Vii­mei­sen rangaistuksen toimeen­pani Hit­ler. Kaikella sillä, mitä hän teki heille, vaikka he liioit­te­li­vat­kin tätä asiaa, hänen onnistui näyttää heille heidän paikkansa. Tämä oli juma­­lallinen ran­gaistus heille. Jos Allah suo, ensi kerralla se tulee uskovien taholta.” (Memri 3.2.2009.) Mai­nittakoon, että muutama viikko aiem­min (9.1.2009) al-Qara­dawi­ oli ru­koil­lut perjan­tai­saar­­nas­­saan: ”Oi, Al­lah, nu­­jer­ra tämä sortavien juu­ta­laisten sionis­tien jouk­kio. Oi, Al­lah, älä säästä heistä yhtä­kään. Oi, Allah, laske heidän lu­kumää­ränsä ja tapa hei­dät vii­mei­seen hen­ki­löön.” (Memri 12.1.2009.)

Muslimiveljeskunnan suhtautumista Hitleriin ja natsismiin leimaa puhtaan ihailun lisäk­si prag­maat­tisuus: Mus­li­mi­vel­jes­kunnalle Hitler natsihallintoineen oli hyödyllinen liit­to­lai­nen, jota se pyrki hy­väksikäyttämään omiin tar­koi­tus­pe­riin­sä, ensi sijassa Israelin ja juu­talaisten tuhoamiseen ja arabi-imperiumin perustamiseen. Tämä sama käytän­nöl­li­nen suh­tautumistapa ilmenee myös ny­ky­ään Muslimivel­jes­kunnan ja muiden islamin ylivaltaa ajavien tahojen juuta­laisvihamielisessä propa­gan­dassa: pyrki­myksenä on aina löytää sellainen, kul­loi­seen­kin koh­deyleisöön vetoava näkö­kulma nat­seihin, joka parhai­ten edes­aut­taa Israelin valtion ja juutalaisten tuhoa­mista. Niinpä vaikka monet muslimit suhtautuvat Hitleriin varsin myö­tä­mielisesti, se ei suinkaan estä heitä vähättele­mästä tai kieltämästä holokaustia. Etenkin Lähi-idän muslimien kes­kuudessa valtavir­tanäke­myk­senä on sala­liittoteoria, jonka mukaan juutalaiset sepittivät holo­kausti­tarinan kaasukam­mioineen ja polt­touh­reineen tai vähintäänkin liioit­te­li­vat holokaustin uh­rien luku­mää­rää omien etu­jensa ajamiseksi, joh­­taak­seen maail­man harhaan, syyl­listääkseen ja tur­mel­­­lak­seen Lännen, huijatak­seen siltä miljar­deja dollareita korvaukseksi, saadakseen sen tuke­maan Is­ra­elin valtion perustamista ja edistääk­seen tällä tavoin maailman­val­loi­tus­­­pyrki­myksiään (IASHP 2002: 9–16). Toisen muslimien keskuudessa yleisen näke­myk­sen mukaan holokausti ei ole pelkkää juutalaisten sepitelmää, aina­kaan kokonai­suu­des­saan, vaan jonkinasteinen kansanmur­hayritys ta­pahtui ja Länsi on siitä vas­tuussa, ja niin­­pä hyvit­tääkseen tekonsa Länsi loi syyllisyyden­tun­nos­taan Isra­elin valtion (IASHP 2002: 13–14). Tämän nä­kemyk­sen esittäjät eivät niinkään harmit­tele ja paheksu itse ho­lo­kaustia vaan sitä, että holokaus­tin toteut­taminen suurmufti al-Husseinin toivomalla tavalla jäi Hit­leriltä kesken. Näi­den molempien narratii­vien keskeinen idea on, että holo­kausti, olipa se todellinen tapahtuma tai pelkkä juutalaisten sepit­tämä tarina, sai Lännen luomaan Israelin valtion, mistä mus­limit saavat nyt epäoikeu­den­mukai­sesti kärsiä, ja näin ollen ho­lokaustin to­del­li­sia uhreja ovatkin muslimit, joille tuo vääryys on nyt hyvi­tettävä.

Jamie Glazov (23.10.2015) on tehnyt mielenkiintoisen huomion ho­lo­kaus­tin kieltä­jistä: Holokaus­tin kiel­­täminen hämärtää ihmisten moraalista käsitystä hyvästä ja pa­hasta ja valmistaa maape­rää uudelle holokaustille. Holokaustin kiel­täjät ovat järjestään niitä, jotka iloitsevat siitä, että se to­si­asias­sa tapahtui, tai halua­vat, että se tapahtuisi uudelleen. Vastaavasti jihadin kieltäjät mah­dol­lis­ta­vat toi­min­nal­laan jih­adin­ jatku­misen, ja juu­ri sitä he pohjim­miltaan toivovatkin.

Toisin kuin muslimiyhteisössä Lännen vasemmistolaisessa po­pu­laa­ri­kult­tuu­ris­sa Hit­leriä ja natsismia fetisoidaan äärimmäisen pahuuden ilmentyminä, ja ”natsiksi” leimaa­minen on yksi keskei­sistä me­netel­mistä, joilla vasem­mistolaiset hyökkäävät niitä vas­taan, jotka kyseenalaistavat heidän utopis­tisen ideologiansa ja jotka siten on vaimen­net­tav­a. Natsien toimeenpaneman ho­lokaustin kiel­tämi­nen ei siis (ainakaan vielä tällä het­kel­lä) toimisi Län­nen vasemmistolaisessa diskurssissa, koska se heikentäisi va­sem­mis­­ton Hit­le­rille antamaa pa­huu­den sädekehää. Niinpä Län­nessä Muslimiveljes­kunta onkin lanseeran­nut narra­tii­vin, jonka mukaan Israel on natsi-Saksaan tai apart­heidin aikai­seen Etelä-Afrik­kaan ver­ratta­vissa oleva rikollisvaltio, juutalaiset ovat nykypäivän ”nat­­seja” ja mus­li­mit heidän uhre­jaan eli ”uusia juu­talaisia”. Tämän nar­ratiivin yllä­pitä­mi­sek­si kaikki Israelin itsepuo­lus­­tukselliset toi­met juu­talais­vä­es­tön suo­jelemiseksi rin­nas­­­te­taan nat­sien sotarikoksiin, Hamasin, Hiz­bollahin ja muiden Isra­elin valtion ja juu­ta­lais­­väestön tuhoamista ajavien järjestöjen toimintaa kau­nis­tellaan ja vää­ristellään ”va­paus­­­­taiste­luksi” sortajia vastaan, ja näitä tuhoamispyrkimyksiä edistä­vien vasem­misto­lais­­ten ääriliikkeiden, kuten New Israel Fundin, BDS:n ja Breaking the Silencen, toi­min­taa kuvataan ”ih­misoikeuksien puolustamiseksi”.

israelequalsnazi

Samaan aikaan toisaalla. Mus­limiveljes­kuntaa edustavat opis­ke­lijat Seatt­les­sa (2014) rin­­nas­ta­vat Is­raelin val­tion natsi-Sak­saan, eivät siksi, että he itsekään uskoi­si­vat tuohon, vaan siksi, että he tietävät tuon ajatuksen toimivan parhaiten Län­nen kult­tuurimarxistisessa valtakulttuurissa ja -me­diassa. Tämä viesti ei sitä vastoin toi­mi­si Lä­hi-idän ara­bi­ylei­söl­le suun­­nat­­tu­na, sil­lä Hit­ler ja nat­si-Sak­sa naut­­ti­­vat yhä suu­r­­ta ar­­vos­­tus­­ta Lä­hi-idän mus­­li­mien kes­­kuu­dessa.   

Se, että vasemmisto­me­­dia vaike­nee mus­­li­mi­järjes­töjen ja ‑yhteisöjen avoi­­mista nat­si­sym­pa­tioista ja pyr­kimyk­­sistä to­teut­­taa juutalaisten kan­san­murha ja sen taustalla ole­vasta us­kon­nollisesta moti­vaa­tiosta, on yksi esimerkki siitä, että va­sem­­misto on uto­pis­ti­sen ideo­lo­­gi­ansa nimis­sä ja rela­tivistis-nihi­lis­tisen maa­il­man­kat­so­­muk­­sen­sa poh­jalta val­mis alen­tu­maan mo­raa­­li­sesti kuin­ka alhai­selle tasolle tahansa tuho­tak­seen Län­nen juu­talais­­­kris­til­lisen sivili­saa­­tion, jota se – Mus­limi­velje­skun­nan tavoin – pi­tää syyllisenä mitä moni­nai­simpiin maail­man on­gel­miin, raken­taak­­­seen sitten sen rau­­nioil­­le so­sia­lis­ti­sen, mo­ni­kult­tuu­ri­sen uto­piansa.

***

Tämän kirjoitelmasarjan seuraavassa osassa käsitel­lään Sayyid Qutbin mer­kkiteos­ta Ma’alim fi al-Tariq eli ”Virstanpylväät”.

”Hmm, pitäisiköhän nuo ryöstää, koska se miellyttäisi Allahia?”

Arabiaa hyvin osaava ukrainalaisnainen kertoo jär­kyt­tä­väs­tä ko­ke­muk­ses­taan mus­li­mi­siir­to­lais­ten valtaamassa junassa Un­karis­sa: ”Ti­­lan­­ne hui­pentui siihen, kun he alkoivat jutella keskenään rentoon sävyyn, pi­täi­si­kö heidän ryöstää meidät, kos­ka se miellyttäisi Allahia, koska olemme us­kot­to­mia. He puhuivat minusta, että kan­­­nattaisi todellakin raiskata minut, koska en ole pukeutunut kunnon naisen ta­voin. Minulla ei ole hijabia päässäni, enkä siis ole muslimi, joten olen paha.” – Tä­män asian raportointi ”rikkoo YouTuben vihapuhetta koskevaa käytäntöä”, mistä syys­­tä Youtube on sensoroinut kyseisen videon.

Mistä ihmeestä yllä olevassa videossa mainitut muslimimiehet ovat saa­neet sel­lai­sen kä­si­tyk­sen, että us­kot­tomien ryöstäminen ja rais­kaa­mi­nen miel­lyt­täi­si Allahia? Vastauksen tä­­hän löydät kirjoituksesta Allahin kosto, erityisesti osiosta Al­la­hin armeliaisuus ja sen ra­jat.

Saksan kriittinen tilanne

Saksasta kantautuu huolestuttavia uutisia siitä, kuinka turva­paikan­haki­jat ovat al­ka­neet panna shari’aa täy­tän­töön pakolaiskeskuksissa. Kärsijöinä ovat kristityt ja jesidi­pako­lai­set – ja naiset. Koska vasemmiston kult­tuuri-marxistisen ideo­lo­gian mukaan muslimit ovat aina uhreja ja kaikki muut, erityisesti juutalaiset ja kristityt, ovat heidän sortajiaan, valtamedia pyrkii peittelemään ja vä­hät­te­le­mään näitä monikulturistisen narratiivin kans­sa ristiiriidassa olevia tapauksia:

  • Muslimien hyökkäykset kristittyä, kurdeja ja jesidejä vastaan pakolaiskeskuksissa lisääntyvät ja raaistuvat.
  • ”Pakenin Iranin salaista palvelua, koska luulin, että Saksassa voisin elää uskoni kanssa ilman sortoa. Mutta pakolaiskeskuksessa en voi myöntää olevani kristitty, koska minua alettaisiin uhkailla… He kohtelevat minua kuin eläintä. He uhkaavat tappaa minut.” – Iranilainen kristitty saksalaisessa pakolaiskeskuksessa
  • ”Meidän on luovuttava siitä harhakuvitelmasta, että tänne saapuvat ovat ihmisoikeusaktivisteja… Saamme raportteja siitä, että sunnit uhkailevat shiioja väkivallalla, mukaan lukien mestaamisella, mutta suurimman paineen alla ovat jesidit ja kristityt. Ne kristityt käännynnäiset, jotka eivät kätke uskoaan, joutuvat 100 %:n varmuudella hyökkäyksen ja ahdistelun kohteiksi. – Max Klinberg, Frankfurtissa toimivan kansainvälisen ihmisoikeusjärjestön johtaja
  • ”Havaitsemme, että salafistit ilmaantuvat pakolaiskeskuksiin teeskennellen olevansa vapaaehtoisia avustajia ja yrittävät varta vasten luoda kontakteja pakolaisiin kutsuakseen heidät moskeijoihinsa ja värvätäkseen heidät ajamaan asiaansa.” – Hans-Georg Maaßen, Saksan tiedustelujohtaja
  • Poliisi vaatii pikaisesti eriuskoisten siirtolaisten asuttamista erillisiin tiloihin. Jotkut poliitikot vastustavat tätä sanomalla, että sellainen erottelu olisi Saksan monikulttuuristen arvojen vastaista.
  • ”Tänne saapuvaa siirtolaismassaa on mahdotonta integroida.” – Heinz Buschkowsky, Berliinin Neuköllnin alueen entinen pormestari.

Lue lisää Soeren Kernin artikkelista Germany’s Sharia Refugee Shelters (Ga­te­sto­ne Institute, 1.10.2015). Lue myös Soeren Kernin uu­dem­pi ar­tik­ke­li Germany: Migrant Crime Wave, Police Capitulate (Gatestone Institute, 11.10.2015): ”Näiden hyvin rikollisten nuorten käyttäytymistä poliisia kohtaan voi luonnehtia aggres­sii­vi­sek­si, epä­kun­nioit­ta­vak­si ja alentuvaiseksi… Kun heidät pidätetään, he vastustavat ja käyvät kimppuun. Näil­lä nuorilla ei ole kunnioitusta valtion ins­ti­tuu­tio­ta kohtaan (Die Weltille vuodettu luot­ta­muksellinen raportti).”

Kauppojen ryöstely, joukkotappelut pakolaiskeskuksissa, pako­lais­ten vä­li­nen rikol­lisuus ja mas­sii­vi­nen väkivalta, mukaan lukien toisten pa­ko­laisten ryös­tä­minen, riistäminen ja jopa orjuuttaminen, nais­ten ja lasten raiskaukset, uskonnollisten ryhmien välinen valtataistelu, hyökkäykset pa­ko­lais­kes­kuk­sia vastaan… Saksan poliisiliiton puheenjohtaja Rainer Wendt kertoo muslimi-invaasion syn­nyt­tä­mistä val­tavista paineista po­lii­sin nä­kö­kul­mas­ta ja painottaa, että muslimeille tulisi teh­dä he­ti sel­väk­si, että Saksassa ei päde shari’a-laki vaan Saksan rikoslaki.

Saksan poliisiliitto ja naisten oikeuksia puolustavat järjestöt ovat syyt­tä­neet viran­omai­sia siitä, että nämä vähättelevät raportteja pakolaiskeskuksissa ta­pah­tu­vas­ta naisten sek­suaalisesta häirinästä ja raiskauksista peläten tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­hin kohdistuvia vasta­isku­ja (Reuters, 6.10.2015). Viranomaisten käyt­täy­ty­mi­nen lä­het­tää muslimi­mie­hille sel­keän viestin: viranomaiset ovat heikkoja ja on vain järkevää käyttää hyväksi sitä. Tämä on juuri päinvastainen kuin se viesti, joka auk­toritatiivisen kasvatuksen saa­neil­le, voi­maa kunnioittaville mus­li­mi­mie­hille tulisi välittää. Seksuaalisen häirinnän ja rais­kaus­ten uhrit saavat myös selkeän viestin: turha valittaa, teistä ei välitetä, olette — Jari Ter­von sa­noin – ”paskasakkia”.

Katso myös alla oleva tärkeä dokumentti Saksan tilanteesta – jo ennen nykyistä siirtolaisaaltoa. Kuten do­ku­­men­tista selviää, edes Saksassa syntyneet ja koko ikänsä eläneet muslimit eivät halua integroitua isän­tä­yh­teis­kun­taan­sa vaan muo­dos­taa enk­laa­veja, joissa noudatetaan Saksan perustuslain kanssa ris­ti­rii­dassa olevaa total­i­taa­rista sha­ri’a-lakia ja heimokulttuurista periytyvyää hieark­kis­ta kontrollijärjestelmää, jossa oman kun­nian­sa säilyttämisestä huolta pitävän ylempiarvoisen yksilön velvollisuutena on huolehtia, että hänen omassa käsky- ja omistus­vallassaan olevat alempi­arvoiset ihmi­set noudattavat nisku­roimatta yhteisön perin­teitä ja alistuvat shari’an määräyksiin.

Peruslähtökohtana muslimeille on käsitys islamin ylivallasta ja isla­min yhteisön etu­oikeu­te­tusta asemasta: ylin määräysvalta kuuluu Allahille, ja niinpä ei-mus­li­mit ”ih­mis­ten säätämine”, keinotekoisine lakeineen, va­pauk­si­neen ja de­mo­kra­tioi­neen saa­vat alis­tua shari’an määräyksiä toimeenpanevien muslimien edessä. Lue: Mitä islam todella on?

Kuinka vasemmistomedia manipuloi ja vahingoittaa tietoisesti ihmisiä?

”Minä, joka olen aina uskonut sananvapauteen ja siihen, että journalismin keinoin voi ja pitää yrittää parantaa maailmaa, olen hämmentynyt.” – Merja Ylä-Anttila, MTV3:n päätoimittaja

MTV3:n päätoimittaja valitti kolumnissaan 1.9.2015, että ”ihmi­syys on krii­sis­sä”, ha­vah­dut­tuaan huomaamaan, että kaikki eivät olekaan samaa miel­tä hänen vasemmistolaisen po­liittisen agendansa kanssa. Kriisissä ei kui­ten­kaan ole ”ih­mis­yys” vaan media, joka ”jour­nalismin keinoin … yrittää pa­ran­taa maailmaa”. Median teh­tä­vä­nä ei suinkaan ole ”pa­ran­taa maail­maa” kuvaamalla, millainen maailman pitäisi vasemmistolaisen, moni­kul­turisten utopian mukaan olla, ja manipuloimalla ihmisiä tavoittelemaan tuota uto­piaa, vaan median tehtävänä on välittää mah­dollisimman totuudenmukaista infor­maa­tio­ta siitä, mitä maail­mas­sa todel­la tapahtuu, niin että ihmiset voivat sen pohjalta tehdä omat johto­päätöksensä. Yk­si va­sem­miston kes­kei­sis­tä periaatteista on, että totuudella ei ole väliä ja myös kaikki likaiset ja väkivaltaiset keinot ovat hyväk­syttäviä, jos ne edesauttavat ”so­si­aa­li­sen oikeu­den­mukai­suu­den” toteutumista. Niinpä va­sem­­mis­to­­me­dian näkökulmasta on oikeutettua valehdella, vääristellä, liioi­tella, yleis­­tää, musta­maala­ta ja demonisoida, jos se edes­auttaa ”rasisteiksi”, ”fa­sis­teik­si” ja ”is­la­mo­foo­bi­koik­si” lei­mat­­tu­jen toisin­ajat­telijoiden eliminoi­mista ja vai­men­­ta­mis­ta, utopistisen tavoit­teen saa­vut­­­tamista ja ennen kaikkea – oman ”hy­vän ih­mis­en” ima­gon yllä­pi­tä­mis­tä.

Esimerkkejä valtamedian harjoittamasta manipulaatiosta. Valheiden pal­jas­tu­mi­nen johtaa siihen, että yleisö yksin­ker­tai­ses­ti menettää luot­ta­muk­sen­sa mediaan. Huom! Vi­deon alussa olevas­sa tilan­teessa ei to­del­li­suu­des­sa tapahdu kamp­paust­a, vaan terroristijärjestö al-Qaidan kan­­nat­ta­­jak­si sittem­min paljastunut Osama al Abd al Mohsen kom­­pastuu riuh­­tau­dut­tuaan irti polii­sin ot­teesta. MTV3 (21.10.2015) kui­tenkin it­se­pin­tai­ses­ti jatkaa valheellisen informaation levittämístä tästä ”väli­koh­tauk­ses­ta”.

Valtamedian harjoittama tosiasioiden tietoinen peitteleminen, vä­hät­tely ja vää­ris­te­le­mi­nen utopistisen ideologian nimissä ei todellisuudessa auta ketään, vaan se vahingoittaa ihmisiä pitämällä heidät pimennossa tapahtumista ja niiden syy-seuraussuhteista, es­tä­mällä ihmisiä valmis­tau­tumasta tulevaan ja suojelemasta siten itseään ja lähim­mäisi­ään. Manipulointitarkoituksissa – peitelläkseen agen­daan­sa ja välttääk­seen menettämästä lo­pul­li­ses­ti suuren yleisön luot­ta­musta ja sen myötä mai­no­s­tuloja – valta­media päästää kui­tenkin silloin tällöin oman ideo­lo­gian­sa vastaisia uuti­sia tiukan sen­suurinsa läpi. Nä­mä armo­paloina rah­vaal­le an­netut jutut kuitenkin vesitetään niitä vähättelevillä toisilla uu­ti­silla. Esimerk­­kinä voi mai­nita MTV3:n 30.9.2015 julkai­seman uuti­sen ”Pa­hoin­pi­te­lyi­tä ja teinityttöjen ahdistelua – turvapaikanhakijoita epäillään lu­kuisista rikoksista”.

Keitä ihmeessä ”pakolaiset” ovat?

EU:n tilastojan mukaan vain viidesosa EU:hun saapuneista tur­va­pai­­kan­­ha­­ki­joista on Syy­rian sota-alueelta tulleita pakolaisia (Express, 19.9.2015), ja eräiden havaintojen mu­kaan aitojen syyrialaisten osuus on tuotakin lukua huo­mat­ta­vas­ti pienempi (Eu­ro­pe­News, 6.10.2015). On myös huo­mattava, että lähes kuka tahansa voi hankkia vää­ren­ne­tyn Syy­rian passin (Business Insider, 15.9.2015, Project Veritas, 19.11.2015). Aitojen pa­ko­lais­­ten li­­säksi jou­kossa on paljon pelkkää talou­dellista hyötyä havittelevia on­nen­on­ki­joi­ta ja rin­ta­makarkureita ja myös Islami­laisen valtion lähet­tämiä jihadisteja (Jihad Watch, 1.9.2015). (Ks. #EU MILITIA WATCH.) Pariisin terrori-iskujen (13.11.2015) tekijöistä ai­na­kin kaksi tai kolme saapui Eurooppaan pakolaisvirran mukana.

Median yleisesti levittämä mielikuva traumatisoituneista, ”matkalla mur­tuneista” tu­r­va­­pai­kan­ha­ki­jois­ta ei oikein näytä pätevän ainakaan näihin ”nuorukaisiin”.

Helmikuussa 2015 paljastui Islamilaisen valtion (Isis) suunnitelma laukaista ”psy­­ko­­lo­­gi­se­na aseena” Länttä vastaan valtava muslimi­siirto­laistulva luomaan kaaosta ja kauhua Eu­­roop­­paan ja kuljettamaan muka­naan pakolaisiksi te­key­ty­viä jihadisteja. Suun­ni­tel­mas­sa puhutaan 500 000 pakolaisen samanaikaisesta vyö­ryt­tä­mi­ses­tä Libyan kautta Väli­me­ren yli Eurooppaan. (Mail Online, 18.2.2015, Independent, 18.2.2015). Tällä hetkellä saatavilla olevan tiedon valossa on vaikea arvioida, missä määrin nyt käynnissä olevassa siirto­laistulvassa on kysymys tämän suunnitelman toimeenpanemisesta ja Islamilaisen valtion tie­toi­se­sta strategisesta siirrosta. Joka tapauksessa uusimpien arvioiden mukaan pel­kästään Sak­saan olisi vuonna 2015 tulemassa 1,5 miljoonaa muslimi­siir­tolaista (Te­le­graph, 5.10.2015), ja syyskuun alussa Islamilainen valtio kerskui lähettäneensä pa­ko­lais­ten joukossa 4 000 taistelijaa Län­teen (Express, 10.0.2015). Libanonin opetus­ministeri Elias Bou Saab on arvioinut, että Liba­nonin pakolaisleireilrien 1,1 miljoonasta, Eu­roop­paan halajavasta asu­kista peräti joka vii­des­kym­menes on Islamilaista valtiota kan­nat­ta­va mili­tanttijihadisti (Express, 15.9.2015).

Al-Qaidan parikymmentä vuotta sitten laatima 7-vaiheinen toi­min­ta­­suun­ni­tel­ma maail­man­laa­jui­sen kalifaatin perus­ta­mi­sek­si on varsin mie­len­kiintoista luettavaa (Spiegel 12.4.2005). Kalifaattia ei lopulta perus­ta­nut al-Qai­da, jonka johto pelkäsi Yhdysvaltain murs­kaavaan sen väliin­tulollaan, vaan al-Qaidasta Abu Musab al-Zar­qawin johdolla ver­son­nut Irakin al-Qaida. Joka tapauksessa tuon ajallisesti häm­mästyttävän tarkasti toteutuneen suunnitelman ja muiden dokumenttien (Bar 2006) perus­teella on näh­tävis­sä, että Mus­limi­vel­jes­kun­nan ma­si­noi­man nk. ”arabi­­­kevään” tapahtumat ja Islamilaisen valtion perus­taminen Syyriaan ja Irakiin ovat kaikki erittäin pitkä­jänteisen ja mää­rä­tie­toi­sen toi­min­nan seurausta, vaikka tapahtumissa mukana olevat yksittäiset rivi­muslimit eivät olisi siitä millään ta­valla tietoisia. Kyseisessä suunnitelmasssa tähdätään siihen, että 2016 alkaa ”totaalisen konfrontaation vaihe” – ”tais­telu uskovien ja us­kot­tomien vä­lil­lä”. Kun tämä konfron­taatio alkaa, tapahtuipa se vuonna 2016 tai myö­hem­min, länteen nyt saa­pu­­nut musli­mi­­siir­­to­­lais­­ten mas­sa voi nousta mer­kittävään, yh­teis­kun­tarauhaa hor­jut­tavaan asemaan: pro­vo­kaa­tioi­den avulla maallistuneetkin, islamista tus­kin mitään tietävät muslimit on var­sin help­po mo­bi­li­soi­­da ka­duille ”puo­lus­tamaan profeetan kun­niaa” ja sitä kautta edis­tä­mään shari’an täytäntöön­panemista (lue: Mitä islam todella on?).

Ayed.jpg

Palestiinalaisen” sheikki Muhammad Ayedin raikas näkemys ”pako­lais­kriisistä”, josta hän vyöryt­tää syyn Län­nen nis­koille. Ayed epäilee, että länsimaat haa­livat muslimeja vain voidakseen nöyryyttää ja piina­ta näi­tä pistä­mäl­lä nä­mä työs­ken­te­­­le­mään teh­­taisiinsa: ”Emme koskaan tule seu­raamaan heidän us­kon­to­aan… Pian tallomme heidät jalkoi­himme, jos Allah suo… Sii­tämme heille lapsia, koska tulem­me valtaa­maan heidän maan­­sa, piditte siitä tai ette, oi saksalaiset, ame­rikkalaiset, rans­kalaiset, ita­lia­lai­set ja kaikki kal­­tai­sen­­ne. Ottakaa vain vas­taan pakolaisia! Tu­lem­me keräämään heidät ta­kai­sin tu­le­van kali­faatin nimissä.” (Al-Aqsan mos­­kei­ja, Je­ru­salem, 11.9.2015, ks. Memri TV)

Robert Spencer korostaa, että nyt käynnissä olevassa ”pakolaiskriisissä” on to­si­asias­sa ky­­se hijrasta ja Eu­roopan kolo­ni­saatiosta. Termi ”hijra” tar­­koit­taa siir­to­lai­suus­ji­ha­dia, muut­­tamista toiselle alueelle islamilaisen val­­tion perustamiseksi (Frontpage, 4.9.2015). Ko­raanissa (4:100–104) Allah ylistää suuresti tätä jihadin muotoa ja antaa muslimeille luvan ru­koilla hijran aikana vain lyhyesti, jos he pelkäävät uskottomien hyök­kää­vään hei­dän kimppuunsa:

Joka pakenee kodistaan Allahin tielle, löytää kyllä turvapaikan ja asuinsijan. Joka pakenee kodistaan Allahin ja hänen lähettiläänsä luo, mutta kuolee matkalla, saa palkkansa Allahilta. Allah on Anteeksiantava, Armelias. Kun lähdette kiertämään maata, ei teille lasketa sitä synniksi, että rukoilette lyhyesti pelätessänne uskottomien hyökkäävään kimppuunne. Uskottomat ovat teidän selviä vihollisianne. Kun olet heidän kanssaan ja johdat heidän rukouksiaan, olkoon yksi osa heistä sinun kanssasi aseet mukanaan. Kun rukoilijat kumartavat rukouksen lopussa, vetäytykööt he taaksenne, ja toinen ryhmä, joka ei vielä ole rukoillut, käyköön esiin ja rukoilkoon kanssasi. Olkoon sekin varuillaan aseet mukanaan. Uskottomat haluaisivat, ettette te pitäisi huolta aseistanne ja tavaroistanne, että he voisivat yhtäkkiä käydä kimppuunne. Teille ei lasketa synniksi sitä, että laskette aseenne, jos sade vaivaa teitä tai olette sairaita, mutta olkaa varuillanne. Allah on valmistanut uskottomille nöyryyttävän rangaistuksen. Kun olette päättäneet rukouksenne, muistakaa Allahia, kun seisotte, istutte tai makaatte. Kun sitten olette päässeet turvaan, pitäkää rukouksenne. Uskovia käsketään rukoilemaan määräaikoina. Käykää väsymättä vihollistenne kimppuun. (Koraani 4:100–104)

Irakilalaispakolaiset

Suomessa asuva irakilaismies arvelee, että noin 70 % Suomeen saa­­pu­neis­ta ira­ki­lai­sis­ta tur­va­pai­kan­ha­ki­jois­ta on ”turisteja”, jotka ovat saa­pu­neet Suomeen helpon ra­han perässä. Voit katsoa yllä ole­­van vi­deo­­klipin tästä (MTV3 21.10.2015).

On selvää, että hijra Euroopan islamisoimiseksi on harvan musli­mi­siirtolaisen pää­mo­ti­vaationa, mutta heidän mukanaan tuomansa maail­man­katsomus ja ajat­te­lu- ja käyt­täy­tymis­tottumukset johta­vat siitä huoli­mat­ta väis­tä­mät­tä Eu­roo­pan isla­mi­soitu­miseen. Yk­silönvapauksia arvostava, naisia kunnioittava ja demokratiaan perustuva sivilisaatio tu­lee romahtamaan, kun sen syrjäyttää shari’aan perustuva totalitaarinen yh­teis­kun­ta­jär­jestelmä, jos­sa mus­limit ovat etu­oikeutetussa ja määrää­vässä ase­massa. Tilannetta voi ver­rata muu­ra­hais­yhteiskunnan muo­­dos­tu­mi­seen: yksittäisen muu­ra­hai­sen ta­voit­teena ei ole rakentaa pesää, vaan muura­haisen käyttäy­ty­mistä ohjaa var­sin yk­sin­ker­tai­nen sään­­nös­tö. Silti mo­nen muurahaisen käyttäytymisen yhteis­vai­ku­tuk­sesta il­maan­tuu ko­­ko­nainen mo­ni­mut­­kai­nen muu­ra­hais­yh­teis­kunta. Euroopan is­la­­mi­soi­­tu­mi­nen tulee ta­pah­tu­maan osittain tä­män­kaltaisen periaatteen mukai­sesti, osit­tain taas mää­rä­tie­­toi­sen, suun­ni­tel­mal­li­sen toiminnan poh­jalta, jota oh­ja­taan mos­kei­jois­ta, mad­rasoista ja niiden liepeillä vai­­vih­­kaa toi­mi­vista Mus­­li­mi­vel­jes­­kun­­nan soluista käsin.

Syyrialaisnaiset pakolaisleirillä antavat huutia Euroopan mu­ka­vuuk­sista ja so­si­aa­li­avustuksista naut­ti­maan lähteneille miehille, joita kai­vat­tai­siin kipeästi takaisin käymään jihadia, puolustamaan isän­­maa­taan ja kun­­niaansa – eli vah­ti­maan, että hei­dän omistus­vallas­saan olevat naiset eivät hairahdu rietastelemaan vie­raiden mies­ten kanssa. Yksi kiperä käy­tän­nön pulma on se, että kuka nyt huo­leh­tii veri­kos­tojen toi­meen­­pa­ne­mi­ses­ta, kun se yleensä on perheen mies­puolisten jä­senten vel­vol­li­suus? (Ve­ri­kos­to ja yleensäkin kostaminen on shari’an mukaan pakollista. Lue: Kostakaa sen mukaan, mitä teille on tehty.) Ky­sei­nen video pal­jas­taa myös sen ikävän tosiasian, että alistettuun asemaansa pie­nes­tä asti aivo­pestyt, islamin pant­ti­vankeina olevat muslimi­naiset eivät funda­men­ta­lis­mis­saan yleen­sä jää jälkeen mus­­limi­miehistä (Brown, 10.10.2015). Alis­­tu­­mi­nen ja mu­kau­tuminen islamin barba­riaan on näille pelon kah­litse­mille ihmisille psyko­loginen, tiedos­tamaton hen­gis­sä­py­­sy­mis­­stra­te­gia.

On myös selvää, että Turkilla on merkittävä rooli pakolais­kriisin mahdol­lista­misessa. Tässä tilan­teessa olisi erit­täin paha virhe suostua Turkin kiris­tys­­yri­tyk­siin ja luvata turk­ki­laisille viisumivapautta tai EU-jäsenyys­­neu­vot­te­lu­jen jou­dut­ta­mis­ta. Turkkia tulisi sen si­jaan ran­kaista ankarasti Islamilaisen valtion tuke­misesta ja pa­ko­lais­krii­sin ta­hal­li­ses­ta pa­hen­­ta­misesta.

2015-11-29

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan, jota Barack Obama on kutsu­nut luo­te­tuk­si ystäväkseen, on aktiivisesti tukenut Islamilaista val­tiota ja sallinut sen harjoittaa lii­ke­toimintaa Turkin maaperällä. Erdoğanin per­he on mukana Islamilaisen val­tion öljy­­busineksessä, ku­ten yllä ole­vasta uutisraportista selviää (Liveleak, Gates of Vienna 28.11.2015). Ks. myös Russia Todayn raportti aiheesta.

Turkin EU-jäsenyysasiaan on mah­dol­lista palata esimer­kiksi 50 tai 100 vuoden kuluttua, jos Turkki on siihen mennessä omaehtoisesti kit­kenyt islamo­fasistisen ideo­logian maa­perältään ja muut­tunut länsi­maisia ihmis­oikeuksia kunnioitta­vaksi demo­­kratiaksi.

Miksi rikkaat Persianlahden valtiot eivät vastaanota ”pakolaisia”?

Samaan aikaan kun Eurooppa tuskailee pakolaiskriisin keskellä, Syyrian ja Irakin pakolaisia ei huolita rikkaisiin Qatariin, Arabiemiraatteihin, Saudi-Arabiaan tai Omaniin. ”Mailla ei ole minkään­näköistä halua ottaa pako­laisia vastaan. Muita arabeja pidetään turvallisuusuhkana, ja heihin suhtaudutaan negatiivisesti”, sanoo professori Hannu Juusola Helsingin yliopistosta. Maissa pelätään erityisesti sitä, että pakolais­ten mukana tulee voimia, jotka yhdistyvät vastaanottaja­maiden omaan oppositioon. ”Ennen kaikkea pelätään Muslimiveljeskuntaa ja šiioja.” (Suomen Kuvalehti 37/2015, 4.9.2015)

Saudi-Arabia on kieltäytynyt ottamasta vastaan yhtään pakolaista Syy­riasta, mut­ta ei hä­tää: Saudi-Arabia on luvannut rakentaa heille 200 mos­­kei­jaa Sak­saan! (Frontpage 10.9.2015.) Toisin kuin kirkot ja synagogat, moskeijat eivät ole pelkkiä ko­koon­­tu­mis­­paik­ko­­ja har­­tau­den harjoittami­sta varten vaan ennen kaik­kea musli­mien ylivaltaa symboli­soi­via voiton­merk­kejä, sotilas­po­liit­tisia ko­men­to­­kes­kuk­sia (Solomon & Ala­maq­disi 2006) ja usein myös ase- ja ammusvarastoja (IDF Blog, 1.8.2014, Jihad Watch, 7.10.2015). Olisi tär­keää, että Länteen nyt tulleet muslimisiirtolaiset saataisiin pysymään mah­dol­li­sim­man kaukana niistä.

Kuwaitilainen tutkija Fahd Al-Shelaimi selittää, miksi Persianlahden maat eivät vas­­taanota Syyrian pa­ko­laisia: ”Kuwait ja Persian­­lahden valtiot ovat kal­lii­ta, ei­vät­kä ne ole sopivia pakolaisille. Ne sopivat työläisille. Liikenne on kal­lista. Elin­kus­­tan­­nuk­set Kuwaitissa ovat korkeat, kun taas elin­­kus­tan­nuk­set Li­ba­­nonissa tai Tur­kis­sa ovat ken­ties alemmat. Siksi on paljon hel­pompaa maksaa pakolaisille (niin et­tä he pysyvät siellä). Lop­pu­jen lo­puk­si et voi vastaanottaa toisia ihmisiä, jotka tu­le­vat toisesta il­ma­pii­ris­tä, toisesta paikasta… Nämä ovat ihmisiä, jotka kär­sivät psy­ko­­­lo­gi­sis­ta ongelmista, trau­mas­ta, ja heidät pitäisi sijoittaa tuosta noin vain (Per­sian­lah­den) yhteiskuntiin…” (France 24 Arabic TV, 17.3.2015.)

 

Paskantakoon Saatana heidän haudalleen!

Tutustu toiseuteen ja vapaudu ennakkoluuloistasi!

Mikäs tätä palestiinalaisneitiä niin naurattaa? No, Ahlam Tamimi arveli mur­han­neen­sa vain kolme lasta pitseriaan tehdyn terrori-iskun yh­tey­des­sä 9.8.2001 mutta yllättyy iloi­ses­ti kuullessaan toimittajalta, että sur­mat­tu­ja lapsia olikin peräti kahdeksan! Ahlam ker­too, että hän ei missään ta­pauk­sessa kadu tekoaan, sillä hän on omistautunut jihadille Allahin asian puo­lesta (al-jihad fi sabil Allah) ja ni­men­omaan Allahin ansiosta terrori-is­kun uhreja oli niin paljon. Hän tekisi saman uudelleen ja samalla tavalla:

Sillä lailla. Pääsääntöisesti muslimeja opastetaan jättämään vää­rä­us­kois­ten nai­set ja lap­set henkiin, sillä Allah on luvannut nämä lailliseksi so­ta­saa­liik­si mu­jahidineille, ”kil­voit­te­li­joille”, jotka taistelevat koko ihmiskunnan alistamiseksi Allahin shari’an käs­ky­val­taan. Jos seurataan Allahin toisinaan perin erikoista ajatuksenkulkua, niin mikä oli­si­kaan oivallisempi palkkio vääräuskoisten tap­pa­mi­ses­ta kuin päästä raiskaamaan näiden nai­set ja otta­maan näiden lapset or­jik­si? Ja Allah tietää parhaiten.

Profeettamme on käskenyt meitä taistelemaan kafireita [ts. saastaisia uskottomia] vastaan, kun kykenemme siihen, ja hyök­käämään heitä vastaan heidän kotimaissaan ja antamaan heille kolme vaihtoehtoa ennen kuin tun­keudumme heidän mai­hinsa: joko heistä on tultava muslimeja ja heidän on oltava kaltaisiamme jakaen oikeutemme ja vel­vol­lisuu­temme; tai heidän on maksettava jizyaa (veroa) ja tunnettava it­sensä alistuneiksi; tai he taistelevat, jolloin hei­dän omai­suutensa, vaimonsa, lapsensa ja kotinsa tu­levat sallituiksi sotasaaliiksi muslimeille. (Islam Q&A:13759)

Vankien joukossa oli Safiya. Ensin hänet annettiin Dihya Al-Kalbille ja sitten profeetalle. (Sahih Bukhari 3:34:431)

o9.13 Kun lapsi tai nainen otetaan vangiksi, hänestä tulee vangitsemisen myötä orja ja naisen aiempi avioliitto mitätöityy välittömästi. (’Umdat al-Salik, auktorisoitu shari’a-opas)

On vääräuskoisille toki muutakin käyttöä elävinä: Al­lah mää­rää Ko­raanis­sa, että mus­limit voi­vat ot­­taa näi­tä pantti­vangeik­si lun­naita vastaan ja kiris­tää sillä ta­voin halua­miaan asioi­ta:

Kun kohtaatte taistelussa uskottomia, sivaltakaa heitä niskaan! Kun olette alistaneet heidät, sitokaa heidät köy­siin vapaut­taaksenne heidät joko suosionosoituksena tai lunnaita vastaan. (Koraani 47:4)

Nige­rialai­nen ruohon­juuritason muslimi­aktivisti­liike Bo­ko Ha­ram, jonka nimi suo­mek­si on vapaasti käännettynä ”länsimainen sivistys on kiellettyä” (kir­jai­mel­li­ses­ti ”petos on kiel­lettyä”, missä ”petoksella” tarkoitetaan kaikkea muuta kuin islamia), on keksinyt jän­nän lun­­nas­vaa­ti­­muk­sen:

Boko Haramin tiedottaja 6.3.2012: ”Aiomme toimeenpanna lisäponnisteluja iskeäksemme kristittyihin pelon islamin voimasta kidnaappamalla heidän naisiaan. (…) vaadimme lunnaina, että perheet poistuvat islamilaisilta alueiltamme.” (Bikya Masr, 6.3.2012)

Boko Haramin johtaja Imam Abubakar Shekau kertoi myyvänsä so­ta­saa­liik­si ottamansa lähes 300 kristittyä koulutyttöä orjiksi. Us­kot­to­mien nais­ten ja lasten siep­paaminen seksiorjiksi ja ylipäätään orjien pitäminen on islamin lain mukaan sallittua (halal), ja merkittävä osa islamin laista käsitteleekin orjien koh­te­lua. Af­ri­kas­sa ja Arabian niemimaalla on laajat markkinat orjakaupalle, ja Englannissa mus­­­li­mi­­mie­­het ovat islamin ni­mis­sä ja viranomaisten hiljaisella suostumuksella pyö­rittäneet vuo­si­kym­me­niä grooming-toi­min­taa, jossa vääräuskoisia tyttölapsia hou­kutel­laan salakavalasti sek­suaaliseen kans­sa­käy­miseen luo­tet­taval­ta vaikut­ta­van hen­­ki­lön kans­sa, ad­­dik­toi­­­daan huu­­­mei­­siin ja kiris­te­tään seksi­orjuu­teen. (Lue Law and Free­dom Foun­da­tio­nin perusteellinen raportti “Easy Meat”: Mul­ti­cul­tu­ra­lism, Islam and Child Sex Slavery.) ­

Jos kuitenkin terrori- ja ryöstöretkien yhteydessä muslimeille koituisi koh­tuu­tonta vai­vaa vääräuskoisten naisten ja lasten hengen sääs­tä­mi­ses­tä, niin ei hätiä mitiä! Kä­sit­tä­mät­tö­mäs­sä armeliaisuudessaan Allah on näet luvannut, että nai­set ja lap­set saa kyllä tarvittaessa listiä samaan syssyyn, sillä lop­pu­jen lo­puk­si­han nämä kuuluvat samaan saas­taiseen pakanaliutaan.

As-Sab bin Jaththama on kertonut: Profeetta ohitti paikan nimeltä A-Abwa tai Waddan, ja häneltä kysyttiin, onko luvallista hyökätä pakanasotureiden kimppuun yöllä siinäkin tapauksessa, että näiden naiset ja lapset to­dennäköisesti joutuvat vaaralle alttiiksi. Profeetta vastasi: “He (ts. naiset ja lapset) ovat samaa joukkoa (ts. pa­kanoita).” (Sahih Bukhari 4:52:256)

Mitä tulee omien lasten tappamiseen, Allah on yksiselitteisempi ja su­vait­se­vam­pi mus­li­meja kohtaan: kuten tunnettua, shari’a sallii oman lap­sen ja lap­sen­lap­sen tap­pa­mi­sen il­man rangaistusta (’Umdat al-Salik: o1.2; lue: Oman lapsen saa tappaa), mikä on osal­taan mah­­dol­lis­ta­nut ri­kkaan kunnia­murha­kult­tuu­rin ku­kois­­ta­­misen ympäri is­la­mi­lais­ta maail­maa.

Paskantakoon Saatana heidän haudalleen!

”Paskantakoon paholainen heidän haudalleen! Tällainenko tyttären pitäisi olla? Pitäisikö tyttären olla sellainen huora?” totesi Mohammad Shafia, 58, joka tuo­mit­tiin yh­dessä vai­mon­sa Tooba Mohammad Yahyan ja poikansa Hamedin, 21, kanssa omien teini-ikäisten ty­tärtensä Zainabin, 19, Saharin, 17, ja Geetin, 13, murhasta. Vanhempien mielestä hei­dän tyttärensä olivat syyllistyneet si­ka­mai­seen käytökseen, sillä nämä olivat tapailleet ei-mus­limipoikia, lähetelleet teks­ti­vies­te­jä ja pukeutuneet länsimaisiin vaatteisiin. (The Week, 30.1.2012.)

Mohammad Safia: ”Sanon itselleni: Teit oikein. Vaikka he palaisivat hen­kiin sata kertaa, sinun pitäisi tehdä sama uudelleen.”

”He pettivät islamin. He pettivät uskontomme ja uskomme. He pettivät pe­rin­teem­me. He pet­tivät kaiken”, kertoi Mohammad Shafia vaimolleeen po­lii­sin nau­hoit­ta­mas­sa pu­he­lin­kes­kus­telussa. ”Allah kirotkoon heidän suku­polvensa. He olivat saastaisia ja mätiä lap­sia… Painukoot he helvettiin poika­kavereineen. Paskantakoon paho­lai­nen heidän hau­dal­leen!”, Mohammad jatkoi. (CBC News 14.11.2011.) Kunnia­murha palautti tytärten hä­päi­­­semän perheen kunnian, minkä Mohammadin sukulaiset taatusti panivat tyy­ty­väi­syy­­dellä merkille. Kana­dalais­viran­omaiset eivät kuiten­kaan katso­neet asiaa yhtä hyvällä sil­mällä vaan pas­sit­ti­vat Mohammadin vaimoineen ja poikineen rikastuttamaan lop­pu­elä­­mäk­seen Kanadan vankilakulttuuria.

Uskottomien murhaaminen on yksi keskeisiä islamin harjoittamisen muotoja islamin omien lähteiden perusteella (tutustu shari’an oikeuslähteisiin, Ko­raa­niin, haditheihin ja Mu­hammadin elämäkertaan). Ainoa tapa, jolla mus­li­meille taataan varma pääsy pa­ra­tii­siin, on tulla surmatuksi samalla, kun tappaa us­kot­to­mia Allahin asian puo­lesta eli sha­ri’an levittämiseksi kaikkialle maailmaan. Lue Jake Neumanin ansiokas analyysi islamin sallimista eri mur­hakategorioista.

Haudalle paskantaminen islamissa

Haudalle paskantaminen on jännittävä ja eksoottiselta lemahtava us­kon­nol­li­nen tapa, jon­ka Allah on sallinut muslimeille, jos näiden on tarpeen loukata vainajia:

Pissaaminen taikka ulostaminen seuraavissa neljässä paikassa on kielletty:
– umpikujissa, paitsi kadun varrella asuvien luvalla
– alueella, jonka omistaja ei ole siihen suostunut
– moskeijan ja oppilaitosten alueilla
uskovaisten haudoilla, paitsi jos haluaa heitä loukata
(Ajatollah Khomeini 1980, s. 40)

Tämä muslimien harjoittama paskantamisrituaali on rinnastettavissa seu­raa­vaan sha­ri’an määräykseen väärä­uskoisten ruumii­den hä­päi­se­mi­ses­tä: ”Jos muslimin uskoton su­ku­lainen kuolee, hän pesee ruumiin jollain saastaisella materiaalilla, sitten kietoo sen kan­gas­palaan ja heittää kaivantoon tai luovuttaa sen kuolleen uskontoon kuuluvien ih­mis­ten hal­tuun.” Kauniina ajatuk­sena näiden traditioiden taustalla on korostaa sitä is­la­min peruslähtökohtaa, että vain muslimit ovat puhtaita ja viattomia uhreja ja kaikki muut ovat saastaisia ja syyl­lisiä rikol­lisia (ks. myös Anjem Choudaryn haas­tat­te­lu). Mitä yli­päätään tulee ulos­tami­seen islamissa, Allah on antanut hyvin yksityiskohtaisia mää­räyk­siä siitä, min­kä­­lai­nen ulostaminen on laillista (halal) ja minkälainen kiellettyä (ha­ram). Niinpä jos leikitellään ajatuk­sella, että edellä maini­tun Moham­mad Shafian esille ma­­naa­ma paholainen haluaisi nou­dattaa shari’aa tunnon­tarkasti, hänen olisi syytä huo­mi­oi­­­da mm. seuraavat seikat:

Kolmessa tapauksessa on peräaukko ehdottomasti puhdistettava vedellä:
– kun ulostuksen mukana tulee muita epäpuhtauksia, esimerkiksi verta
– kun jotakin epäpuhdasta ainetta on joutunut peräaukkoon
– kun peräaukko on ryvettynyt tavallista enemmän
Näiden kolmen tapauksen ohella peräaukon voi huuhtoa vedellä tai kuivata kankaalla tai piikivellä. (Khomeini 1980, s. 40)

Ei ole välttämätöntä pyyhkiä peräaukkoa kolmella piikivellä tai kolmella kankaan palasella, yksi ainoa kivi tai tilkku riittää; mutta jos sen pyyhkii luulla tai pyhällä esineellä, esimerkiksi paperilla, jossa on Allahin nimi, ei voi suorittaa rukouksiaan tässä tilassa. (Khomeini 1980, s. 41)

On suositeltavaa pissata tai ulostaa kyyristyneenä eristetyssä paikassa; on myös suositeltavaa astua tähän paikkaan vasemmalla jalalla ja poistua oikealla. Samoin on suositeltavaa peittää päänsä toimituksen aikana ja kannatella ruumistaan vasemman jalan varassa. (Khomeini 1980, s. 41)

Pissatessa taikka ulostaessa ei sovi kyyristyä sellaisella tavalla, että joutuu kääntämään kasvonsa taikka selkänsä Mekkaan päin. (Khomeini 1980, s. 39)

Pissaamisen tai ulostamisen aikana ei pidä kyyristyä kasvot aurinkoon tai kuuhun päin, paitsi kun peittää sukuelimensä. Ulostettaessa on vältettävä kyyristymästä niin, että on alttiina tuulelle tai julkisella paikalla tai talon portilla tai hedelmäpuun alla. Ulostettaessa on samoin vältettävä syömästä tai unohtumasta puuhaan pitkäksi aikaa, ja peräaukko on huuhdeltava oikella kädellä. On myös vältettävä puhumista, paitsi jos siihen on pakko tai jos kääntyy rukouksella Allahin puoleen. (Khomeini 1980, s. 41)

Jos kakkaamisen yhteydessä paholaiselta pääsee lorahtamaan tippa virtsaa hau­dal­le, hä­nen on nou­da­tettava seuraavaa proseduuria välttyäkseen Allahin vi­­hal­ta:

Pissattua täytyy ensin huuhdella peräaukko, jos se on tahriintunut pissasta; sen jälkeen on painettava vasemman käden keskisormella peräaukon ja siittimen välistä kohtaa; sitten painetaan peukalo siittimen yläosaa ja keskisormi alaosaa vasten, kohotetaan esinahkaa kolme kertaa ympärileikkausrenkaaseen saakka; ja sitten puristetaan kolme kertaa siittimen kärkeä. (Khomeini 1980, s. 42)

Ei se ole helppoa Saatanallakaan, jos yrittää noudattaa shari’aa sän­til­li­sesti! Ran­kan työ­päi­vän jälkeen Saatana vetäytyy ansaitusti yöpuulle, arvaa minne?

Mohammed’s Believe It or Else! http://islamcomicbook.com/

Profeetta Muhammadin mukaan Saatana pysyttelee läpi yön nenän ylä­osas­sa, ja sen vuok­si muslimien on aina aamupesun yhteydessä niistettävä nenänsä kol­mas­ti (Sahih Bukhari 4:54:516, Sahih Muslim 2:462). Saa­ta­nan metkut hyvin tunteva Mu­ham­mad tie­tää, että muina aikoina paholaiset ja henkiolennot viih­ty­vät hyvin käymälöissä, joten sen vuok­si muslimien tulee WC:ssa asi­oi­des­saan sanoa: ”Etsin turvaa Allahista mies- ja nais­puo­lisia paholaisia vastaan.” Sa­no­mat­ta­kin on selvää, että tämä loitsu tulee sanoa ara­biak­­si, joka on ainoa kieli, jolla lausutut rukoukset Allah hyväksyy.

Allahin lähettiläs sanoi: Näissä käymälöissä on usein henkiä ja paholaisia. Niinpä kun joku teistä käy niissä, hänen tulisi sanoa: ”Etsin turvaa Allahista mies- ja nais­puolisia paholaisia vastaan.” (Sunan Abu-Dawud 1:6)

Haluatko nauttia islamin kulttuurisesta lahjasta ihmiskunnalle? Tee vai­ku­tus ys­tä­vii­si ja opettele pyyhkimään perseesi islami­laisittain! Kuten yllä olevasta vi­deos­ta­kin ilmenee, persereikä on pestävä kunnolla noudat­taen tarkasti Allahin siitä an­ta­mia määräyksiä. Muussa tapauk­ses­sa muslimin rukous mitätöityy. Tosin se menee pi­lalle yhtä lailla, jos rukoi­le­vien edit­se alle kivenheiton päässä sattuu kul­kemaan ”koira, aasi tai nai­nen” (Sahih Bukhari 9:1:490) tai ”sika, juutalainen tai maa­gia­lai­nen” (Su­nan Abu-Dawud 704).

Lähde: Ajatollahin ajatuksia: poliittisia, filosofisisia, yhteiskunnallisia ja uskonnollisia kannanottoja. Valikoima ajatollah Khomeinin teoksista. Hämeenlinna: Karisto, 1980.

 

Islamonausea

“Islam on minulle hirvittävin asia, jonka olen ikinä koke­nut elä­mäs­säni”, kertoo Nazanin, nuori irani­laisnainen. Vastoin Koraanin käskyä (24:31 ja 33:59) ja imaamin vaatimusta Nazanin kieltäytyi hun­nut­tau­­tu­mas­ta, mistä häntä rangaistiin järkyttävällä tavalla…

Kun Koraania lukee tai pelkästään silmäilee ensi kerran elämässään, kokemus on tyrmistyttävä: kuinka on mah­dollista, että jonkin uskonnon pyhä kirja voi si­sä­ltää mää­räyk­siä naisten alistamisesta ja lyömisestä, sota­saaliiden jakamisesta, orjien kohtelusta, käs­kyjä olla armottomia, petollisia ja vä­ki­val­tai­sia ”likaisia uskottomia” kohtaan ja ki­dut­taa ja tappaa näitä brutaalein keskiaikaisin me­ne­tel­­min?

Sitäkin järkyttävämpää on tutustua profeetta Muhammadin elämäkertaan ja ha­dithei­hin, jotka ovat perimä­tietona välitettyjä lyhyitä kertomuksia siitä, mitä Muham­mad kussakin tilan­teessa teki ja sanoi. Mikä pahinta, tämän jouk­ko­mur­hia, kidutuksia ja jul­mia rangaistuksia toimeen­panneen, ryöstö- ja sota­retkiä har­joit­ta­neen, vas­tus­ta­jiaan mur­­haut­­taneen, orjanaisia rais­kanneen, 9-vuotiaan, tuol­loin vie­lä nu­keilla leik­ki­neen ty­tön kans­­sa sek­­si­­­suh­tees­sa ol­leen ja eläi­nten rituaa­lises­ta uh­raa­mi­sesta nau­t­ti­neen her­ras­miehen käyttäytyminen on tar­koi­tet­tu esikuvaksi kaikille muslimeille ja kaikkina aikoina!

Allahin lähettiläs määräsi murskaaman miehen pään kahden kiven väliin. (Sahih Bukhari 8:82:816)

Allahin lähettiläs sanoi: “Jos joku vaihtaa islamin uskonsa, teloittakaa hänet.” (Sahih Bukhari 9:84:57)

Hän (pyhä profeetta) katkaisutti heidän kätensä ja raajansa, poltatti heidän silmänsä ja heitätti heidät kiviselle maaperälle, kunnes he kuolivat. (Sahih Muslim 16:4130)

Profeetta sa­noi: “Kuka on valmis tappamaan Ka’b bin al-Ashrafin, joka on to­della lou­kannut Al­lahia ja Hänen lä­hettilästään?” Muhammad bin Maslama sa­noi: “Oi, Allahin lä­hettiläs! Ha­luatko minun tappavan hänet?” Hän vas­tasi myöntävästi. (Sahih Bukhari 4:52:270)

Koraani, hadithit ja Muhammadin elämäkerta muodostavat perustan islamin laille eli shari’alle, joka määrä pienintäkin yksityiskohtaa myöten, kuinka muslimin on harjoitettava uskontoaan. Näiden lähteiden mukaan mus­limien us­kon­nol­li­se­na vel­vol­li­suu­te­na on taistella eri menetemin – aseellisesti, ta­lou­del­li­ses­ti ja verbaalisesti (kät­ke­mäl­lä todelliset inten­tionsa taqiyya-doktrii­nin mukaisesti) – maailman kaikkia mui­ta kan­sakuntia vastaan, kunnes nämä alis­tuvat Allahin shari’an totalitaristiseen pakko­jär­jes­telmään. Vaikka suu­rin osa musli­meista on autuaa­lisen tietämät­tömiä us­kon­ton­sa pe­rus­toista ja tavoitteista, voimme päivästä toiseen kyllästymiseen asti seurata sen­su­roi­mat­tomista me­diois­ta (esim. Europenews, Jihad Watch, MemriTV, Palestinian Media Watch, Pamela Geller), kuinka islamin lähteisiin perehtyneet muslimit pyrkivät to­teut­tamaan uskonnollisia velvol­li­suuk­siaan ja kuinka islamo­fiilit, poliittisesti kor­rek­tit toi­mit­tajat ja poliitikot tekevät hyödyllisen idi­oo­tin roo­lis­sa kaik­kensa puo­lustellakseen hei­tä.

Mitä tuntemuksia tämä kaikki herättää yksilönvapauksiin tottuneessa län­si­maa­lai­ses­sa, joka pitää ajattelun-, sanan-, uskonnon- ja uskon­not­to­muu­den­vapauk­sia, ihmis­oikeuk­sia, suku­puolten tasa-arvoa ja vähem­mistöjen suo­jelua niin itses­tään selvinä asioina, että hänelle ei välttä­mättä ole edes juolah­tanut mieleen, että nuo kaikki ovat vaa­rassa kadota lähi­vuosi­kym­me­ninä ja -vuosi­satoina? Vasten­­mieli­syyt­tä, kuvo­tusta ja pahoin­­vointia: is­la­monauseaa!

”Isamofobia” on sana, jota muslimit käyttävät aseena verbaalisessa jihadissa niitä ei-muslimeja vastaan, jotka raportoivat, mitä shari’an oikeuslähteet – Koraani, hadithit ja Muhammadin elämäkerta – sisältävät, mitä muslimi­mais­sa tapahtuu ja mitä tavalliset muslimit ja islaminoppineet puhuvat omissa olois­saan. Alla oleva Nicolai Sen­nelsin ar­tik­keli selventää, miksi on syytä lakata käyttämästä järjetöntä termiä ”islamofobia” ja ot­taa sen sijaan käyttöön sana ”islamonausea”. Islamonausea ei synny ennakkoluuloista islamia kohtaan vaan päinvastoin tutus­tu­misesta islamiin ja islamia koskevien en­nak­ko­luu­lo­jen häl­ve­ne­mi­ses­tä.

Islamonausea, ei islamofobia

Meidän tulisi lakata käyttämästä muslimien itsensä valitsemaa sanaa ”islamofobia”, jolla he karsinoivat itsensä joksikin pelätyksi: se katkaisee keskusteluyhteyden. Tällaisen vas­tak­kain­aset­te­lua luovan termin sijaan meidän tulisi lanseerata helpom­min lähestyttävä ja tosiasioita paremmin vastaava sana, joka säilyttää mahdol­lisuuden sillanrakentamiseen ja oppimiseen: islamonausea, islampahoinvointi. Se ei tee kom­mu­ni­kaatiosta mahdo­tonta vaan mah­dol­listaa län­si­­mai­­sis­sa kult­tuu­­reis­sam­me vie­rai­le­vien huomata omassa käyt­täy­ty­mi­ses­sään puolia, jotka saavat meidät voimaan pahoin.

Ei ole ihme, että muslimit käyttävät niin usein sanaa ”islamofobia”. Ilman va­kuut­­ta­via argu­mentteja, viehä­tysvoimaa tai raken­tavaa panosta ympäristöön pelät­tynä ole­minen on ainoa tapa saada edes jonkinlaista kun­nioitusta. Termi ”islamofobia”, islamin pelko, viittaa siihen, mitä mus­li­mit ha­lua­vat, ei siihen, mitä ei-muslimit tun­tevat. Sitä paitsi kuka yleensä­kään pelkää islamia?

”Ksenofobia”, epärationaalinen pelko vierasta tai tuntematonta kohtaan, ei sekään ole osuva termi. Vastenmielisyys islamia kohtaan ei synny perehtymättömyydestä uskon­­toon, vaan juuri päinvastoin: perehtymisestä siihen. Ei ole myöskään järkeä pelätä tulevansa kutsutuksi rasistiksi, sillä islam ja muslimit eivät ole rotu.

Kielemme tarvitsee termin, joka kuvaa sitä, mitä monet kriittisesti ajattelevat ihmiset tuntevat islamia kohtaan omakohtaisesti, eikä sitä, mitä muslimit haluavat meidän kokevan, tai sitä, mitä poliittisesti korrektit vallanpitäjät diagnosoivat pelästyttääkseen meidät pääs­tä­mään lisää va­sem­mis­ton äänestäjiä maihimme. Tarvitsemme termin, joka samalla kutsuu muslimeja oi­val­ta­maan, mitä heidän täytyy muuttaa omas­sa käyttäytymisessään ja uskonnossaan, jos he toivovat edisty­vänsä nolostut­tavalta viimei­sel­tä sijaltaan kan­sa­kun­tien kehi­tykses­sä ja an­sait­se­van­sa to­del­lista kun­­nioi­­tus­ta maa­il­man­­yhteisön kes­kuu­dessa.

Luonnollinen reaktio

Monien muiden pahoinvointitilojen tavoin islamonausea on normaali ja luonnollinen reaktio jotain epänormaalia kohtaan, ei päinvastoin.

Pahoinvointirefleksi on synnynnäinen, ja on biologisesti luonnollista ja terveellistä kokea emo­tionaalisia ja ruumiillisia epämukavuuden tun­te­muksia kaikkea epä­miel­lyt­tä­vää, epä­terveel­listä tai vahingollista kohtaan.

Siinä ei ole mitään foobista eikä rasistista, että tuntee pahoinvointia, kun kuulee joukkomurhista, joita Muhammad ja hänen monet antaumukselliset jäljittelijänsä ovat suorit­taneet läpi historian ja joita nyt tapahtuu ympäri maailmaa. Sama pätee Mu­ham­madin sek­si­suh­tee­seen 9-vuotiaan tytön kanssa ja Allahin ja hänen shari’a-lakinsa nimis­sä tehtyihin raajojen katkomisiin ja kivityksiin.

Epämiellyttäviä tuntemuksia vatsanpohjassa voi kokea myös, jos ajattelee mus­li­mien laajasti harjoittamia ja usein monen sukupolven yli jatkuvia pak­ko­sukusiitoksia (jotka vahingoittavat älyk­kyyttä ja lisäävät psy­kiatristen sai­rauk­sien riskiä). Ei ole myöskään mitään hävettävää tuntea pahoinvointia, kun kuulee ää­rim­mäi­ses­tä sosiaa­lisesta kontrollista, väkivallasta ja va­roit­ta­vina esi­merk­kei­nä teh­dyis­tä murhista, joilla satoja miljoonia musliminaisia pelotel­laan ja estetään nauttimasta ihmis­oikeuk­sistaan: oikeu­desta valita omat seksi­k­ump­pa­nin­sa, vaat­teensa ja elämäntyylinsä.

Virheettömän Koraanin sisältämät lukuisat käskyt vihata, harjoittaa väkivaltaa ja tappaa ei-muslimeja ovat täysin kuvottavia. Ajatus siitä, että kehityksen huipen­tumana olisi planeetan kokoinen kalifaatti, ei ainoastaan ole häpeäksi ihmis­kunnalle; se voi myös saada ka­dot­ta­maan ruo­kah­alun.

Esimerkkejä

Sanaa ”islamonausea” voidaan käyttää kuvaamaan pahoinvoinnin, inhon, är­ty­myk­sen, epämukavuuden tai vastenmielisyyden tun­te­mus­ta, joka syntyy luonnostaan, kun kohtaa islamin tai islamilaisen kulttuurin tai mitä tahansa tai kenet tahansa, joka edustaa sitä. Esimerkkejä sanan käytöstä:

  • ”En pelkää islamia, vaan minulla on islamonausea.”
  • ”En halua minareetteja kaupunkiini. Ne aiheuttavat minulle islamo­nau­seaa.”
  • ”He saivat islamo­nausean kaikista niistä muslimimaahanmuuttajista ja päättivät muuttaa toiselle seudulle.”
  • ”Koraanin lukeminen aiheuttaa minulle islamo­nauseaa.”
  • ”Hänellä alkoi esiin­tyä isla­mo­nauseaa, ja hän päätti lopet­taa työnsä van­ki­las­sa.”
  • ”Saan is­la­mo­nausean, kun ajatte­len ha­lal-ruoan syö­mis­tä.”
  • ”Minulle tulee islamonausea aina, kun näen, kuinka musli­mit hyppivät ylös alas ja ampu­vat ilmaan yrittäen sillä tavoin pelo­tella meitä kun­nioit­tamaan heidän lapsellista käyttäytymistään.”

Sanan alkuperä

Havaintojeni perusteella tämä sana esiintyi ensi kerran Jihad­Watch.org-verk­ko­sivulle kirjoitetussa kommentissa 7.7.2005. Siinä itseään Sheik Canuckiksi kutsuva henkilö kommentoi artikkelia muslimien positiivi­sesta reaktiosta samana päivänä Lontoos­sa tehtyihin itse­murhapommi-iskuihin: ”Minulla ei ole islamofobiaa. Minulla on islamo­nau­sea. Olen kurkkuani myöten täynnä ni­itä kaik­kia.”

Tanskalaisessa sanomalehdessä tämä sana esiintyi ensi kerran 30.12.2011 alle­kirjoittaneen Nordjyske Stiftstinde ‑lehteen lä­het­tä­mäs­sä mielipidekirjoitukses­sa ”Meil­lä on nausea”.

Termi sai jonkin verran huomiota, kun koomikko, ateisti ja islam­kriitikko Pat Condell käytti sitä vuon­na 2009 Youtube-videossa nimeltä ”Pahan puolustelijat”.

Islamonausea ansaitsee oman artik­kelinsa Wikipediassa. Auta saa­maan sana ”is­la­mo­nau­sea” sanakirjoihimme käyttämällä sitä blo­geissa, mielipide­kirjoituksissa ja joka­­päiväisessä puheessa.

Nicolai Sennels

Julkaistu Jihad Watchissa 29.1.2012

Ilta-Lehdessä julkaistiin 1.2.2012 uutinen ”Jenkki­kou­lussa paljastui okset­tava hy­väk­si­käyt­tö. Peruskoulun opet­taja syyllistyi iljet­tä­vään t­ekoon.” On aika alkaa kirjoit­taa samaan selkeään ja re­hel­li­seen sävyyn niistä vasten­miel­i­syyksistä, joita ympäri maail­maa tehdään joka päivä islamin nimissä.

 

Norjan tilanne

 

”Tappouhkauksia, veitsien käyttöä, kuristamista, nyrkin­iskuja ja pot­­ki­­mis­ta…” Mo­ni­­kult­­tu­­ris­ti­nen rais­kaus­aalto on tuo­nut aivan uut­ta vä­r­i­nää ja jän­niä pi­kant­­teja sä­vy­­jä Norjan aiem­min niin vai­suun ja värit­tö­mään raiskaus­kult­tuuriin. Ks. Nor­jan television raportti (4.10.2010).

Stavangerissa, Norjan neljänneksi suu­rim­massa kau­pungissa, 90 % rais­kaa­jista on ”vä­hem­mistön edus­ta­jia” (Docu­ment.no 9.1.2012). Musliminaisia raiskataan, koska nämä eivät uskalla ilmoittaa asiasta poliisille peläten perheensä kunnian­menetysreaktiota. Lisäksi islamin lain mukaan raiskauksen todistajaksi tar­vi­taan neljä miestä (Koraani 24:13); muussa tapauksessa uhri itse voi joutua syy­te­tyk­si aviorikoksesta tai esi­aviol­li­ses­ta seksistä. Ei-mus­li­mi­­naisia  puoles­taan rais­­ka­­taan, kos­ka se on us­kon­nol­linen oi­­keus, jon­ka Allah on suonut jihadia eli ”us­kon­­kil­voit­te­lua” harjoittaville muslimimiehille.

Poliisin laatiman raportin mukaan vuonna 2010 Oslossa tapahtui 186 raikausta, joista 86 on luokitel­tu väkivaltaisten raiskaus­ten kate­goriaan. Näistä 83 tapauksessa uhri kykeni tun­nistamaan raiskaajan ulkonäöltä ja joka ainoassa näistä tapauksista uhri kuvasi rais­kaajan olleen ”ulkonäöltään ei-län­si­maa­lai­nen”. Kuten Gil Ronen Israel National New­sis­tä (23.6.2011) toteaa, tällä kierto­­ilmauksella viitataan Afrikasta, Lähi-idästä ja Aasiasta pe­räisin oleviin muslimi­maahanmuuttajiin.

Yhdeksän kymmenestä raiskauksen uhrista on syn­ty­pe­räl­tään nor­­ja­lai­nen, ja monet nor­jalaisnaiset ovatkin alkaneet värjätä hiuk­­siaan mustiksi ja kulkemaan ryhmissä, kuten yllä olevassa CBN:n ra­portissa vuo­den 2011 kesältä todetaan. Luon­nollisesti paras suoja olisi kääntyä islamiin ja hun­nuttautua. Islam antaa länsi­maisille nai­sille aivan uutta va­lin­­­nan­­va­paut­ta (lue lisää: Huntu vai huora?).

 

Islam ja homoseksualismi

Ajankohtainen kakkonen

Suomessa on keskus­teltu kii­vaasti siitä, tuli­siko kir­kon siu­nata sa­maa su­ku­puol­ta olevien parisuh­teita, ja taan­noin rekisteröidyssä pa­ri­­suh­tees­sa elä­vä hen­­kilö sai 37,4 % ää­niä presi­den­tin­vaa­leis­sa, joista keh­key­tyivät ”su­vaitse­vai­suus­vaalit”. Osal­le ää­nes­tä­jis­tä eh­dok­kaan suku­puo­li­nen suun­tau­tu­mi­nen muo­dos­tui kyn­nys­kysy­myk­sek­si. Toisille taas vaa­lit tar­jo­si­vat mah­­dol­lisuu­den pääs­tä näyttä­väs­ti il­mai­­se­maan kuu­lu­vansa ”hy­vien ih­misten” eli ”suvaitsevaiston” eliit­tiin. Ovatko nyt niin su­vait­se­vai­set suo­ma­lai­set aiempaa suvaitsevaisempia myös sha­ri’aa koh­taan? Entä mitä mus­li­mi­maail­ma eli umma mah­taa tuu­mia asias­ta?

“Samaa suku­puolta ole­vien avioliitto tar­koit­taa sitä, että mies nai mie­hen tai nai­nen naisen… Tämä on hirvit­tävä katas­trofi, jon­ka islam kieltää täysin! Hänet pitäisi tappaa – se, joka avioituu. Heidät molem­mat täytyy tappaa niin pian kuin mah­dol­lista ja polttaa.” – “Jos saat kiinni mie­hen, joka suorittaa homo­sek­su­aalista te­koa, tapa sekä hänet että hänen kumppaninsa!” – ”Me muslimit emme koskaan hyväksy elämän­tyyliän­ne. Pyy­däm­me Alla­hia tuhoa­maan tei­dät. Pyydäm­me Alla­hia polt­ta­maan teidät helve­tissä!” (Katkel­ma eloku­vasta The Third Jihad, ks. YouTube.)

Myös is­lamissa on eriäviä näke­myk­­siä suh­tautumi­sessa sa­teenkaari-ihmisiin. Kuten BBC:n Panorama-ohjelman (Youtube: osa I, osa II) taan­noin te­kemästä tut­ki­­muk­sesta kävi ilmi, isla­milaisissa viikonlop­pukou­luissa Bri­tanniassa käy­te­tään Saudi-Arabian ope­tus­­mi­nis­te­­riön kus­tantamia op­pikir­joja, joissa todetaan, että ho­moseksu­aalit on teloitet­tava, mutta erimieli­syyttä on siitä, tuli­siko se tehdä ki­vittämällä, polt­ta­­malla vai heittä­mäl­lä alas kalliojyrkänteeltä (Star­On­line 26.11.2010).

Saudi­sheikki ’Abd Al-Qader Shiba Al-Ha­mad (Chan­nel 1, Saudi TV 27.1.2005) ker­too anek­dootin ta­pah­­tu­­mas­ta, josta homo­seksu­aalien teloi­tusme­netel­mää kos­keva teologinen pulma osittain juon­tuu.

Kuwaiti­lainen us­konoppi­nut Dr. Sa’d Al-’Inzi (Al-Rai TV, Kuwait, 10.12.2007) huo­mauttaa, että homo- tai lesbosek­sin har­joittami­nen on itse asi­assa ”pa­han levittämistä maalla”, millä hän viittaa Ko­raanin ja­keeseen 5:33:

Ne jotka taistelevat Allahia ja Hänen lä­hettiläs­tään vas­taan ja kii­rehtivät tekemään pahaa, saavat palkkansa: heidät surma­taan, naulitaan ristiin tai heidän kätensä ja jalkansa hakataan poikki ris­tikkäin tai heidät karkote­taan maasta. Tämä on heidän häpeänsä tässä maail­massa, ja tuonpuo­leisessa heitä odottaa ankara ran­gais­tus. (Koraani 5:33)

Niinpä tästä nä­kökul­masta myös ris­tiinnaulit­seminen ja raajo­jen kat­kominen poikki ris­tikkäin voisivat olla osu­via teloi­tusmene­telmiä homosek­suaaleille. Al-’Inzi kuitenkin kiirehtii korosta­maan, että edes kuolema ei ole riit­tävä ran­gaistus tästä syn­nistä, vaan ho­moseksu­aalit tulisi kerätä yh­teen ja teloitusta tulisi edel­tää julki­nen piek­sentä tai kidutus (4:48–5:33):

Homosek­suaalisuus on siis kiistan­aihe myös islamissa. Tulkintoja ja suh­tau­­tu­mis­ta­­po­ja löytyy kaikissa sa­teen­kaa­rin vä­reis­sä: jotkut kannatta­vat kivit­tämistä, jotkut poltta­mista, jot­kut tiput­tamista pää edellä kaupungin korkeim­malta pai­kalta (esim. Isis on käyttänyt tätä menetelmää, Bild 19.1.2015) ja kivittä­mistä sen jälkeen, jotkut mestaa­mista (ja sen jäl­­keen polt­ta­mis­ta arkus­sa), jot­kut hirt­tämistä, joidenkin mukaan taas ho­moseksu­aali voi­­daan yk­sinkertai­sesti tel­jetä saas­taiseen vankilaan kuole­maan. Erään nä­kemyksen mu­kaan oikea te­loitusme­netelmä on seinän kaatami­nen ho­moseksu­aalin päälle.

Isisin suosimassa menetelmässä homoseksuaali tiputetaan korkean ra­ken­nuk­sen ka­tolta, minkä jälkeen väkijoukko kivittää hänet kuo­liaak­si.

Sheikki Muham­med Salih Al-Munaj­jidin yllä­pitämä Islam Q&A -fat­wa­si­vus­to ana­ly­soi pe­rus­­teellisesti tämän teologisen kysymyk­sen taus­toja ja selvittää u­skon­nol­­li­sia pe­rusteita eri te­loi­tus­me­ne­­tel­mil­le. Fatwassa 38622 todetaan: ”Ho­mo­­sek­­sua­­lis­­min ri­kos on yksi suu­rim­mista rikok­sista, syn­neistä pa­hin ja teoista inhot­tavin, ja Al­lah ran­kaisee sii­hen syyl­lis­ty­nei­tä ta­valla, jolla Hän ei ole ran­gais­­sut muita kan­soja. Se on ilmausta sen rikko­misesta, mikä on luon­nol­lista, merkki täydel­lises­tä harhau­tumi­sesta, hei­kosta älys­tä ja us­kon­nol­lisen vel­voit­teen lai­min­lyömises­tä…” Sheikki Al-Munaj­jid itse pai­not­taa, että is­la­min lain mu­kaan mes­taus on kor­rek­tein tapa suhtautua ho­mo­sek­suaaleihin:

Shari’a-rangaistus homoseksualismin ri­kok­ses­ta on te­loi­tus mie­kal­la kor­rek­teim­man nä­ke­myk­sen mu­kaan… (Islam QA:5177)

Yksi Ahmed bin ’Adhaib bin ’Askar al-shamlani al-’Anzin ri­kok­sista oli ho­mo­sek­su­aali­suus. Hä­net mes­tat­tiin ja sen jälkeen vielä ris­tiin­nau­lit­tiin Saudi-Arabian pääkaupungissa Riadissa 29.5.2009.

Iranissa sitä vastoin suositaan hirttämistä:

Mahmoud Asgari, 16, ja Ayaz Marhoni, 18, homo­seksu­alismin ri­kokseen syyl­lis­ty­neet ira­nilaiset teinipojat Khuzesta­nin maa­kunnasta, hirtettiin julkisesti Oi­keu­den aukiolla Mashha­dissa 19.7.2005.

Ympäri islamilaista maailmaa hyvin suosittu ja helppo­lukui­nen shari’a-opas Minhaj Al-Muslim (Vol. 2, s. 511) täh­den­tää: ”Hadd (rangaistus) homo­­seksuaali­suudes­ta on kivit­tä­mi­nen kuo­li­aaksi riip­pu­matta siitä, onko kysees­sä avioi­tunut vai avioi­ma­ton hen­ki­lö… [Muham­madin] seuralaiset antoivat vaihtelevia to­dis­ta­ja­­­lau­sun­to­ja niistä me­ne­tel­mis­tä, joil­la ho­mosek­suaali­sen teon suo­rit­ta­neet tulisi tappaa. Toiset heistä tapettiin kivit­tä­mäl­lä. Ibn ’Abbas sanoi: ’Tulisi etsiä kylän korkein raken­nus. Sitten heidät tulisi tiput­taa pää alaspäin, ja sen jäl­keen heidät pi­täisi kivittää.'”

memriexecutegays1

Lue ja katso merkittävien muslimioppineiden perusteluja ho­mo­sek­suaa­lien eri te­loi­tus­mene­tel­mis­tä: Leading Isla­mic Scho­lars Jus­tify Exe­cuting, Ston­ing, and Shoo­ting Gays.

Pienen inttämisen jäl­keen haasta­telta­vana oleva mus­limi­mies vastaa toh­­keis­saan myön­tä­västi, kun hä­neltä kysy­tään, tulisiko homo­seksuaalit tap­paa, jos shari’a otet­taisiin käyt­töön USA:ssa.

Euroopassa muslimien hyök­käykset niin sek­su­aali­­vähem­­mistö­jä kuin juu­­ta­lai­sia­kin koh­taan ovat li­sään­ty­neet hä­lyt­tä­väs­­ti (lue esim: The Jerusalem Post 19.8.2010; Google-haku). Mitä tu­lee al­la mai­nit­tui­hin kol­meen musli­mi­her­ras­mie­heen, he toimivat vil­pit­tö­mäs­tä us­­kos­ta Al­la­hiin ja pyy­teet­tö­mäs­tä ha­lusta infor­moi­da ihmi­siä siitä, kuin­ka ”Al­lah inhoaa homoja”:

Kolme Britannian muslimia tuomittiin homofobiasta

Britanniassa tuomioistuin on todennut kolme muslimimiestä syyl­lisiksi viha­rikok­seen homo­seksu­aaleja vastaan. Mie­het olivat ensimmäisiä, jotka tuomittiin maaliskuussa 2010 voimaantulleen lain nojalla. Miehet levittivät homoseksuaali­suuden tuo­mit­se­via len­to­leh­ti­siä moskeijan ulkopuolella Derbyssä, Keski-Englan­nissa. Lehtisissä vaadittiin, että homoseksuaalisuuden harjoittajat ”tulisi teloittaa”. Oikeus katsoi, että miehet ovat syyl­listyneet uhkaavan kirjoitetun materiaalin le­vit­tä­mi­seen. Materiaalilla pyrittiin vihan lietso­miseen seksuaa­lisen suun­­tau­­tu­mi­­sen perus­teella. Miehille luetaan tuomiot 10. helmikuuta.

AFP, Reuters, Yle 20.1.2012

Miesten levittämässä lehtisessä nimeltä ”Kuolemanrangaistus” sanotaan, että Allah sallii homoseksuaalien tuhoamisen ja että ”ainoa kysymys on, kuinka se tulisi suorittaa”. Leh­ti­sessä nimeltä ”Käänny tai pala” on kuvattuna roihuavassa liek­ki­me­res­sä palava hah­mo, ja siinä todetaan, että homoseksualismin lail­lis­ta­mi­nen oli ”kaikkien ongelmien juu­ri”. Kolmas lehtinen ”GAY God Abhors You” (Homo – Jumala inhoaa sinua) kertoo an­karista rangaistuksista ho­mo­sek­suaa­leil­le. Yksi miehistä Kabir Ahmed, 28, totesi: ”Tar­koi­tuk­se­na­ni oli tehdä vel­vol­li­suu­teni muslimina, infor­moida ihmisiä Allahin sa­nas­ta ja vä­lit­tää Allahin viestiä homo­seksuaalisuudesta”. (Daily Mail 11.1.2012, BBC 20.1.2012)

Ja kauniiksi lopuksi: isla­minoppi­nut Maulana A. K. Hoo­sem ker­too ho­­mo­sek­su­aalille, että hä­net tulisi tappaa. Kuten Hoosem toteaa, ainoa asia, mistä lain­op­pi­­neilla on erimieli­syyttä, koskee sitä, kuinka teloitta­minen tu­li­si pan­na toimeen. Iha­naa, kuinka ih­­mi­set tulevat näin si­visty­nees­ti yhteen ja te­ke­vät sel­vik­si omat nä­kö­kan­tan­sa, ja näin kaikki voivat alistua shari’an määräyksiin eikä ole tarvetta tap­paa ketään! Täs­­tä­hän uskon­nollisessa dialogissa on par­haim­mil­laan kysymys!

Kakkonen on sittenkin ykkönen! Allah sallii kyllä anaaliseksin aina, kun jihad sitä vaatii!

Koska jihad on islamin huippu ja muslimin korkein velvollisuus, se, mikä on yleen­sä kiellettyä (haram), tulee sallituksi (halal), mikäli jihad Allahin asian puolesta sitä edellyttää, kuten sunnisheikki Abu Dimaa Al-Qassab on fatwassaan korrektisti to­dennut. Niinpä kanssamujahidinin suo­rit­ta­mat anaa­li­pe­ne­traa­tiot eivät ole pel­käs­tään sallittuja vaan peräti pa­kol­li­sia aina silloin, kun marttyyri-isku edellyttää pe­­­rä­­au­kon­laa­jen­tamis­tree­ne­jä niin, että perseeseen saadaan survot­tua tar­peeksi räj­äh­tei­tä vää­rä­us­kois­ten tap­­pa­mi­seksi. Ja Allah olkoon ylistetty!

Egyptiläinen hengenmies Mazhar Shahih käy kuumana erään sheikin antamasta fatwasta, joka sallii anaalijihadin Muslimiveljeskunnan ji­ha­dis­teil­le ilmeisesti pel­kästään sillä pe­rus­teel­la, että he ovat pit­källä mat­kal­la käy­mässä jihadia (Al-Tahrir TV, 26.6.2014). Kas siinäpä teologinen pulma kerrakseen!

Lisämate­riaalia

Oman lapsen saa tappaa

lapsimorsian

Allahin pyhä laki, shari’a, tunne­taan var­sin edis­tykselli­sestä näkö­kulmas­taan nais­ten- ja las­tensuo­je­luun. Islamissa avioliiton solmimiselle ei ole mitään ala­ikä­ra­jaa, ja Allah sallii tyt­tö­lap­sen olla sek­suaali­sessa kanssa­käymi­sessä avio­mie­hensä kanssa jo vau­vaiästä (!) al­kaen, kun­han tytön holhoojan kanssa on sovittu asi­asta ja kun­han siitä ei koidu ruu­miil­lista va­hinkoa ty­tölle. Tyt­tö­vauvan on lail­lista an­taa avio­mie­hensä hinkata pe­nis­tä tytön rei­si­ä vasten (mu­fa’kha­tha­t). Varsi­nai­sia emätinyh­dyn­töjä avio­mies­tensä kanssa tytöt pääse­vätkin sit­ten har­ras­­ta­maan vii­meis­tään 9-vuotiai­na Mu­ham­ma­din lap­simor­siamen Ais­­han esi­mer­­kin mu­­­kai­­ses­ti (Buk­hari 7:62:88, Bukhari 7:62:64, Bukhari 7:62:65, Muslim 8:3310, Muslim 8:3311), minkä jälkeen heillä ei sitten olekaan mitään oikeutta kieltäytyä siitä. Tosin monien is­la­min­­op­pi­nei­den mukaan tytöltä ei kielletä yhdyntää sitä ennenkään, jos hän vain kykenee siihen. (Ks.Islam Q&A:22442.)

Mus­li­mien mu­kaan täl­lai­ses­sa toimin­nas­sa ei suin­kaan ole ky­sy­mys sek­suaa­li­ses­ta hy­väksi­käytös­tä eikä rais­kauk­sesta, koska vai­molla­han ei Alla­hin mu­kaan ole mitään oikeut­ta kieltäy­tyä seksu­aalises­ta kans­sakä­ymises­tä oman avio­mie­hen­sä kans­sa (Sheik­ki Mu­ham­mad Al-Munaj­jid). Näin ollen is­lam on länsi­mais­ta kult­tuu­ria ja lain­sää­dän­töä huomat­tavas­ti su­vaitse­vai­sem­pi, liberaalimpi ja progressiivisempi suh­tautu­mi­ses­saan pedo­fiilien sek­suaali­vähem­mistöön. Al­lah näet tar­joaa avio­liittoa laillisiksi (halal) puit­teiksi kai­kil­le niil­le, jotka ha­lua­vat käyt­tää tyt­töjä sek­suaa­lises­ti hy­väk­si vauva­iästä al­kaen ja raiskata hei­tä tois­tu­vasti ja rajoituksetta näiden täytettyä yhdeksän. Lue myös: Islam ja pedofilia.

Allah osoit­taa muil­lakin tavoin eri­tyistä huo­maa­vai­suutta tyttö­lapsia ja nai­sia koh­taan riip­pu­matta näiden uskon­nosta: arme­­liai­suu­­des­­saan hän tarjoaa käte­viä menetel­miä, ku­ten ym­pärileik­kauk­sen ja hun­­nuttau­tumi­sen, joilla ty­töt ja nai­set voivat varjella si­veyt­tään (Koraani 24:31; Koraani 33:59) niin, ett­eivät hä­päise per­heensä kun­niaa hairahtumal­la esi­aviol­li­siin suh­tei­siin tai tule­malla rais­ka­tuiksi, sillä ku­kapa halu­aisi olla huora, jolla ei ole mitään myyntiarvoa? Lue myös: Huntu vai huora?

Trivia: Tie­sitkö, että Al­la­hin sha­ri’an mu­­kaan oman lap­sen tai lap­­sen­lap­sen tap­pa­mi­ses­ta ei seu­raa ran­gais­tus­ta? (Auktorisoitu sha­ri’a-opas ’Umdat al-Salik: o1.2; lue myös: JihadWatch 9.12.2008.) Näin ol­len mus­li­mi­van­hem­mat voi­vat lail­lises­ti tap­paa rais­kauk­sen tai si­veet­tö­män käy­tök­sen myö­tä ar­vot­to­mak­si käy­neen tyt­tö­lap­sen­sa, jos­ta on perheelle enää pelk­kää ta­lou­del­lis­ta taak­kaa.

oman-lapsen-saa-tappaa

 

Islam ja pedofilia

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö – profeetan esikuva

­Mohammed, 40, ja hänen morsiamensa Ghulam, 11, hää­päi­vä­­nään Af­­ga­nistanissa. Vuoden Uni­cef-kuva 2007.

Kun pro­feetta Mu­hammad oli 50-vuotias, hän pyysi pit­käaikaiselta us­kon­to­ve­ril­­taan Abu Bak­rilta tä­män 6-vuoti­aan tyttä­ren Aishan kättä (eräiden lähteiden mukaan Aisha saattoi olla tuolloin 7-vuotias). Abu Bakr oli ensin vasta­hakoinen, mutta avio­sopimus sol­mittiin, ja kolme vuotta myöhemmin 53-vuotias Mu­ham­mad oli ensi ker­taa emätinyh­dyn­nässä tuolloin 9-vuotiaan Aishan kanssa, joka leikki vielä nukeilla, kuten muslimien luo­tet­ta­vi­na pitämät hadit­hit ker­tovat:

Ursa on ker­tonut: Pro­feetta kir­joitti (avioso­pimuk­sen) Aishan kanssa tämän ollessa 6-vuo­tias ja pani avioliiton täytäntöön tämän ollessa 9-vuotias, ja Aisha oli hä­nen kanssaan yhdeksän vuotta (ts. hä­nen kuole­maansa asti). (Buk­hari 7:62:88; ks. myös Bukhari 7:62:64Bukhari 7:62:65Muslim 8:3310Muslim 8:3311),

Aisha on kertonut: ”Minulla oli tapana leikkiä nukeilla profeetan ollessa läsnä, ja tyttöystävilläni oli tapana leikkiä kanssani.” (Bukhari 8:73:151.)

Aisha kertoi, että Allahin lähettiläs meni hänen kanssaan naimisiin, kun hän oli seit­semän vanha, ja hänet vietiin lähettilään taloon morsiamena, kun hän oli yh­deksän, ja hänellä oli hänen nukkensa mukanaan. (Muslim 8:3311)

Avioliiton­solmimisikä on vaihdellut eri aikoina ja eri kulttuu­reissa, ei­kä tä­tä taus­taa vas­ten edes Mu­hammadin ja Ais­han suuri ikäero si­nänsä ole niin hät­kähdyttä­vää. Tapauk­sen ikävä puoli on se, että sunna eli profeetan esikuvallinen elämä kaik­kine sen yk­sityiskohti­neen toimii shari’an, Al­lahin ikuisen ja muuttu­mattoman lain, eräänä kes­kei­sis­tä läh­teistä, kuten is­lam-tutki­ja Jaakko Hä­meen-Ant­tila (”Islamin kä­sikirja”, 2004: 37) kir­­joittaa: ”Pro­feetta ei eläes­sään ol­lut toi­minut yk­sinomaan senhetkisen tilanteen mu­kaan vaan pi­täen samalla silmällä myös tulevaisuutta. Profeetan elämän yksi­tyiskohdat oli tar­koitettu is­lamin yhtei­sön ikuisen jäljit­telyn kohteeksi.” Niinpä pro­feetta Mu­ham­ma­din esikuvan mu­kaisesti mo­nissa musli­mimaissa miehet otta­vat lapsimor­siamia tänä­kin päivänä ja yleisesti ottaen sopi­vana ikänä tyttö­jen emä­tinyhdyntö­jen aloittami­selle pi­de­tään yhdek­sää ikävuotta, kuten tohtori Ah­mad Al-Mu’bi (LBC TV, Li­banon, 19.6.2008) sel­ventää:

Hätkähdyttä­vää sitä vastoin on se, että itse asi­assa pro­feetta Mu­hammad al­koi käyttää Aishaa seksu­aalisesti hy­väkseen tä­män ollessa vasta 6-vuo­tias! Nimit­täin, kun Aisha oli 6–9-vuotias, ts. ennen avio­lii­ton varsi­naista ”täy­­tän­töön­panoa”, Mu­ham­ma­dil­la oli ta­pa­na hinkata pe­nistään ja ejakuloida Aishan rei­sien väliin:

Suur­mufti Abu Abdul­lah Muham­mad Al-She­mary lä­het­ty ky­sy­­mys (vii­te­­nu­mero 1809, 3/8/1481) ja tie­teel­­li­sen tut­ki­muk­­sen ja fat­wo­jen ko­­mitean vas­­taus

Kysyjä tiedusteli seuraavaa: Nykyään on tullut yleiseksi käy­tännöksi, eri­tyisesti häi­­den aikana, lasten mu­fa’kha­tha­ti­misen tapa (mu­fa’­kha­that kir­jaimelli­sesti kään­­net­­ty­nä tar­koit­taa ”pa­ne­mista reisien väliin”, mikä tarkoittaa miehen su­ku­­puo­lielimen asettamista lapsen reisien väliin). Mikä on oppinei­den mieli­pide, kun tie­detään täy­sin hyvin, että myös pro­feetta, rauha ja Allah ol­koot hänen kans­saan, harjoitti hink­kaamista Ais­han – kaikkien us­kovien äidin – reisien vä­liin? Tut­kittu­aan kysy­mystä komitea antoi seuraa­van vastauk­sen: (…) Mitä tu­lee siihen, että pro­feetta, rauha ja Alla­hin rukous ol­koot hänen kanssaan, hinkkasi mor­­­siamensa Ais­han rei­sien väliin, niin Aisha oli 6-vuotias, eikä pro­feetta ky­en­nyt ole­maan yhdynnässä hänen kans­saan hänen nuoren ikänsä joh­dosta. Sen tähden pro­­­feetta, rauha ja Allahin ru­kous olkoot hänen kans­saan, asetti sukupuolieli­mensä hä­­nen reisiensä vä­liin ja hieroi sitä pehme­ästi, sillä Al­lahin lähet­tiläs hallitsi eli­­­mensä ta­valla, johon muut uskovat eivät pysty.

(Arabiankieli­nen lähde ram-tiedostona)

Islamic Q&A Online with Mufti Ebrahim Desai; fatwa, joka on annettu ky­symykseen 6737

Shari’an mukaan, jos tyttö on alaikäinen (jos hän ei ole saavut­ta­nut mur­ros­ikää), hä­nen isän­sä voi an­taa hän­et avio­liit­toon. Kun tyttö saavut­taa mur­ros­iän, hä­nel­lä on oi­keus jat­kaa avio­liittoa tai pur­kaa se. Intii­mille kans­sak­äymi­sel­le vai­mon kans­sa ei ole ala­ikä­ra­jaa, vaik­ka hän olisi ala­ikäinen.

http://islam.tc/ask-imam/view.php?q=6737

Ajatolla Khomeini (Tahrirolvasyleh, fourth volume, Darol Elm, Gom, Iran, 1990):

Mies voi saada seksu­aalista mieli­­hy­vää niin­kin nuo­resta lap­­sesta kuin vau­­vas­ta. Hä­nen ei kuiten­kaan pitäisi suorittaa yh­dyntää. Jos hän tekee niin ja lapsi va­hin­goittuu, silloin hän on vas­tuussa tä­män elättämi­sestä koko tä­män elämän ajan. Tätä tyttöä ei kui­tenkaan tulisi laskea yh­deksi hänen neljästä py­syvästä vai­mostaan. Mies ei ole oikeutettu naimaan ty­tön sisarta. (Lä­hde: Dr. Homa Da­ra­bin ko­ti­si­vu) (…)

Reisien väliin paneminen tarkoittaa sitä, että aikuinen mies nauttii nuo­res­ta tytöstä, joka on yhä rinnasta vieroit­tami­sen iäs­sä, aset­tamal­la penik­sen­sä tä­män rei­sien vä­liin ja suu­­te­l­e­mal­la tätä. (Lähde: http://www.islamreview.com/articles/madinasuras.shtml)

Se, että on lu­val­lista naida nuori tyttö, ei mer­kitse sitä, että on lu­val­lista olla yh­dyn­nässä hä­nen kans­saan; sitä ei pi­täisi tehdä, en­nen kuin hän ky­kenee siihen. Siitä syystä pro­feetta vii­västytti avio­liittonsa täy­täntöönpa­noa Aishan ta­pa­uk­sessa. Al-Na­wawi sa­noi: Mitä tu­lee nuo­ren ty­tön hää­juh­laan aviolii­ton täy­tän­töön­panon aikana, jos avio­mies ja ty­tön hol­­hoo­ja pää­se­­vät yh­­teis­­ym­mär­­ryk­­seen jos­tain, mi­­kä ei va­hin­­goi­ta nuor­ta tyt­­töä, niin se voi­­daan teh­dä. Jos he ovat eri mieltä, niin Ah­mad ja Abu ’Ubayd sano­vat, että kun tyttö on täyt­tänyt yhdek­sän, niin avio­­liitto voidaan panna täytän­töön ilman hä­nen suos­tu­mus­taan, mutta se ei päde nuo­rem­pien ta­pauk­sessa. Maa­lik, al-Shaafa’ ja Abu Hanee­fah puoles­taan sa­no­vat: avio­liitto voi­daan panna täytän­töön, kun tyttö ky­kenee yh­dyn­tään, mikä vaih­telee ty­töstä toi­seen, joten mi­tään ikärajaa ei voida asettaa. Tämä on oi­kea näkemys. Aishaa kos­kevassa ha­dit­hissa ei aseteta mi­tään ikära­jaa; yh­dyn­tää ei kiel­le­tä sel­­­lai­­sen ty­tön ta­pa­uk­ses­sa, jo­ka ky­ke­­nee sii­hen en­nen yh­dek­sää ikä­­vuot­ta… (Sharh Mus­lim, 9/206 – Islam Q&A:22442)

Ei ole ole­massa tutki­mustietoa siitä, kuinka yleinen tämä Allahin pyhittämä reisien väliin hinkkaamisen käytäntö (engl. ”thighing”) on länsi­maiden mus­­li­mi­yh­tei­­söis­sä. Sitä paitsi tällai­sen tutkimus­tie­don saa­minen voi olla han­ka­laa, sillä is­lamin laki määrää mus­limit valehte­lemaan (ta­qiyya) ja ker­tomaan puo­­li­to­tuuk­sia (kitman) vää­räuskoisille, jos se ajaa is­lamin pää­määrää ja suojelee mus­limien etuja. Joka tapauk­sessa tämä mus­li­mi­kult­tuurin pi­kantti eri­tyis­piir­re on he­rät­tä­nyt jon­kin ver­­ran kes­kus­telua ja arvostelua ara­bi­mediassa:

Vääräuskoisuudesta syy­tetty nais­asia-akti­vis­ti Gha­da Jam­shir kri­ti­soi tyt­­vau­vo­jen ja -las­ten sek­suaali­sen hy­väksi­käy­tön insti­tuu­tio­ta (1:54–2:45, Al-Ara­bi­ya TV, Du­bai/Sau­di-Ara­bia, 21.12.2005).

Sitä vastoin Suomessa, jossa ”monikulttuurisuus on rikkaus ja voimavara”, kaik­kien mus­li­­mien ikuisena esi­ku­va­na toi­mi­­van pro­feet­ta Mu­ham­­ma­din har­­joit­ta­maa lap­sen sek­suaa­lis­ta hy­väksi­käyt­töä ei saisi arvostella. Sil­le löy­tyy jopa ha­na­koita puo­lesta­pu­hu­jia ai­na apu­­lais­­val­ta­kun­­nan­­syyt­täjä Jorma Kalsketta myöten, jol­le ”profeetta ja instituutiot ovat pyhiä”. Mistäköhän syystä?

Syy­rialais-yhdysvalta­lainen psy­kologi Wafa Sul­tan kriti­soi ankarasti pro­feetta Muhamma­dia ja nais­ten asemaa is­lamissa, mm. tyttö­lasten pak­koa­violiit­toja ja sek­suaalista hy­väksi­käyttöä, nais­ten hak­kaa­mista ja pi­tämistä van­keina ja seksior­jina (Al-Hayat TV, Kypros, 4.12.2008). Juuri tä­män­kaltai­set is­lamiin ja Mu­ham­ma­diin kriitti­sesti suh­tau­tuvat pu­­heen­vuo­rot moni­­kult­u­­ristit ha­lua­vat kiel­tää, sillä nais­ten oi­keudet ja vapau­det ovat asia, josta moni­­kult­u­ristit ovat kaik­kein vähi­ten kiin­nos­tu­neita to­­teut­taes­saan pro-islamis­tista, länsimaista kulttuuria hal­veksivaa agen­­daansa.

Monikultu­ristien ih­misarvoas­teikon poh­jalla ovat mus­limi­maahan­muut­taja­nai­set, joi­den kärsi­myk­sistä ei pii­tata ja joita hal­veksitaan, jos he ha­luavat hy­lätä is­lamin elääk­seen länsimaisen vapaan elä­män­tyylin mu­kaisesti. Niinpä mo­nikult­uris­missa kun­nia­mur­hia ja -vä­kival­taa pide­tään oi­keu­tettuina kult­tuurire­lativistisina ran­gais­tus­­käy­tän­­töi­nä tuol­laisille naisille, joi­den käyt­täytyminen ei vas­taa mo­ni­kultu­­ris­min ideo­lo­giaa.

Egyptiläissyntyinen Nonie Darwish ker­too sha­ri’as­ta: ”Voit nai­da vaik­ka yk­si­vuo­tiaan ty­tön ja – hä­peäl­lis­tä sa­noa – ol­la jon­kin­lais­sa sek­su­aali­ses­sa suh­tees­sa tuon tytön kanss­a, kun­nes tä­mä täyt­tää yh­dek­sän ja avio­lii­ton voi pan­na täy­tän­töön.” (5:30–6:02)

Tutustu profeetta Muhammadin ”esikuvalliseen” sunnaan

Maahanmuuton myytit

Maahanmuuttajat monikultturismissa

Maahan­muut­toon liittyy mo­nia vahin­gollisia myyt­tejä. Yksi kes­keisim­mistä on se moni­kulttu­rismin vaa­lima myytti, jonka mu­kaan maa­hanmuutta­jien välillä ei ole eroja. Tämä näke­mys ei aino­astaan ig­noroi maa­han­muutta­jien kulttuurista kirjoa, vaan myös yli­pää­tään mitätöi hei­dän kult­tuuritaus­tansa teki­jänä, jolla olisi mer­kitystä maa­han­muuttajille it­sel­­leen ja heidän käyt­täyty­misel­leen.

Maahanmuut­ta­jien kulttuu­ri­taus­tojen tar­kempaa erittelyä kartetaan, sillä se voisi pal­jastaa kiusalli­sia to­siasioita, jotka ovat ris­ti­riidassa sen moni­kulttu­rismin lähtökohdan kans­sa, jonka mukaan kaikki, mikä on ei-län­si­maalaista, juu­talaisvas­taista, ”mus­taa” kult­tuu­ria, edustaa hyvää ja kaikki, mikä on länsi­maa­laista, ei-juu­ta­lais­vas­­tais­ta, ”val­koista” kult­tuuria, edustaa pa­haa. Jos tällai­sia ideologian vastaisia tosi­asi­oita paljas­tuu, moni­kult­tu­ristit pyr­kivät poliitti­sen kor­rek­tiu­den ni­­mis­sä vaikenemaan niistä ja tu­kah­dut­tamaan niitä kos­ke­van kes­kus­te­lun leimaa­mal­la fak­to­jen esiin­­tuo­jat ra­sis­teik­si tai kse­no­fo­beik­si. Mo­ni­kult­tu­ris­­missa maa­hanmuut­ta­jiin suhtau­dutaan rodul­listettuina, uh­riu­tet­tui­na ja syyntakeet­to­miksi infan­tili­soituina hol­hok­­keina, kulttuuri­sesti ho­mo­gee­ni­sena biomas­sana, joka soveltuu lä­hin­nä rasistien pyl­ly­jen pyyh­kimi­seen ja lyö­mä­aseek­­si, jolla maa­­han­muut­to­po­li­­tiik­kaan kriit­ti­sesti suh­tau­tu­ville kansa­lais­ak­ti­vis­teille  opetetaan su­vait­­sevai­­suutta.

On kuitenkin ilmeistä, että todellisuudessa maahanmuuttajat eivät ole pelkkiä ”ka­tu­ku­vaa ja kult­tuu­ria ri­kas­tut­ta­via vä­ri­läis­kiä”, jollaisiksi heidät alennetaan mo­ni­kult­tu­ris­tien ra­sis­ti­sia en­nak­koa­sen­teita huo­ku­vis­sa puheissa, vaan maa­han­muut­ta­jien välillä on ero­ja ja heidän kulttuuritaustallaan on suu­ri merki­tys heil­le it­sel­leen ja hei­dän käyt­täy­ty­miselleen, ku­ten Mal­mön ko­ke­muk­set osoit­ta­vat:

Haastatel­tu­aan Sønder­bron nuorisovankilaan jou­tuneita nuo­ria rö­tösepäil­tyjä, joista 70 % on muslimi­taus­tai­sia, mikä vas­taa suurin piirtein tä­män ryh­män osuutta kai­kista nuo­ri­so­ri­kok­sista Köö­pen­hami­nassa, tanska­lai­nen psy­ko­logi Ni­co­lai Sen­nels on tullut sii­hen tu­lok­seen, että kult­tuu­rilla on mer­ki­tystä: ”Kun kes­kus­telee musli­mi­taus­tais­ten nuor­­ten kanssa, sil­miin­pistä­vää on se, että heillä on vai­ke­uksia ym­mär­tää ja kun­nioit­taa tans­kalaista yh­teiskun­taa ja Kööpen­hami­nan kaupungin so­velta­maa peh­meää koulutus­käy­tän­töä.” Sen­nel­sin mu­kaan sosi­aali­työssä on lii­kaa kes­ki­tytty yksilön uh­riutta­miseen sen si­jaan, että kiin­nitet­täi­siin huo­miota kult­tuuri­siin on­gel­miin. ”Val­ta­osa tuntee vä­hän Koraa­nia, ei­vätkä he elä is­lamin käs­ky­jen mu­kai­sesti. Sa­maan ai­kaan kui­ten­kin he ovat omaksu­neet jou­kon asen­teita isla­mista”, sanoo psy­kologi, joka on kir­joitta­nut ko­ke­muksis­taan kir­jan ”Blandt kri­mi­nelle mus­limer: En psy­kologs er­faringer fra Køben­havns Kommune”. (Lähde: Kristeligt Dag­blad 18.2.2009; lue myös Sen­nel­sin haas­tat­te­lu “Integration of Muslims in Western Societies is not possible” EuropeNewsissä 31.3.2009). Alla on kään­nös Jyllands-Pos­tenissa 3.3.2009 jul­kais­tusta Sen­nelsin ar­tik­ke­lista ”Maa­hanmuu­ton vahin­golliset myytit”

Maahanmuuton vahingolliset myytit

Nicolai Sen­nels, laillis­tettu psyko­logi, Kööpen­hamina

Maahan­muuttoon liittyvät monet myytit toimi­vat vakavana esteenä sosi­aali­työlle. Maahan­muuton on­gelmat voivat joh­taa hyvin­­vointiyhteis­kuntamme tuhoon. Osa­rat­kai­suna on saada lisää tietämystä; hyvä sosi­aali­työ on riippu­vaista riittä­västä tiedosta, kirjoittaa Ni­colai Sennels.

Psykologin työssäni Köö­pen­haminan kaupun­gissa mi­nulla on ollut hoi­detta­vana yli 150 muslimi­taus­taista maahan­muuttajaa, pa­kolaista tai heidän jälke­läis­tään. Tässä on yleiskat­saus maa­han­muut­toon liit­ty­vistä ongel­mista sellai­sina, miltä ne näyttävät, kun – maa­han­muutta­jista puhumi­seen sijaan – kes­kus­tellaan maahan­muut­tajien it­sensä kanssa.

Samaan ai­kaan kun maahan­muuttajien ri­kollisuu­den, mus­limien rin­nakkaisyh­teis­kuntien ja islamilai­sen ekstre­mismin ne­gatiiviset yhteiskun­nalli­set vai­­ku­tuk­set jatku­vasti li­säänty­vät, kuntien toi­mintastra­tegiat tällä alueella ovat yhä ju­mittuneet jouk­koon myyttejä, jotka kos­kevat maa­han­muutta­jien rikolli­suutta, ää­rimieli­syyttä ja so­siaalista pa­nosta.

Ensim­mäi­nen myytti on se, että maa­han­muutta­jien välillä ei ole eroja. Mutta tieten­kin on eroja: Eri kulttuu­reista tule­vat ihmiset tarvit­sevat erilaista tu­kea kohda­tessaan vai­ke­uksia. On val­tava ero siinä, millaista apua esim. japani­lai­nen, somali tai amerik­ka­lainen tarvit­see, jos hä­nellä on on­gel­mia tai hän luo niitä. Mei­dän on tarpeen olla kulttuuri­sesti sensi­tiivi­siä maahan­muuttajien mukanaan tuomia kult­tuurisia eroja koh­taan.

Kokemuk­seni tera­piatyöstä musli­minuor­ten parissa osoittaa, että heidän on ää­rim­mäi­sen vai­kea ym­märtää tans­kalaista kas­vatus‑ ja hoi­tope­rinnettä. Tanskalais­nuoret on pal­jon sel­keäm­min kasvatettu siihen, että asioista pu­hu­taan suo­raan ja käymällä läpi nuoren henki­lö­kohtaisia tuntemuk­sia niistä. Musli­mit puolestaan ovat kasva­neet kult­tuurissa, jossa on sel­keät ul­koiset auk­toritee­tit (ennen kaik­kea isät, pe­rin­teet ja is­lam) ja jossa pa­laute on rankkaa ja vä­litöntä, jos perheen odo­tukset ei­vät to­teudu. Hei­dät on kas­vatettu tiu­koissa raa­meissa, eikä tans­kalainen pedago­giapuhe he­rätä heissä vastakaikua.

Toinen myytti on se, että maa­han­muutta­jien rikolli­suu­den syynä ovat sosi­aali­set on­gel­mat ja että maa­hanmuutta­jien kult­tuu­ritaus­talla ei ole siihen vai­­ku­­tus­ta. Täs­säkään tapauk­sessa ennak­ko­luulo ei vastaa to­delli­suutta: satojen muslimi­maa­han­muuttajien psykolo­gisten haastatte­luiden pe­rusteella voi tehdä sen joh­to­pää­telmän, että musli­mi­kulttuuri pitää ag­gressiivi­suutta mitä suurim­missa mää­rin hy­väk­syttä­vänä.

Siinä missä tanskalai­sessa kult­tuurissa hallitsema­tonta rai­vonil­maisua pi­detään no­peimpana ta­pana me­nettää kas­vonsa, muslimi­kult­tuurissa asia on päinvas­toin. Kos­ton­halua pidetään muslimi­kult­tuurissa voi­man il­mai­suna, ja viha on muslimien kes­kuu­dessa sosi­aalisesti selvästi hy­väksytym­pää. Ag­gressiivista käyttäyty­mistä pide­tään sosi­aalisena työ­kaluna, jolla han­kitaan kun­nioitusta ja statusta.

Palestiina­lais­ten dramaatti­set ja tuhoi­sat tavat osoittaa turhautu­mis­taan Gazan tilan­teen joh­dosta, imaa­mien ”pyhään sotaan” yl­lyt­tävät pu­heet, per­heteloituk­set (nk. kun­niamur­hat) ja vä­kivaltaiset mielen­osoituk­set Muham­mad-pilaku­vien johdosta ovat kaikki esimerk­kejä siitä, kuinka ag­gressiivista käyttäyty­mistä pide­tään sosi­aali­sesti hy­väksyttä­vänä ilmai­sukei­nona muslimi­kulttuurissa.

Se, että mus­limi­maahan­muuttajat ja heidän jälke­läi­sensä suo­rittavat kaksi-kolme ker­taa enem­män vä­ki­valtarikok­sia kuin et­nisesti tans­ka­lai­set johtuu osittain tästä. Jo­ten, kyllä: maa­hanmuutta­jien kult­tuurilla on tärkeä rooli maahan­muut­tajien rikolli­suu­dessa.

Kolmas myytti on se, että us­kon­nolli­nen ää­­ri­­mie­li­syys ra­joit­tuu pie­­niin pii­­­rei­­hin. Tämä on paha vää­rinkäsitys. Lähes joka ainoa mus­limi, joka on ollut te­rapias­sani, on ottanut us­konnolli­sen perin­teensä var­sin vaka­vasti. Vaikka useimmat ei­vät nou­data Koraa­nin sa­naa, heidän muslimi-iden­titeet­tinsä on ää­rim­mäisen vahva. Mu­hammad-pila­piirrok­set, pyrki­mykset is­tuttaa demo­kratia is­la­mi­lai­­seen maa­ilmaan ja vallanpi­tä­jien taholta tuleva paine integ­roida muslimit tans­ka­lai­seen yh­teiskuntaan ovat luo­neet voi­makkaan kaunan län­si­maisia ar­voja koh­taan.

Erityisesti nuoret juu­ret­tomat musli­mit tuntevat vetoa ääri­pii­reihin, koska heille tar­jotaan tun­netta siitä, että he ovat tärkeitä ja että heidän elä­mällään ja kuole­mallaan on tarkoitus, jolle mi­kään ”sosi­aalinen projekti” ei vedä ver­taa. Lisäksi uskon­nolli­suus toi­mii sta­tuk­sen lähteenä mus­limipii­reissä: mitä uskon­nolli­sempi on, sitä kor­ke­ampi on status. Har­ras uskon­nolli­suus ja kyky lan­seerata sa­laliittoteo­rioita län­nen syylli­syydestä mus­limien koti­maiden surkei­siin oloihin muodosta­vat te­­hok­­kaan so­si­aalisen tun­nustuksen lähteen yh­teis­kunnan musli­miosissa.

Saksassa vain n. 12 % mus­li­meista pi­tää itseään ”sak­salai­sina”, ja täydet 6 % on luo­ki­teltavissa ”äärimmäi­sen radi­kaaleiksi” – sellai­siksi, jotka ovat ”hyvin val­miita hy­väk­sy­mään us­konnollisen ja poliitti­sen vä­ki­vallan”. Lu­kuna 6 % ei ehkä kuulosta suu­relta, mutta jos otetaan huomioon, että Tans­kassa lie­nee 220 000 muslimia, mikä on koh­tuulli­sen tarkka arvio, se tarkoittaa n. 13 600 ääri­mielistä mus­limia.

Neljäs myytti on se, että kulttuu­ri­silla ja us­konnolli­silla teki­jöillä ei ole merki­tystä maa­han­muutta­jien usein heik­koon so­siaaliseen ja talou­delliseen tilantee­seen. Ylei­sen teo­rian mu­kaan maahan­muut­tajien köyhyys johtuu syistä, joi­hin he ei­vät voi itse vai­kuttaa, ja tämä köy­hyys toimii käyttäyty­mis­häiriöi­den syynä.

Korrelaatio köyhyyden ja sosiaa­listen on­gelmien vä­lillä on todel­linen, mutta asiat ei­vät ole läheskään niin musta­valkoisia kuin esimer­kiksi Kööpen­haminan sosi­aali­sista asi­oista vas­taava por­mestari Mikkel War­ming (ääriva­semmis­tolai­nen Enheds­lis­ten‑ puo­lue) väittää. Sillä: mikä tulee en­sin, kana vai muna? Johtu­vatko sosiaali­set ongel­mat köyhyy­destä vai köyhyys sosiaali­sista on­gelmista?

Kuten Jyl­lands-Pos­ten 19.12.2008 raportoi, kun tarkas­tellaan, mistä maista ri­kolli­suu­teen syyl­listyneet maahan­muut­tajat ja heidän jälkeläi­sensä ovat kotoisin, osoit­tautuu, että 8 kär­kisi­jaa on musli­mi­maiden hallussa, sen jälkeen kun ikä- ja sosiaa­lis­ten tekijöi­den vai­ku­tus on huomioitu laskuissa. Tä­mänkal­taiset luvut saattavat War­­min­gin ja hänen vertai­sensa häpe­ään.

Mutta mikä nimen­omaan is­lamilai­sessa kult­tuurissa on sellaista, että se saa tämän­taus­taiset ihmi­set pär­jää­mään ta­loudelli­sesti niin huonosti? Satojen mus­limi­perheiden elämää kä­sit­televien psy­kolo­gisten haastatte­lujen jäl­keen on sel­vää, että pää­syynä köy­hyyteen näissä pii­reissä on se, että niissä ei anneta koulu­tuk­selle tar­peeksi pai­no­arvoa.

Maahan­muut­taja­vanhem­mat voisivat tu­kea lapsi­aan perus­koulussa ja sen jälkei­sissä opin­noissa ny­kyistä pal­jon aktiivi­semmin. Lisäksi oma ja kolle­goideni ko­kemus on, että musli­mi­maa­hanmuut­tajien lap­silta puut­tuu ym­mär­rystä tans­kalaisesta pe­dagogii­kasta koulu- ja muissa opin­noissa, mikä muo­dostaa va­kavan es­teen heidän jatkoural­leen. On­neton lop­putulos on, että 64 % ara­bitaus­taisista lap­sista ei osaa lukea ja kir­joittaa riittä­vän hyvin (9-vuotisen) pe­ruskou­lun jäl­keen ja että kol­mannes heistä ei kos­kaan saa mi­tään toisen as­teen koulu­tusta. Tans­kan kaltai­sessa tieto­yhteis­kun­nassa, jossa koulutus on edellytyk­senä tyy­dyttä­välle toimeen­tu­lolle, per­heen talo­usti­lanne tiukke­nee, ellei kou­lutusta oteta vaka­vasti. Se, että jopa yksi nel­jästä 20-29-vuoti­aasta mus­limimaa­hanmuutta­jien jälkeläi­sestä sai ri­kostuo­mion yh­tenä ai­noana vuonna 2008, ei ole omiaan pa­rantamaan työl­listy­mistä.  Jos luo sosiaa­lisia on­gelmia ja kieltäytyy sopeutu­masta yh­teiskunnan sosi­aalisiin vaatimuk­siin, tulee köyhäksi. Ei päin­vastoin.

Monet maa­han­muuttoon liittyvät myytit muodosta­vat vaka­van es­teen sosiaali­työlle tällä sektorilla. Kun Sønderbron nuorisovankilassa Köö­pen­hami­nassa 70 % asiakkaista on muslimi­taustaisia ja LO (Tans­kan työvä­en­jär­jestö) varoittaa ghettojen li­säänty­mi­sestä ja Kansallis­pankki ar­vioi, että länsimai­den ulko­puo­lelta tulevat maa­han­muut­tajat maksavat Tanskan yh­teiskun­nalle 23 mil­jardia kruunua (4 miljardia dol­laria) vuo­dessa, niin ei ole liioiteltua kutsua integ­roi­tu­mison­gel­mia sosiaali­sen yhteiskun­tamme alla lymyi­le­väksi aika­pommiksi. Osarat­kai­suna on hankkia li­sää tietoa kentältä; hyvä sosi­aalinen työ riippuu riittä­vän infor­maa­tion saami­sesta. Tar­vit­semme käy­tännön tutki­muksia eri maa­hanmuut­taja­ryh­mien asen­teista ää­rimielisyy­teen, de­mokratiaan ja integroitu­miseen, kou­lutuk­seen ja osal­lis­tumi­seen työ­mark­ki­noille. Vali­tettavasti oma koke­mukseni satojen haas­­tatte­lujen pe­rusteella on, että meillä on suuri joukko maahan­muut­tajia, jotka ei­vät halua integ­roi­tua ja jotka ovat de­mo­kraattisten ja huma­nistis­ten arvojen vankku­matto­mia vas­tusta­jia.

Kiistely epä­onnistu­neen integ­raation syistä on jo käynnissä. Sekä väit­teet siitä, että val­tio ei anna riittävästi va­roja ko­toutta­mi­seen ja että kunnallista­solla rahoja ei käy­tetä oikein, ovat – pelkkiä väit­teitä. Työs­ken­neltyäni vuosia Tans­kan suurim­massa julki­sessa so­siaali­jär­jestössä olen lu­jasti vakuuttu­nut jälkim­mäisestä: nimen­omaan pai­kallispo­lii­tikot ovat vastuussa käytännön in­tegraa­tiotoi­mien toteutta­mi­sesta ym­päri maata.

Monissa kun­nissa on me­ne­telty siten, että on tar­jottu tukea ja uusia mah­dolli­suuk­sia, samaan ai­kaan kun ainoastaan po­liisi ja oikeus­jär­jestelmä ovat olleet asettamassa ra­joja ja näyt­tä­mässä, mitä huonosta käyttäytymi­sestä seu­raa. Tätä työn­jakoa voisi säätää tarkoituk­sen­mukai­sem­maksi.

Ongelmaa koskevan avoimuu­tensa joh­dosta Sennels, joka on ke­hit­tä­nyt me­­ne­­tel­­mää, jolla nuoria kannustetaan ottamaan vastuu omis­ta teois­taan, jou­tui jät­tä­­mään työnsä psy­­kolo­gina Köö­pen­haminan kau­pun­gin yl­lä­­pi­tä­mäs­sä Søn­der­bron nuorisovankilassa.

Lähteet